Ei varmaan ole oikea paikka puhua asiasta mutta menköön.
Nyt kun suomessa ollaan ruvettu näkemään näitä ampumisia niin nyt on hyvä syy tuoda kouluihin ja
muuallekkin valvontakameroita lisää.
Mitä nämäkin todellisuudessa hyödyttävät?
Voihan niistä jälkikäteen katsella kuka teki ja
mitä mutta kyseisiä tapahtumia niillä tuskin pystyy
ehkäisemään. Tuskin koulun komerossa on valmiina
poliisin karhuryhmää joka lähtee välittömästi
liikkelle kun kamera näkee pyssyn.
Varmaan yhtä nopeasti poliisi tulee paikalle
olipa sitten kamerat tai ei.
Ihmisen yksityisyyttä ne kiusaavat ikävästi.
Mitäs sitten kun kameroita on tarpeeksi ja poliittisessa johdossa on päätetty että esim.
ei saa käyttää punaista huivia? Kamerat on verkotettu yhteen suureen järjestelmään joka punaista nähtyään tekee hälytyksen ja paikalle voisi lähettää viranomaisia?
Miten esim. eri uskontokuntien valvominen
tulevaisuudessa tälläisellä onnistuisi?
Kyllähän tälläinen kauhu skenaario on ihan mahdollinen mutta onneksi jumala on suurempi
ja joka häneen turvaa ei huku.
kamerat
7
374
Vastaukset 7
ISOLLA ALKUKIRJAIMELLA.
- lktv
Kamera vaan päälle sopivasti, jotta ketkä siellä juokee yleisavaimilla , kun väki on poissa!
- milloin mihinkin tulee
Suomen 15-30 todennäköisintä paikkakuntaa ja huippukertoimet jokaiselle. Tulis kivasti liksaa!
- huomioo
Tässä ei sitten ole mitään saatanallista vaan tämä on pelkkä lopputulos sille mihin ollaan tultu, koska maailma on jumalaton niin meillä on oikeus tehdä noin eikä siinä ole mitään jumalatonta vaan silkkaa elinkeinotoimintaa.
- jebuliskeb
Lainattu: http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id103500.html
...tutkijat saisivat vastedes käyttää rotua tai etnistä alkuperää perusteena tutkinnan aloittamiselle ilman rikosepäilyä...
...Valiokunnan jäsenet esittivät huolensa myös siitä, että kansalaisia tullaan valvomaan heidät poliittisen tai uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi...
ööh?!
Mut hirvee järjestelmä on nousemassa, tekniikka
takaa että jokaista voi valvoa. Ei tarvitse enään
vakoojia jotka vakoilevat toinen toistansa niinkuin stalinin aikoihin. Nyt on erehtymättömät
valvontalaitteet josta voi tallennuksia/reaalikuvaa tarkkailla omin silmin.
GPS paikannus puolestaan takaa että et ole koskaan
tavoittamattomissa. Myös puhelimen gsm ja muut
erilaiset verkot osaavat paikantaa mutta eivät
lähes niin hyvin kuin gps tai Euroopan Unionin
tuleva galileo järjestelmä.- jebuliskeb
Monet ovat varmaan huomanneet kuin kauppojen kassoille on tullut näitä visa kortin lukulaitteita?
Tulevaisuudessa ja jo nyt sähköinen tunnistaminen
on kovassa huudossa it suunnittelussa ja julkisessa
hallinnossa koska sähköinen tunnistautuminen helpottaa tunnistautumista.
Veikkaan että jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa tullaan myymään
tälläisiä merkkejä/siruja etc. vastaavaa. turvallisuuden nimissä
Merkissä on kantajan henkilötiedot ja kun sitä
heilauttaa lukulaitteessa, (esim. kaupan kassa) menee kysely tietokantaan (missä lieneekään) ja varmistetaan että kyseinen henkilö löytyy,
ja sitten vähennetään summa hänen tililtään.
Jo nyt visat, plussakortit jättävät merkin
johonkin tietokantaan josta voi seurata tuotteiden
myyntiä ja ohjata oikeita tuotteita oikeille alueille.
Näihin siruihin voidaan upottaa sisäinen gps,
(lapsesi ei koskaan eksy) (kidnappaukset vähentyy)
Sitten vielä nämä kamerat, sirulla voidaan katsoa missä kyseinen henkilö menee niin osataan laittaa
oikea kamera kuvaamaan.
Eikö ole tekniikka ihmeellistä? ;)
Vielä kun poliittinen johto muuttuisi tälläiseksi
että päätetään että ei saa uskoa kun johonkin
tiettyyn. (Paaviin, tieteeseen, evoluutioon, mitä vaan)
Ei saa esim. tupakoida julkisilla paikoilla?
Kamera huomaa kytevän savukkeen ja antaa ilmoituksen viranomaisille.
Mut ahtaalle tässä vielä joutuu ennemmin tai myöhemmin...
- Huhhahhei
Teidän hihhuleidenhan pitäisi olla tottuneet jo jatkuvaan, joka paikkaan näkevään ja kaiken kuulevaan valvontaan. Eikös jumalanne harrasta sitä jatkuvasti? Tirkistelee kaiken, mitä missäkin teette ja kaiken lisäksi vielä näkee ajatuksennekin, joita ei mikään viranomainen näe. Mitä siis vauhkoatte?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561244- 16855
- 68752
- 63735
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69698Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131635Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9570Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45528Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8520Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �120494- 4492
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24483Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16441
- 36435
- 70428
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 34414