Meillä löytyi hienoin ja isoin uros kuolleena. Eilen illalla katsoimme kun akvaariossa oli näyttävät menot, uroksen ympärillä pörräili muita ja kalat ui nykien ja värisyttäen. Ehrehdyinkö luulemaan soidinmenoiksi kalojen hätähuutoja, oliko niillä joku myrkytys tms?
Lisäsimme n. 2 viikkoa sitten keltaisia sinikirjavien sekaan ja kaikki on mennyt tähän asti hyvin.
Kalakanta on hieman liian iso ja meidän piti lahjoittaa sinisiä johonkin hyvään uuteen kotiin.
Onkohan akvaariossa myrkytys vai mikä on vinossa?
Malaveja on ollut lähes 10 vuotta ja ikinä ei ole ollut mitään ongelmia niiden kanssa, eikä muissakaan altaissa. En oikein siksi tiedä sairauksista mitään kun kaikki on mennyt aina liiankin hyvin. Kalat ovat lisääntyneet vilkkaasti ja olleet terveitä.
Onko jollakin neuvoja?
malawijärven kirjoahvenilla nykivää
2
427
Vastaukset
- aloittaja malawista
Löytyi todennäköinen syy, veden laatu oli päässyt huonoksi!
Vaihdoimme vedestä 50 % ja kalat ovat jo piristyneet puolen tunnin jälkeen.
Vahingosta opimme, todellakin kaloja on liikaa.
Kyseessä on tummansini-siniraidallisia malaweja. Meillä on tyttöjä ja poikia. JOS joku haluaa kaloja, niitä lahjoitetaan hyvään kotiin. Kalat asuvat tällä hetkellä PK-seudulla liian ahtaassa akvaariossa, joten tilavaan hyvään kotiin tarjolla malaweja.
Laittakaa mailia näkyviin jos on koti tarjolla!- fish KING
Mikä on veden pH etc. muut vesi arvot missä teillä on malaweja ollut?
Aika huono myyntipuhe ;)
- eka kuolee kaloja ja äkisti haluat niistä eroon, hmmmmmmm
Halukkaat, miettikääs kahdesti ja mittailkaa veden laatua josjakun käytte kaloja katsomassa ja hkä ostamassa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2182498Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32109Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3171847- 951605
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois831495Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001240- 671170
- 251121
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731006