Haluaisin tästä aiheesta avointa ja rehellistä keskustelua, sillä olen asian tiimoilta aidosti huolissani.
Kun puhutaan aviopareista (tässä tapauksessa vanhoillislestadiolaisia) jotka menevät naimisiin kera ihanien unelmiensa, niinkuin meistä toivon mukaan jokainen(ü)
Sen jälkeen toisia koetellaankin rankemman kautta. Tulee se ensimmäinen, toinen ja kolmas, rakennetaan isompi talo, kun tuleekin neljäs ja viides, isompi talo, kuudes ja seitsemäs.
Samalla paitsu kutistuvat ne ihanaiset unelmat, kysytään myös voimavaroja ja hyväksymistä.
"Oma elämä" jää kauemmaksi. Jos tämä seitsemäs lapsi ei olekaan viimeinen, ei vähään aikaan toteutetakaan muuta, kuin tämä, mitä perhe vaatii; Herätä, pese, pue, syötä, nukuta, pese, pue, riisu, syötä nukuta X niin monta, kuin suodaan. Siinä on tynsarkaa...
Entäpä synnytyksen jälkeinen masennus? Jos se vaikkapa alkaakin ihan ensimmäisestä lapsesta, eikä ehdi mennä tavallaan ohitse? Masennus unelmien murtumisesta? Masennus riittämättömyydestä? MAsennus jaksamisen puutteestä? Koliikkilapset? Sairastava äiti?
Miten mies reagoi tällaisiin tilanteisiin? Onko miehellä ahdistusta? Ikäänkuin kanssamasennusta? Loputon tie, josta ei ole ulospääsyä? Millaisena näkee oman vaimonsa? Uuvuttaako?
Olisi mahtava kuulla miehen ajatuksia.(:
Kun puhutaan aviopareista (tässä tapauksessa vanhoillislestadiolaisia) jotka menevät naimisiin kera ihanien unelmiensa, niinkuin meistä toivon mukaan jokainen(ü)
Sen jälkeen toisia koetellaankin rankemman kautta. Tulee se ensimmäinen, toinen ja kolmas, rakennetaan isompi talo, kun tuleekin neljäs ja viides, isompi talo, kuudes ja seitsemäs.
Samalla paitsu kutistuvat ne ihanaiset unelmat, kysytään myös voimavaroja ja hyväksymistä.
"Oma elämä" jää kauemmaksi. Jos tämä seitsemäs lapsi ei olekaan viimeinen, ei vähään aikaan toteutetakaan muuta, kuin tämä, mitä perhe vaatii; Herätä, pese, pue, syötä, nukuta, pese, pue, riisu, syötä nukuta X niin monta, kuin suodaan. Siinä on tynsarkaa...
Entäpä synnytyksen jälkeinen masennus? Jos se vaikkapa alkaakin ihan ensimmäisestä lapsesta, eikä ehdi mennä tavallaan ohitse? Masennus unelmien murtumisesta? Masennus riittämättömyydestä? MAsennus jaksamisen puutteestä? Koliikkilapset? Sairastava äiti?
Miten mies reagoi tällaisiin tilanteisiin? Onko miehellä ahdistusta? Ikäänkuin kanssamasennusta? Loputon tie, josta ei ole ulospääsyä? Millaisena näkee oman vaimonsa? Uuvuttaako?
Olisi mahtava kuulla miehen ajatuksia.(:
Vastaukset 3
Vanhimmat
SITÄ OMMAA ELÄMÄÄ!!!!Ihan Taivaan Isältä lahjaksi saatua!!!!Elämän makuista!
Tosiaan, lyhyt ja naseva. Mutta samapa tuo, eipä tästä asiasta ilmeisestikään keskustelua saada edes aikaiseksi.
Samat puheenaiheet, ei osata keskustella rakentavasti. Ne joilla on sanottavaa, eivät halua tuoda sitä julki.
Hyvin kuitenkin vastasit, "Mutta tämähän on sitä ommaa elämää." Aijaa, ihanko tosi?
Kukapa väittäisi ettetkö olisi sitä Taivaanisältä lahjaksi saanut? Ja kukapa väittäisi etteikö se olisi elämän makuista...?
Mutta älä silloin jauha tuollaista litaniapaskaa (anteeksi kielenkäyttöni) kun kyse on sellaisista asioista, joita et ehkä ole edes läheltä nähnyt. Saatat olla äiti, jolla on välillä pinna kireällä ja vaikiaa, mutta silti se menee, ku on lahjaksi annettu.
Mutta älä puhu silloin, kun tai jos et tiedä äitistä, joka oikeasti on MASENTUNUT, eikä sille näy lopppua. Silloin ovat vähän toisenlaiset kellot soimassa, eikä tuommoiset elämänmakuiset paskanjauhannat auta ketään.
Silloin mennään sellaisille alueille, johon ei päivänvalo näykään yhtälailla, kun sinun ikkunastasi.
Epäuskoiset helposti masentuvat ja ajautuvat ryyppäämään sekä narkkaamaan synnyttämisen sjiasta.