Satuin syntymään fyysisesti ja henkisesti hiukan vammaisena. Hiukan ja hiukan.
Onneksi synnyin sisarusparven keskimmäisenä, joten vertailukohtia oli.
Ei lähteneet hakkaamaan erilaisuuttani (lue saatanaa) pois, koska terveitäkin lapsia jo oli.
Veli ei selvinnyt ahdistavan kotikasvatuksen tuomasta uskonnollisesta kriisistään.
Pystyin irtautumaan ja sopeutumaan Etelä-Suomen jätkäporukkayhteisöihin miten kuten.
Aina porukassa oli joku, joka hyväksyi minut työyhteisön jäsenenä, jätkänä paskasakissa.
Kuitenkaan KUKAAN ei sisaruksistani ole uskaltanut hyväksyä tieteen näkemyksiä
maailmasta jossa elämme.
Maksoin kirkollisveroja hyvien ansiovuosien aikana. Kun erosin kirkosta, alkoi
tulla turpaan, niin että tukka harveni.
Ei oo turhaan sanottu: "Kun raha kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa".
Katkeruus & yhteiskuntavastaisuuteni on lieventymässä.
3
377
Vastaukset
- pieniyritys
etkö kuitenkinole melkos hyvisä kirjoisa tänäpä?
- jaksamisia
Onneksi olet uskaltanut ottaa elämällesi aivan oman suunnan, se on hirvittävän rohkeaa ja tärkeää.
Liian moni, on kyse uskonnosta tai vaikka vain asenteista erilaisia ihmisiä / poliittisia mielipiteitä / elämäntilanteita tms. kohtaan, noudattaa isänsä tai äitinsä opettamaa kaavaa, vaikka tietää heidän kuljettaneensa näkevän sokeuteen.
Jumala ei ole seurakunta, eikä häntä voi kukaan omistella. En itsekään enää kuulu kirkkoon, mutta luotan Jumalaan.- kehitysvammainen mies
Kiitos maltillisesta viestistäsi 'jaksamisia'. Olisi ihmisen kehityksen kannalta oikein,
että ihmiset päivittäisivät uskomustietojaan.
Suomessa on vielä näitä vahvoja uskonnollis-sävytteisiä yhteisöjä, joista on vaikea itsenäistyä.
Meillä päin vanha körttiläisyys oli yks tämmönen yhden totuuden keskittymä.
Tuntematon mystinen energia pitää elämää pystyssä uskoipa siihen tai ei.
Elämän selkiintyminen vaikeistakin kriiseistä on helpompaa kun tunnustaa tämän tosiasian.
Tämä energia on vaan toinen nimi ilmiölle Jumala.
Jokainen elävä organismi Maapallolla
elää tämän luonnon energian mahdollistamana.
Jo aikaa sitten olen lopettanut vanhempieni syyllistämisen. He olivat aikansa lapsia.
Heille oli olemassa "pyhiä arvoja" omilta vanhemmiltaan sellaisinaan omittu.
Kuitenkin eriarvoisuutta suhteessa 'taviksiin' synnyttää tietty kehitysvammaisen leimani.
Tänäänkin jouduin todistelemaan itselleni vanhaa teemaani: olen "ihmiseläin" taviksia enemmän.
Koen inhoa ja pilkkaa kenonominaisuuksieni takia. Niille en mitään voi.
Nämäkin ovat silti samaa luonnon evoluuttisen kokeilun prototyyppejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442797Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061624Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 591360
- 941253
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121138- 471129