SUOMEN

Taivaantähden! Missä mennään tässä maassa nyt. koululaisia tapetaan, koirat tappavat pikkulapsia. Maailmantalous on romahtanut ja sen seuraukset tulevat varmaankin olemaan kaameanpia, kuin kolkytluvulla.
Tämän maan presidentti ja pääministeri ottaa kovasti kantaa yhden lepakon irtisanomiseen. Samaanaikaan jo nyt ilman omaa syytään pörssikeinottelun uhreina ihmisiä on laitettu kilometritehtaalle tuhansia. Heille ei makseta puolenvuoden palkkaa kotiin.
Arvomaailma tässä maassa on ällöttävällä tasolla. Ei pirunsarvimerkkejä opetteleva pääministeri, eikä luonnottomuuksia ihannoiva presidentti ainakaan tilannetta paranna. Valtiovarainministeri myös valehtelee kokoajan. Tosin Kataisella on jo vellit housuissa ja se näkyikin tämän päivän uutisissa.
Jutta urpilainen oli demareilta epätoivoinen oljenkorsi. Eero Heinäluoma oli asiallinen realisti, mutta Paavo Lipposen ja Martti Ahtisaaren aikaansaama demaripuolueen tuho on valitettava tosiasia. Eivät kansalaiset äänestä niitä, jotka ovat tuhonneet heidän elinmahdollisuutensa.
Rukoile ja tee työtä! jos satut saamaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ARVOT? kirjoitti:

Taivaantähden! Missä mennään tässä maassa nyt. koululaisia tapetaan, koirat tappavat pikkulapsia. Maailmantalous on romahtanut ja sen seuraukset tulevat varmaankin olemaan kaameanpia, kuin kolkytluvulla.
Tämän maan presidentti ja pääministeri ottaa kovasti kantaa yhden lepakon irtisanomiseen. Samaanaikaan jo nyt ilman omaa syytään pörssikeinottelun uhreina ihmisiä on laitettu kilometritehtaalle tuhansia. Heille ei makseta puolenvuoden palkkaa kotiin.
Arvomaailma tässä maassa on ällöttävällä tasolla. Ei pirunsarvimerkkejä opetteleva pääministeri, eikä luonnottomuuksia ihannoiva presidentti ainakaan tilannetta paranna. Valtiovarainministeri myös valehtelee kokoajan. Tosin Kataisella on jo vellit housuissa ja se näkyikin tämän päivän uutisissa.
Jutta urpilainen oli demareilta epätoivoinen oljenkorsi. Eero Heinäluoma oli asiallinen realisti, mutta Paavo Lipposen ja Martti Ahtisaaren aikaansaama demaripuolueen tuho on valitettava tosiasia. Eivät kansalaiset äänestä niitä, jotka ovat tuhonneet heidän elinmahdollisuutensa.
Rukoile ja tee työtä! jos satut saamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu