Palstan tilasta

Eilinen avaukseni ei ole tuottanut paljonkaan törkyvastineita, mistä kiitos. Siksipä uskallan käsitellä asiaa laajemmin. Minusta olisi paikallaan ihan vakava keskustelu asiasta. Harmillista, että en kyllä ehdi mahdollisiin vastineisiin moneenkaan vastata ennen maanantaita, kun puolen päivän maissa alkavat viikonloppukiireet, mutta saatan palata asiaan myöhemmin, jos näen sen tarpeelliseksi.

- - -

Nimimerkki ”Niinpä niin” on täällä esiintyvistä varmasti viisaimpia henkilöitä. Hän on kertonut olevansa koulutukseltaan humanisti ja toimivansa mm. työelämän piiriin liittyvien ongelmien parissa. Sellainen edellyttää melkoista perehtyneisyyttä moniin asioihin, myös psykologiaan. Ei ihme, että hänen syvällisistä puheenvuoroistaan henkii aina tieto ja ymmärrys siitä, mistä hän puhuu.

Eräässä vastineessaan edelliselle avaukselleni hän totesi mm. seuraavaa:

>> Palstaa ei oikeastaan voi kutsua enää keskustelupalstaksi, koskapa temmellys on mennyt jo hallitsemattomaksi. Normaalisti tuntevalle palstalla olevat kirjoitukset aiheuttavat lähinnä myötähäpeän tunteita. Yhteiskunnallisesta keskustelusta ei voida puhua silloin, kun kirjoittajia kiinnostavat lähinnä omien mielikuvituksiensa luomat kuvat ja toisten kirjoittajien henkilökohtaiset ominaisuudet, nekin varsin tuhdilla mielikuvituksella ryyditettynä.

Miksi keskustelu ei sitten suju? Syitä on varmaan monia, eräs on pilailun halu joka selittää osan asiattomuuksia. Pilailun halu on kuitenkin varsin harmiton ajanviete, huomattavasti vakavampi on täällä erittäin yleiseksi käynyt, toisten ihmisarvon riistäminen ja henkilökohtaisuuksiin menevä kiusaaminen.

Tarve riistää toisilta ihmisarvo ja oikeus kertoa oma totuutensa on varsin yleinen tapa primitiivisissä ihmisyhteisöissä.
24901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Eleonor Rooseveltin lista on vajavainen. Se päättyy siihen, että pienet ihmiset puhuvat ihmisistä. Minusta on kyllä niin, ettei erästä sinuakin usein kommentoinutta voi sanoa edes pieneksi ihmiseksi. Kyllä siis pitäisi löytää lisää asteikkoa siihen päähän. Tietänkään Roosevelt ei osannut välttämättä noteeratta kaikenlaisia hulluja, kun ei ehkä sellaisia elämässään kohdannut.

Äänestä
  • Mutta ehkä Eleonor oli myös eläinystävä, eikä halunnut jatkaa listaansa pitemmälle, jossa olisi kai tullut hännillä "sika, nauta, sonni"mies".

    Äänestä

  • "Eleonor Rooseveltin lista on vajavainen. Se päättyy siihen, että pienet ihmiset puhuvat ihmisistä."
    ------------------------
    ...kaikkein pienimmät ihmiset puhuvat itsestään, niinkuin esim. narsistit.

    Äänestä

  • Emeritus kirjoitti:

    "Eleonor Rooseveltin lista on vajavainen. Se päättyy siihen, että pienet ihmiset puhuvat ihmisistä."
    ------------------------
    ...kaikkein pienimmät ihmiset puhuvat itsestään, niinkuin esim. narsistit.

    En tiedä, kun en kai ole sellaisten kanssa ollut paljonkaan tekemisissä. No - ymmärränhän minä tarkoituksesi, mutta ihan rehellisesti - varmasti - vakuutan, ettei minua ole määritelty narsistiksi koskaan missään muualla kuin täällä, ei sitten satavarmasti, ei! Ja teidänlaistenne "kepupsykologien" määrittelyn jätän omaan arvoonsa vaikkapa vain nimim. "Niinpä niin" määrittelyjen rinnalla, joita toin esille avauksessanikin ja eräissä vastineissani.

    Millaista henkistä suuruutta ihmisestä osoittaa mielestäsi se, että ensin toisen "muisteluja" kehuttuaan ja myötätuntoa osoittamalla houkuttelee tämän kertomaan itsestään ja elämästään ja mm. vaimonsa vakavasta, pian kuolemaan johtaneesta sairaudesta, ja alkaa sitten käyttää sitä lyömäaseena kertojaa vastaan niin, että monilta sivullisilta tuli pöyristyneitä tuomioita moisesta. Kukahan olikaan, joka niin menetteli?

    Äänestä

  • KapiKorhonen kirjoitti:

    Emeritus jatkoi oikein hyvin Rooseveltin listaa.

    Mielenkiintoista että löysit siitä itsesi

    narsistisessa kehässä.

    "Millaista henkistä suuruutta ihmisestä osoittaa mielestäsi se, että ensin toisen "muisteluja" kehuttuaan ja myötätuntoa osoittamalla houkuttelee tämän kertomaan itsestään ja elämästään ja mm. vaimonsa vakavasta, pian kuolemaan johtaneesta sairaudesta, ja alkaa sitten käyttää sitä lyömäaseena kertojaa vastaan niin, että monilta sivullisilta tuli pöyristyneitä tuomioita moisesta. Kukahan olikaan, joka niin menetteli?"
    --------------------------
    ...en tiedä, mutta kukaan ei sinua houkutellut kertomaan itsestäsi ja vielä vähemmän vaimosi vakavasta sairaudesta. Yritit vain kerätä säälipisteitä, jäädessäsi häviölle politiikkakeskustelussa.

    Samalla tulit paljastaneeksi kepukaunasi juuret ja missiosi; "mutta omalta osaltani tulen tekemään kaikkeni, että kepusyöpä tulee juurittua koko Suomesta". Sanatarkasti en muista, mutta missiosi kyllä tuli selväksi.

    Narsismin määritelmää en tiedä, mutta minä tulkitsen sen "itseihailuna", sinun tapauksessa esiinnyt puhdasverisenä narsistina netissä, arkielämässä salaat sen läheisiltäsi ja ystäväpiiriltäsi.

    Samoin teki Kauhajoen Matti Saari, netissä oli ihmisvihaaja, mutta läheiset ja ystäväpiiri eivät tienneet mitään. Mielenkiintoinen analogia!

    Äänestä

  • Emeritus kirjoitti:

    "Eleonor Rooseveltin lista on vajavainen. Se päättyy siihen, että pienet ihmiset puhuvat ihmisistä."
    ------------------------
    ...kaikkein pienimmät ihmiset puhuvat itsestään, niinkuin esim. narsistit.

    1) Viikon bestis ja mulkvist.
    Lähettäjä: Jorma Laitinen Järkivihreä 30.8.2002
    Minä annan Vesa Kaiteralle tämän viikon "bestis" arvonimen. Perusteluna hänen uupumaton kokoomuksen puolustelu täysin mahdottoman tehtävän edessä. Pienenä miinuksena on hänen kuivahko tyylinsä.
    Ja sitten se mulkvist on tietenkin itseoikeutettuna tuomisjaska. Perusteena on, ettei hänellä ole lukuisista viesteistä huolimatta ollut tälläkään viikolla mitään sanottavaa. Plussana voidaan pitää, että hänen työaikansa on kohtalaisen lyhyt.

    2) Viikon bestis & mulkvist-palkinnot..
    Lähettäjä: Jorma Laitinen Järkivihreä 7.9.2002
    ...voi jummi meinas unohtua!
    Jerome tuossa pyyteli bestispokaalia ja aivan hyvillä perusteilla, mutta kyllä söör allu sen on kuitenkin ansainnut! Söör allun ansioksi on luettava, että hän on ymmärtänyt luopua kokoomuksen kritiikittömästä puolustelusta sonerasotkussa. Pienenä miinuksena epäonnistuneet virren valinnat.
    Ja tietysti jäbä on viikon mulkvist, hän on todellakin sen ansainnut, kukaan ei pääse lähellekään jäbää viikon mittaisessa tyrimisputkessa. Plussana voidaan todeta, että jäbä saattaa olla täyttä ymmärrystä vailla, koska on ilmennyt, että metso olikin väärin täytetty.

    3) Re: Viikon jorma-palkinnon saat..
    Lähettäjä: Jäbä (&mä & Laitinen) 13.9.2002
    > > Perusteluna hänen kärsivällinen ja uupumaton ponnistelunsa eräiden nimimerkkikirjailijoiden neuvomisessa käytöksen
    > > kultaisella tiellä.
    > Mä äänestän Vesa Kaiteraa. Ihan samasta syystä.
    --------
    Kannatan (mä)
    > > Lisäplussana vielä hänen jatkuva anteeksiantonsa kun puoluetoverinsa häntä herjaavat ja
    > > solvaavat. Miinuksena pitäisin hänen vähäistä ajankäyttöään näille sivuille kirjoittelussa.
    > > Ja sitten se mulkvist; totta kai yxvaan, hän on pystiä tavoitellut aivan alusta alkaen. Mutta ehkä paras perustelu on
    > > hänen toimintansa demaridesanttina kokoomuksen riveissä.
    > > Lisämiinuksena hänen jatkuva joo-miehenä oleminen aina kun joku herjaa kokoomuksen luonnollisinta hallituskumppania, kepua!
    > ..sä. Siitä ettet edes tunnusta herjanneesi Kokoomusta. Että silvuplee sitte vaan..
    ----------
    On täällä muutama mulkvistimpi, mutta en ehdota ekana.

    4) Hyvää viikonloppua vaan kaikille,...
    Lähettäjä: Jorma Laitinen Järkivihreä 20.9.2002
    ...oli kunnon pakkasyö täällä Pirkanmaalla, jouduin keräämään kurpitsat parempaan talteen ja niitä tulikin noin 30 kg. Nyt tarvittais kunnon resepti kurpitsapikkelsille ja -säilykkeelle.
    jk. Kerkisin jo eilen valitsemaan viikon bestikseksi Tuomo Kankkusen, joka pysyy hyvin pystyssä valtavan määrällisen ylivoiman edessä.
    Viikon mulkvistiksi tuli jäbä, joka on tittelinsä ansainnut, vähempikin olisi riittänyt!

    5) Viikon bestis...
    Lähettäjä: Jäbä 27.9.2002
    = ehdottomasti Vesa Kaitera, joka jaksaa asiallisesti vastata Lumikin inttämisiin samalla selvittäen, mikä on kokooomuslaista
    ajattelua.
    Viikon mulkvistia en ehdota, vaikka on mulla siitä kyllä ajatus mielessä. On vaan turha "palkita" riman alituksista tällä viikolla ketään.

    6) Hyvää viikonloppua vaan kaikille,
    Lähettäjä: Jorma Laitinen Järkivihreä 4.10.2002
    ...tämän viikon mulkvist-tittelistä käytiinkin verinen taistelu.
    Tavoittelijoina oli finniä, mkssää, ja aina-kaikessa-mukana-tuomisjaskaa ym. Mutta yksi tai paremminkin kaksi oli ylitse muiden. Identtiset kaksoispojat yxvaan ja ratamo rautalehti selviytyi voittajina, perusteena ruokottoman kielenkäytön juurruttaminen tälle niin arvokkaalle kokoomus-chatille. Heidän suorituksensa arvoa vähentää kaksinkertainen volyymi verrattuna muihin kilpailijoihin.
    Ja sitten se bestis: Sini Tiainen on onnistuneesti laskeutunut itse rakentamansa jalustan päältä tänne tavallisen chattajaan tasolle. Sini pystyy jo solvaamaan ja haukkumaan kanssakeskustelijansa, ikään kuin olisi ollut iät ja ajat koomuksen palstoilla. Onnea sini! Ai niin se miinus, olisin kyllä mielelläni nähnyt alashyppysi yhteydessä sen tiukkapipon myös putoavan vaaleilta kutreiltasi, mutta kai sitten olit sen varmistanut leukanauhalla.

    7) Hyvää viikonloppua vaan kaikille.
    Lähettäjä: Jorma Laitinen Järkivihreä 11.10.2002
    Ja sitten se viikon bestis:
    Jo toisen kerran peräkkäin, Sini Tiainen, perusteluina osaava priorisointi. Asetti Pariisin matkan tärkeämmälle sijalle, kuin tälle palstalle kirjoittelun.
    Tuomisjaskalle sitten viikon mulkvistipysti! Perusteena tavanomaisista ansioista poiketen, säälistä! Ehkä pienenä lisäperusteena päivähäiriköinnin muuttuminen ympärivuorokautiseksi. On kai saanut työnantajaltaan kannettavan?

    8) Hyvää viikonloppua vaan kaikille,...
    Lähettäjä: Unto Ruoste 17.10.2002
    ...sattuneesta syystä joudun tuuraamaan hyvää ystävääni Jorma Laitista ja hoitamaan joitakin häneltä jääneitä tehtäviä.Viikon mulkvisti on itseoikeutetusti ratamo, tällä kertaa ilman perusteluja. Ihan vaan sen takia, ettei minunkin tunnustani suljeta.
    Viikko on ollut sen verran sekava, että bestistä on vaikea löytää, mutta olkoon se nyt vaikka Tuomo Kankkunen. Hän on sentään urheasti pysynyt hengissä vainoojiensa solvauspommisateessa.

    9) Hyvää viikonloppua vaan kaikille...
    Lähettäjä: Unto Ruoste 24.10.2002
    ...joudun tästä kohtapuolin lähtemään erään kokoomusystäväni mökille saunailtaa viettämään. Heii, älkää vielä riemuitko, saatan tulla jo illalla takaisin. Mutta jos joudun vetäseen muutamat laakerit, niin sitten vasta huomenna.
    Mutta asiaan: Tämän viikon bestiksen saa jäbä, lupasi pysyä poissa palstoilta jonkun aikaa työkiireiden takia. Miinuksena se, että lupaus täyttyi n. 50%:sti.
    Mulkvistin saa, jälleen kerran tuomisjaska! Mulkku, mikä mulkku!

    10) Hyvää viikonloppua vaan kaikille.
    Lähettäjä: Jarmo Laitinen 14.11.2002
    Tämän viikon bestiksen on ylivoimaisesti ansainnut lukko alias Tuomo Kankkunen. Tuomo on osoittanut krjoituksillaan ja kommenteillaan, että kokoomuksessakin on vielä sydämen sivistystä ja muitakin ihmisiä huomioon ottavia palstalaisia.Onneksi olkoon lukko!
    Mulkvistia en tällä kertaa ajatellut myöntääkään, jos se hiukan kannustaisi pahimpia ehdokkaita yrittämään parantaa tapojansa.Toivotaan parasta!

    11) Hyvää viikonloppua vaan kaikille,...
    Lähettäjä: Jarmo Laitinen 21.11.2002
    ...tänään ei jaeta bestistä lainkaan ja ratamo saa kestomulkvistin kunnes oppii olemaan kunnolla.
    Ja sitten se kevennys:
    Oli hyvä ettei Ville Itälä saanut kaksosia, ettei olisi käynyt niinkuin kävi Göranille:
    Kun Göranin eukko pyöräytti kaksoset, yltyi Göran manailemaan: "Satans helvete - vem var den andra mannen?!"
    (lainattu Iltasanomista)

    12) Hyvää viikonloppua vaan kaikille,...
    Lähettäjä: Jarmo Laitinen 29.11.2002
    ...viikon bestiksen on ylivoimaisesti ansainnut "Jösse Jänis", papukaijamerkin kera. Perustelut löytää tuolta alempaa.
    Ihan pienen miinuksen annan hänen arviostaan, minun osuudesta hirtetyn tukemisessa, vai oliko se köysi?
    Ratamo ei saa tälläkään kerralla mulkvistia, on minussa vielä sen verran inhimillisyyttä jäljellä.

    13) Hyvää Itsenäisyyspäiväviikonloppua vaan kaikille,...
    Lähettäjä: Jarmo Laitinen 4.12.2002
    ...on niin isänmaallinen tunne, ettei viitsi mulkvistia jakaakaan tänä viikonloppuna, vaan annetaan pelkkä bestis!
    Ja senhän on itseoikeutetusti saanut Ratamo, alias yxvaan, ja edelleen alias Aulis Anttila from STTK!
    Ratamo on osoittanut kiitettävää oppivaisuutta ja uskonut monien tällä palstalla kirjoittavien neuvoja, kuinka pitää käyttäytyä tällaisella julkisella palstalla.Hyvä ratamo! Tästä on hyvä jatkaa!

    Jään kaipaamaan,...
    Lähettäjä: Unto Ruoste 20.10.2002
    > ...joksikin aikaa. Syyt eivät johdu saitista, joten mielikuvitusta ei kannata käyttää tarpeettomasti.
    > Mikäli laitisten ystävät tai muut keppulinreppanat katsovat aiheelliseksi tiedustella asiantuntevaa mielipidettäni
    > politiikasta, niin lähiaikoina he joutuvat pettymään, koska sitä ei nyt ole saatavissa.
    ...ja luulen, että hyvä ystäväni, Jorma Laitinen myös. Voin antaa sinulle läksiäislahjaksi ylimääräisen mulkvist-pystin, jonka tällä teollasi ansaitsit.

    Äänestä

  • Emeritus kirjoitti:

    "Millaista henkistä suuruutta ihmisestä osoittaa mielestäsi se, että ensin toisen "muisteluja" kehuttuaan ja myötätuntoa osoittamalla houkuttelee tämän kertomaan itsestään ja elämästään ja mm. vaimonsa vakavasta, pian kuolemaan johtaneesta sairaudesta, ja alkaa sitten käyttää sitä lyömäaseena kertojaa vastaan niin, että monilta sivullisilta tuli pöyristyneitä tuomioita moisesta. Kukahan olikaan, joka niin menetteli?"
    --------------------------
    ...en tiedä, mutta kukaan ei sinua houkutellut kertomaan itsestäsi ja vielä vähemmän vaimosi vakavasta sairaudesta. Yritit vain kerätä säälipisteitä, jäädessäsi häviölle politiikkakeskustelussa.

    Samalla tulit paljastaneeksi kepukaunasi juuret ja missiosi; "mutta omalta osaltani tulen tekemään kaikkeni, että kepusyöpä tulee juurittua koko Suomesta". Sanatarkasti en muista, mutta missiosi kyllä tuli selväksi.

    Narsismin määritelmää en tiedä, mutta minä tulkitsen sen "itseihailuna", sinun tapauksessa esiinnyt puhdasverisenä narsistina netissä, arkielämässä salaat sen läheisiltäsi ja ystäväpiiriltäsi.

    Samoin teki Kauhajoen Matti Saari, netissä oli ihmisvihaaja, mutta läheiset ja ystäväpiiri eivät tienneet mitään. Mielenkiintoinen analogia!

    "Poliitikkona S-L Anttila teki virheen...
    Lähettäjä: Unto Ruoste 16.10.2002
    Forssan Lehden viime sunnuntaina ilmestyneen numeron mukaan "Anttila sanoo hallituksen politiikan aiheuttavan yhteiskunnan kahtiajakoa, joka puolestaan ajaa ihmisiä Vantaan Myyrmäessä tapahtuneen kaltaisiin tekoihin". Anttilan mukaan "nyt niitetään niitä hedelmiä, joita maassa on hallituksen politiikan johdosta syntynyt".
    ---------------------------
    ...sanoessaan tuon ääneen, sitä ei olisi saanut sanoa. Minä kyllä olisin pitkälti tuota mieltä."

