Arkadianmäen

edustaja on Tanja Vienonen-Karpelan-Saarela oikein turhuuden huippu.
10500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

merkkaama.

Äänestä
  • Olivat jopa kihloissa, Niinistö ja Karpela. Käsittääkseni Karpelalla on ollut mies joka sormelle. Seuraavaksi pitää ottaa lukua varpaista.

    Äänestä

fdzhsawc ws rt

Äänestä

Eipä ole Tanja Karpela saanut mitään aikaan. Ministerinä ollessaan hänellä olisi ollut mahdollisuus tehdä jotain hyödyllistä, mutta niin vain uskottavuus ja taidot loppuivat kesken. Vaikeaahan se onkin pelkkien mallikoulusta saamien oppiensa pohjalta ratkoa kansalaisten asioita. Pelkkä mallitoimiston kuvakansio kun ei pätevöitä vielä mihinkään.

Kansanedustaja- ja ministerityötään paremmin hän on kunnostautunut Arkadianmäen turhimpana julkkiksena ja lehdistön ihannetyttönä. Lehtiin on päästy joka viikko ja vieläpä useampana päivänä, vaikka mitään huomion tai julkisuuden arvoista ei ole tapahtunut. Ellei siksi lasketa hänen huomionkipeitä paljastuksiaan eduskunnan miespuolisista työntekijöistä. Tanja Karpelan miesehdokkaat ovat myös kuumaa kamaa iltapäivälehdille.

Uutta pokaa on ollut käsikynkässä heti, kun edellinen on hävinnyt kuvioista, ja tästä molemmat iltapäivälehdet ovat enemmän kuin innoissaan. Oikein kilpaillaan siitä, kumpi pääsee kertomaan Tanja Karpelan uusimmasta löydöstä ensin. Etusivu ja viisi sisäsivua on varattu isoille kuville ja spekuloinneille, vaikka ne eivät kiinnosta lukijoita.

Jos miesehdokkaista ei saada juttua aikaan, niin korvike tehdään "koko Suomea koskettavasta Tanjan kärsimästä masennuksesta ja muista mystisistä sairauksista". Hohhoijaa ja haukotus päälle...

Äänestä
  • Siksipä en kumpaakaan lehteä osta enkä mitään muutakaan hysärimedioita.

    Äänestä

  • kiinnostaa... kirjoitti:

    Siksipä en kumpaakaan lehteä osta enkä mitään muutakaan hysärimedioita.

    tyhmät äijät hunajakennoonsa käyttää loppuun ja laitta kierätykseen.

    Äänestä

Kertoisiko se jotain Keskustasta ja ennen kaikkea "kansan" lähtökohdista ja osaamisesta valita omien asioidensa hoitoon ihmisiä ;) Tuollaiset eivät kyllä eduskunnan arvovaltaa nostaa - päinvastoin.

Äänestä
  • Ilmeisesti Kepussa on (puolueen edustajien määrään nähden)kaikkein enitten ns. televisiosta tuttuja turhia julkkiksia,joiden ainoa tehtävä on olla penkin täytteenä äänestyksissä.
    Eivät välttämättä ole viivalla mitä eduskunnassa tehdään, mitä siellä on meneillä. Eivät he ole aloitteita tekemässä tai poliittisia puheita pitämässä, monilla myös heikko kielitaito,mutta silti vaan ulkomaille valiokuntamatkoille menevät mukaan.
    Kai se koskettaa niitä maaseudun syviä kansanjoukkoja,kun joku on päässyt julkkikseksi ja televisioon, niin onhen se syytä äänestää ihan valtiopäiville. Voi hyvä ihme!

    Äänestä

  • tekemään ......... kirjoitti:

    Ilmeisesti Kepussa on (puolueen edustajien määrään nähden)kaikkein enitten ns. televisiosta tuttuja turhia julkkiksia,joiden ainoa tehtävä on olla penkin täytteenä äänestyksissä.
    Eivät välttämättä ole viivalla mitä eduskunnassa tehdään, mitä siellä on meneillä. Eivät he ole aloitteita tekemässä tai poliittisia puheita pitämässä, monilla myös heikko kielitaito,mutta silti vaan ulkomaille valiokuntamatkoille menevät mukaan.
    Kai se koskettaa niitä maaseudun syviä kansanjoukkoja,kun joku on päässyt julkkikseksi ja televisioon, niin onhen se syytä äänestää ihan valtiopäiville. Voi hyvä ihme!

    miehenpuolia vai kateellisia naisia, tai molempia, yksikin kirjoittaa aina ettei voisi vähempää kiinnostaa, mutta silti näyttää kiinnostavan ja kateus kukkii.

    Äänestä

  • kirjoittajat kirjoitti:

    miehenpuolia vai kateellisia naisia, tai molempia, yksikin kirjoittaa aina ettei voisi vähempää kiinnostaa, mutta silti näyttää kiinnostavan ja kateus kukkii.

    järki tuntuu olevan oman ja äijien jalkojen välissä,sehän on täys ***************paatti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikista tyhmin kirjoitti:

edustaja on Tanja Vienonen-Karpelan-Saarela oikein turhuuden huippu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu