Minulla on ongelma.
Olen naimisissa oleva nainen. Minulla on pieni tyttö, kohta 3,5 vuotias. Olen ollut yhdessä mieheni kanssa jo 10 vuotta.
Mies ei ole koskaan ollut mikään kova osoittamaan tunteitaan ja suutele hän ei ollenkaan.
Minulla ei ollut mitään kauheaa ongelmaa tämän asian kanssa, sillä mies on muuten kaikin puolin hyvä. Hyvä isä, osallistuu kotitöihin ja seksiäkin on kerta pari viikossa. Ja rakastan häntä. Ainoa huono puoli on, että en saa osoittaa sitä (minut työnnetään pois), eikä sitä minuun kohdisteta, kuin erittäin harvoin.
Sitten kävi hassusti. Rakastuin työtoveriin. Mies on minua muutaman vuoden nuorempi.
Kaikki alkoi pienestä ihastumisesta ja johti siitä pikku hiljaa johonkin syvempään.
Olen viettänyt hänen kanssaan yhden yönkin. Ja se oli uskomaton. Erityisesti olen hulluna siihen, miten hän osoittaa tunteitaan. Kehuu ulkonäköä ja suutelee. Ennen kaikkea suutelee. Tunnen itseni täydeksi.
Toisaalta olemme kovin erilaisia. Hän on vielä kovin nuori verrattuna minuun. Vaikka en nyt itsekään varsinaisesti ole mikään vanha.
Mutta kysynkin nyt, kumpi on parempi, mies joka on luotettava, jonka kanssa on ollut vuosikymmenen, jonka kanssa on pieni lapsi, mutta joka on kylmä ja vetäytyy pois kun tätä lähestyy - eikä koskaan suutele?
Vai mies, jonka kanssa on periaatteessa hyvin vähän yhteistä, mutta joka osaa näyttää tunteitaan, rakastaa ja suutelee? Ja jonka kanssa on onnellinen. Nyt ainakin.
Mutta kuinka kauan sitä kestää?
Oliko aviomieskin tuollainen suhteen alussa? Ei muista enää...
Auttakaa minua.
Olen naimisissa oleva nainen. Minulla on pieni tyttö, kohta 3,5 vuotias. Olen ollut yhdessä mieheni kanssa jo 10 vuotta.
Mies ei ole koskaan ollut mikään kova osoittamaan tunteitaan ja suutele hän ei ollenkaan.
Minulla ei ollut mitään kauheaa ongelmaa tämän asian kanssa, sillä mies on muuten kaikin puolin hyvä. Hyvä isä, osallistuu kotitöihin ja seksiäkin on kerta pari viikossa. Ja rakastan häntä. Ainoa huono puoli on, että en saa osoittaa sitä (minut työnnetään pois), eikä sitä minuun kohdisteta, kuin erittäin harvoin.
Sitten kävi hassusti. Rakastuin työtoveriin. Mies on minua muutaman vuoden nuorempi.
Kaikki alkoi pienestä ihastumisesta ja johti siitä pikku hiljaa johonkin syvempään.
Olen viettänyt hänen kanssaan yhden yönkin. Ja se oli uskomaton. Erityisesti olen hulluna siihen, miten hän osoittaa tunteitaan. Kehuu ulkonäköä ja suutelee. Ennen kaikkea suutelee. Tunnen itseni täydeksi.
Toisaalta olemme kovin erilaisia. Hän on vielä kovin nuori verrattuna minuun. Vaikka en nyt itsekään varsinaisesti ole mikään vanha.
Mutta kysynkin nyt, kumpi on parempi, mies joka on luotettava, jonka kanssa on ollut vuosikymmenen, jonka kanssa on pieni lapsi, mutta joka on kylmä ja vetäytyy pois kun tätä lähestyy - eikä koskaan suutele?
Vai mies, jonka kanssa on periaatteessa hyvin vähän yhteistä, mutta joka osaa näyttää tunteitaan, rakastaa ja suutelee? Ja jonka kanssa on onnellinen. Nyt ainakin.
Mutta kuinka kauan sitä kestää?
Oliko aviomieskin tuollainen suhteen alussa? Ei muista enää...
Auttakaa minua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...kukaan ei voi sanoa puolestasi mitä pitäis tehdä, mutta olen just tuon kokenut. Hyvää ei taatusti seuraa jos jatkat tuon toisen kanssa (tää siis oma kokemus). Onhan se ihanaa nyt mutta siinäpä se pointti on. Mitä todennäköisemmin se päättyis ennemmin tai myöhemmin jos eroisit omasta tämän takia. Sä revit itseäsi enemmän rikki, jos jatkat. Hyvä etten itse joutunut loppujen lopuksi psykiatriselle sen repivyyden takia. Toinen on ihana, sanoo ihania asioita, tekee ihania asioita, mutta se oli se ILLUUSIO joka loppui! Samantyyppisiä kokemuksia kuin itsellä oon kuullut tosi paljon. Jotenkin suhtautuu vaan niin skeptisesti siihen ihanuuteen...
Sinä sait sen mitä kaipasit, mutta onko siinä mitään todellista ja pysyvää?
Minusta sinun pitäisi keskustella tästä tunnekylmyydestä miehesi kanssa kunnolla. Kertoa hänelle miltä se sinusta tuntuu ilman syytöksiä tai painostamista. Se veisi minusta sinun tilannettasi eteenpäin. Pahoin nimittäin pelkään, että tuo toinen on vain illuusio, kaunis harhakuva. Kauniit puheet ja suutelutaito ei tee ihmisestä hyvää ihmistä. Eivät ne asiat kerro sitä onko tuo mies hyvä kumppani tai haluaako hän sinun kanssasi edes olla tosissaan.
Oikeastiko olet vaihtamassa hyvän ja kunnollisen miehen, jota rakastat, mieheen, josta et tiedä muuta kuin, että hän on hyvä suutelija ja osaa puhua nättejä? Suhde vaatii aina työtä ja yritystä. Helppohan se on juosta uuteen syliin, kun miehestä joku ongelma löytyy eikä viitsi yrittää ratkoa tilannetta, mutta kauanko sellaista jaksaa? Jokaisesta ihmisestä löytyy vikoja ja kaikissa parisuhteissa on ongelmia jossakin vaiheessa. Ei ne ongelmat ainakaan ratkea juoksemalla uuteen syliin vaan korvautuvat vain toisilla.
Päätöshän on sinun ja vain sinun. Sanon omasta kokemuksestani ainoastaan sen, että ihastumisia tulee ja menee. Jokainen tekee valintansa sen perusteella, minkä näkee tärkeänä elämässään.
Kiitos vastauksista.
Oikeastaan tiesinkin tuon jo sisimmässäni.
Ja Anna Kareninan nimimerkki oli aika osuva. Niinhän siinä tulisi kuitenkin käymään, jos sitä jatkaa. Huonosti.
Yritän jatkuvasti irrottautua tuosta toisesta, mutta vaikeaa se tuntuu välillä olevan. Tiedän kuitenkin, että se on ainoa oikea tapa.
Ja tiedän että tulen kärsimään, jos näen hänet vielä joskus jonkun toisen kanssa.
Mutta niin täytyy tehdä.
Ja yritän selvittää asiat mieheni kanssa.
Vaalin tuota sitten omassa sydämessä vain kauniina muistona. En silti kadu, sillä ainakin vähän aikaa - rakkaus oli aitoa ja molemminpuolista.
Olen itse muutoin samanlaisessa tilanteessa, mutta minun ja mieheni välillä ei ole enää edes seksiäkään. Hän on hyvä isä ja kunnollinen mies, mutta tuntuu kuin asuisin veljeni kanssa. Ihastuin n. vuosi sitten erääseen mieheen, jonka kanssa on tapailtu aina silloin tällöin. Kontrasti omaan mieheeni on valtava, ihastukseni on hellä ja seksuaalisesti aktiivinen. Olen tähän asti pähkäillyt mitä teen - jäänkö lapsen ja ns. kunnollisen miehen luo loppuiäksi vai ottaisinko viimein oman elämäni ohjat omiin pikku kätösiini. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, vaikka se tuskallista onkin. Kerran täällä kuitenkin eletään ja elämästä on myös nautittava. Korostaisin kuitenkin, että lapsen hyvinvoinnista on huolehdittava, oli päätös mikä tahansa.