jaakonsaaren

sai taas oikeat mittasuhteet kysekytunnilla, ei voi millään uskoa että pohjoisen kansanedustaja ei tiedä lapin kansan taustaa, kun tälläiselle tavalliselle tallaajallekin se on jo aikoja sitten valjennut.
6234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Liisa Jaakonsaari on yksi aikamme oikeudenmukaisimmista ja järkevimmistä parlamentaarikoista.

Hänellä on näkemystä asioiden suhteesta oikeudenmukaisuuteen niiden oikeiden painoarvojen mukaisesti. Johanna Korhosen valitseminen ja erottaminen Lapin Kansan päätoimittajuudesta on räikeä syrjimis- ja ihmisoikeusrikos. Onneksi Korhonen ei ole lapanen.

Liisa Jaakonsaaren eduksi on laskettava sekin, että hän kannattaa oikeudenmukaisuutta myös ulkopolitiikassa ja puolustuspolitiikassa. Suomalaisten oikeus elää vapaassa maassa ei toteudu natovastaisten voimien turvin, koska se pidemmällä tähtäimellä on antautumista Venäjän itseisarvoiseen tahtoon.

Äänestä
  • ei luulisi olevan noin tietämätön kasanedustaja että haukkuu väärää puuta.

    Äänestä

  • valehtelija kirjoitti:

    ei luulisi olevan noin tietämätön kasanedustaja että haukkuu väärää puuta.

    Liisa Jaakonsaari vaati, että hallitus olisi selkeästi tuominnut päätoimittajaksi valitun, journalistilehden päätoimittajana toimineen Johanna Korhosen, irtisanomisen joko hänen lesboutensa tai hänen puolisonsa (kunta-)vasemmistolaisuuden takia.

    Nythän on epäselvää, aiheuttiko Korhosen julkilesbous vai puolison kuntavaaliehdokkuus vasemmistoliiton riveissä potkut? Hienoa on, että kehittyvien maakuntien suomen maanalaiset mutavirrat tulevat näkyviksi.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    se asia tiedetään.

    Äänestä

  • puhu siitä kirjoitti:

    se asia tiedetään.

    Lapin Kansan toimittajat vaativat Alma Median toimitusjohtajaa eroamaan. Kai Lapin Kansan toimittajat tietävät, ovatko he maakunnan asialla?

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Lapin Kansan toimittajat vaativat Alma Median toimitusjohtajaa eroamaan. Kai Lapin Kansan toimittajat tietävät, ovatko he maakunnan asialla?

    typerin väite, jonka olen pitkään aikaan kuullut.

    Maakunnan asialla??? Lehdetkö tässä maassa asiat päättää ihmisten puolesta.

    Ainakin erkon lehdykkä sitä kovasti väliin yrittelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ainainen kepuviha kirjoitti:

sai taas oikeat mittasuhteet kysekytunnilla, ei voi millään uskoa että pohjoisen kansanedustaja ei tiedä lapin kansan taustaa, kun tälläiselle tavalliselle tallaajallekin se on jo aikoja sitten valjennut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu