Uutta kasvua sipulilla

Kylla!

Löysin omaan ohimohiustenlähtööni parannuskeinon joka näyttä toimivan. 1,5 kk takana ja uutta hiusta pukkaa kummallekin puolelle. Löysin netistä ohjeen, että sipulia kandee laittaa kaljuuntuvalle alueelle. Päätin kokeilla, mutta samalla parantaa vähän proseduuria neulahoidolla. Eli idea on tämä:

-Käytän omatekemääni neulapistintä päänahkaan ohimokaljuuntumisen alueille. Eli pistelen pieniä reikiä kaljut alueet täyteen. Neulapistin on jäykästä kumikappaleesta valmistettu pala, jonka läpi on työnnetty kymmenkunta neulaa niin, että niiden päät tulee alle millin ulos kumikappaleesta. Ei satu eikä muutenkaan epämiellyttävää, jos neulat ei törrötä liikaa. Desifioin neulat etukäteen vodulla. Osittain pistelen aluetta jossa kasvaa vain ihan hentoa karvaa, vähän myös aluetta, jossa kasvaa vielä pidempää karvaa.

-Tämän jälkeen heidän raastetusta sipulista tehtyä mehua/mössöä päänahkaan. Olen jättänyt sipulin pitemmäksi aikaa, mutta olettaisin että sen voi pestä parin tunnin jälkeen pois. Netistä löytyy lisää tietoa tästä vaiheesta (onion balding hakusanoilla)

Teoria toimintatavasta:
Sipulilla on jokin ominaisuus, joka voimistaa hiustenkasvua. Tuskin muuten sipulista kaljuuden hoidossa netissä juttua olisi. Neulahoito tekee pieniä reikiä päänahkaan, jotka vievät sipulin vaikuttavat aineosat hiuksille. Ehkä myös avaavat uusia kohtia mistä hiusta rupee puskemaan ulos. Tämä siis vain teoria, mutta niin kauan kun homma toimii mulla, aivan sama.

Plussat / miinukset:
Ei maksa mitään. Tein periaatepäätöksen, etten maksa senttiäkään lääkefirmoille hiusteni pitämisestä. Mieluummin kalju. Rehellisille sipulifarmareille suostun maksamaan tarvittavan vähäpätöisen summan.
Mulla toimii jopa odotuksia paremmin
-Ei hajuakaan tämän hoidon pitempiaikaisista vaikutuksista. Eli ei auta kun kokeilla.
-Sipuli haisee aika paskalle. Tyttöystävä ei ehkä diggaa tästä hoidosta. Ehkä sipuliin voisi lisätä jonkin hajusteen löyhkää peittämään.

Jos oot tarpeeksi epätoivoinen/hullu/tyhmä/fiksu/kokeilunhaluinen eikun sipulia ja neulaa skalppiin vaan. En ota kuitenkaan mitään vastuuta homman tuloksista (tietenkään). Mutta vakuutan myös omat tulokseni todellisiksi. Olisin myös kiitollinen jos joku keksii ratkaisun tohon hajuongelmaan...

En käytä itse mitään lääkkeitä kaljuuden hoitoon, joten niiden vaikutukset voidaan unohtaa. Tosin olen vähän päänahan hierontaa harrastanut tämän lisäksi... Tällä hetkellä elämässäni suhteellisen stressaava vaihe (gradu), jonka tuskin luulisi ainakaan positiivisesti hiustenkasvuun vaikuttaa.

Kertokaa kokemuksia sipulista.

Pitäisikö hankkia elämä?

16

5904

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huvikses

      Joillekin ihmisille hiustenlähtö voi todellakin olla suuri ongelma, ja joskus epänormaalin hiustenlähdön takana saattaa olla vakava sairauskin, aina ei siis ole kyse pullistelevista miehisistä androgeeneistä.
      ...sinänsä neulahoito kuulosti hyvältä, sitä voisi hyvin arpikudoksen toivossa toteuttaa niille alueille, joilla karvankasvu meillä naisilla ei välttämättä ole kovin suotavaa ;))

      • huvikses

        en kuitenkaan suosittelisi sipulia enää tähän jälkimmäiseen hoitoon, ellet todella halua eroon niistä pullistelevista androgeeneistä...


      • Ei uskalla kokeilla
        huvikses kirjoitti:

        en kuitenkaan suosittelisi sipulia enää tähän jälkimmäiseen hoitoon, ellet todella halua eroon niistä pullistelevista androgeeneistä...

        Voisko molemmat hieman selventää?


      • koska
        huvikses kirjoitti:

        en kuitenkaan suosittelisi sipulia enää tähän jälkimmäiseen hoitoon, ellet todella halua eroon niistä pullistelevista androgeeneistä...

        siitä menee näköjään pää sekasin.


    • lopettaa

      Sinuna lopettaisin pistelemisen, varmuuden vuoksi, koska arpikudoksessa tukka tosiaan ei kasva. Muuten kyllä sipulissa vois olla ideaa!

      • Voin heittäytyä koekaniiniksi

        Toisaalta kiinalaisessa lääketieteessä hiustenlähdön ongelmiin käytetään pientä akuvasaraa, jolla kopsutellaan päänahkaa sen verran hillitysti, ettei verta sentään lennä. Tämän jälkeen hiuspohjaan levitetään inkivääriuutetta, mutta miksei tuo sipulikin voisi toimia yhtälailla.

        Innovatiivisuus luo uutta, miksei tässäkin voisi olla jotain tutkimisen arvoista. Minä en kyllä missään nimessä lisäisi sipuliuutteeseen tuoksuja vain peittääkseni ikävää toista tuoksua. Monilla tuoksuilla kun on sitten muita ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Kohtuus kaikessa, sipulihoitoonkin riittänee kohtuullisenä tahtina kerran-kaksi viikossa.

        Halpaa huviahan tämän teorian testaaminen on, olen mukana.


      • Mikähän kiinalainen?
        Voin heittäytyä koekaniiniksi kirjoitti:

        Toisaalta kiinalaisessa lääketieteessä hiustenlähdön ongelmiin käytetään pientä akuvasaraa, jolla kopsutellaan päänahkaa sen verran hillitysti, ettei verta sentään lennä. Tämän jälkeen hiuspohjaan levitetään inkivääriuutetta, mutta miksei tuo sipulikin voisi toimia yhtälailla.

        Innovatiivisuus luo uutta, miksei tässäkin voisi olla jotain tutkimisen arvoista. Minä en kyllä missään nimessä lisäisi sipuliuutteeseen tuoksuja vain peittääkseni ikävää toista tuoksua. Monilla tuoksuilla kun on sitten muita ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Kohtuus kaikessa, sipulihoitoonkin riittänee kohtuullisenä tahtina kerran-kaksi viikossa.

        Halpaa huviahan tämän teorian testaaminen on, olen mukana.

        Missäköhän kiinalaisessa lääketieteessä tai opeissa käsitellään ylipäätään hiustenlähtöä? Olen enemmän kuin halukas ja kiinnostunut lukemaan ja tutustumaan lisää. Olen ravannut Helsingissä ja Tampereella kaikki mahdolliset kiinalaiset hoitopaikat ja yhdessäkään ei tiedetä hiustenlähdöstä edes perusasioita, saati, miten tulisi hoitaa kiinalaisittain tai länsimaisittain.

        Eipä tuo vasarankoputtelu tukkaa tuo, se on satavarma, mitä nyt hetkellisesti parantaa pintaverenkiertoa, mutta voin kertoa sata muuta vähintään yhtä hyvää tapaa. Tuo inkivääri on varmaan aika sama, yhtä hyvin voi vedellä sipulia tai nokkosuutetta, mutta eivät ne perusasioita taustalla miksikään muuta.


    • mies-31v

      Todella toivon ettei kukaan rupea ainakaan tämän viestin luettuaan tökkimään itseään neulalla päähän.

    • Kylla!

      Löytyi netistä tähän liittyvä tuote, jossa väitetään, että neulaterapia on jees. Kulkee näköjään nimellä mesoterapia (kas kun ei maso :) )

      http://www.bmspa.fi/roller.html

      Eli ei näköjään ole mikään uusi keksintö.

      Pitää jatkaa tutkimista...

      • Kylla!

        Lisäyksenä vielä, toi neularulla maksaa 350€. Omakehittelemäni neulapistin, jossa efekti fyysisesti sama (tosin ei yhtä tehokkaasti), hinta ehkä 0,5 € (kymmenen neulan hinta) :)


    • kanduu oikeesti koke

      Minä olen tehnyt tuota samaa siskolleni aikanaan mutta vain kerran. Laitoin oikein kunnon massan sipulia päähänsä ja käskin antaa sen olla oikein reilun aikaa ennenkuin huuhtelee pois. Kirveli päänahka vimmatusti sillä koska on prsoriasista ja hiustenlähtöä. Ei hajuakaan mitä on mikäkin tehnyt ja miksi mutta onnekas sattuma tai teho niin nykyisin on hyvässä kunnossa ja hiustenlähtö minimoitunut

    • hyvä idis

      Ai niin se vielä että tämä idea on lähtöisin ainakin Vogelilta jonka kirjassa tämä mainitaan tehokkaana hoitona. Muutenkin tuossa vanhassa kirjassa oli sellaisia perusohjeita jotka ovat todella halpoja toteuttaa.

    • syökää ne mielummin

      Tuhlaatte aikaanne, sipulipäät

    • Anonyymi

      Kyllä muistan jo 70-luvulla hieroneeni hiuksia sipulipuolikkaalla. Kun tuitui, ettei sipulista lähde enää nestettä, leikakkasi ohuen suikalen pois ja uudella pinnalla sitten jatkoin. Kyllä sipulin hieromisesta päänahkaan oli hyötyä, vaikkei mitään neulanpistoja laitettu.

    • Anonyymi

      Tutavani on vuosia nainen käytänyt. Lidin C-poretabletia, hiukset kasvaneet pitkiksi ja voivat hyvin. Edeleen siis käytää C-pore tabletia ohjeituksen mukaan päivitäin,jotka sirtynyt,kukausiksi,ja moneksi vuodeksi jo.Kukin siis tavallaan.

      • Anonyymi

        Hierooko se päänahkaan, kasvaako peniskin jos hieroo penikseen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      77
      788
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      760
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      653
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      513
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      402
      462
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      77
      445
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    20. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    Aihe