Onnellinen odotus? ?!

Huomenta!!!

Ihana kirjoitus =)

Joo siis ulkopuoliselta voi näyttää et raskaus on ruusuilla tanssimista.

Itselläni ollut ihanat raskaudet (vai kultaakohan aika jo muistojaan??)

Esikoista odotellessa, lasketunajan mentyä... Olin Ystäväni kanssa kaupungilla jälleen kävelemässä, alkoi särkeä selkää Ystävä tuumasi "aina te raskaana olevat naiset valitatte". Lähdin kotiin, bussissa oli toinen Ystäväni, kärvistelin siinä penkillä, hän tuumasi "Hei raskaus ei ole sairaus, turhaa kiroat"

Olisin nauranut, ellei olisi sattunut niin perhanasti :D

Illalla meillä olikin sitten jo Vauva =)

Tämä bussissa ollut Ystäväni kun tuli raskaaksi, tuli todella itsekkääksi, kuittasin hänelle kerran ku valitti selkäänsä, että raskaus ei ole sairaus.. Hän tosiaan närkästyi "Hei mä oon raskaana kyllä mä tiedän jos mua sattuu, tämä on mun raskaus, tämä on eriasia kuin sinun" Naureskelin siihen päälle vain että "Joo, otetaan huomioon että kun sanoit minulle niin, oli Vauvani syntynyt 6 tunnin päästä, sinulla jäljellä viellä mooooonta viikoa"

Ystäviä ollaan edelleen, vaikka olenkin joistain asioista kuitannut takaisin.

Nyt hän puhuu kuten muutkin odottaneet äidit "Turha tulla neuvoo, jos ei ole kokemusta" :D

Todellakin..Minäkin olen kuvitellut raskausajan olevan sitä elämän parasta ja ihaninta aikaa,mutta niin on ajatukset muuttuneet.

Keho ei pidä yhtään kasvavasta mahasta ja ilmoittaa siitä selkäkivuilla ja sänkyynkaatavilla iskiaskivuilla(välilevynpullistuma).

Lisäksi vielä viime viikonloppuna jouduin sairaalaan runsaan verenvuodon vuoksi. Syytä verenvuotoon ei löytynyt. Lepoa, lepoa,vaikka selän vuoksi pitäisi liikkua.

Tällä hetkellä lepäilen kotosalla,kun eilen innostuin imuroimaan, niin alkoi jälleen vuoteleen. Ei paljoa, mutta kuitenkin.

Olen onnellinen kauan odotetusta raskaudesta, mutta olisipa niin mukavaa, että voisi tehdäkin jotain ilman keskenmenon pelkoa.

Ei se aina ole niin ihanaa, mutta siitä ei saa tuntea huonoa omaatuntoa,vaikka ei olekkaan "onnellinen odottaja"!

Eipä ole täälläkään vaaleanpunaista :/ (Eka raskaus menossa ja la maanantaina)

Mainitsemiesi hormooniailahteluiden ym. psyykkisen lisäksi mulla tätä raskautta edelsi keskenmeno, joka on heittänyt aika varjon tähän toiseen odotukseen. Jotenkin ei usko, että kaikki voisi mitenkään mennä hyvin. Olen muutenkin huolestujatyyppiä, joten ihan ylihuolehtimisen puolelle on mennyt.
Jotenkin sitä sukulaisten/kavereiden raskauksista on aina ajatellut, että tottakai kaikki menee ok - mutta omassa päinvastoin; mikään ei oletusarvoisesti mene ok ennenkuin toisin todistetaan!

Fyysiikkakin on reistannut enemmän kuin mitenkään olisi osannut odottaa; oli alkuviikkojen pahoinvointia ja samanaikainen hirveä hormonaalinen finnihyökkäys (onneksi meni ohi), sydämen muljahteluja, verenvuotoa nenästä, turvotusta, ummetusta, satunnaista virtsankarkailua, rannekanavaoireyhtymä, närästystä, rajalla oleva raskausdiabetes (ruokavaliohoito), virtsatietulehdus 1 kpl, bakteerivaginoosi 1 kpl, hiivatulehdus 1 kpl, pari flunssaa joista toinen oli aika tukala kun muutenkaan ei meinaa saada happea johtuen kohdun koosta, liitoskivut rv 26 jonka takia pari vkoa saikulla ja nyt loppuraskaudesta aika hankala unettomuus. Lisäksi kaaduin ja käsi murtui rv 13, joten rv 13-16 meni käsi kipsissä.
Mantrasta 'raskaus ei ole sairaus, raskaus ei ole sairaus...' on välillä ollut hyötyä ;P
(joo, tiedän, että mikään näistä ei ole kovin vakava - ja hyvä niin - mutta harmillisia juttuja ovat olleet)

Nyt jos kysytään, että haluanko lisää lapsia; varmaan haluaisin, mutta niinkään en ole varma jaksaisinko toista raskautta niin fyysisesti (kai sitä iän myötä fysiikka reistaisi vielä enemmän) kuin psyykkisestikään.

