Doomsday (2008)

trentonoir

Olen kuullut Doomsdayta verrattavan elokuviin kuten Crazies, Mad Max, Escape From New York ja 28 Päivää Myöhemmin.
Vaikka Doomsdaysta voi löytää yhtäläisyyksiä kaikkiin noihin edellämainittuihin elokuviin, niin Escape From New York on se läheisin. Jopa niin paljon että tämän elokuvan nimi voisi olla Escape From Scotland. Ei pelkästään siksi että tässäkin on iso alue suljettu muurin taakse, mutta myös siksi että muurin takana oleva ihmismäärä kuvataan samankaltaisena roskasakkina kuin Carpenterin Escapessa (molemmissa,) ja että myös Doomsdayn tarinassa päähenkilö lähtetään muurin taakse. Niin ja tämä päähenkilö, Eden (Rhona Mitra) sattuu olemaan kovanahkainen yksisilmä, kuten Snake Splissken.
Tämä kaikki on kuitenkin vain plussaa, sillä Doomasday oli minusta vallan erinomainen actionrymistely.

Tarinahan on että Skotlannissa lähtee liikeelle Viikate-niminen virus joka on eräänlainen ruton kaltainen tappaja. Siispä Skotlanti eristetään muurilla muusta maailmasta ja karanteeniin jääneet ihmiset saavat jäädä kuolemaan.
Kun huomataan että virus ei pysähdy muuriin vaan on vaarassa lahdata muurin toisellakin puolella olevat ja Skotlannin puolella näyttäisi olevan selviytyneitä, niinpä erikoisjoukko lähetetään Skotlannin puolelle etsimään parannuskeinoa jonka he uskovat löytyvän tohtori Marcus Kanen (Malcolm McDowell) luota. Johtajanaan joukolla on Eden Sinclair, viimeisiä Skotlannista turvaan päässeitä ihmisiä ja aivan hillitön tappokone. Tietenkin he kohtaavat kannibalistisia punkskotteja ja asiat leviävät käsille. Valtion apu on luonnollisesti olematonta ja sekin petollista.
Seuraa irtoavia ruumiinosia, keskiaikaa ja hillitöntä mättämistä kieli poskessa.

On helppo nähdä mistä nuo elokuvavertailut ovat syntyneet.
Virusaihe tuo mieleen juuri Craziesin ja 28 Päivään ja tapahtumapaikka korostaa mielikuvaa jälkimmäisestä. (Tosin yhtä hyvin voisi mainita tässä tilanteessa minkä tahansa virusaiheisen elokuvan.)
Yksisilmä, tarinan runko ja muuri muistuttavat Escapesta.
Mad Max tulee mieleen Skotlannissa olevien selviytyneiden roskapunkimagosta.
Itselleni tuli Doomsdaysta vielä yhdessä kohtaan mieleen Aliens (siinä vaiheessä kun tämä erikoisjoukko kohtaa ensimmäistä kertaa Skotit.)
Mutta missään vaiheessa en ajatellut Doomsdayn surutta kopioivan mitään elokuvaa, vaan osoittavan kunnioitusta. Samaan tapaan kuin Marshallin Dog Soldiers toi hyvällä tavalla mieleen Howlingin, niin samoin toimii Doomsday.

En tietenkään väitä ettäkö Doomsday olisi mitenkään originelli elokuva, mutta minulle tämä elokuva esittäytyi juuri sellaisena leffana jollaisen haluan nähdä uudestaankin.

Pidin kovasti elokuvan scoremusiikista joka muistutti ajoittain Carpenterin kulta-ajoista ja muun musiikin kappalevalinnat olivat juuri sellaista shittiä josta minä pidän. Oli Siouxie And The Bansheesia, Adam And The Antsia ja Fine Young Cannibals ei ole koskaan ollut niin paikoillaan kuin tässä elokuvassa.
Ohjaus on varmaotteista, näyttelijät tekevät kelpo työtä, tarina on tarpeeksi laaja että yksinkertainen toimintaleffalle, visuaalisesti hyvännäköinen ja ennenkaikkea elokuva tuntuu siltä että tekijöillä on ollut hauskaa sitä tehdessä.

Pakko se on kuitenkin myöntää, että jos ei ymmärrä elokuvia kuten Mad Max ja Escape From N.Y. Niin Doomsdaykin menee yli hilseen, sillä tämä on juuri edellämainittujen kaltaisista elokuvista pitäville suunnattu. Muille elokuva saattaa vaikuttaa vain tarpeettoman raa'alta väkivaltaroskalta,,, mitä se onkin, mutta hyvin tehtyä sellaista.
Älä ota Doomsdayta vakavasti, sillä näemmä sekään ei ota itseään siten.

**** / *****

1

293

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -Doublemint-

      Katsoin tuon ja alussa vaikutti ihan katsottavalta, mutta kun ne pölykapseleihin pukeutuneet niittinaamat ilmestyivät mukaan kuvioon niin homma lässähti täysin. Säälistä annan yhden tähden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      146
      2434
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      54
      1059
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      917
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      786
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      757
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      166
      696
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      637
    8. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      636
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      636
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      149
      623
    11. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      619
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      594
    13. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      558
    14. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      164
      547
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      533
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      518
    17. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      507
    18. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      499
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      498
    20. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      496
    Aihe