AKT VS KTV

Heitettyä aikaa jokapuolella vääntää siitä kummassa paremmin asiat. Toisaalta se lienee joidenkin pirien tarkoituskin, jotta saadaan pidettyä porukka eripuraisina. Totuushan on se että koko alalla ongelmat on pitkälti samoja (YTV ainakin), eikä se parana että nokitellaan jatkuvasti toinen toistaan. Nyt pitäisi myös liittojen tajuta alkaa puhaltamaan yhteiseen hiileen ja ajamaan asioita kuljettajien olojen parantamiseksi. Ensimmäisenä pitäisi laittaa työajat kuntoon ja talkoohommat lopetettua kaikissa firmoissa.
3339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vanhastaan tunnettua on,että riitainen työporukka on työn-antajalle AINA PAREMPI kuin yhtenäinen.
Porukasta ,vaikka oltaisiin samalla alalla, löytyy noita luistajia sekä selkään puukottajia ja työn antaja TIETÄÄ sen, joten TYÖNANTAJAN etuun kuuluu pitää porukka eripuraisena.
Jos joku on erimieltä niin kertokoon mielipiteensä nyt.

Äänestä

Paljon on korjattavaa. Turha tässä jauhaa kumpi on parempi. Euroerot kuskeilla ovat kuitenkin pieniä hiluja. Keskityttäisiin tärkeimpiin asioihin.
Minusta suurin epäkohta on pitkät työpäivät. Joukkovoimaa käyttäen saataisiin työaikojen pituus lyhyemmäksi. Sopiva pituus alalla jossa pitää olla tarkkana koko ajan olisi 8 h. Tähän tuntimäärään tai sen päälle sisältyisi ruokis ja 2 kaffeetaukoa. Ovat raskaita päiviä olla töissä kellon ympäri. Tosin palkaton aika on 1h15min ja lopusta maksetaan mutta kuitenkin. Lisäksi kertyy nämä pekkasvapaat.
Yhteistoiminta on poikaa. Nyt työnantajat hihittelevät kun duunarit ovat sotakannalla toisiaan vastaan. On saatu aikaiseksi haluttu -hajoita ja hallitse- tila. Tällä eripuraisella touhulla ei asioita saada koskaan korjattua.

Äänestä

Joo totta puhut se työpäivä olisi saatava lyhyemmäksi ja se mitä maksetaan tunnin ja viidentoista päälle sitä ei kuitenkaan lueta työaikaan ja näin saadaan päivää venytettyä, syvältä nää ajot on ja kun porukka on tommosta vähälatvasta kuten eräs entisen työpaikkani kuljettaja semmoinen pitkä mittatikku, joka kehui aina joka paikassa itteään ja esitti kovanaamaa, mutta kun yövaunussa joku teini rupesi räyhäämään ja niin kaverilla oli vellit housussa ja se odotteli yhden näppynaaman takia poliiseja kolme tuntia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HUKKAAN kirjoitti:

Heitettyä aikaa jokapuolella vääntää siitä kummassa paremmin asiat. Toisaalta se lienee joidenkin pirien tarkoituskin, jotta saadaan pidettyä porukka eripuraisina. Totuushan on se että koko alalla ongelmat on pitkälti samoja (YTV ainakin), eikä se parana että nokitellaan jatkuvasti toinen toistaan. Nyt pitäisi myös liittojen tajuta alkaa puhaltamaan yhteiseen hiileen ja ajamaan asioita kuljettajien olojen parantamiseksi. Ensimmäisenä pitäisi laittaa työajat kuntoon ja talkoohommat lopetettua kaikissa firmoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu