Nyt on kyllä taas aivan saatanallinen tilanne. On turhauttavaa, kun tulevaisuudessa ei ole muuta kuin kasa paskaa. On sitä paskaa jo nyt, mutta tulevaisuudessa ympyrä sulkeutuu.
Olen lukiota käyvä komea nuori mies, missä joudun seisoskelemaan ja istuskelemaan hiljaa ja yksin suurimman osan päivästä. Tuttuja on, mutta helvettiäkö mulla on niille jotain sanottavaa ja toisinpäin. Tuntee ittensä hylätyks, vihatuks ja silleen, vaikka niitä muutamia kavereita onkin.
Toiseks naisasiat ovat täysin kuolleita. Oli täällä yks ihastus ketä vaikutti siltä 'oikealta', mutta mitä siitäkään tuli? Ei mitään. En ole edes puhunut tämän kanssa. Joskus se ihastuskin jopa katto hymyillen, mutta nyt ei edes vilkaise. Nyt kun muutaman kerran katseet osunu, niin ei iloselta näytä. Ja kun nään tämän, niin lähinnä tunnen tätä kohtaa vain enää vastenmielisyyttä, mutta vitutustakin. Eli jotain tunteita vielä on.
Ja sitten se tulevaisuus. Tämän hetkinen aika elämässäni on parhautta ottaen huomioon miten olen itsenäistynyt ja muuttunut kusipäästä ihmiseksi, vaikka löytyykin vanhaa kunnon paskaa esim. jos joku sanoo pahasti, niin otan siitä itteeni. Luulen kyllä että tämäkin piirre alkaa häipyä. Lukion jälkeen sitten jään kokonaan yksin. Tulee armeija ja sitte muutetaan pois. Istuskelen sitten päivät pitkät omassa kämpässä katkerana kaikelle. Toki itsenäinen elämä kuulostaa jossain määrin hyvältä. Soitan kitaraa, tulen kotiin yliopistolta tai jostain ja avaan kaljan ja katon ikkunasta kaunista päivää tai käyn baarissa hakemassa naisseuraa. Tätä unelmaa varten on vielä se talo jollaisen haluan ja maailman kiertäminen. Mutta kuinka suuri mahollisuus on, että tällänen tapahtuu? Kukaan ei voi päättää täysin tulevaisuudestaan. No tuntuu myös siltä, että kuolen talossani vanhana katkerana nojatuolille ja mut löydetään kuolleena 2 viikon päästä. Ja kun tuntuu siltä, että täällä vaan ollaan, eikä mitään parempaa tule.
Se hoitokaan ei kiinnosta, mitä täältä olen lukenut monilta. Lääkärit vaan antavat lääkkeitä ja se on siinä, kun pitäisi puhua. Lääkkeitä ja yksi ongelma poissa. Yhteiskunta voi taas hyvin.
Oon täysin kyllästyny kaikkiin tekopyhiin naamoihin joita näen joka päivä. Mitään hienoa ei ole melkein missään paitsi musiikissa. Paitsi sekään ei paljoa lohduta enää. Oma vapaa tahto periaatteessa viedään tämän rutiinin täytteisen elämän takia ja, kun pitää vain valmistautua työhön, jotta valtio tai yhtiö pysyy pystyssä. Sen takia, jos pystyn niin otan kaiken mahollisimman rennosti enkä pyri kiirehtimään minnekään. En halua ittestäni mitään robottia. Mutta onnistunko tässäkään? En tiedä, kun mitään en jaksa nykyään.
Olen lukiota käyvä komea nuori mies, missä joudun seisoskelemaan ja istuskelemaan hiljaa ja yksin suurimman osan päivästä. Tuttuja on, mutta helvettiäkö mulla on niille jotain sanottavaa ja toisinpäin. Tuntee ittensä hylätyks, vihatuks ja silleen, vaikka niitä muutamia kavereita onkin.