    Äänestä

  • Emeritus kirjoitti:

    "Millaista henkistä suuruutta ihmisestä osoittaa mielestäsi se, että ensin toisen "muisteluja" kehuttuaan ja myötätuntoa osoittamalla houkuttelee tämän kertomaan itsestään ja elämästään ja mm. vaimonsa vakavasta, pian kuolemaan johtaneesta sairaudesta, ja alkaa sitten käyttää sitä lyömäaseena kertojaa vastaan niin, että monilta sivullisilta tuli pöyristyneitä tuomioita moisesta. Kukahan olikaan, joka niin menetteli?"
    --------------------------
    ...en tiedä, mutta kukaan ei sinua houkutellut kertomaan itsestäsi ja vielä vähemmän vaimosi vakavasta sairaudesta. Yritit vain kerätä säälipisteitä, jäädessäsi häviölle politiikkakeskustelussa.

    Samalla tulit paljastaneeksi kepukaunasi juuret ja missiosi; "mutta omalta osaltani tulen tekemään kaikkeni, että kepusyöpä tulee juurittua koko Suomesta". Sanatarkasti en muista, mutta missiosi kyllä tuli selväksi.

    Narsismin määritelmää en tiedä, mutta minä tulkitsen sen "itseihailuna", sinun tapauksessa esiinnyt puhdasverisenä narsistina netissä, arkielämässä salaat sen läheisiltäsi ja ystäväpiiriltäsi.

    Samoin teki Kauhajoen Matti Saari, netissä oli ihmisvihaaja, mutta läheiset ja ystäväpiiri eivät tienneet mitään. Mielenkiintoinen analogia!

    että joku voi asettaa jonkun keskustelijan vaimon kohtalokkaan sairauden rinnastukseksi poliittiselle paskanjauhannalle. Eiköhän Korhonen olisi mielellään ottanut takkiinsa täällä, jos se olisi auttanut vaimon terveyttä ja elämän jatkumista. Vai säälipisteitä hän kerjäsi. Miksi sitten et säälinyt, se olisi ollut inhimillistä. Mutta ethän sinä olekaan ihminen, olet kepulainen paskiainen. Hyi saatana, kun olt inhottava niljake.

    Äänestä

  • Järkyttävää kirjoitti:

    "että joku voi asettaa jonkun keskustelijan vaimon kohtalokkaan sairauden rinnastukseksi poliittiselle paskanjauhannalle."
    -----------------------------
    ...ei kukaan silloisista palstalaisista tiennyt Korhosen vaimon sairaudesta, ennenkuin korhonen itse toi sen palstalle.
    "Eiköhän Korhonen olisi mielellään ottanut takkiinsa täällä, jos se olisi auttanut vaimon terveyttä ja elämän jatkumista."
    -----------------------------
    Ei olisi, täällä hän ei ole koskaan "ottanut takkiinsa" mistään syystä, vai oletteko huomanneet moisen tapahtuneen.
    ---------------------------------
    "Vai säälipisteitä hän kerjäsi."
    ----------------------------

    "Näin on, vain harva ihminen haluaa ja pystyy tuomaan tällaiselle palstalle läheistensä ongelmia, puhumattakaan vakavista sairauksista.
    Herääkin kysymys, pitääkö Korhonen "kepun juurimista koko Suomesta niin tärkeänä missiona", että "uhraa" asialleen, sekä itsensä, että läheisensä.

    "Miksi sitten et säälinyt, se olisi ollut inhimillistä."
    --------------------------
    Ei hän minulta säälipisteitä kerjännyt, vaan muilta lukijoilta, myönnän kyllä että pari pistettä saikin.
    -----------------------------
    "Mutta ethän sinä olekaan ihminen, olet kepulainen paskiainen. Hyi saatana, kun olt inhottava niljake."
    -----------------------------
    En tiedä kuka olet, mutta kovasti muistutat Korhosta itseään ja bulvaanina toimit kuitenkin ansiokkaasti.

    Äänestä

kilökohtaiseen ongelmaasi on, että painut rahvaanomaisesti sanoen vittuun tältä saitilta.

Näyttää monelta muultakin kuin minulta palaneen hiha sinun suhteesi. Miksikö?

Työelämässä saa aivan tarpeekseen sietää näitä perkeleen besservissereitä, jotka joka asiassa osaavat enemmän, tietävät enemmän, ovat fiksumpia varakkaampia ja muutenkin mukavampia kuin kuka muu hyvänsä. Tosin totuus on 90% tapauksissa aivan jotain muuta mutta minkäs teet. Voi henki kärsiä.

Pari vuotta touhuasi seuranneena voin sanoa, että vastenmielisempää hemmoa on vaikea löytää. Ainakin täällä esittämääsi perustuen.

Koulukiusaajan prototyyppi, johon saitin väki välillä keljuuntuu siinä määrin, että pistää pikku projektin pystyyn.

Pakko myöntää, että tällä viikolla sinut pelasti vain niipä niin väliintulo. Ehkäpä hyvä niin, mutta joku saatanan himo sinulla on kerjätä verta turvastasi näin vertauskuvallisesti lausuttuna.

"kepulireppanan hokijat" eivät peri tätä saittia. Valitan.

Äänestä

Toveri KapiKorhosta ketuttaa, ettei eilinen avaus saanutkaan tavanomaista määrää vastauksia! Siksi pitää tänään heti aamusta kirjoittaa uusi, KapiKorhosen toivon mukaan tehokkaampi provo. Lapsellistahan tuo tietysti on. Ehkäpä elämä on jo mennyt ohi KapiKorhosen tapauksessa, sillä

Elämä on vain lyhyt oman eksistenssin tajuamisen hetki kahden vaippaiän välissä.

Äänestä

menisivät valistamaan omiaan, oman nimikkeensä alle.
Te olette kuin koiria, jotka eivät pasko omalle pihalleen.
Niinpä niitäkö nyt nuollaan avuksi riulle.
Tuollaiselle on aivan sama missä kielitaidettan yrittää esitellä, ei se tee muuta kuin todistaa hänen omaa tyhmyyttään. Kolli yrittää piilottaa tyhmyytensä ja yleisen tietämättömyytensä sekä mitättömän elämänkokemuksensa teennäisen viisauden alle.

Ei suinkaan teidän perässänne kukaan muille palstoile hyökkää, älkää sitä peljätkö.
Toveri Korhonen sanookin oikein, että hän ei halua suurpaskurin asemaansa helpolla luovuttaa, eikä tappiotaan tunnustaa "sotilas" kun on.
Joka tapauksessa itse olet itsellesi maineesi hankkinut, joten nauti siitä.
Sinulle on monesti sanottu mikä on lopputulos, mutta ketäpä "viisain" uskoisi.
Laita lisää kuvia, ja pidä lapsellista päiväkirjaasi palstalla jatkossakin, muistaen nälviä muita, ja korottaa itsesi ylimykseksi, niin olen takuvarma, että saamiesi vastauksien laatu ei parane.
Sinun olisikin itse viisainta sulkea ovi takanasi, niin kuukauden päästä olisit viimeistäänkin menneen talven lumia.
Kokeilkaapas porukalla viritellä niitä kepuvastaisia keskustelujanne tuolla demaripalstalla, josko sieltä saisitte kaipaamaanne myötätuntoa osaksenne.

Luehan jäpikkä kirjoituksesi uudestaan, ja vilkaise sen jälkeen peiliin, sekä häpeä jos osaat.
Mutta epäilen, että sairautesi on vienyt sinulta senkin kyvyn.

Äänestä

Avauksesi on sinänsä asiaa, mutta valitettavasti sorrut taas kerran siihen mistä muita varoitat - toisten kirjoittajien arvosteluun. Ja tulet näin ollen myös saamaan ryöpyn niskaasi - sitä taisit hakeakin

Edellinen avaus ei aiheuttanut samanmoista ryöppyä koska siinä a) ei herjattu kepua tai kepulaisia b) ei nostettu avaajaa itseään yli-ihmiseksi.

Siis sitä saa mitä tilaa. Jos haluaa asiallista keskustelua on syytä itsekin kirjoittaa asiallisesti, mutta jos haluaa törkyilyä voi arvioida sonnimiestä halventavasti tai aloittaa kappaleen "Lukekaapa te törkyilijät... " ja niin edespäin. Tai sitten voi sortua sellaiseen älylliseen ala-arvoisuuteen kuin MPP eilisessä laajakaista keskustelussa.

Palsta on vain yksi virtuaalinen nettiyhteisö, paikka, jossa ihmiset seurustelevat keskenään. Hyvinkin erilaiset taustat omaavat ihmiset. Tälläisissa yhteisöissä esimerkiksi jotain ryhmää vihaava löytää helposti samoin ajattelevia. Kun löytää muita samanhenkisiä, voi syntyä harhakuva, että oma ajattelutapa onkin ihan normaali. Näin on käynyt niin kepua vihaaville kuin sitä puolustaville. Näiden vartaisryhmien taistosta on kehittynyt sitten paikoin henkilökohtaisuuksiin menevää herjausta suoltava kilpailu jossa kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja. Ja tämä siis koskee myös sinua kun herjaat sonnimiestä tai keristä.

Vakavampaa on se, että jotkut ovat ryhtyneet syyllistämään vastakkaista ryhmää kaikesta pahuudesta mitä tämä maa kohtaa. Kepun aluepolittiikka nähdään jopa murhien syyksi, tai demarien teot ihmisten kurjistumisen aiheuttajaksi. Ilmiöhän oli natsismin nousun taustalla, ongelmat laitettiin juutalaisten ja muiden "alempiarvoisten" syyksi ja heitä alettiin ensin vihata sitten vainota.

Toisten yksioikoinen leimaaminen, niin yksityiselnä henkilöinä kuin ryhminä, on se valitettava piirre joka tämän palstan keskustelun on hakoteille johtanut, eikä siitä taida enää paluuta olla. Toki sinä voit aloittaa ja jatkaa tuon edellisen avauksen linjoilla jossa jätät turhat provokaatiot pois.