Ja tosiaan, 40 0 on kasassa maanantaina ja mitään viitteitä vauvan ulostulolle ei ole. Saa nähdä joutuuko pitkäänkin odotella. Toivottavasti ei.

Synnytys vielä tähän päälle tulee sitten varmaan olemaan kokonaan ihan oma lukunsa....

Minä olen kokenut raskauden äärettömän positiivisesti ja olen ollut äärettömän onnellinen ja tasapainoinen tähän astiset 35 viikkoa. Tähän voi tietysti vaikuttaa, että meillä takana lapsettomuushoidot eikä lapsen saanti todellakaan ollut varmaa. Kun sitten lopulta tuo vauva vatsaan saatiin kasvamaan en ole antanut alkuraskauden verenvuotojen, ihon kukkimiseen, iskiaksen, jalka säryn, selkäsäryn, unettomuuden, virtsan karkailun yms. yms. haitata, olenhan saanut jotain mistä niin kauan haaveilin. Kaikella on siis hintansa. Onnellista odotusta kuitenkin kaikille, yrittäkää löytää edes se jokin, mikä raskaudessa on ihanaa ja nauttikaa siitä, ehkä se peittää vaivoja alleen.

Hei vain. En minäkään ole vielä päässyt siihen "onnellinen odotus" -vaiheeseen. Tosin vasta ensimmäinen kolmannes on tällä kertaa ehitty olla raskaana.

Kyllähän se on hiukan vaikea nauttia raskaudesta, kun etoo 24/7 ja suht usein on pää pöntössä=) Pahoinvointia on kestänyt viimeiset seitsemän viikkoa. Ruoka ei maistu, mutta pakolla pitää koettaa syödä. Ummetus on paha eikä suoli toimi ilman apuja. Rinnat ovat todella arat. Iskias vaivaa (suht kovia kipuja oli jo ennen tätä raskautta) ja valvottaa minua öisin. Pientä virtsankarkailuakin on ollut, esim. oksentaessa.

Hiuksia lähtee tupottain, naama kukkii, silmänaluset on tummat, turvottaa, jne. Ei siis todellakaan voi sanoa, että raskaus olisi minua kaunistanut=)

Mielialaheittelyt on rajuja. Turhan usein itkettää, masentaa ja raivottaa, ja nämä eivät ole minulle todellakaan typillisiä tunteita. Mieheni joutuu kyllä koville=)

Alkuraskaskauden komplikaatioriskin ja epäilyttävien löydöstösten takia on pitänyt käydä viikon - kahden välein ultrassa. Edelleen on pientä vuotoilua ja kipuja. Takana on mm. useampia keskenmenoja, joten pelko on taas läsnä. Lääkärit ovat varovaisen toivekkaita, että tällä kertaa kaikki kuitenkin menee hyvin. Lasta on yritetty yli 5 vuotta.

mutta pastellinsävyistä kyllä..tosin aika kultaa muistot, 2v synntyksestä ja toista vasta toivotaan:)

Mutta joo, oksentaminen ei ollut kivaa, eikä se, kun minä, huonon omantunnon omaavana ihmisenä, paisuin väkisin..välillä tuli miehelle näitä "sä et välitä musta koska mul on tälläi maha" VAIKKA painoni nousi raskausaikana vain 7 kg eli en todellakaan kerännyt yhtään ylimäärästä...
Mutta muuten, se oli ihanaa, nautin täysillä kaikesta huomiosta ja kauniista pyöristyvästä vatsasta, oli ihana tuntea vauvan liikkeet ja kuulla sydänäänet..
Kyllä mä nautin..mutta tiedän kyllä ihmisiä keitä v*tuttaa kun he eivät voi ottaa yhtä siideriä tai polttaa tupakkaa..jotka kärsivät siitä että "ei ole elämää" ja jotka eivät omasta mielestään voi tehdä mtn kivaa (lue "juoda alkoholia ja istuksia porukalla kaljalla")...mutta se on asenne kysymys... :) ja jos et nauti, niin sitet nauti, ei se ole kuin muutama kuukausi sun elämästä, ja lopputuloksena on kaikista paras asia mitä ihminen elämältään voi saada.. :)