Toiseks naisasiat ovat täysin kuolleita. Oli täällä yks ihastus ketä vaikutti siltä 'oikealta', mutta mitä siitäkään tuli? Ei mitään. En ole edes puhunut tämän kanssa. Joskus se ihastuskin jopa katto hymyillen, mutta nyt ei edes vilkaise. Nyt kun muutaman kerran katseet osunu, niin ei iloselta näytä. Ja kun nään tämän, niin lähinnä tunnen tätä kohtaa vain enää vastenmielisyyttä, mutta vitutustakin. Eli jotain tunteita vielä on.
Ja sitten se tulevaisuus. Tämän hetkinen aika elämässäni on parhautta ottaen huomioon miten olen itsenäistynyt ja muuttunut kusipäästä ihmiseksi, vaikka löytyykin vanhaa kunnon paskaa esim. jos joku sanoo pahasti, niin otan siitä itteeni. Luulen kyllä että tämäkin piirre alkaa häipyä. Lukion jälkeen sitten jään kokonaan yksin. Tulee armeija ja sitte muutetaan pois. Istuskelen sitten päivät pitkät omassa kämpässä katkerana kaikelle. Toki itsenäinen elämä kuulostaa jossain määrin hyvältä. Soitan kitaraa, tulen kotiin yliopistolta tai jostain ja avaan kaljan ja katon ikkunasta kaunista päivää tai käyn baarissa hakemassa naisseuraa. Tätä unelmaa varten on vielä se talo jollaisen haluan ja maailman kiertäminen. Mutta kuinka suuri mahollisuus on, että tällänen tapahtuu? Kukaan ei voi päättää täysin tulevaisuudestaan. No tuntuu myös siltä, että kuolen talossani vanhana katkerana nojatuolille ja mut löydetään kuolleena 2 viikon päästä. Ja kun tuntuu siltä, että täällä vaan ollaan, eikä mitään parempaa tule.
Se hoitokaan ei kiinnosta, mitä täältä olen lukenut monilta. Lääkärit vaan antavat lääkkeitä ja se on siinä, kun pitäisi puhua. Lääkkeitä ja yksi ongelma poissa. Yhteiskunta voi taas hyvin.
Oon täysin kyllästyny kaikkiin tekopyhiin naamoihin joita näen joka päivä. Mitään hienoa ei ole melkein missään paitsi musiikissa. Paitsi sekään ei paljoa lohduta enää. Oma vapaa tahto periaatteessa viedään tämän rutiinin täytteisen elämän takia ja, kun pitää vain valmistautua työhön, jotta valtio tai yhtiö pysyy pystyssä. Sen takia, jos pystyn niin otan kaiken mahollisimman rennosti enkä pyri kiirehtimään minnekään. En halua ittestäni mitään robottia. Mutta onnistunko tässäkään? En tiedä, kun mitään en jaksa nykyään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
itelläni oli samankaltainen tilanne lukioaikoina. Tapasin sitten miehen, jonka kanssa olen ollut viimeiset 5v. on-off suhteessa, mutta kyllä meille näyttää tulevan yhteinen tulevaisuus. Kumpikaan ei tosissaan halua erota.
Olen valmistunut ammattiinkin ja vakituista paikkaa haeskelen. Kyllä sitä elämästä vaan selviää rämpimällä, vaikka joskus tuntuu että heittää hanskat tiskiin.
Ei kannata ottaa mtään suorituspaineita. Etene omaan tahtiin elämässäsi. Pidä lukion jälkeen vaikka välivuosi.
Itsekin muistan, kuinka lukioaikana tuntui juuri tuolta, mutta usko pois, sen jälkeen kaikki voi muuttua. Ainakin jos tekee töitä sen eteen. Uusi paikkakunta, uudet ihmiset ja kaverit ja säpinät. Oma koti. Tsemppiä sinne, kyllä ne onnelliset ajat vielä sullekin koittaa!
Hyvin olit osannut kirjoittaa asioistasi. Tämä ei nyt ole kovin omaperäistä, mutta: mitä aiemmin apua hakee, sitä paremmin se auttaa. Eli juttele ihmeessä terkkarille, lekurille... Jos sulla on kunnon vanhemmat niin he kyllä tukevat jos kerrot heille. Älä jää odottelemaan olon pahenemista, ethän? Sinusta saa joku onnekas pian ihanan poikaystävän!