Äänestä
  • ...joille annan arvoa ja olen siis koettanut ihan oma-aloitteisestikin noudattaa toivomaasi linjaa, mm. edellisessä avauksessani. Mutta eipä se auttanut, vaikka jo kehaista ehdin; kyllä sinne nuo samat tyypit olivat tavanomaisine tuotoksineen ilmaantuneet ilmeisesti jo ennen kehujani.

    Jos todella haluaisit palstan tilan paranevan, antaisit mieluummin tukea minun tässä avauksessa sanomalleni kuin rupeaisit sitä morkkaamaan. Eikö niin, jos rehellinen itsellesi olet, ja jos tarkoitusperäsi todella ovat "puhtaat".

    Äänestä

  • KapiKorhonen kirjoitti:

    ...joille annan arvoa ja olen siis koettanut ihan oma-aloitteisestikin noudattaa toivomaasi linjaa, mm. edellisessä avauksessani. Mutta eipä se auttanut, vaikka jo kehaista ehdin; kyllä sinne nuo samat tyypit olivat tavanomaisine tuotoksineen ilmaantuneet ilmeisesti jo ennen kehujani.

    Jos todella haluaisit palstan tilan paranevan, antaisit mieluummin tukea minun tässä avauksessa sanomalleni kuin rupeaisit sitä morkkaamaan. Eikö niin, jos rehellinen itsellesi olet, ja jos tarkoitusperäsi todella ovat "puhtaat".

    Annan toki arvoa avauksessasi sanomalle, mutta se että sotkit joukkoon herjaa sonnimiehestä ym. antoi aiheen kritiikkiin.

    Jos sinä haluat palstan tilan paranevan opi sietämään myös kritiikkiä. Vastavuoroisuus keskustelussa on parempi kuin oman sanoman pitäminen ainoana oikeana totuutena. Jos ymmärsit sanomani seuraava avauksesi on jo paljon fiksumpi ja tulet siitä saamaan kehuni jos (ja kun) se siihen aiheen antaa

    Äänestä

  • kritiikkiä kirjoitti:

    Voiko sonnimiestä mielestäsi herjata? Miten? Eikö hän itse parhaiten herjaa itseään ja kaikkia edustamiaan "arvoja" jo nikillään ja viimeistään aina, kun suunsa avaa. Minusta hän on jo aikoja sitten mennyt alapuolelle kaiken sen, mihin herjaaminen ulottuisi. Pelkkä havaittujen tosiasioiden kertominen riittää antamaan hänestä oikean kuvan, ei sitä voida millään herjalla paremmaksi panna.

    Sonnimies herjaa muita, se on tosi. Mutta jos ajattelee että se oikeuttaa herjaamaan häntä mennään metsään. Pitää ymmärtää olla provosoitumatta vaikka provosoidaan. Se on todellista viisautta, ei tuollainen mitä sinä sonnimiehestä kirjoitit

    Äänestä

  • KapiKorhonen kirjoitti:

    Voiko sonnimiestä mielestäsi herjata? Miten? Eikö hän itse parhaiten herjaa itseään ja kaikkia edustamiaan "arvoja" jo nikillään ja viimeistään aina, kun suunsa avaa. Minusta hän on jo aikoja sitten mennyt alapuolelle kaiken sen, mihin herjaaminen ulottuisi. Pelkkä havaittujen tosiasioiden kertominen riittää antamaan hänestä oikean kuvan, ei sitä voida millään herjalla paremmaksi panna.

    mennä ja vajota alas jos toinen on alas vajonnut.

    Istutko kuumalle hellalle jos toinen istuu.

    Korjaaminen täytyy lähteä omasta itsestään.

    Äänestä

missä ne todelliset paskurit sinun lisäksesi ovat?
mpp;tä en siihen kastin kuitenkaan luokittele, vaikka hänkin esittelee sosialidemokrattista yksisilmäisyttään joka päivä.
Niinpä niin on punainen humanisti, joten hänetkin on ymmärrettävä ottaa siltä kantilta, joten tyytyköön myöskin vastauksien laatuun.
Ernesto tekee hommaa rahasta, joten se siitä.
Mpp vaikutaa myöskin nauttivan jotain palkkaa propakandan levityksestään.
Känälläkin voi olla raha kysymyksessä, mutta ilmeisesti hän kärsii jonkinlaisesta "pakkoneuroosista".

Ukki on tyhmyytään ja yksinkertaisuuttaan narahtanut koukkuusi, jolle ei mitään voi eikä kukaan.
Ukki on lähinnä säälittävä reppana.

Sinä olet ainut sairaalloinen, känän lisäksi, koko palstalla, muuta selitystä käytöksellesi ei löydy.
Sinula toistuu sama kaava jatkuvasti, eikä se anna aihetta muunlaisin vastauksiin kuin olet saanutkin.
Tuskin kaikki muut ovat tyhmiä, kuten sinä tuot julki.
Menehän itseesi, niin vika voi löytyä lähempää kuin luuletkaan.

