Pietu on ryhdikäs pölitiikkö.Vaalikeskustelussa hän vaati Liperin kunnanjohtajan palkan alentamista tuntuvasti.Tällä kertaa hän oli hienotunteinen ja jätti kertomatta syyn.
Viime talvena hän vaati kunnanjohtajan eroa lesbouden vuoksi.
Alma Media tuli jälkijunassa, Pietu oli edellähiihtäjä tässäkin asiassa kuten monessa muussakin asiassa.
Viime talvena hän vaati kunnanjohtajan eroa lesbouden vuoksi.
Alma Media tuli jälkijunassa, Pietu oli edellähiihtäjä tässäkin asiassa kuten monessa muussakin asiassa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Edustaako hän itseään vai jopa uudenlaista Hitleriä?
Henkilö jolla on tuollaiset puheet esim.puolison sukupuolesta (kun ei taida tietää kumpi on itsekkään) niin onko hän oikeuttettu tai OSAAVA ajamaan kaikkien kuntalaisten etuja???
Myös lesbot ja homot ovat kuntalaisia, ei heitä voi pyyhkäistä pois tai jättää sivulle asioiden hoidosta.
Mitä tulee lepakon radio haastetteluun niin matkiminen tuli esille hyvin, katsotaan hallitus puoluetten vaali keskusteluja ja sitten käyttäydytään itse samoin eli hyökätään röykeästi muita vastaan eikä vastata suoraan esitettyyn kysymykseen.
Olipa sekin tunti todistus ettei hänestä ole edes kunnallis politiikkaan saati muuhun poliittiseen toimintaan.