Pane kaikki kirjoituksesi peräkkäin, ja analysoi niitä itsellesi rehellisesti, mihin et kylläkään pysty, ja tulet samaan lopputulokseen; sinä olet oikeassa ja paras. Sitten huomaat mikä sinua vaivaa. Tai siis et huomaa.

Luuletko sinä olevasi pätevä opettamaan muita miten saitilla keskustellaan, ja mistä keskustellaan. Etköhän ole jo kaiken tuolla sektorila yrittänyt, itse kuitenkaan mitään oppimatta. Voi ollakkin, että sorsa ei osaa itse uida, mutta poikue mennä posrskuttaa.

Lopeta tuo suuren opettajan ja yli-ihmisen näytteleminen, ja ota se rento humoristusuus esille, mitä väität omaavasi, jotta mekin pääsisimme siitä osalliseksi muutoinkin kuin vain sinun itsesi sen olemassaolon väitteelläsi.

Ihmisiä me kaikki olemme, vaikka sinä et sitä itsestäsi usko. Olet "jumalan" paikalle asettanut itsesi.

Äänestä
  • Kyllä kuule Ukinkohdalla sääli on sairautta, kyllähän se olet juuri sinä, joka olet säälittävä.Kun Jomppe kertoo asioista ja myöskin elämästään niitten oikeilla nimillä, sinä saastainen kateellinen Kepulireppana et mitenkään voi hyväksyä, sitä että jollakin ihmisellä menee niinkin hyvin kuin Jompella menee.

    En ole vielä yhdessäkään Jompen aloituksessa nähnyt hänen haukkuvan tai moittivan tavallisia kansalaisia, politiikot kuten Presidentitkin ovat meidän kansalaisten kaikkien Arvosteltavissa, se jos mikään kuuluu demokratiaan. Se ääreton jo sydämistänne tulsva viha, johtuu ainoastaan siitä, kun Jomppe on uskaltanut sanoa Kekkosestakin minkalainen "Puliveivaaja" Kekkonen itseasiassa oli. Jonka myöskin Historioitsijat ovat tuoneet monin tutkimusten kautta ihmisten tietoisuuteen.

    Mutta eihän se sinunkaltaisille "Tasapäälle" käy, sinä liityt täysin rinnoin haukkumaan jomppea narsistiksi, edes tietämättä sanan merkitystä. Minä kyllä sinuna menisin kotiini häpeämään, enkä täällä palstalla tuottaisi tuollaista kateellista paskaa mitä sinä tuotat. Näin näkee asian mies joka on Jomppeen tutustunut henkilö tasolla, sinä Kepulireppana puhut vain luulojasi, se on yksiasia mikä on varma.

    Äänestä

naapurin pekkaa perseeseen ja rauhoitut

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

KapiKorhonen kirjoitti:

Eilinen avaukseni ei ole tuottanut paljonkaan törkyvastineita, mistä kiitos. Siksipä uskallan käsitellä asiaa laajemmin. Minusta olisi paikallaan ihan vakava keskustelu asiasta. Harmillista, että en kyllä ehdi mahdollisiin vastineisiin moneenkaan vastata ennen maanantaita, kun puolen päivän maissa alkavat viikonloppukiireet, mutta saatan palata asiaan myöhemmin, jos näen sen tarpeelliseksi.

- - -

Nimimerkki ”Niinpä niin” on täällä esiintyvistä varmasti viisaimpia henkilöitä. Hän on kertonut olevansa koulutukseltaan humanisti ja toimivansa mm. työelämän piiriin liittyvien ongelmien parissa. Sellainen edellyttää melkoista perehtyneisyyttä moniin asioihin, myös psykologiaan. Ei ihme, että hänen syvällisistä puheenvuoroistaan henkii aina tieto ja ymmärrys siitä, mistä hän puhuu.

Eräässä vastineessaan edelliselle avaukselleni hän totesi mm. seuraavaa:

>> Palstaa ei oikeastaan voi kutsua enää keskustelupalstaksi, koskapa temmellys on mennyt jo hallitsemattomaksi. Normaalisti tuntevalle palstalla olevat kirjoitukset aiheuttavat lähinnä myötähäpeän tunteita. Yhteiskunnallisesta keskustelusta ei voida puhua silloin, kun kirjoittajia kiinnostavat lähinnä omien mielikuvituksiensa luomat kuvat ja toisten kirjoittajien henkilökohtaiset ominaisuudet, nekin varsin tuhdilla mielikuvituksella ryyditettynä.

Miksi keskustelu ei sitten suju? Syitä on varmaan monia, eräs on pilailun halu joka selittää osan asiattomuuksia. Pilailun halu on kuitenkin varsin harmiton ajanviete, huomattavasti vakavampi on täällä erittäin yleiseksi käynyt, toisten ihmisarvon riistäminen ja henkilökohtaisuuksiin menevä kiusaaminen.

Tarve riistää toisilta ihmisarvo ja oikeus kertoa oma totuutensa on varsin yleinen tapa primitiivisissä ihmisyhteisöissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu