Lapin shamaani suku!!!

punahiuksinen likka lapista.

Äiti kertoi minulle vuosi sitten jutun joka jäi vaivaamaan ja josta en pääse irti. Suvussamme on lappalaista noita shamaania.Äitin isän isä oli täys shamaani noita,joka teki oikeasti loitsuja ja paransi eläimiä. Isäni lyö minua jos otan edes puheeksi aiheen,isäni on muuttanut porista tänne lappiin sodankylään,jossa minä ja äitini olemme aina asuneet.Isä sanoo että hän ei tuommoista saatanan humpuukia usko ja yrittää saada minua ja äitiäni pois lapista. Olen yrittänyt kysellä äidiltä kaikea suvusta ja semmosesta..mutta äiti vain sanoo että kertoo enemmän kun olen täysiikäinen ja ymmärrän paremmin sen mitä saan sitten tietää..jäi häiritsemään.. Äiti sanoi etten missää nimessä saa kertoa kellekkään että olemme shamaaneja!! mitä pitäis tehä??!

170

17101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • easkagk

      voisit kertoa vahemmillesi että inkvisitio lopetettiin satoja vuosia sitten

      • Anonyymi

        Mutta lappalaisten piina ja kulttuurin tuhoaminen ei silloin loppunut.

    • wanha teini

      ...kerrotaan täällä savolaisessa pikkukylässä juttua romaninaisen kirouksesta, joka hieman kyrsiintyi 1800-luvulla kun isoisoisoisoäitini tms. pölli siltä miehen. Kirouksen mukaan yhdelläkään sukuni naisella ei tule olemaan helppo elämä.

      Riittäähän näitä tarinoita.

      • sunnyriver

        Raamattu sanoo, että aiheeton kirous ei toteudu.
        Jos ei isovanhempasi ollut millään tavalla antanut aihetta
        kiroukseen, ei se häneen eikä jälkeläisiin vaikuta.

        Törmäsin joskus vuosia sitten Hämeenlinnan torilla
        ennustelevaan romaaninaiseen,
        joka oli koviasti rahojen i perään.
        Sanoin, että Jumala kyllä kertoo minulle,
        mitä tarvitsnkin tietää,
        pimeydeltä en ohjeita vastaan ota.
        Nainen suuttui, huuteli vielä perääni poistuessani.
        Kyllä niissä hänen huuteluissaan ihan logiikkaa oli,
        asioita, jotka liittyivät elämääni,
        mutta lähde oli pimeys.

        Samalla tavalla olen pari kertaa muutenkin
        elämäsäni törmännyt ihmisiin,
        jotka Keski-Euroopassa olivat sekaantuneet
        pimeyteen ja paukuttelivat minusta
        tietoja, joita vain mieheni ja minun piti tietää.
        Mutta piru, mikä piru se perimmäinen tietolähde,
        vaikka voissa paistettais!
        Saatanaltako ihminen lähtisi neuvoja kyselemään,
        kun on rakastava, ohjaava Jumalakin olemassa,
        joka taivaaseen vie.

    • asia..

      millä pääsee noituudesta eroon, on rukous. Rukoile Jeesusta Kristusta. Saatana pelkää Jeesusta ja Hänen ristinkuolemaansa. Se tietää, että sen on loppu on lähellä, kun Jeesus tulee omiaan hakemaan. Siksi se ei tahtoisi, että kukaan pääsisi irti sen kynsistä. Jos suvussa on noituutta tai saatananpalvontaakin, siinä suvussa on yleensä ollut hirmuisia tekoja, kuten murhia yms. ja pahoja unia ja painajaisia.

      Toivoisin kovasti, että sinä ja muut palstalla voisivat heti irrottautua saatanasta, sillä sitähän se noituus on. Se on jyrkästi kielletty Raamatussa. Koskaan ei tiedä, eletäänkö huomista päivää, joten noituudesta on omassa elämässä tehtävä loppu ja kuten sinunkin suvussa sitä on ollut, niin rukoile vaikka näin: 'Jeesus: tule elämäni ja auta minua. Sinä tiedät vaikeuteni ja tämän sukuni menneisyyden. Tahdon päästä irti kaikesta, mikä ei ole sinun tahtosi. Ota minun elämäni kokonaan omaksesi ja pese puhtaaksi minun synneistäni Sinun veressäsi Sinun ristinkuolemasi tähden. Kiitos, että niin teet. Vie kerran minut luoksesi taivaaseen. Pelasta myös minun isäni ja äitini ja muut läheiseni. Sinun nimessäsi. Aamen.'

      Myös välisi isäsi kanssa pääsevät samalla paranemaan. Isäsi on vain huolissaan sinusta. Silti ei hän saa lyödä sinua.

      Kannatta sinun alkaa lukemaan Raamattua, sieltä vaikka Uuden testamentin puolelta esim. Johanneksen evankeliumia. Siellä on esim. Johanneksen evankeliumi 3, jae 16:'Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.' - Voisit vaikka katsoa netistä: www.tv7.fi -kanavaa. Löytyy monenlaista mielenkiintoista. Jumalan siunausta sinulle ja muillekin palstalaisille!

      • wanha teini

        Hiljaa!

      • myyntipuhetta tuo

        kristinusko tuli aikoinaan suomeen pakotettuna ja siinä sivussa shamanismi leimattiin paholaisen jutuksi. syy siihen leimaamiseen oli, että kaikki uskonnolliseen liittyvä mikä ei ollut kristinuskon vallan alla, piti saada tuhotuksi. kyseessä oli valtataistelu. kristinusko on vallan väline ja silloin paavi oli sen pomo, tosiasiassa itse pääpaholainen. eikä asia ole siitä miksikään muuttunut.

        shamanismi on on niin totta kuin sitä käyttävä onnistuu pääsemään selkeyteen sisäisen maailmansa kanssa. kristinuskolla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.

        shamaaniksi ei tule sukusiteillä sen paremmin kuin suutariksi automaattisesti vain siksi, että isä on suutari. tietysti oppi on lähempänä ja lapsena opittu todellisuus auttaa asiaa, jos sitä ei ole valehdeltu kasaan kristinuskon pimeyteen johtavalla mielikuvitustarinalla.

      • Myös samalla verukkeella
        myyntipuhetta tuo kirjoitti:

        Papit määräsi mustalaiset tapettavaksi,eikä mustalaisilla,noita vainoooooooooo kuka ei oo krisin uskonen roviolle kyllähän se nopiasti "oikee" uskonto leviää tolla tavalla muah

      • tehtiin tuhoamalla
        myyntipuhetta tuo kirjoitti:

        kristinusko tuli aikoinaan suomeen pakotettuna ja siinä sivussa shamanismi leimattiin paholaisen jutuksi. syy siihen leimaamiseen oli, että kaikki uskonnolliseen liittyvä mikä ei ollut kristinuskon vallan alla, piti saada tuhotuksi. kyseessä oli valtataistelu. kristinusko on vallan väline ja silloin paavi oli sen pomo, tosiasiassa itse pääpaholainen. eikä asia ole siitä miksikään muuttunut.

        shamanismi on on niin totta kuin sitä käyttävä onnistuu pääsemään selkeyteen sisäisen maailmansa kanssa. kristinuskolla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.

        shamaaniksi ei tule sukusiteillä sen paremmin kuin suutariksi automaattisesti vain siksi, että isä on suutari. tietysti oppi on lähempänä ja lapsena opittu todellisuus auttaa asiaa, jos sitä ei ole valehdeltu kasaan kristinuskon pimeyteen johtavalla mielikuvitustarinalla.

        kaikki Saamelaisten kulttiesineet. Esimerkiksi vanhoja noitarumpuja ei ei ole edes museoissa.

      • Sukulaissielu
        tehtiin tuhoamalla kirjoitti:

        Eipä niitä sentään kaikkia tuhottu. Pohjoismaisissa museoissa on tallella noitarumpuja. Lisäksi uusia rumpuja tehdään koko ajan.

      • sunnyriver
        wanha teini kirjoitti:

        Hiljaa!

        Ole vain hiljaa ,
        voi olla erittäin hyödyllistä välillä miettiä asioita
        eikä suoraan lonkalta laukoa.
        Sieltä hiljaisuudesta ja rukouksesta
        voi löytyä rakastava Jumala.

        Ei kai tässä nyt kukaan ole väittänytkään,
        etteikö shamanismi totta ole!
        Eihän se silloin vaarallista olisikaan.
        Eri asia sitten on,
        mitä ihmeen hyötyä on puuhailla shamanismin,
        satanismin, saatananpalvonnan tai muun piirissä?
        Siis HALLOO,
        tehdä liitto pimeyden kanssa
        ja antaa pirulle elämänsä
        iankaikkisesti.

        Joskus olen keskustellut saatananpalvojien kanssa
        kadulla siitä,
        miten saatana vetää joukkoihinsa
        antamalla valtaa vallanhaluiselle
        ja katkeralle.
        Totta on, että saatana antaa valtaa.
        Mutta miksi?
        Millainen on saatanan luonne?
        Onko hän hyvä vai paha?
        Saatananpalvojat ovat kyllä myöntäneet,
        että saatana on 100 %:sesti paha.
        Ja kun näin on,
        ei saatanalla voi olla mitään hyvää takana siinä,
        että hän antaa voimaa palvelijoilleen.
        Kun hän antaaa voimansa,
        hän samalla valtaa tahdon
        ja tekee näistä pikkunäppäristä palvelijoistaan
        lopulta uhrejaan,
        joita hän kiusaa helvetissä iän kaiken.
        Jos ei näin kävisi,
        saatanassa olisi jotakin hyvää.
        Mutta kun ei ole, ei prosenttiakaan,
        petos on täydellinen ja vääjääämätön.
        Siis miksi mennä petettäväksi?

        Shamanismin kautta pääsee yhteyteen
        pimeyden kanssa,
        saatanan ja demonien kanssa.
        On näitä shamaanien jälkeläisiä sen verran
        Lapissa asuessa nähty
        ja heidän puolestaan rukoilemaan ja
        taistelemaan jouduttu,
        että perityt pimeydet ja kiroukset ovat
        Jeesuksen nimessä katkenneet,
        ettei totisesti kenenkään enää
        haluaisi tuohon pimeyteen kahlaavan!

        Yhteys Jumalaan ja hänen rakkauteesna
        taas avaa meille tien kirkkauteen,
        viisauteen, rakkauteen.
        Se antaa siunauksen jälkipolville
        aina kolmanteen ja neljänteen polveen
        saakka.

        Molemmilla on voimaa,
        niin saatanalla kuin Jumalallakin,
        mutta loppupeleissä saatanan voima
        on kuin teatterikulissi,
        kaatuu Jumalan kirkkauden ja voiman
        tieltä!
        Jäljelle jää vain Jumalan rakkaus.

        Muistanpa vain sen ainoan kerran, kun kävin
        Kihniön kotiseutumuseossa.
        Alakerrassa oli ihan mukava katsella kaikenlaisia esineitä,
        mutta kun lähdin kiipeämään yläkertaan,
        niin heti tuli sellainen inhottava olo,
        että pahuus on läsnä.
        Vähän sama olo kuin joskus vuosia sitten,
        kun tamperelainen satanisti oli
        soluttautunut krisittyjen joulujuhlaan kitaristiksi.
        Sillä kertaa sanoin alkusanoissa,
        että täällä on kerta kaikkiaan jotakin hyvin
        pahaa, vastustavaa,
        mutta Jumala voittaa sen.
        Ja niin kävi, että kun kokous oli ohi,
        kitaristi tuli puhumaan ystävillemme,
        että hänet oli saatananan palvojana lähetetty
        Tampereelta sabotoimaan juhlaa,
        mutta julistus siitä,
        että Jumala parantaaa meidät,
        hoitaa sisäisen vihamme ja katkeruutemme,
        sai aikaan, että kaveri halusi luopua saatanasta
        ja tulla Jeesuksen omaksi.

        No se oli se kerta,
        mutta tuolla Kihniöllä tosiaan kävi niin,
        että kun aloin kiivetä rappuja ylöspäin,
        sydämessä alkoi tuntua se tuttu olo,
        joka kertoi, että taistelu oli alkanut.
        Ja ei sillä kertaa vihan vallassa olevaa ihmistä vastaan,
        vaan sen sai aikaan yläkerrassa heti portaiden
        yläpäässä olleiden noitakalujen läheisyys.
        Kyllähän noituudessa voimaa on,
        mutta miksi ihmeessä tuhota oma ja jälkeläisten
        elämä noituudessa peppuroidessa
        ja vihan vallassa ollessa.
        Jumala tarjoaa rakkauttaan
        ja iankaikkista elämää rauhasssa ja rakkaudessa,
        saatana tarjoaa vain tuhoa,
        vaikka väliaikaisesti näyttäisikin ihmistä auttavan.
        Ihmettelenkin, miksi ihmiset antavat pettää itseään uskottelemalla,
        että saatana, joka on läpensä paha,
        olisi lopulta muka jymäyttämättä häntä palvelemaan antautuneita.
        Silloinhan saatana kieltäisi oman pahan luontonsa!

      • kukkuu kukkuu
        sunnyriver kirjoitti:

        mä olen kyllästynyt sun juttuihis, sori. oli ihan oikea lause se komento: Hiljaa!.

        koet vain erilaisen energian, se tuntuu vieraalta. OLETAT se olevan pahaa, siksi MÄÄRITTELET sen pahaksi, virheellisesti. Itse aistin uskovaisten energiat tunkkaisina, paikallaan pysyvinä, tahmeina ja vastenmielisinä. En silti heti naivisti ajattele, että se on pahuutta (no, ehkä vähän vinksahtanutta), mutta ei pahuutta. Se on erilaista energiaa, mitä minä haluan hengittää. Saatanan on ihmisen loistava mielikuvitus keksinyt.

        että sä oot pöljä!!!!!!

      • sunnyriver
        kukkuu kukkuu kirjoitti:

        No, kyllä persoonallinen paha Saatana on olemassa siinä, missä persoonallinen hyväkin, eli Jumala.
        Sen verran monta kertaa olen eläessäni noitien kanssa vastakkain ollut ja välillä naapurinakin ihan mielenkiinnolla seurannut, miten ovelasti Vanha Kehno ihmisiä pyörittää. Jumala on valkeus.

      • kukkelikuu

        Ei jumalalla ole persoonaa. Ihmisellä on persoona. Ihmiset ovat yrittäneet kautta aikojen tehdä jumalasta itsensä kaltaista sen sijaan, että yrittäisivät tehdä itsestään jumalan kaltaisen. Tehdä itsestään jumalan kaltainen on sama kuin nähdä itsensä todellinen olemus ja luopua egon tarpeista ja vaatimuksista.

        Noidat ovat usein hyviä ihmisten auttajia. Shamanismi on kaikkien uskontojen äiti, vaikkei uskonto olekkaan. Shamanismi on kaiken elävän kunnioittamista, luonnon ja ihmisten. Shamaani tuntee kutsumusta ihmisten auttamiseen. shamaani kohtaa usein kritiikkiä nimenomaan uskovaisten ihmisten taholta, ei muiden. Kun luin tuota alempaa tekstiäsi, tuli väkisinkin mieleen, että onkohan sinulla nyt mennyt käsitteet sekaisin. Satanismi ja shamanismi ovat eri asioita, eikä niillä ole mitään tekemistä keskenään.

        Shamaaneja on ollut Suomikin pullollaan ennen kristinuskon tuloa. Jeesus ei perustanut uutta uskontoa, vaan hänen jälkeensä jääneet ihmiset. Olen äärettömän onnellinen siitä, että olemme vihdoin siirtymässä kalojen ajasta(kristinuskon aika) vesimiehen aikaan (korkeampi tietoisuus). Kirkko menettää otettaan ja uskonnot, kritinusko mukaanlukien, menettää pikkuhiljaa merkityksensä ja ihmiset oppivat rakastamaan ja kunnioittamaan toisiaan ja luontoa ilman, että heidän täytyy se kirjasta lukea. Vielä on ihmisiä, jotka eivät kykene siihen omin avuin. He tarvitsevat raamattua ym. ulkopuolista kertomaan, mitä heidän täytyy mistäkin asiasta ajatella.

        Saat toki pitää uskosi, ihan vapaasti vaan. Mutta tämä palsta on muinaisuskontojen palsta, pitäisitkö saatanasi pois edes täältä? Pyydän nätisti.

      • fgtkm,jfiyk,f
        kukkuu kukkuu kirjoitti:

        että sä oot pöljä!!!!!!

        jep niin on mutta eiköhän tuo muutaman vuoden sisään rauhoitu :)

      • sunnyriver
        kukkelikuu kirjoitti:

        Voihan sitä vaikka millaisia jaotelmia tehdä,
        mutta sylttytehdas ja voimanlähde on sama
        eli saatana,
        persoonallinen paha.

        Aiemmin vaikkapa Koli ja autiot Pielisen rannat
        olivat noitien kokoontumispaikkoja.
        Eräs Kolin rinteillä asuva kertoi,
        että aiemmin tavalliset ihmiset
        (ei siis mitään tekemistä uskovaisten kanssa)
        eivät halunneet asuttaa Kolin rinteitä,
        koska seudulla oli niin synkkä maine
        siellä' harrastetun noituuden takia.
        Ja ketkäs sitten nykyisin samoissa maisemissa
        tai kansallispuistoissa yleensä
        monesti huseeraavat?
        Satanistit ja saatananpalvojat.
        Kun heiltä vähän kyselee, niin
        auliisti he kertovat, missä kokoontuvat.
        Heidän (noitien, shamaanien, satanistien,
        saatananpalvojien) elämässään valtaa pitävä herra
        on ihan sama, eli saatana ja
        hänen demonijoukkonsa, pahat henget.

        Taivaan Jumala on silti kaikkia
        pimeyden voimia vahvempi
        ja Jeesuksen Kristuksen sovitustyö on
        tarjolla kaikille, jotka sen vastaanottavat
        ja haluavat Jumalaa seurata.

      • sunnyriver
        kukkelikuu kirjoitti:

        Ei jumalalla ole persoonaa. Ihmisellä on persoona. Ihmiset ovat yrittäneet kautta aikojen tehdä jumalasta itsensä kaltaista sen sijaan, että yrittäisivät tehdä itsestään jumalan kaltaisen. Tehdä itsestään jumalan kaltainen on sama kuin nähdä itsensä todellinen olemus ja luopua egon tarpeista ja vaatimuksista.

        Noidat ovat usein hyviä ihmisten auttajia. Shamanismi on kaikkien uskontojen äiti, vaikkei uskonto olekkaan. Shamanismi on kaiken elävän kunnioittamista, luonnon ja ihmisten. Shamaani tuntee kutsumusta ihmisten auttamiseen. shamaani kohtaa usein kritiikkiä nimenomaan uskovaisten ihmisten taholta, ei muiden. Kun luin tuota alempaa tekstiäsi, tuli väkisinkin mieleen, että onkohan sinulla nyt mennyt käsitteet sekaisin. Satanismi ja shamanismi ovat eri asioita, eikä niillä ole mitään tekemistä keskenään.

        Shamaaneja on ollut Suomikin pullollaan ennen kristinuskon tuloa. Jeesus ei perustanut uutta uskontoa, vaan hänen jälkeensä jääneet ihmiset. Olen äärettömän onnellinen siitä, että olemme vihdoin siirtymässä kalojen ajasta(kristinuskon aika) vesimiehen aikaan (korkeampi tietoisuus). Kirkko menettää otettaan ja uskonnot, kritinusko mukaanlukien, menettää pikkuhiljaa merkityksensä ja ihmiset oppivat rakastamaan ja kunnioittamaan toisiaan ja luontoa ilman, että heidän täytyy se kirjasta lukea. Vielä on ihmisiä, jotka eivät kykene siihen omin avuin. He tarvitsevat raamattua ym. ulkopuolista kertomaan, mitä heidän täytyy mistäkin asiasta ajatella.

        Saat toki pitää uskosi, ihan vapaasti vaan. Mutta tämä palsta on muinaisuskontojen palsta, pitäisitkö saatanasi pois edes täältä? Pyydän nätisti.

        Mietin vain,
        mitä yhteistä on
        rituaalisella verenjuonnilla,
        veriuhreilla,
        niin ihmis-kuin eläinuhreillakin
        ja eläinsuojelulla?

        Ylen lempeänä tunnetut
        Pohjois-Amerikan intiaanikulttuuritkin
        pelasivat osin noituuden säännöillä,
        ihmisuhri ei ollut mitenkään tuntemattomia.

        Kommentoithan sinäkin k,irkon asioita,
        miksi en minä saisi kommentoida pimeyttä?
        :)

        jostain kuulin osuvasti sanottavan, että uskovaisen kanssa keskustelu on sama kuin pelaisi pulun kanssa shakkia. Se pimeys löytyy sieltä omasta pääkopastasi, ei muualta.

      • Thronos
        sunnyriver kirjoitti:

        Mietin vain,
        mitä yhteistä on
        rituaalisella verenjuonnilla,
        veriuhreilla,
        niin ihmis-kuin eläinuhreillakin
        ja eläinsuojelulla?

        Ylen lempeänä tunnetut
        Pohjois-Amerikan intiaanikulttuuritkin
        pelasivat osin noituuden säännöillä,
        ihmisuhri ei ollut mitenkään tuntemattomia.

        Kommentoithan sinäkin k,irkon asioita,
        miksi en minä saisi kommentoida pimeyttä?
        :)

        "Mietin vain,
        mitä yhteistä on
        rituaalisella verenjuonnilla,
        veriuhreilla,
        niin ihmis-kuin eläinuhreillakin
        ja eläinsuojelulla?"

        Mitäkö yhteistä?

        Rituaalista verenjuontia, veriuhreja ja ihmis- ja eläinuhreja suositaan kristinuskossa mutta eläinsuojelua ei.

        Minä kannatan eläinsuojelua.

      • sunnyriver
        Thronos kirjoitti:

        No, ehtoollistako sinä tarkoitat,
        siis jos joku ottaa pari fingerporillista viiniä tai mustaviinimarjamehua
        ja palan valkeaa leipää
        Jeesuksen muistoaterialla?
        Raamattuhan kieltää varsinaisen veren nauttimisen,
        siellä sanotaan, että ihmisen eläimen sielu on veressä.
        Tämä on niitä harvoja Vanhan testamenti sääntöjä,
        jotka on erikseen noudatettaviksi mainittu Uudessa
        Testamentissa.
        Kyllä kristityissä kohtalaisen paljon kalaa ja vihanneksia syöviä on,
        ainakin olen kuullut useammastakin,
        joka profeetallisen tehtävänsä takia pidättäytyy
        raskaan lihan syönnistä.
        Pysyy ajatukset lähempänä taivasta,
        kun ei tarvitse härkäpäisesti sulatella raskaita liha-annoksia.
        Mutta kyllä Raamattu jättää tässä asiassa ihan vapaat kädet.
        Ohjeena on vain, että parasta olla varma asiastaan,
        tekee sitten niin tai näin.
        Ei siis minkään pelon eikä toisten painostuksen vuoksi
        pitäisi tehdä ihmisten mieliksi jotakin,
        vaan pohtia asia valmiiksi omassa päässään,
        omaa kroppaa ja sen hyvinvointia kuunnellen.

      • sunnyriver
        fgtkm,jfiyk,f kirjoitti:

        jep niin on mutta eiköhän tuo muutaman vuoden sisään rauhoitu :)

        Vaan vaikka mistäpä sen tietää,
        jos vaikka riehaantuisin.
        Alkaa olla jo ikää sen verran,
        että taivas on reilusti lähempänä kuin synnyinvuosi,
        niin että tiedä sitä,
        kuinka riehaannun,
        kun jatkuvaan Jumalan rakkauteen pääsen.

        Vertahan ehtoollisella juodaan ja ihmisruumista syödään. Kuuntele seuraavalla kerralla mitä pappi sanoo...

      • fgtkm,jfiyk,f
        sunnyriver kirjoitti:

        Vaan vaikka mistäpä sen tietää,
        jos vaikka riehaantuisin.
        Alkaa olla jo ikää sen verran,
        että taivas on reilusti lähempänä kuin synnyinvuosi,
        niin että tiedä sitä,
        kuinka riehaannun,
        kun jatkuvaan Jumalan rakkauteen pääsen.

        Sitten ei voi muuta sanoa kuin voi sinua piru parkaa :) . Täytyy sinunkin kiusata viattomia ihmisiä ...

        Nyt alat sanomaan että kukaan ei ole ole viaton mutta sehän on sinun ja sinun uskontosi ongelma . Meillä muutamilla ei ole sitä synti ongelmaa samalla tavalla heh .

        Tuskinpa tuota riehaannut korkeintaan kiivastut kun korvat punottaa .

        Kuule,
        kyllä se piru pitää huolen ihmisten kiusaamisesta,
        meidät ihmiset on tarkoitettu
        Jumalan rakkauden suojaan!

      • angostikko
        sunnyriver kirjoitti:

        Mietin vain,
        mitä yhteistä on
        rituaalisella verenjuonnilla,
        veriuhreilla,
        niin ihmis-kuin eläinuhreillakin
        ja eläinsuojelulla?

        Ylen lempeänä tunnetut
        Pohjois-Amerikan intiaanikulttuuritkin
        pelasivat osin noituuden säännöillä,
        ihmisuhri ei ollut mitenkään tuntemattomia.

        Kommentoithan sinäkin k,irkon asioita,
        miksi en minä saisi kommentoida pimeyttä?
        :)

        Tää on Vanha ketju.. mutta jos kyseinen synnyriver tän näkee.. niin haluan vaan kommentoida tätä kohtaa kun sanot että mitä yhteistä on verenjuonilla jne..

        Mietitäämpä hieman ehtoollista.

        Mitä se viini edustaa.. mitä se öylätti tai muu vastaava edustaa.
        mitä se jeesus sanoi viimeisellä ehtoolisella.

        en sitä ala sanatarkaan kirjoittamaan tai selvittämään miten menee oikeasti
        mutta tyyli on tämä.

        Juokaa viiniä, se kuvastaa "vertani"
        syökää murrettu leipä, se kuvastaa "lihaani"

        tokihan ajatukset voidaan muokata ihan omien halujen mukaan ja tarkoituksia
        sekä merkityksiä muunnella kuin hyvältä ja parhaimmalta tuntuu..

        Mutta viite on siis Verenjuontiin ja kuvataan kannibalismia. (se kuvaa lihaani)

        Ihmisuhraus. Eikös se Nasaretilainen kirvesmiehen poika Jeesus nimeltää tapettu sitomalla ja naulaamalla ristille. Asia kuvattii Uhrauksena. Eikös tässä tule täyttymään ihmisuhraus.
        Ja montako veriuhrausta on vanhassa testamentissä Jumalalle tehty.. nuori karitsa uhrattiin.. muutamia kertoa.. yksi mestari oli valmis poikansa uhraamaan Jumalalle.. että pohajt on on samat kuin tässäkin uskonnossa.. vertajuodaa..lihaa syödään.. kuten kuuvaamassasi intiaaniheimossa,kymmenykset maksellaan.. lahjoitellaan jumalan työhän rahat (karitsat), kilpaillaan keskenään kuka on uskovaisin.. ja jumalanlapsista se kirkkain..

        Paras homma kristinuskossa kuten varmaan muissakin uskonnoissa jotka perustuu tähän toimintatapaan, on olla se pappi tai pastori, sillehän seurakunta maksaa palkan ja kaikenlaista muutakin.. että johtaja on tyytyväinen ja pysyy lampaidensa parissa. Ja seurakunnan johtajat ei voi ajella muullakuin
        laaturaudoilla, jonka siis seurakunta on sille ostanut jne.. :)

        Ja mitä tulee noituuteen tai muuhun shamanismiin, niin mikäs mies se puusepän poika oikein. Parannettiin sairata loitsun voimalla (rukous)
        loitsu ja rukois, mikä on oikeesti se ero. Ilman Uskonnilta hapatusta.
        Ja mitäs vielä. Vettä muutettiin viiniksi.. miksi.. eikö vesi kelvannut ?? pitikö saada nousuhumala fiilis päälle ??
        Ja tämä kala ja leipä juttu.. kaksi kalaa ja viisi leipää.. taikatemppuja ja noitatouhua. Kun laipää riitti ja kalaa koko kuulija kunnalle. Tarinan mukaan.
        uskon että söi itse ne ja antoi kansalle vaan sitä hengellistä ravintoa noitumalla ihmiset uskomaan että nyt ravintoa tarjottu. Mene ja tiedä.

        Avoimin mielin kun avaa, vaikkapa tätä kristin uskoa, niin siellä on paljon sitä mistä se itsessään pitää syntisenä ja jumalanpilkkana. Ajatus on sama
        vaikka edustettaisiinkin symbolisesti.

      • kerro lisää
        sunnyriver kirjoitti:

        Mietin vain,
        mitä yhteistä on
        rituaalisella verenjuonnilla,
        veriuhreilla,
        niin ihmis-kuin eläinuhreillakin
        ja eläinsuojelulla?

        Ylen lempeänä tunnetut
        Pohjois-Amerikan intiaanikulttuuritkin
        pelasivat osin noituuden säännöillä,
        ihmisuhri ei ollut mitenkään tuntemattomia.

        Kommentoithan sinäkin k,irkon asioita,
        miksi en minä saisi kommentoida pimeyttä?
        :)

        "Ylen lempeänä tunnetut
        Pohjois-Amerikan intiaanikulttuuritkin"

        Mitkä heimot sieltä muka erityisestä lempeydestään tunnetaan? Eikä ainakaan koko kulttuurialuetta.

        "ihmisuhri ei ollut mitenkään tuntemattomia."

        Onhan tämä mahdollista. Annatko kuitenkin esimerkkejä heimosta ja uhreista: keitä uhrattiin ja miten?

      • Pelotti, muttei enää
        sunnyriver kirjoitti:

        Muistanpa vain sen ainoan kerran, kun kävin
        Kihniön kotiseutumuseossa.
        Alakerrassa oli ihan mukava katsella kaikenlaisia esineitä,
        mutta kun lähdin kiipeämään yläkertaan,
        niin heti tuli sellainen inhottava olo,
        että pahuus on läsnä.
        Vähän sama olo kuin joskus vuosia sitten,
        kun tamperelainen satanisti oli
        soluttautunut krisittyjen joulujuhlaan kitaristiksi.
        Sillä kertaa sanoin alkusanoissa,
        että täällä on kerta kaikkiaan jotakin hyvin
        pahaa, vastustavaa,
        mutta Jumala voittaa sen.
        Ja niin kävi, että kun kokous oli ohi,
        kitaristi tuli puhumaan ystävillemme,
        että hänet oli saatananan palvojana lähetetty
        Tampereelta sabotoimaan juhlaa,
        mutta julistus siitä,
        että Jumala parantaaa meidät,
        hoitaa sisäisen vihamme ja katkeruutemme,
        sai aikaan, että kaveri halusi luopua saatanasta
        ja tulla Jeesuksen omaksi.

        No se oli se kerta,
        mutta tuolla Kihniöllä tosiaan kävi niin,
        että kun aloin kiivetä rappuja ylöspäin,
        sydämessä alkoi tuntua se tuttu olo,
        joka kertoi, että taistelu oli alkanut.
        Ja ei sillä kertaa vihan vallassa olevaa ihmistä vastaan,
        vaan sen sai aikaan yläkerrassa heti portaiden
        yläpäässä olleiden noitakalujen läheisyys.
        Kyllähän noituudessa voimaa on,
        mutta miksi ihmeessä tuhota oma ja jälkeläisten
        elämä noituudessa peppuroidessa
        ja vihan vallassa ollessa.
        Jumala tarjoaa rakkauttaan
        ja iankaikkista elämää rauhasssa ja rakkaudessa,
        saatana tarjoaa vain tuhoa,
        vaikka väliaikaisesti näyttäisikin ihmistä auttavan.
        Ihmettelenkin, miksi ihmiset antavat pettää itseään uskottelemalla,
        että saatana, joka on läpensä paha,
        olisi lopulta muka jymäyttämättä häntä palvelemaan antautuneita.
        Silloinhan saatana kieltäisi oman pahan luontonsa!

        Tulipa tarinastasi elävästi fiilingit eräästä varhaisnuoruuden illastani, kun kristityn uskovaispiirin tuttavat houkuttelivat illanviettoonsa. Alussa oli mukavan rentoa, syötiin iltapalaa ja soiteltiin kitaraa jne. Mutta sitten alkoi sellainen psyko noituminen, jokainen höpisi jotain omaan sekasortoiseen rytmiinsä, että en ollut ennen edes osannut kuvitella. Kiitin mahdollisuudesta tutustua heidän elämäänsä ja poistuin, ennenkuin kukaan ehti minua ottaa rukouksensa kohteeksi. Sinä iltana jos minä olen tuntenut sydämmessäni aidon epätoivon. Sekaisin olivat ihmiset todella.

        Nyt nuorena aikuisena elelen rauhanomaisesti oman isoäitini oppien mukaan. Minun ei tarvitse tuntea minkään "perisynnin" painoa harteillani, kun keskityn elämässäni hyvän tekoon. Jos teen pahaa, teen kaiken voitavani korjatakseni virheeni. Asiat pystyy aina korjaamaan, kunhan pysyy itselleen ja muille rehellisenä. Puista ja luonnosta saan todellista, puhdasta voimaa, jos nykyelämä odotuksineen oikein ahdistaa ja stressaa. Vaikean paikan tullen mietin, miten esi-isäni olisivat asioita ajatelleet, ja useinpa löydän tätä kautta parhaan ratkaisun. Monia lumoavia hetkiä olen myös viettänyt kuvitellen tuttavieni kanssa, miten mikäkin haltija pitää majaa kauniissa luonnonpaikoissa. Koen olevani etuoikeutettu voidessani nauttia moisista elämyksistä. Suosittelen muinaisuskontoihin tutustumista lämmöllä, jos nykyelämä stressaa eikä pakoreittiä tunnu löytyvän muualta kuin haavekuvista.

        Loppujen lopuksi se on vain jokaisen omista tottumuksista ja näkökulmasta kiinni, mitkä asiat koetaan "hyvinä" tai "pahoina".

      • Pelotti, muttei enää
        Pelotti, muttei enää kirjoitti:

        Edellinen vastaukseni osoitettu nimimerkille Sunnyriver, hänen kerrottuaan "ahdistavasta noitarummusta" museossa.

      • suden varjo

        on se outoa samaanit auttaa ja ohjaa hyviin asioihin niin jeesuskin opettaa isossa kirjassa no outoa on jos taasen autan hiukan toista enkä kuulu kirkkoon olen siis paholaisen viettelemä kysyn siis itseltäni miten on voinko itse ajatella

      • Shamanilta-kuultua
        Sukulaissielu kirjoitti:

        Eipä niitä sentään kaikkia tuhottu. Pohjoismaisissa museoissa on tallella noitarumpuja. Lisäksi uusia rumpuja tehdään koko ajan.

        Totta tuokin, mutta suomessa on ollut ihan omanlainen rumpumalli ja ne kaikki hävitettiin joten niitä ei ole missään.

      • Tosion11
        myyntipuhetta tuo kirjoitti:

        kristinusko tuli aikoinaan suomeen pakotettuna ja siinä sivussa shamanismi leimattiin paholaisen jutuksi. syy siihen leimaamiseen oli, että kaikki uskonnolliseen liittyvä mikä ei ollut kristinuskon vallan alla, piti saada tuhotuksi. kyseessä oli valtataistelu. kristinusko on vallan väline ja silloin paavi oli sen pomo, tosiasiassa itse pääpaholainen. eikä asia ole siitä miksikään muuttunut.

        shamanismi on on niin totta kuin sitä käyttävä onnistuu pääsemään selkeyteen sisäisen maailmansa kanssa. kristinuskolla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.

        shamaaniksi ei tule sukusiteillä sen paremmin kuin suutariksi automaattisesti vain siksi, että isä on suutari. tietysti oppi on lähempänä ja lapsena opittu todellisuus auttaa asiaa, jos sitä ei ole valehdeltu kasaan kristinuskon pimeyteen johtavalla mielikuvitustarinalla.

        Paavi himoitsee vain rahaa eikä palvele Jumalaa vaan pahaa.
        Luonto ja säätilat ovat Jumalasi. Jumalan henki yltää maapallon joka
        kolkkaan. Paavia tullaan rankaisemaan huijauksesta.

      • Anonyymi
        tehtiin tuhoamalla kirjoitti:

        kaikki Saamelaisten kulttiesineet. Esimerkiksi vanhoja noitarumpuja ei ei ole edes museoissa.

        Kyllä om

      • Anonyymi
        sunnyriver kirjoitti:

        Mietin vain,
        mitä yhteistä on
        rituaalisella verenjuonnilla,
        veriuhreilla,
        niin ihmis-kuin eläinuhreillakin
        ja eläinsuojelulla?

        Ylen lempeänä tunnetut
        Pohjois-Amerikan intiaanikulttuuritkin
        pelasivat osin noituuden säännöillä,
        ihmisuhri ei ollut mitenkään tuntemattomia.

        Kommentoithan sinäkin k,irkon asioita,
        miksi en minä saisi kommentoida pimeyttä?
        :)

        Veren juonti on muinaisen Baalin palvontaa. Sitä esiintyy vieläkin.
        Maailman todelliset johtajat, illuminaatit, joitten jumala on Lucifer, vihkivät riittävän korkealle kivunneet saatanistinsa rituaalissa, mikä löytyy netistäkin. Tarvitaan lapsi, tyttö, jolla ei vielä ole kuukautiset alkaneet. Hänet joukkoraiskataan, tapetaan halaltyyliin ja kaikki veri valutetaan talteen. Tämä veri juodaan osana rituaalia. Ja kaikki videoidaan siltä varalta, että joku aikoo livetä porukasta, niin sitten voidaan kiristää.
        Astetta ylempänä kokelas joutuu tekemään lapsenmurhan. Sekin videoidaan e.m. tarkoitusta varten.
        Nämä illuminaatit valehtelevat olevansa juutalaisia vaan ovat oikeasti kasaareja ja tunnetaan siionisteina joita on toki muusyntyisiäkin. Meidänkin valtakunnan johdossa jo kauan. Siksi asiat ovat meillä niinkuin ovat. Kaikki on suunniteltua.
        Lisää löydät kun viitsit vähän etsiä. En anna tarkempia ohjeita löytämiseen, koska sitten tämä sensuroitaisiin tältä palstalta pois.

      • Anonyymi

        Anna nyt jumalaade ihmiselle vainoaja uskonnon vapaus se juuri mistä itsekin täällä poraat joka päivä

      • Anonyymi
        kukkuu kukkuu kirjoitti:

        koet vain erilaisen energian, se tuntuu vieraalta. OLETAT se olevan pahaa, siksi MÄÄRITTELET sen pahaksi, virheellisesti. Itse aistin uskovaisten energiat tunkkaisina, paikallaan pysyvinä, tahmeina ja vastenmielisinä. En silti heti naivisti ajattele, että se on pahuutta (no, ehkä vähän vinksahtanutta), mutta ei pahuutta. Se on erilaista energiaa, mitä minä haluan hengittää. Saatanan on ihmisen loistava mielikuvitus keksinyt.

        Kyllä pahan ja hyvän energian tunnistaa ja osaa eritellä. :)

      • Anonyymi
        sunnyriver kirjoitti:

        Ei kai tässä nyt kukaan ole väittänytkään,
        etteikö shamanismi totta ole!
        Eihän se silloin vaarallista olisikaan.
        Eri asia sitten on,
        mitä ihmeen hyötyä on puuhailla shamanismin,
        satanismin, saatananpalvonnan tai muun piirissä?
        Siis HALLOO,
        tehdä liitto pimeyden kanssa
        ja antaa pirulle elämänsä
        iankaikkisesti.

        Joskus olen keskustellut saatananpalvojien kanssa
        kadulla siitä,
        miten saatana vetää joukkoihinsa
        antamalla valtaa vallanhaluiselle
        ja katkeralle.
        Totta on, että saatana antaa valtaa.
        Mutta miksi?
        Millainen on saatanan luonne?
        Onko hän hyvä vai paha?
        Saatananpalvojat ovat kyllä myöntäneet,
        että saatana on 100 %:sesti paha.
        Ja kun näin on,
        ei saatanalla voi olla mitään hyvää takana siinä,
        että hän antaa voimaa palvelijoilleen.
        Kun hän antaaa voimansa,
        hän samalla valtaa tahdon
        ja tekee näistä pikkunäppäristä palvelijoistaan
        lopulta uhrejaan,
        joita hän kiusaa helvetissä iän kaiken.
        Jos ei näin kävisi,
        saatanassa olisi jotakin hyvää.
        Mutta kun ei ole, ei prosenttiakaan,
        petos on täydellinen ja vääjääämätön.
        Siis miksi mennä petettäväksi?

        Shamanismin kautta pääsee yhteyteen
        pimeyden kanssa,
        saatanan ja demonien kanssa.
        On näitä shamaanien jälkeläisiä sen verran
        Lapissa asuessa nähty
        ja heidän puolestaan rukoilemaan ja
        taistelemaan jouduttu,
        että perityt pimeydet ja kiroukset ovat
        Jeesuksen nimessä katkenneet,
        ettei totisesti kenenkään enää
        haluaisi tuohon pimeyteen kahlaavan!

        Yhteys Jumalaan ja hänen rakkauteesna
        taas avaa meille tien kirkkauteen,
        viisauteen, rakkauteen.
        Se antaa siunauksen jälkipolville
        aina kolmanteen ja neljänteen polveen
        saakka.

        Molemmilla on voimaa,
        niin saatanalla kuin Jumalallakin,
        mutta loppupeleissä saatanan voima
        on kuin teatterikulissi,
        kaatuu Jumalan kirkkauden ja voiman
        tieltä!
        Jäljelle jää vain Jumalan rakkaus.

        Hei herätkää nyt tähän päivään hyvät ihmiset kristinusko tai muutkaan uskot on täysin hölynpölyä mulla on suvussa uskonnollisia hihhuleita ja satanisteja mut mää olen todennut et noil kaikil on nupis ruuvit löysäl ite en usko mihinkään muuhun tasoon kuin itseeni ja mul menee upeasti mailmalla

    • velhotar

      ole ylpeä juuristasi. Parantajat ovat olleet ja ovat arvokkaita ihmisiä.

      Ymmärrän äitisi pointit olla kertomatta, sillä maailma on yhä täynnä ahdasmielisiä ihmisiä, jotka pelkää pirua ja kuvittelee sen olevan aina kaikessa mukana.

      Mutta onneksi valta osa ihmisistä on alkanut jo pikkuhiljaa tajuamaan missä pahuus pilee -mielessä.

      Ei muuta kun vaalimaan juuriaan ja kasvattamaan siipiä.

      • Mene kirjastoon tutustumaan aiheeseen Kait GOOGLEstakin löytyy.
        Alita kirjasta Shamaanin tie ja Kultavuorten shamaani.Kauan 40v sitten olitiin lifti treissulla tultiin Hammerfestistä alas ja Enontekiössä tavattiin pari miestä. Juteltiin ja he kertoivat meille eräästä miehestä joka oli lamasvaras. Lappalainen ? kirosi hänet ja sanoi,: Jokanen lasi joka teille syntyy olkoon lampaan kokoinen ja niin tapahtui. Kertoivat myös lapsesta joka oli joutunut metsänpeittoon jota etsittiin ihan kylän ja vapaehtoisten voimin. Lapsi löytyi aikanaan ja kertoi, nähneensä etsijät ihan vieressään, ei vain pystynyt ilmaisemaan itseään. Jotkut Kävivät tuomassa hänelle ruokaa..
        Kun erosimme menimme erääseen TVH parakkiin jonka oli oli auki. Syötiin piparit ja kirjoitettiin niistä kiitos lappu.
        Pöydällä oli pelikortit. pelattiin pari peliä. Yhtäkkiä alkoi kuin seinät lähestymään ja peloitti. Otin kortit käteeni - jostain syystä levitin ne pöydälle. Ne tulivat järjestyksessä Kaikki... Silloin me tytöt saatiin liikettä niveliin.

      • Älä Romantisoi

        ...

      • sunnyriver

        Mitä Raamatussa tosiaan sanotaan Jumalan suhtautumisesta noituuteen?

        2. Aik. 33:6
        Myös pani hän poikansa kulkemaan tulen läpi Ben-Hinnomin laaksossa, ennusteli merkeistä, harjoitti noituutta ja velhoutta ja hankki itsellensä vainaja-ja tietäjähenkien manaajia; hän teki paljon sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet.

        Ja tämä siksi, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä. Helvetti varattiin aikanaan saatanaa ja hänen
        demonijoukkojaan varten ikuiseksi tuskan paikaksi. Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme puolesta,
        niin että meillä kaikilla on pääsy taivaaseen, jos turvaudumme Jumalan apuun ja rakkauteen.
        Helvettiin ei Jumala ketään ihmistä tarkoittanut.
        Meillä on kuitenkin vapaa tahto,
        valinta on meidän.
        Itse ainakin haluan mennä taivaaseen.

        kuolikohan meidän puolesta "sillä jokaisesta sanasta ja teosta sinä olet vastuussa " ja jos niin on miksi emme ole jo synnittömiä

      • tIETÄJÄ-

        Suomessa on aikanaan ollut useita parantajia. Shamanismi on ollut iso osa kulttuuria.

        Shamanit uskoo että esim. Kiven ja puun ajatuksia pystyy kuuntelemaan. Sanotaan jopa että suomalinen pystyy menemään kiven sisälle.

        Kristinuskon Jeesus on melko suora kopio häntä 3000 vuotta ennen eläneestä egyptin jumalasta. Shamanismi taas on maailman vanhin uskonto ja sitä löytyy vieläkin jokapuolelta maailmaa.

        Shamanismissa uskotaan tuon puoleiseen, muttei taivas/helvetti ratkaisuun. Uskotaan enemmänkin että todella julman ihmisen olot ovat huonommat tuonpuoleisessa esim. Sänky voi olla kovasta kivestä.

        Helvetti/Taivas veto on keksitty siksi että voidaan hallita ihmisiä. Se on kieltämättä melko näppärä keksintö ja toimii vieläkin osaan ihmisistä. Luulisi että kristitytkin tajuaisi sen että heidän uskomuksensa mukaan rakastava jumala heittää alkuasukkaat, ne jotka ei uskonnosta ole kuulleet ja vaikka aasian lapsityöntekijät palamaan helvetin ikuisiin tuliin.

        Itse näen shamanismin jotenkin oikeana totena. Isoisälläni on ja hänen isällään oli keino seisauttaa suuri verenvuoto. Jos siis iso valtio kehosta alkaa syöksemään verta niin saa sen pysäytettyä. Itse en tiedä pystynkö siihen mutta olen 19-vuotias ja minulla on vähintäänkin helvetin hyvä vastustuskyky. Vatsataudissa olen viimeksi ollut ala-asteaikoina ja kuumeessa olen ollut kerran 6 vuoden sisällä (silloinkin vain asteen verran).

      • Anonyymi
        suden varjo kirjoitti:

        kuolikohan meidän puolesta "sillä jokaisesta sanasta ja teosta sinä olet vastuussa " ja jos niin on miksi emme ole jo synnittömiä

        Perisynti ja ominaisuudet

    • sunnyriver

      Kyllähän shamanismia Lapissa on. Asuimme joku
      parikymmentä vuotta sitten siellä ja lähin naapurimme oli sukua, josta Paulaharju sanoi
      kirjoissaan, että heillä on "mustaa verta", siis
      noituutta. Kyllähän mies paranteli pikkuvaivoja, mutta samalla ryyppäsi ja tappeli kylän teini-ikäisten poikien kanssa.

      Itse hän kielsi käyttäneensä pimeyden voimia, mutta ei myöskään pystynyt tunnustamaan
      Jeesusta Kristusta herrakseen ja vapahtajakseen.
      Toisaalta, jos siinä oli läsnä ja rukoili Jumalalta, että mies ei parantaisi pimeyden voimilla, hän ei pystynyt tekemään mitään, ihmetteli vain, kun vanhat konstit eivät toimi.
      Eli ihmisiä kyllä parani, mutta saman tien tuli uusia pimeyden siteitä.
      Kirousta siinä kyllä näytti olevan päällä, eli vaimo oli lähtenyt, pojatkin samoin aika meni osin tapellessa.

      Toinen kaveri, joka oli tavatessamme jo täysin työkyvytön alkoholisti, oli ehkä noin 35 ikäinen.
      Esi-isissä löytyi lentonoitia (=pystyy siirtymään
      paikasta toiseen), samoin taitavia illusionisteja, eli mies saattoi sanoa tuovansa
      hevosen sisälle ja tulikin takaisin hevosenpää olkapäällään. Täyttä taikuutta sekin.
      Mutta seuraukset olivat aika surulliset: perheet
      olivat hajonneet, lapset joutuneet vieraille hoitoon ja tätkin miestä oli hoitopaikan isäntä
      käyttänyt hyväkseen. Väkivaltaa, alkoholismia,
      räjäytyksiä teini-ikäisenä, kaikkea mahdollista.

      Sinä aikana kun siellä olimme ja rukoilimme
      paljon tämän miehen puolesta, hän kuitenkin eheytyi niin paljon, että pystyi jälleen töihin
      ja pystyi turvautumaan Jumalan apuun ja suojaan.
      Muistan, kuinka joku kerran oli hänelle Kemissä sanonut, että pirua ei ole olemassa.
      Kaveri kertoi tästä ja sanoi:
      - No, minä sanoin.,että olen kyllä niin monta kertaa pirun nähnyt, että
      minulle ei tarvitse tulla valehtelemaan!

      Eli kaiken kaikkiaan noituus on noituutta,
      kapinallisuutta Jumalaa vastaan. New age -liike varsinkin yrittää vakuuttaa, että on ns.

      - valkoista magiaa (harjoittaja toimii hyvillä voimilla toisten hyväksi)
      - mustaa magiaa,jossa kirotaan toisia,
      toimitaan pahan palveluksessa

      Tosiasia kuitenkin on, että silloin kun ei paranneta Jumalan voimilla = Jumalan antamilla parantamisen armolahjoilla, ollaan aina
      pimeyden kanssa tekemisisssä, vaikka se pukeutuisi valkeuden enkeliksikin = väittäisi olevansa hyvän palveluksessa.
      Siunausta sillä ei ole. Ei ainakaan kannata syventyä enempää aiheeseen, siinä mielessä isäsi on oikeassa, vaikkei ehkä osaa asiaa rakkaudella selvittääkään sinulle.

      Yleensä noituudesta, varsinkin vahvemmasta, jää tosiaan siteitä ja kirousta jälkipolville
      ja niistä kannattaa tosiaan sanoutua irti Jeesuksen Kristuksen nimissä.
      Ja voi olla hyvä kertoa jollekin luotettavalle
      uskossa olevalle ihmiselle asiasa ja rukoilla yhdessä, niin että siteet katkeavat.

      • iskitpä tarinaa

        noita kristinuskoksi nimettyjä mielikuvitustarinoita voi kertoa mielin määrin. niiden varassa selitetyt asiat tietysti näyttävät sitten tukevan kristinuskoa, luonnollisesti. tosiasiassa niillä ei tee muuta kuin harhauttaa itseään ja muita.

        aito shamanismi on yksi mahdollinen reitti totuuteen, kristinusko on ainoastaan reitti mielikuvitusmaailman henkiseen ansaan.

      • Viheriä

        Oletko ajatellut, että olit lähellä totuutta, mutta joutunut pahan saaliiksi? Että olet jostain syystä liian kärkäs tuomitsemaan pimeyttä ja valoa? Mikä on mieleesi pannut ajatuksen, että tuomari olet Sinä? Vääriä henkiä jotka esiintyvät Jeesuksen nimellä, näistä on varoitettu. Oikeati Jeesus ei tuomitse, vaan se valta on Isällä.

      • sunnyriver
        Viheriä kirjoitti:

        Apostolien teoista luku 8, jae 9 eteenpäin:
        Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Somon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuuri.
        Ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan "suureksi". Ja he kuuntelivat häntä sen tähden, että hän kauan aikaa oli heitä
        noituuksillaan hämmästyttänyt. Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet
        että naiset...
        19 Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi:
        - "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen."
        Mutta Pietari sanoi hänelle:
        - "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla ostettavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa
        tähän sanaan, sillä sinin sydämesi ei ole oikea
        Jumalan edessä Tee siis parannus ja käänny tässtä pahuudestasi ja rukoile Herraa
        - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle
        anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä.

        Ei tuomitsemista ole se, jos varottaa. Rakkautta
        ennemminkin, siksi olemme rukoilleet ajoittain paljonkin noituuteen, saatananpalvontaan tai satanismiin sidottujen puolesta. Ja olemme vuosikausia olleet heidän ystäviään, kulkeneet
        rinnalla, pitäneet välillä kanssamme asumassakin,
        kun piru on vielä siteissä olevia ihmisiä oikein alkanut raastamaan ja itsemurhaan vetämään.
        Ei se minusta tuomitsemista ole.

        Jeesus tuli vetämään ihmisiä Jumalan rakkauden valtapiiriin pois saatanan maalta, jotta kukaan
        ei joutuisi viimeisellä tuomiolla noituudesta
        tuomituksi ja taivaasta pois jätetyksi.

      • sunnyriver
        iskitpä tarinaa kirjoitti:

        noita kristinuskoksi nimettyjä mielikuvitustarinoita voi kertoa mielin määrin. niiden varassa selitetyt asiat tietysti näyttävät sitten tukevan kristinuskoa, luonnollisesti. tosiasiassa niillä ei tee muuta kuin harhauttaa itseään ja muita.

        aito shamanismi on yksi mahdollinen reitti totuuteen, kristinusko on ainoastaan reitti mielikuvitusmaailman henkiseen ansaan.

        2. Aikakirja, luku 33:
        1. Manasse oli 12 vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi ja hän hallitsi Jerusalemissa 55 vuotta.
        6. Myös pani hän poikansa kulkemaan tulen läpi Ben Hinnomin laaksossa, ennusteli merkeistä, harjoitti noituutta ja velhoutta ja hankki itsellensä vainaja-ja tietäjähenkien manaajia;
        hän teki paljon sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet.

        10. (Baabelin vankeuteen vietynä:)
        Mutta ahdingossa ollessaan hän etsi Herran, Jumalansa, mielisuosiota ja nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä.

        Eli Manasse oli lopulta viisas mies!

      • sunnyriver kirjoitti:

        eivät aina itsekään tienneet mitä halusivat. He tulivat toiselta planeetalta ja menivät sinne. Tulevat ja menevät.
        Ei ihmisten auttamisessa ole mitään pahaa..
        shamanismi on levinnyt ympäri tellusta jo ammoisina aikoina
        Kristin usko on usko muiden joukossa.

      • sunnyriver kirjoitti:

        Apostolien teoista luku 8, jae 9 eteenpäin:
        Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Somon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuuri.
        Ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan "suureksi". Ja he kuuntelivat häntä sen tähden, että hän kauan aikaa oli heitä
        noituuksillaan hämmästyttänyt. Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet
        että naiset...
        19 Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi:
        - "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen."
        Mutta Pietari sanoi hänelle:
        - "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla ostettavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa
        tähän sanaan, sillä sinin sydämesi ei ole oikea
        Jumalan edessä Tee siis parannus ja käänny tässtä pahuudestasi ja rukoile Herraa
        - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle
        anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä.

        Ei tuomitsemista ole se, jos varottaa. Rakkautta
        ennemminkin, siksi olemme rukoilleet ajoittain paljonkin noituuteen, saatananpalvontaan tai satanismiin sidottujen puolesta. Ja olemme vuosikausia olleet heidän ystäviään, kulkeneet
        rinnalla, pitäneet välillä kanssamme asumassakin,
        kun piru on vielä siteissä olevia ihmisiä oikein alkanut raastamaan ja itsemurhaan vetämään.
        Ei se minusta tuomitsemista ole.

        Jeesus tuli vetämään ihmisiä Jumalan rakkauden valtapiiriin pois saatanan maalta, jotta kukaan
        ei joutuisi viimeisellä tuomiolla noituudesta
        tuomituksi ja taivaasta pois jätetyksi.

        Noita Simon oli Maagikko. Me taidettiin temput niin silloinn kuin nyt- halutessani.

      • iskitpä tarinaa
        sunnyriver kirjoitti:

        2. Aikakirja, luku 33:
        1. Manasse oli 12 vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi ja hän hallitsi Jerusalemissa 55 vuotta.
        6. Myös pani hän poikansa kulkemaan tulen läpi Ben Hinnomin laaksossa, ennusteli merkeistä, harjoitti noituutta ja velhoutta ja hankki itsellensä vainaja-ja tietäjähenkien manaajia;
        hän teki paljon sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet.

        10. (Baabelin vankeuteen vietynä:)
        Mutta ahdingossa ollessaan hän etsi Herran, Jumalansa, mielisuosiota ja nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä.

        Eli Manasse oli lopulta viisas mies!

        todistelet uskontoasi käyttämällä uskontosi tarinoita. heh heh

      • tekstejä
        sunnyriver kirjoitti:

        Apostolien teoista luku 8, jae 9 eteenpäin:
        Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Somon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuuri.
        Ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan "suureksi". Ja he kuuntelivat häntä sen tähden, että hän kauan aikaa oli heitä
        noituuksillaan hämmästyttänyt. Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet
        että naiset...
        19 Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi:
        - "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen."
        Mutta Pietari sanoi hänelle:
        - "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla ostettavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa
        tähän sanaan, sillä sinin sydämesi ei ole oikea
        Jumalan edessä Tee siis parannus ja käänny tässtä pahuudestasi ja rukoile Herraa
        - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle
        anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä.

        Ei tuomitsemista ole se, jos varottaa. Rakkautta
        ennemminkin, siksi olemme rukoilleet ajoittain paljonkin noituuteen, saatananpalvontaan tai satanismiin sidottujen puolesta. Ja olemme vuosikausia olleet heidän ystäviään, kulkeneet
        rinnalla, pitäneet välillä kanssamme asumassakin,
        kun piru on vielä siteissä olevia ihmisiä oikein alkanut raastamaan ja itsemurhaan vetämään.
        Ei se minusta tuomitsemista ole.

        Jeesus tuli vetämään ihmisiä Jumalan rakkauden valtapiiriin pois saatanan maalta, jotta kukaan
        ei joutuisi viimeisellä tuomiolla noituudesta
        tuomituksi ja taivaasta pois jätetyksi.

        ovat kirkonMIEHET väänneelleet vuosisatoja omiin tarkoitusperiinsä sopiviksi. Kuinka on käynyt islamilaisuuden lyhyemmässä ajassa? Muhammetti sanoi naisten olevan täysin tasa-arvoisia miesten kanssa, mutta kuinkas sitten kävikään...

      • sunnyriver
        tekstejä kirjoitti:

        No, kyllä lännessä silti naisen asema on parantunut selvästi siitä alkaen, kun Jeesus
        opetti, että jokainen on kunnioituksen ja
        rakkauden arvoinen.

      • wanha teini
        sunnyriver kirjoitti:

        No, kyllä lännessä silti naisen asema on parantunut selvästi siitä alkaen, kun Jeesus
        opetti, että jokainen on kunnioituksen ja
        rakkauden arvoinen.

        Pohjolassa naisten asema on kiistattomasti huonontunut kristinuskon tultua, ja päässyt vasta viime vuosisadalla samalle tasolle kuin viikinkien aikaan.

      • sunnyriver
        wanha teini kirjoitti:

        Pohjolassa naisten asema on kiistattomasti huonontunut kristinuskon tultua, ja päässyt vasta viime vuosisadalla samalle tasolle kuin viikinkien aikaan.

        Vaan mieluummin minä naisena nykyisessä Skandinaviassa asun kuin viikinkiajalla
        tai jossakin hindu- tai muslimimaassa.
        No, Kanadaan voisin lähteä ihan
        mieluusti. Harvinaisen tasa-arvoinen ja ennakkoluuloton maa.
        Mutta Suomi on ihan hyvä noin maailman nykymittakaavassa.

        Vaan melkoisen herttaisia nämä viikingit olivat
        maailmaa valloittaessaan, niin miehille kuin naisillekin.
        Tytär asuu Newcastlen tienoilla Isossa Britanniassa, eivätkä ne tarinat viikinkien ensimmäisistä hyökkäyksistä saarille yhtään
        vakuuta, että siellä olisi ollut mukava olla
        vastaanottamassa näitä Pohjolan herrasmiehiä...

        http://www.katajala.net/viikinkiaika/elama/naiset.html

        Lue tuo huolella ja vineä vasta sitten kristinuskon hyvyydestä.

      • sunnyriver
        wanha teini kirjoitti:

        http://www.katajala.net/viikinkiaika/elama/naiset.html

        Lue tuo huolella ja vineä vasta sitten kristinuskon hyvyydestä.

        Mieluummin nykyajassa silti elän,
        ylenmääräinen tappelu ja tappaminen ei mitenkään kiehdo.
        Toisaalta olen itse maalta kotoisin ja kun ajattelee isäni kotitilan tai oman kotini elämää,
        aika paljon samoissa uomissa se oli. Eli miehet
        olivat paljon poissa kotoa metsätöissä ja puunajussa, naiset vastasivat niin navetasta, aitasta kuin sisätöistäkin. Sai siinä tosiaan avaiamiaan välillä aika ahkeraan käyttää ja pitkää päivää tehdä. En ainakaan oman äitini
        elämää haluaisi itse uusintana kokea!
        Kristinusko on kuitenkin ollut pitkälti orjuutta
        poistamassa, nykyinen Afrikan orjakauppa on pitkälti muslimien käsissä, ryöstetyistä taas jossakin Sudanin korkeudella iso osa on kristittyjä keskenkasvuisia lapsia.
        Aikanaan kun USA:ssa etelästä pakeneva orja
        pääsi Niagaralle ja viimein Torontoon, hän sai olla varma siitä, että on turvassa.
        Ja jotakin tuosta tasa-arvosta ja toisen ihmisen
        kunnioituksesta ja suojaamisesta on yhä hyvin selvästi Toronton ilmapiirissä. Jos saisi vapaasti valita asuinpaikkansa, minut varmaan löytäisi sieltä! Olin siellä joskus parin viikon seminaarissa ja asuin erään mustan äidin
        luona, jolla oli 3 teini-ikäistä lasta. Mies oli aikanaan lähtenyt jonkun toisen mukaan, jättänyt äidin ja lapset omilleen. Mutta Torontossa kun oltiin, äidillä oli hyvä koulutus ja hän oli keskijohdossa IBM:ssä,
        omisti ison talon, jonka alakerran oli vuokrannut
        köyhälle yksinhuoltajaäidille ja hänen lapsilleen. Yhdessä nämä kaksi naista sitten veivät lapsiaan eteenpäin. Kunnioitin heitä molempia ja kunnioitin systeemiä, niin paljon inhimillisyyttä siinä oli. Ei silti, on sitä paljon Suomessa ollut ja on edelleenkin. Omassa
        suvussanikin suku on kouluttanut yhteisesti kaksi serkkua, joilla ei muuten olisi ollut
        mitään mahdollisuuksia jatkokoulutukseen.Omista lapsistani tytöillä on samat mahdollisuudet
        opiskella ja elää kuin pojallani ja siitä olen kiitollinen. Eli kyllä iso osa maamme hyvinvoinnista on silti kristillisellä perustalla.
        Tai jos ajattelee vaikka Pohjois-Koreaa ja
        Etelä-Koreaa. Toinen on äärimmäinen diktatuuri, nälkämaa, niin että suomalaiset opettavat
        perunanviljelyäkin. Toinen taas kehittyvä
        maa, jossa elintaso alkaa olla aika hyvä.
        Siinäkin erossa on takana pitkälti ideologia/usko.
        Toisessa kommunismi, toisessa vahva herätyskristillisyys, josta joku Yonggi Cho on vain jäävuoren huippu.

        Viikingeillä oli monia hyviä asioita, mutta
        väkivaltaa tai noituutta en ihannoi.
        Sen verran viikinkiajalla ja lapsuudellani on eroa, että viikinkinoidat olivat miehiä, kotikyläni noidat taas hyvin selvästi naisia.
        Vaan liekö mitään rakentavaa emansipaatiota...

        ...ihan yksi ja sama mitä kaikkea hyvää kristinusko on tuonut maailmaan, koska siitä on jo otettu kaikki hyöty eli se on valmis romukoppaan.

        Kristinusko ei ole todellakaan ollut pelkkää orjuuden poistamista, ei todellakaan. KRISTITYT tappoivat kiduttamalla valtavia määriä Etelä-Amerikan intiaaneja, Euroopassa katolilaisen kirkon inkvisitio ja tavalliset kristityt kansalaiset kaikessa taikauskossaan kiduttivat ja polttivat elävältä satoja tuhansia ihmisiä (Suomessakin puhutaan sadoista). Huhhuh. Rooman valtakunnan aikaan tuollainen ei olisi tullut kuuloonkaan.

        Kiitos kristinuskon ja Rooman valtakunnan hajoamisen, Eurooppa vajosi keskiajalle ja vieläkin näemme jäljet siitä. Teknologiamme voisi olla huikaisevan paljon kehittyneempää mikäli katolilainen ja ortodoksinen kirkko eivät olisi alkaneet tukkanuottasille vallasta, antiikin aikaan nimittäin tunnettiin jo mm. höyryvoima.

        Sitä se kristinusko on pohjimmiltaan, kansanryhmien hallitsemiseen kehitetty poliittinen keino, eli usko. Jos siitä yksilötasolla on vielä nykyihmisille jotain iloa, niin siitä vaan. Mutta jotkut näkevät tuon systeemin läpi, ja on kaikkien etu, että elämme uskonnottomassa yhteiskunnassa, jossa vallitsevana ideologiana on humanismi.

        Vallankäyttö on vallankäyttöä,
        siirtomaapolitiikka siirtomaapolitiikkaa,
        aito usko on eri asia.
        *
        Entäs toisessa maailmansodassa kuolleet?
        Siinä oli kaksi vahvaa antikristillistä voimaa pelissä.
        Suomalaisia löytyy lähes joka kirkon ympäriltä
        sankarihaudoista, surmaajina kunnon kommunistit
        ja heidän seuraajansa.
        Juutalaisia löytyy miljoonittain haudoista,
        tuhoajana Hitler, hänkin kristinuskoa halveksiva.
        Pahimmat väkivallan pesäkkeet viime vuosikymmenillä ovat
        olleet Kongo. Ruanda,Somalia, Irak, Iran. Islaminuskoa ja
        noituutta sieltä kiillotetun fasadin takaa paljon löytyy.
        *
        Aikanaan eurooppalaiset valloittivat Etelä-Amerikkaa
        tai muuta,
        mutta kyllä siinä valtiolliset edut olivat etusijaisia,
        valtapyrkimykset paljon ennen uskoa.
        Kerran kysyin eglantilaisilta,
        miksei heillä Englannissa ole metsiä.
        Vastaus oli:
        No, mehän lähdimme maailmalle,
        veneisiin ne kaikki puut tarvittiin!

      • Sukulaisielu

        Jos Jumala on kaikkivaltias, sallii hän silloin myös shamanismin.

      • Paavo.

        Meilläpäin kulki mies joka onki kaloja laattian raoista.
        Ja kun hän lähti nuo kalat olivat lastuja.

        Ja jos emäntä leipoi, kun tämä kulkija tuli taloon, kulkija kysyi saanko auttaa emäntää.
        Ja kävi silleen että kun emäntä otti paistunutta leipää uunista leipä hävis.
        Ja kun kulkija lähti talosta leivät olivakin kauniissa rivissä leivinpöydällä.

        Eräässä talossa oli ulosottomies kun kulkija tuli,
        kulkija kysymään milläs asialla mies on , ja u,mies sanoo asiansa ja kulkija maksaa
        velan.
        Nauraa makeasti kun ilta tulee, u,miehen näölle, mutta muutkin näki että rahaa se antoi u,miehelle, kumma juttu.

      • Paavo.
        Paavo. kirjoitti:

        Jatkan, Ja tuo kulkija sanoi haluatteko nähdä kun menen tuon hirren sisään, ja kas kummaa se meni hirren sisään ja toisestä päästä ulos.

      • sunnyriver
        Sukulaisielu kirjoitti:

        Jos Jumala on kaikkivaltias, sallii hän silloin myös shamanismin.

        Onhan tässä maailmassa pahaa paljonkin,
        mutta onhan meillä vapaa tahtokin.
        Ei Jumala meitä pakota yteyteensä,
        ihan vapaasti saa mennä helvettiin,
        jos haluaa.
        Jumala salli sen,
        vaikkakaan ei sitä halua.
        Ei Jumala sinne ketään ihmistä tarkoittanut,
        Taivaaseen hän jokaisen luomansa,
        rakastamansa haluaa.
        Ja meillä on tämä 70-80 vuotta aikaa
        vastata hänen rakkauden kutsuunsa.

      • sunnyriver
        Sukulaisielu kirjoitti:

        Jos Jumala on kaikkivaltias, sallii hän silloin myös shamanismin.

        On eri asia,
        mikä on Jumalan tahto
        ja mikä on Jumalan sallimus.

        Jumalan tahdon keskuksessa ihmisen paikka on,
        jos hän itseään, Jumalaa ja toisia ihmisiä rakastaa.
        Ja mitä kauempana ihminen on Kumalan tahdon rakastavasta
        keskuksesta,
        sen enemmän hänen elämässään on asioita,
        joita Jumala sallii hänen tekevän,
        vaikka ei missään nimessä tahdokaan.
        Jos vaikka ajattelet tätät muslimisoturia,
        jooka yritti räjäyttää koneen Jenkeissä äskettäin,
        kyllä hän oli hyvin pitkällä sallimuksessa,
        ei missään nimessä Jumalan tahdossa.
        Samoin noituus on asia, jonka Jumala salli.
        Jumala on antanut meille vapaan tahdon
        ja täällä maan päällä eläessämme me päätmme,
        haluammeko elää Jumalan rakkauden mukaan'
        vai oman ylpeän mielemme mukaan,
        joka kyllä on päivittäin ja hetkittäin
        hyvin valmis liittoutumaan saatanan kanssa.
        Jos ei pahoissa teoissa, niin ajatuksissa ainakin.
        Jumala sallii ne,
        mutta Hänen tahtonsa on,
        että omatuntomme toimii niin,
        että älyämme pyytää ilkeytemme anteeksi
        ja pysyä Jumalan rakkauden suojassa.

      • werg

        Woi sinua pikkuista minne ootkaan mennyt :(

        Elä ja anna toisten elää . Niin sinutkin ehkä vapautetaan ristin taakasta .

      • voi teidän kanssanne
        sunnyriver kirjoitti:

        Vallankäyttö on vallankäyttöä,
        siirtomaapolitiikka siirtomaapolitiikkaa,
        aito usko on eri asia.
        *
        Entäs toisessa maailmansodassa kuolleet?
        Siinä oli kaksi vahvaa antikristillistä voimaa pelissä.
        Suomalaisia löytyy lähes joka kirkon ympäriltä
        sankarihaudoista, surmaajina kunnon kommunistit
        ja heidän seuraajansa.
        Juutalaisia löytyy miljoonittain haudoista,
        tuhoajana Hitler, hänkin kristinuskoa halveksiva.
        Pahimmat väkivallan pesäkkeet viime vuosikymmenillä ovat
        olleet Kongo. Ruanda,Somalia, Irak, Iran. Islaminuskoa ja
        noituutta sieltä kiillotetun fasadin takaa paljon löytyy.
        *
        Aikanaan eurooppalaiset valloittivat Etelä-Amerikkaa
        tai muuta,
        mutta kyllä siinä valtiolliset edut olivat etusijaisia,
        valtapyrkimykset paljon ennen uskoa.
        Kerran kysyin eglantilaisilta,
        miksei heillä Englannissa ole metsiä.
        Vastaus oli:
        No, mehän lähdimme maailmalle,
        veneisiin ne kaikki puut tarvittiin!

        Kyllähän Britanniassa nyt metsiä on, senkin hemmetin idiootti! Maan pinta-alasta ei vain ole metsää 75% kuten Suomessa.

      • qawer
        sunnyriver kirjoitti:

        Vaan mieluummin minä naisena nykyisessä Skandinaviassa asun kuin viikinkiajalla
        tai jossakin hindu- tai muslimimaassa.
        No, Kanadaan voisin lähteä ihan
        mieluusti. Harvinaisen tasa-arvoinen ja ennakkoluuloton maa.
        Mutta Suomi on ihan hyvä noin maailman nykymittakaavassa.

        Mikä taas kauhustutti "kiihko" uskovaisia 1800-luvun tietämillä kun vapauden tuulet alkoivat puhaltamaan .

        Nainen vaijetkoon seurakunnassa vai miten se meni .

        Ainoastaan ulkoisen paineen takia kirkko on muuttanut tapojaan . Talouden vapautuminen ja valtiovallan hallinnan kasvu ja vooima yli kirkon vallan vapautti yhteiskunnan normeja niin paljon että ihmiset uskalsivat jäädä pois peräti pakko kirkosta jolloin ns. kirkosta pako sai kirkon heräämään ja muuttamaan toiminta tapojaan, onneksi .

        1700-luvulla esim. laulajat karjalassa suositteli eräälle avioparille eroa koska heillä oli riitoja ja mies ryyppäsi ja hakkasi vaimoaan . Silloinen kirkko olisi julistanut helvettiin molemmat sellaisesta asiasta ja lisäksi polttanut laulajat ( eli tietäjät ) roviolla :D .

      • qawer
        voi teidän kanssanne kirjoitti:

        Kyllähän Britanniassa nyt metsiä on, senkin hemmetin idiootti! Maan pinta-alasta ei vain ole metsää 75% kuten Suomessa.

        Luonnonmetsät ja isot erämetsät puuttuvat :) . Kaikki alkaa olla talousmetsää ( niin kuin Suomessakin ) .

      • Samanmieliset
        sunnyriver kirjoitti:

        Vallankäyttö on vallankäyttöä,
        siirtomaapolitiikka siirtomaapolitiikkaa,
        aito usko on eri asia.
        *
        Entäs toisessa maailmansodassa kuolleet?
        Siinä oli kaksi vahvaa antikristillistä voimaa pelissä.
        Suomalaisia löytyy lähes joka kirkon ympäriltä
        sankarihaudoista, surmaajina kunnon kommunistit
        ja heidän seuraajansa.
        Juutalaisia löytyy miljoonittain haudoista,
        tuhoajana Hitler, hänkin kristinuskoa halveksiva.
        Pahimmat väkivallan pesäkkeet viime vuosikymmenillä ovat
        olleet Kongo. Ruanda,Somalia, Irak, Iran. Islaminuskoa ja
        noituutta sieltä kiillotetun fasadin takaa paljon löytyy.
        *
        Aikanaan eurooppalaiset valloittivat Etelä-Amerikkaa
        tai muuta,
        mutta kyllä siinä valtiolliset edut olivat etusijaisia,
        valtapyrkimykset paljon ennen uskoa.
        Kerran kysyin eglantilaisilta,
        miksei heillä Englannissa ole metsiä.
        Vastaus oli:
        No, mehän lähdimme maailmalle,
        veneisiin ne kaikki puut tarvittiin!

        Älä sinä Hitleriä väheksy. Hän oli harras kristitty ja Martti Lutherin, evlut- lahkon perustajan, aateveli. Ainakin juutalaiskysymyksessä.

        Senhän takia israelilaiset tappoivat surutta ja suurempia katumuksia tuntematta suomalaisia rauhanturvaajia ja pommittivat Gazan alueen suomalaisia avustuspisteitä.

        Suomalaiset olivat maailmansodassa Hitlerin puolella ja Hitlerillä ja Lutherilla oli niin yhteneväiset ajatukset.

      • sunnyriver
        Samanmieliset kirjoitti:

        Taisitpa valeen vääntää arjalaisesta Hitleristä,
        joka ei kyllä kolmanneen valtakunnan alueella asuvia
        uskovia säästänyt.
        Siellä istuivat papit, Dietrich Bonhoefferit ja muut,
        samoilla leireillä, missä juutalaiset.
        Jos Hitler edes joskus olisi Raamatun läpilukenut,
        niin hän olisi tiennyt,
        että Jumala on käskennyt siunata juutalaisia
        ja rukoilla heidän puolestaan,
        jos ihminen itse haluaa siunauksen periä.
        Ja ei sen puoleen, kyllä Jumala kaikkia ihmisiä rakastaa
        ja haluaa meidän rukoilevan heidän puolestaan,
        niin israelilaisten kuin arabienkin,
        niin että nahoissan pysyisivät
        eivätkä toistensa kimppuun kävisi.
        Muuten, kuinka paljon arabeilla on neliökilometreja asua
        ja kuinka paljon juutalaisilla?
        Miksi Iran haluaa nimenomaan israelilaisten niskaan
        atomipommin tiputtaa?
        Suhteelisuudentaju hoi!
        Tuntuu vähän samalta kuin koulussa aikanaan:
        Isommat rökittävät pienempiä ja pistävät sitten vielä
        syyn pienempien niskaan.

      • Tumma verikkö
        Sukulaisielu kirjoitti:

        Jos Jumala on kaikkivaltias, sallii hän silloin myös shamanismin.

        Niin, Jumala on luonut maat ja taivaat, mitä pahaa on kunnioittaa luontoa Jumalan luomana ja nähdä sen kauneus syvällisemmin, nähdä luonnon antamia merkkejä syvällisemmin, taivaan aurinko, kuu ja tähdet...

        Luonto kuulee, luonto vastaa, kaikki on yhtä...ilman vettä ei pärjäisi kukaan tai mikään muu kuin kallio, ja Jumala on kallio.
        Minkä mahtaa omalle verelleen jos näkee syvemmälle kuin muut, silmät on sielunpeili, vaisto varoittaa...

        Ei ole noituutta olla oma itsensä vaikka omaisi toisille saavuttamattomia kykyjä, verelleen ei mahda mitään eikä vaistojaan voi sulkea pois, silmistä näkee ihmisen sisimpään...

        Uskon Jumalaan ja uskon Jeesukseen Kristukseen, mutta mieleni on avarampi kuin tavan ihmisellä, olen nähnyt myöskin pahuuden joka on ympärillä näkymättömänä, siitä sanoudun irti täysin.

    • vaikka saatko jalat korvan taakse;)
      pus.

    • henki haisee

      Ei oikeassa maailmassa ole mitään magiaa olemassa. Ennenvanhaa oltiin taikauskoisempia kuin nykyään.

      Isäsi nyt on vähän väkivaltainen ja äitisi on varmaan kerro tarinoita sinulle sen takia kun ottaisit ne todesta. Eli mieleltäsi olet vähän henkkä ja äitisi halua järkyttää mielenterveyttäsi.

      Jos menet mainostamaan olevasi shamaani, niin ennenpitkään saat siitä paskaa käteen kun sinua pidetään huuhaa hihhulina. Vähän sama asia kuin perinteinen kristitty hihhuli, joka kuitenkin on hyväksyttävämpää johtuen historiastamme.

      • miävuan

        Ei kukaan shamaani mainosta olevansa shamaani - ellei sellainen juuri ole taakkansa tässä elämässä, julkinoitana palvelu. Julkinoitia keitä tunnen ei kukaan pidä "hihhulina", vaan ovat akateemisessakin maailmassa korkeasti arvostettuja ihmisiä - ainankin täällä pienessä suomenmaassamme.

        Olet vain liikkunut liian pienissä piireissä. Elämä on toisaalla.

      • On oikea Shamaani
        miävuan kirjoitti:

        Ja poikansa ihan jotain muuta, eli satujen prinssi joka nai ruususta!

      • sunnyriver
        miävuan kirjoitti:

        Ei kukaan shamaani mainosta olevansa shamaani - ellei sellainen juuri ole taakkansa tässä elämässä, julkinoitana palvelu. Julkinoitia keitä tunnen ei kukaan pidä "hihhulina", vaan ovat akateemisessakin maailmassa korkeasti arvostettuja ihmisiä - ainankin täällä pienessä suomenmaassamme.

        Olet vain liikkunut liian pienissä piireissä. Elämä on toisaalla.

        Tulipahan mieleen vain Venäjän maalta,
        missä suomalaiset ovat olleet pitämässä laajoja hengellisiä
        kokoussarjoja.
        Jollakin paikkakunnalla oli tavallista enemmän vastustusta hengen maailmassa
        ja syykin selvisi:
        Siellä oli kohtalainen noitayhdyskunta,
        Moskovasta hallituksen karkoittama.
        *
        Sen verran venäläisetkin sentään hyvän ja pahan päälle
        ymmärtävät,
        että noitujansa kauas itään laittavat.
        Ei ole niin paljon epämiellyttäviä fiboja
        Putinilla tai muilla päätöksiä tehdessään.
        Viisasta ja oppivaista kansaa nuo venäläiset...

      • sunnyriver

        On näitä naivejakin
        ennustajien jälkeläisiä nähty.
        Joskus 80-luvulla tuli
        Ylläksen maisemiin Kolariin
        tällainen nuori nainen,
        joka perusti kahvilan
        ja mainosti olevansa tietäjäsukua,
        ennustajaäidin ehta jälkeläinen.

        No, laittoi kahvilaa pystyyn,
        pöytiä, muuta.
        Tuli kaupparatsuja,
        yksi möi yhtä konetta,
        toinen toista hyödyllistä.
        Ja lopulta ennustajalla oli vain
        koneita, mutta ei tuloa
        eikä asiakkaita kahvia juomaan,
        pullia syömään.
        Piti laittaa kahvila
        muutamaan kuukauteen kiinni.

        Jäin vain miettimään,
        miksei henki neuvonut,
        ettei joka kaupparatsuun kannata uskoa...
        Sen kun näki jo
        ihan terevellä järjelläkin!

    • oikeamielisyys

      HUOM!
      KAIKISTA USKOISTA JA USKOMUKSISTA VOIMME TEHDÄ OMIA TOTUUKSIAMME,joko paholaisia tai jumalaisia.Tiedätte,tai jos ette ,ottakaa selvää miten paljon esim.kristinusko on tappanut ihmisiä ja edelleen on hyvin auktoriteettinen usko.Sitä ei ole kehittänyt Jeesus vaan "muut" hänen jälkeensdä.Ihminen on hyvin rajoittunut ja pitää aina omaa totuuttaan yleistotuutena. Se on suurta harhaa.Itse uskon ihanaan Jeesukseen,tosin näen hänet huomattavasti suurempana ja henkisempänä mitä kristinusko ajattelee.Hän oli mielestäni myös shamanistinen.

      • sunnyriver

        Jeesus oli Jumalan poika,
        täynnä oikeutta, rakkautta ja voimaa,
        Jumalan kirkkautta.
        Hän oli yhtä kaukana shamanismista kuin
        itä on lännestä!
        Raamatussa ei yhdessäkään kohdassa
        puhuta noituudesta hyväksyttävänä,
        vaan selkeästi kirousta tuottavana,
        ihmisen turmioon vievänä asiana.

      • sunnyriver

        Vaan ei se onnistu, että pullasta otetaan vain rusinat.
        Kyllä Raamattu on kokonainen paketti,
        Jumalan ihmiskunnalle antama rakkauskertomus
        sellaisenaan todeksi elettäväksi,
        todesta otettavaksi.

        Jeesus oli Jumalan poika, 100 % Jumalaa ja 100 % synnitöntä ihmistä.
        Siihen ei jää promillenkaan tilaa noituudelle eikä shamanismille.
        Kaikki oli Jumalan pyhyyttä,
        Jumalan rakkautta viimeiseen asti,
        kun Jeesus antoi henkensä Golgatan ristillä,
        jotta meillä syntisillä ihmisillä on pääsy
        Jumalan yhteyteen
        ja kerran taivaaseen!

      • zv

        ja kovasti kristinuskokin perustaltaan lepää shamanismissa

      • sunnyriver
        zv kirjoitti:

        ja kovasti kristinuskokin perustaltaan lepää shamanismissa

        Voisi olla parempi opetella puhumaan totuutta,
        ettei emävaleita päästelisi.
        Rmaamatun alkupuolella sanotaan jo ihan selvästi:

        5. Moos. 18:10
        Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta,
        '
        Voitko sen sen selvemmin enää sanoa?

      • tyztaz
        sunnyriver kirjoitti:

        Jeesus oli Jumalan poika,
        täynnä oikeutta, rakkautta ja voimaa,
        Jumalan kirkkautta.
        Hän oli yhtä kaukana shamanismista kuin
        itä on lännestä!
        Raamatussa ei yhdessäkään kohdassa
        puhuta noituudesta hyväksyttävänä,
        vaan selkeästi kirousta tuottavana,
        ihmisen turmioon vievänä asiana.

        Kyllä Jeesus oli shamaani,paransihan hän sairaita ja hyvin paransikin jopa herätti luolleista. Sama parantava voima tulee shamaanista kun jeesuksestakin. Ei kai Piru ilkeänä miehenä ketään paranna vai mitä luulet.

    • Vaivihkaa

      Kyllähän taidot ja kyvyt kulkevat suvussa. Noita on se oikea ja ikiaikainen nimi semmoiselle joka tietää ja taitaa vihjaamasi kaltaisia asioita. Kyllä on ollut hyvin pitkään tapana, että noituuteen liittyvät asiat pidetään melko salassa eikä yleensä myönnetä juuri mitään, jos suoraan kysytään.
      Odota että kasvat ja toivottavasti äitisi elää, että voi kertoa. Mutta omassa ajassammehan me kaikki elämme ja omaan aikaansa on sopeuduttava.

      Kristityt tuossa kiihkoilevat täkäläisiä noitia vastaan, kun haluaisivat omat noitansa ja näiden opit tilalle. Samoin tekevät muslimit. Kuitenkin mitä nuo profeetat muuta ovat olleet kuin noitia - tosin sikäläisen uskon ja tavan mukaisia, muita noitia kummunkin.

      • esim. . ...

        Jeesus selitti itsestään että on tie totuus ja elämä.
        Tästä voidaan sitten miettiä että kaikki muut tiet ja totuudet ja elämät menee johonkin muualle.

        Mutta joo, jos harjoitat noituutta niin siitä vain kunhan et ala eläimiä leikkelemään ja verta vuodattamaan, ihmisuhreista puhumattakaan.

        Omasta mielestäni kirkko, kristinusko ja raamattu oli 'vanhan ajan tiede' jonka tilalle tuli maaginen pythagoralaisuus matematiikoineen.

        Kumpi ja kampi tappeli, luonnon tiede voitti.

      • Sukulaissielu

        Muuan ystäväni kertoi, että pitäjän pappi kävi metsiä myöten kysymässä neuvoa hänen esi-vanhemmaltaan, jota ystäväni kutsui tietäjäksi.

      • atlatl
        Sukulaissielu kirjoitti:

        Muuan ystäväni kertoi, että pitäjän pappi kävi metsiä myöten kysymässä neuvoa hänen esi-vanhemmaltaan, jota ystäväni kutsui tietäjäksi.

        ...tietäjä olla Kuikka Koponen.
        Hänen kerrottiin tekevän paljon tuollaisia taikoja.

        Itse uskon mieluummin Vanhoihin Jumaliin,kuin Kirkon oppeihin.
        Vanhoja on uskottu paljon pidempään kuin kristittyjen Jumalaa.

        Ei kaikki tarvitse olla pahaa.
        Mielestäni kyse on samasta asiasta,saman palvonnasta.
        Vain tavat ja nimet muuttuvat aikain saatossa.

        Eli pappi teki vastoin Raamattua, häpäisi palvelusvirkansa:
        Apostolisina aikoina Pyhän Hengen voimakkaasti vaikuttaessa tehtiin päinvastoin:

        Ap. t. 19:19
        Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa.

        Eli tehtiin kunnollinen, perusteellinen parannus,
        käännyttiin pois noituudesta
        ja lähdettiin seuraamaan Jumalaa.

      • sunnyriver
        atlatl kirjoitti:

        Voihan se olla,
        että sinulla on puurot ja vellit
        niin sekaisin, että on sama,
        palveleeko epäjumalia
        vai Taivaan Jumalaa,
        uskooko Jeesuksen ristinsovitukseen.

        Jumalaa kyllä palvon mielelläni,
        hän on kaiken kiitoksen ja palvonnan arvoinen,
        mutta saatanaa en suostuisi
        palvomaan millään,
        en mitään vanhoja metsänjumaliakaan!

        Jumalalla ei ole puurot ja vellit sekaisin.
        Evankeliumeissa on ihan selkeä tie
        Taivaaseen,
        Jumalan luo.

      • mie vua
        sunnyriver kirjoitti:

        Eli pappi teki vastoin Raamattua, häpäisi palvelusvirkansa:
        Apostolisina aikoina Pyhän Hengen voimakkaasti vaikuttaessa tehtiin päinvastoin:

        Ap. t. 19:19
        Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa.

        Eli tehtiin kunnollinen, perusteellinen parannus,
        käännyttiin pois noituudesta
        ja lähdettiin seuraamaan Jumalaa.

        Mites luulit esi-isiemme selvinneen jos ei olisi ollut parantajia jotka käyvät kysymässä Jumalalta apua parantaakseen henkilön?
        Kaiken pahan alku shamanismia tuomittaessa on juuri kristinusko ja uskonnot joiden seuraajat lukevat kirjaa luullen tietävänsä sen jälkeen kaiken tietämisen arvoisen. Kuka kristityistä osaa käyttää luonnon kasveja parantamiseen kuten shamaanit osaavat? Ei, he menevät sairaalaan ateisti lääkärien luokse jotka ovat sidoksissa lääkefirmoihin jotka tekevät kaikkensa tuhotakseen ihmisen mahdollisuuden vapaaseen elämään ja sen velvoittamiin taitoihin kuten parantamiseen kasvien avulla perinteisellä tavalla. Ellei tämä shamanismin muoto olisi onnistunutta olisimme kaikki historiaa.
        Ei ole hyvä että monet kristityt tuntevat Jeesuksen vain raamatun perusteella. Miksei muita evankeliumeja ole koottu raamattuun? Luulisi Jumalan tahdon löytyvän parhaiten lukemalla Barnabaan evankeliumin ja kirjan "shamaanin tie".
        Onko tosi kristitty valmis ottamaan vastaan sen tiedon minkä hän kuoltuaan saa vaikka se sotisi kaikkia hänen käsityksiään vastaan? Jos ihminen ei ole tässä maailmassa valmis kohtaamaan totuutta niin miten hän kykenisi kohtaamaan Jumalan joka on Totuus?

      • sunnyriver
        mie vua kirjoitti:

        Tulipa vain mieleen Lapissa lähinaapurimme, vanhan noitasuvun jälkeläinen,
        joka kyllä nikamia niksautti, mutta samalla kylän poikien kanssa juovuspäissään tappeli.
        Kerran kysyin häneltä, millä voimalla hän niksauttamisiaan niksauttaa
        ja pystyykö hän tunnustamaan Herrakseen Jumalan isolla
        J:llä ja hyväksymään Jeesuksen Kristuksen sovitustyön elämäänsä.
        Ei pystynyt mies tunnustamaan, kiemurteli vain kaikenlaisia selityksiä,
        Puhui maailman luojasta ja korkeimmasta,
        mutta ei pystynyt Jeesuksen Kristuksen nimeä tunnustamaan.
        viimein heitti ylpeänä:
        - Ei me mitään Suikkeja silti olla!
        (Suikit - lkaikenlaista koijausta harrastanut lappalaissuku niillä selkosilla).
        Eli Jumalalla isolla J:llä ja Jeesuksella Kristuksella,
        Hänen Pojallaan tai Pyhällä Hengellä ei ole mitään tekemistä
        noituuden ja shamanismin kanssa.
        Se voima, mikä niissä liikkuu, on täysin pimeydestä
        ja sitoo niin noituutta harrastavan
        kuin häneltä apua hakevankin.

      • sunnyriver

        No, miksikähän ihmiset salailevat noituutta?
        Taitaa silti jossakin sisimmässä olla sellainen olo,
        että asiassa on jotakin hämärää?

        Raamatullinen profeetta/tietäjä Vanhassa testamentissa
        saa viestinsä kirkkauden Jumalalta.
        Jumalalla ei ole mitään tekemistä noituuden kanssa
        sen enempää kuin että hän varoittaa siitä!

        Olen nähnyt monien sairauksien. mm syövän parantuvan hetkessä,
        kun Jumala tarttuu tilateisiin.
        ja lääkäri on vielä todennut parantumisen .
        Itse olen parantunut useita kertoja,
        enkä suoraan sanoen liikkumaan pääsisi
        tai ehkä edes hengissä olisi,
        jos Jumala ei olisi auttanut.

        Kyllä kristitytkin yrttejä käyttävät,
        mutta puhtaasti, noituutta tai taikaloruja siihen sotkematta.
        Minullakin oli sellainen vaihe,
        jolloin Jumala pitkään opetti kasveista, marjoista ja hedelmistä,
        ja useita yrttejä olen käyttänyt pitkäänkin
        teenä ja muuna.
        Mutta se on puhdasta kasvioppia ja 'Jumalan neuvoja,
        ei noituutta.

        Itse käytän yrttejä ja parannan .

        Pääasiallisesti kasvis ym perustuu ihan tietoon kirjoista mitkä ainesosat vaikuttaa ja millä tavalla, osa menee sitten juuri siihen kategoriaan että tieto tulee jostain muualta mitä siihen laitetaan . Kaksi mahdollista joko pimeys jonka katson tulevan ihmisestä yrittää sekoittaa koska ei halua lähteä parannuksen polulle, koska yleensä siellä on ihmisillä tosi isoja menneisyyden traumoja ( voi olla pieniäkin jotka sitten kasvaneet ...) jotka pitäisi jollain tavalla käsitellä että parantuu . Tai sitten valo joka tulee jumalasta joka parantaa . En ole kristitty vaan ihan täysin Kalevalainen .

        Sellaiset ihmiset jotka kertoivat demoneista ym... ovat osittain sen pimeyden vallassa josta kertovat, koska se pimeys tulee ihmisen sisältä ( 80 % ) tai ympäröivistä ihmisistä joilla on ongelmia .

        Taikalorut taasen ovat samaan kategoriaan luettavissa kuin rukoukset . Se että käytän joitakin loitsuja tulee siitä että ne ovat kulkeneet Suomessa sukupolvesta toiseen ja yleensä parantamis tarkoituksessa , mikä jo sinällänsä tarkoittaa että ne ovat hyviä . Vanhan kansan opetusten mukaan niihin loitsuihin on sidottu juuri sitä henkeä joka tulee jumalasta . Asia ei ole aivan noin yksinkertainen mutta jaksa tässä foorumilla kaikkea kertoa :D ( hyvän asian haaskausta ) . Se että jos ei tunne kykenevänsä käyttämään loitsuja niin ymmärrän sen, koska ne pakottavat ihmisen henkistä puolta nousemaan ylöspäin koska ovat henkisesti puhtaita .

        Olen nähnyt ja ollut osallisena parantaessa syöpää ja jne... ja olen nähnyt niiden parantuvan . Joissain tapauksissa en ole voinut mitään . Jokaiselle voidaan antaa mahdollisuus parantumiseen mutta kuka vilpittömästi haluaa ja kuka kykenee muuttamaan itseänsä on asia erikseen . Asiaa vaikutta myös se onko sisäsyntyinen vai ulkosyntyinen . Musta valkoisena asiat näkevät ovat minusta hieman huvittavia ihmisiä .

        Äläkää hyvät ihmiset olko aivan niin yksiselitteisiä . Jokainen vanha järjestelmä oli se sitten juutalaisuus, shamanismi, buddhalaisuus, sintolaisuus ym... pitää sisällään pohjimmaisen asian . Ihmisen itsensä parantamisen . Jokaisessa järjestelmässä mikä on, on omat heikkoudet myös kristinuskossa muuten ei saisi lukea lööpeistä että papit tekivät tuota ja vähän tätä ja jne.... . Voi sitä joka ei näe hirttä omassa silmässään, mutta huomaa jyvän toisensilmässä :D jotenkin noinhan se meni .

        Oikein hyvää päivää teille toivottaen

        Olisikohan se tuo tuhannen vuoden vaino ajanut jonkun pelon ihmisen sisään .

        Jos noituuteen lasketaan hengellä parantaminen, kuolleista herättäminen, viinin muuttaminen vedeksi ja jne... . Niin miten sitten nuo raamatun esimerkit messiaan käytöksestä olivat :) . Jos tarkoitat hengen voimalla tekemistä . Noituus on taas hieman eriasia .

        Se että ihminen muokkaa omalla hengellä ympäristöään siihen suuntaan mihin itse haluaa on mustaa noituutta . Ennemminkin se on pakottamista mikä kyllä kostautuu ihmiselle itselleen jossain vaiheessa . Valkoinen noita taas toimii luonnon ehdoilla pyrkien muokkaamaan ympäristöään hyvään . Siitä taas kristityt eivät voi tietää mitään koska heillä ei ole sitä mahdollisuutta koska heidät on irroitettu tavallaan siitä hengestä ja siirretty suoraan jumalan alaisuuteen .

        Se että ei ymmärrä jotain asiaa ei tarkoita että se olisi paha asia, se vaan on erilainen . Ja kyllä osa noidista käyttää voimiaan väärin, miksi ? Koska se on inhimillistä . Ei kaikki joille on annettu viisautta käytä sitäkään hyvään oli uskonto mikä tahansa .

      • sunnyriver
        qawer kirjoitti:

        No, sellainen, joka kertoo demoneista,
        ainakin tunnistaa ja tietää,
        että niitä on olemassa.
        Monet puuhastelevat niiden kanssa
        tajuamatta, kenen kelkassa istuvat.

        Totta, Jumalan ja Jeesuksen nimeä kannattaa
        korottaa kymmenen kertaa enemmän kuin demoneja!

      • sunnyriver
        qawer kirjoitti:

        Olisikohan se tuo tuhannen vuoden vaino ajanut jonkun pelon ihmisen sisään .

        Jos noituuteen lasketaan hengellä parantaminen, kuolleista herättäminen, viinin muuttaminen vedeksi ja jne... . Niin miten sitten nuo raamatun esimerkit messiaan käytöksestä olivat :) . Jos tarkoitat hengen voimalla tekemistä . Noituus on taas hieman eriasia .

        Se että ihminen muokkaa omalla hengellä ympäristöään siihen suuntaan mihin itse haluaa on mustaa noituutta . Ennemminkin se on pakottamista mikä kyllä kostautuu ihmiselle itselleen jossain vaiheessa . Valkoinen noita taas toimii luonnon ehdoilla pyrkien muokkaamaan ympäristöään hyvään . Siitä taas kristityt eivät voi tietää mitään koska heillä ei ole sitä mahdollisuutta koska heidät on irroitettu tavallaan siitä hengestä ja siirretty suoraan jumalan alaisuuteen .

        Se että ei ymmärrä jotain asiaa ei tarkoita että se olisi paha asia, se vaan on erilainen . Ja kyllä osa noidista käyttää voimiaan väärin, miksi ? Koska se on inhimillistä . Ei kaikki joille on annettu viisautta käytä sitäkään hyvään oli uskonto mikä tahansa .

        Ote Doreen Irvinen kirjasta Olin noita:

        Valkoisia noita liittyi mustiin noitiin ja opimme heiltä uutta. Haluan tässä mainnita,
        että vaikka valkoiset noidat väittävät, etteivät he koskaan tee kenellekään vahinkoa...
        Olen tuntenut valkoisia noitia, jotka kyllä tekevät. Mustien noitien voodooksi kutsuttuja temppuja vastasi valkoislla noidilla "fith fath", eli savesta tehty nukke, joka muistutti sitä henkilöä, jota he halusivat vahingoittaa. He pistävät nukkea neulalla sulkeakseen tuon henkilön huulet.
        He siotivat nuken jalat aiheuttaakseen kipua tuon henkilön jaloissa. Kun joku näin tehdään puhumattomaksi tai aiheutetaan kipuja jalkoihin, niin ettei kysymyksessä oleva henkilö voi kävellä. häntä totisesti vahingoitetaan.

        Että silleen....

        Niin "mustaa" noituutta = oman tahdon käyttäminen ja omien pelkojen ja luulojen kasvattaminen ihmisessä . Vahingoittaa ei saa koskaan . Voi muovata energiaa niin että sitä voi siihen käyttää, mutta se ei kannata pitkässä juoksussa . Tulee erinäisiä ongelmia .

        Voi käydä niin että jonkun ihmisen harhat ja pelot ottavat hoitajan valtaansa hetkeksi tai pitemmäksi . Mutta sen takia on keksitty hiljaisuus ja ns. pyhät kirjat . Silloin jos niin käy hoidettavan tilanne heikkenee koska harha kasvaa . Mutta tila parantuu kun harha voitetaan :) . Sitten on niitä joissa todella käytetään niitä mielen harhoja parantamiseen ja luullaan oikeasti tehtävän hyvää . Voi vaan toivoa niille "parantajille" sitä että jumala kääntää katseensa heidän puoleen ja avaa heidän silmänsä näkemään totuuden :D .

        Ei elämä ole vaikeaa . Täytyy vaan uskaltaa alkaa tekemään sitä mistä todella pitää . Eikä uskoa kaiken maailman ihmisiä ja järjestöjä tai uskomuksia . Vain ihminen itse tietää mikä on hänelle parasta .

        Katsoin jonkun dokumentin 1980-1990 luvun Haiti tai Kuuba tai joku niistä pikkumaista siellä jossa käsiteltiin juuri sitä voodoota . Siinä sanottiin että valkoinen voodoo on häviämässä huumeiden ym... vaikutuksesta .

      • angostikko
        sunnyriver kirjoitti:

        Tulipa vain mieleen Lapissa lähinaapurimme, vanhan noitasuvun jälkeläinen,
        joka kyllä nikamia niksautti, mutta samalla kylän poikien kanssa juovuspäissään tappeli.
        Kerran kysyin häneltä, millä voimalla hän niksauttamisiaan niksauttaa
        ja pystyykö hän tunnustamaan Herrakseen Jumalan isolla
        J:llä ja hyväksymään Jeesuksen Kristuksen sovitustyön elämäänsä.
        Ei pystynyt mies tunnustamaan, kiemurteli vain kaikenlaisia selityksiä,
        Puhui maailman luojasta ja korkeimmasta,
        mutta ei pystynyt Jeesuksen Kristuksen nimeä tunnustamaan.
        viimein heitti ylpeänä:
        - Ei me mitään Suikkeja silti olla!
        (Suikit - lkaikenlaista koijausta harrastanut lappalaissuku niillä selkosilla).
        Eli Jumalalla isolla J:llä ja Jeesuksella Kristuksella,
        Hänen Pojallaan tai Pyhällä Hengellä ei ole mitään tekemistä
        noituuden ja shamanismin kanssa.
        Se voima, mikä niissä liikkuu, on täysin pimeydestä
        ja sitoo niin noituutta harrastavan
        kuin häneltä apua hakevankin.

        Kerran kysyin häneltä, millä voimalla hän niksauttamisiaan niksauttaa
        ja pystyykö hän tunnustamaan Herrakseen Jumalan isolla
        J:llä ja hyväksymään Jeesuksen Kristuksen sovitustyön elämäänsä.
        Ei pystynyt mies tunnustamaan, kiemurteli vain kaikenlaisia selityksiä,
        Puhui maailman luojasta ja korkeimmasta,
        mutta ei pystynyt Jeesuksen Kristuksen nimeä tunnustamaan

        olisitko sinä ollut valmis tunnustamaan luonnon uskonnon ??

      • angostikko
        sunnyriver kirjoitti:

        Olen nähnyt monien sairauksien. mm syövän parantuvan hetkessä,
        kun Jumala tarttuu tilateisiin.
        ja lääkäri on vielä todennut parantumisen .
        Itse olen parantunut useita kertoja,
        enkä suoraan sanoen liikkumaan pääsisi
        tai ehkä edes hengissä olisi,
        jos Jumala ei olisi auttanut.

        Kyllä kristitytkin yrttejä käyttävät,
        mutta puhtaasti, noituutta tai taikaloruja siihen sotkematta.
        Minullakin oli sellainen vaihe,
        jolloin Jumala pitkään opetti kasveista, marjoista ja hedelmistä,
        ja useita yrttejä olen käyttänyt pitkäänkin
        teenä ja muuna.
        Mutta se on puhdasta kasvioppia ja 'Jumalan neuvoja,
        ei noituutta.

        Sama oppi siis, mutta erimerkityksellinen jumala opettanut =)

        Tokihan maailmassa tapahtuu ihmeellisiä pelatumisia ja parantumisia ilman että
        on kuullutkaan kristin uskosta.. ei pidä unohtaa sitäkään. Heille se on ollut heidän jumalansa tekosia.

      • angostikko
        sunnyriver kirjoitti:

        No, miksikähän ihmiset salailevat noituutta?
        Taitaa silti jossakin sisimmässä olla sellainen olo,
        että asiassa on jotakin hämärää?

        Raamatullinen profeetta/tietäjä Vanhassa testamentissa
        saa viestinsä kirkkauden Jumalalta.
        Jumalalla ei ole mitään tekemistä noituuden kanssa
        sen enempää kuin että hän varoittaa siitä!

        voisiko syynä olla vaikka se että luonnon uskonnot ei vaadi sanan levittämistä maailmalle ja eikä omaehtoisesti arvostelemaan toisia uskomuksia.
        Saati kiertämässa ja julistamassa sitä ihmisille ja manipulimassa sen alaisuuteen kertomalla uhkakuvia mitä tapahtuu jollet tee näin.
        Luonnon uskontojen pariin tullaan omaehtoisesti painostamatta, vaan halusta oppia käsittämään luontoa ja sen tarjoamia vaihtoehtoja.

        ei automaattisesti halusta olla tekemississä pahan kanssa, eiköhän se pääasiassa ole ihan hyvän tarkoitukseen. Vähemmän se maailmaan on väkivaltaa luonut kuin valtauskonnot tällä hetkellä jotka fanaattisuudellaan on valloittanut maailmaa pelkokuvia kadotuksesta kurimukseta ja kaikenlaisita sielujen kadotuksista.

        montako ihmistä luonnonuskonnon edustajat on pelotellut tai manipuloinut edustajia itselleen. Siihen jollei ole sukutietona kasvanut niin siihen on haluttu. Ilman pelkoa ikuisesta kadotuksesta.
        Jeesus Kristus, oli Uuden testamentin mukaan juutalainen uskonnollinen uudistaja ja kristinuskon jumalan Jahven poika, joka tuomittiin ristinpuulla.
        Jeesuksesta kertovia kirjallisia lähteitä ei ole Jeesuksen oletetulta elinajalta, eikä häneltä tunneta omia kirjoituksia. Kertomuksia Jeesuksen elämästä koottiin yhteen ensimmäisellä tai toisella vuosisadalla. Pääasiallisia lähteitä Jeesuksen elämästä ovat Uuden testamentin evankeliumit

    • TriShamaani

      Ette te mitään shamaaneja ole, et ainakaan sinä. Kasva jo aikuiseksi mieti onko äitisi vähän höppänä ja isäsi väkivaltainen.

      • Pikku Peura

        hei! olen hyvin taikauskoinen ja nimeni on "Pikku Peura"..sukumme on hyvin taikauskoista ja asumme saamen pohjoispuolella.Shamanismissa ei ole mitäään vikaa,se on vain hyvin taikauskoista...nimenstänikin jo näkee että olen lapin noita.Mutta menen nytten ulos rummuttelemaan ja laulamaan kiukau:ta se on saame-/lapinnoidan kieltä ja se tarkoittaa hengellistä lapin noita musiikkia.

    • Maantytär

      Jos haluat ottaa shamanismista lisää selville niin kipin kapin kirjastoon lukemaan ja etsimään tietoa. Myös netissä on rutkasti tietoa! Jos äitisi ei ole vielä valmis kertomaan kaikkea niin anna hänelle aikaa, vanhempana ymmärrät paremmin ja ehkä isäsikin hellittää kiihkoaan. Tietoa löytyy monesta paikasta, ja kuten todettu; etsivä löytää! ;)

      Shamanismi on kristinuskoa paljon vanhempi uskonmuoto, en käsitä miten kristityt täällä huutelevat shamanismin perään pimeydestä ja saatanasta, kummallakaan ei voisi olla vähempää tekemistä shamanismin kanssa, koska saatanat sun muut paholaiset kuuluvat KRISTINUSKOON. Saatanaa ei ole olemassa noidalle sen enempää kuin jumalaakaan, noituus syntyy aivan jostain muusta, jostain paljon alkukantaisemmasta. Noita tai samaani ei ole todellakaan sama asia kuin saatananpalvoja, saatananpalvoja jo nimensäkin puolesta kertoo olevansa kristitty, joka siis palvoo vastapuolta eli saatanaa. Noita taas yleisesti sanottuna ammentaa voimiansa luonnosta (yrteistä, tuoksuista, auringonvalosta, kaikilla omat keinonsa), ja kokee yhteyttä luonnonhenkiin (näin ainakin suomenuskossa).

      Onnea kaikille oman tiensä etsijöille! :)

      • Skeptikko

        Lappalaisilla shamaanit, jne. Meillä nykyisin lääkärit. Kyseessä olivat parantajat, jotka luonnon tietämyksellään osasivat kerätä ja käyttää lääkkeinä luonnon antimia, joihin muuten perustuu nykyinenkin farmagologia hyvin pitkälle. (Lääketehtailla on nykyäänkin sopimusviljelijöitä, eri kasvien tuottajina lääketieteen käyttöön).
        Tuollainen "poppamies" oli erittäin arvostettu yhteisön jäsen, aivan eritavalla kuin nykyiset terveyskeskus lääkärit, joko koulutetut tai "valelääkärit"!
        Noituudeksi shamaanien toimia sanottiin sen vuoksi, ettei tavallisen väen tiedot yltäneet läheskään noiden valittujen tasolle.
        Yleensä nuo tiedot ja taidot siirtyivät suvussa, eikä niistä hiiskuttu ulkopuolisille, joten valta pysyi osaajien käsissä. Nuo tietäjät olivat lisäksi selvästi älykkäämpiä kuin kanssaeläjänsä lähes alalla kuin alalla.
        Nykyinen lääketiede on paljosta kiitoksen velkaa juuri noille shamaaneille ja muille kansanparantajille, heillä oli hallussaan se perustieto, jota pidettiin mystiikkana!
        Shamaaneja tai kansanparantajia on maailman joka kolkalla, tänäkin päivänä, jopa korkeakulttuureissa!

      • sunnyriver
        Skeptikko kirjoitti:

        Ja monta sotaa olisi eri intiaaniryhmittymien välillä jäänyt käymättä,
        jos eivät poppamiehet olisi olleet sotaan yllyttämässä...

      • qawer
        sunnyriver kirjoitti:

        Ja monta sotaa olisi eri intiaaniryhmittymien välillä jäänyt käymättä,
        jos eivät poppamiehet olisi olleet sotaan yllyttämässä...

        huh, sinä se sitten osaat juttuja kertoo :) .

        Eiköhän valkoiset pappiensa kanssa isoimman verilöylyn intiaaneille järjestänyt . Meinasivat raukat ajaa intiaanit sukupuuttoon jonka jälkeen sulkivat pieniin alueisiin (reservaatteihin) ja pakottivat elämään kuin he itse . Joka johti taas kuolemaan, masentumiseen, alkoholismiin ja jne... .

        Pikkusen realismia juttuihisi kiitos .

        Ei nyt ole kysymys verilöylöyn suuruudesta,
        vaan siitä, että shamanismiin kuuluvat monesti
        veriuhrit, jotta vanha kehno saadaan suotuisaksi
        omille tempuille.
        Sama jatkuu saaatananpalvonnassa
        (ja satanismissakin, vaikka sitä pelkäksi ajattelutavaksi väitetäänkin),
        eipä ole kuin pari-kolme kuukautta,
        kun viimeksi sormen leikkaamisesta kuulin.

        Shamanismi on kaikkea muuta kuin satanismia :( . Satanismiäkin on montaa erilaista . Oikeastaan se on vain oire siitä että ne ihmiset voivat pahoin . Heillä ja heidän ympäristössään on niin paljon tuskaa että he eivät enää löydä hymyä sisälleen . Tunnen muutamia satanisteja ja pohjimmiltaan äärimmäisen lempeitä ihmisiä eivätkä haluaisi tehdä mitään pahaa .

        Luonnon shamanismissa ei sitä ole . Kulttuureissa jotka kasvoivat shamanismin yli ja syntyi erilaisia järjestelmiä ne tulivat mukaan . Niin kuin atsteekit ym... . Ja koskaan en ole tuntenut parantajaa joka olisi pirua palvonut en kertaakaan edes tavannut . Yhden tai kaksi jotka pyysivät apua sitä vastaan . Taitaa se pirun pelko asua sinun sisällä kun täällä ihmisiä kiusaat :) .

        Nytkö ei veren paljous haittaa jos se tehdään "oikean" opin nimissä ? Herra meitä varjelkoon tätä maailmaa .

        Perustelut kaikuvat täydelliseen tyhjyyteen, kun uskovaiselle puhuu. Olen yrittänyt. Olen luovuttanut. Uskovaisen mieleen ei mahdu yhtäkään ajatusta, mitä ei sellaiseen metkaan satukirjaan nimeltä raamattu ole kirjoitettu. Jos kaivat jostain psykoosin tunnuspiirteet, huomaat yhtäläisyyden psykoottisen ja uskovaisen ihmisen välillä. Vastaanottokykyä kun ei ole. Ja samalla tavalla, kun skitsofreenikko saattaa kokea vainoamista ja pahansuopuutta ympäristönsä taholta, kokee uskovainenkin kaiken olevan saatanasta, mitä ei satu raamatussa lukemaan.

        Ongelmalliseksi kanssakäymisen mieleltään terveiden kanssa tekee juuri se, että uskovaiselle (= psykoottiselle) hänen oma maailmansa on niin ehdottoman totta, ettei mikään saa häntä näkemään mitään muuta kuin sen, mihin hän sokeasti uskoo. Uskovainen ei myöskään kykene minkäänlaiseen kyseenalaistamiseen, mitä omaan uskomukseen tulee, vaan se on hänen mielessään ikuinen ja muuttumaton totuus.

        Jos perehdymme uskovaisen ihmisen henkilöhistoriaan, (en puhu nyt tapakristityistä, vaan nimenomaan näistä "elävässä uskossa" olevista julistajista), yhtäläisyyksiä löytyy. Yleensä jo varhaislapsuudessa on koettu niin traumaattisia kokemuksia, että psyykeeseen on tullut "särö", psyykestä on tullut hauraampi ja alttiimpi erilaisille mielen häiriöille sekä ulkoapäin tuleville suggestioille. Kenellä se ilmenee persoonallisuushäiriönä, kenellä vakavampana mielen sairautena ja kenellä uskoon tulemisena.

        Toivon ja myös uskon, ettei kirjoitukseni ainakaan pahasti ketään loukannut. Sillä kohderyhmä löytää tähänkin varmasti vastauksen siitä isosta kirjasta....

        Niin .
        Olen huomannut että erityisesti nuo uskossaan voimaan tulleet kristityt ovat joka paikan puhujia ja yleensä ärsyttävät toisia sillä intoilullaan . Osittain luulen että se johtuu sitä lähetyskäskystä joka on kirjoitettu sinne kirjaan .

        Toisaalta osittain puhuvat totta ja niin kauan kun eivät käy väkivaltaiseksi niin mukavahan niiden kanssa on höpöttää . Jos vaikka jossain vaiheessa saisi pienen valon tuikkeen syttymään . Ei nyt mutta sitten kun rauhoittuu :) .

        Toisaalta sitä voi ottaa myös oman kehityksen kannalta . Jos ottaa itseensä toisen viattoman lapsellisista kirjoituksista niin voi katsoa peiliin mikä siellä mättää . Ja kenties keskustelu toisen ihmisen ja näkökulman kanssa avartaa ja kasvattaa toisen lisäksi ehkä vähän minuakin .

        Se mitä kirjoitit että se on osittain sairauden aiheuttamaa niin kyllä . Eihän terveen ihmisen tarvitse huudella ja panetella toisia foorumeilla :) . Se kuuluu sinällänsä paranemisprosessiin . Uskaltaa avata suunsa ja puhua mielipiteensä julki . Sitten vaan pitää löytää oikea ihminen sanomaan että: mutta ajattelepa tätä :) . Sitä ei saisi tehdä kylmästi eikä suuttuneesti koska sitä ovat ne ihmiset varmasti saaneet tarpeekseen vaan lempeästi .

        Joten myös heitä ymmärtäen . Ei se heidän vikansa ole :D

        Olen iloinen, että sinunlaisiasi kärsivällisiä sielujakin löytyy. minäkin kyllä ymmärrän, mutta kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini. Asioiden loputon toistaminen saa minut herpaantumaan. En vain jaksa uskoa, että uskovainen ihminen on kykenevä ottamaan vastaan mitään muuta, kuin mitä hän haluaa. Siksi vertasin uskonnollista herätystä psykoosiin, tila on hyvin samankaltainen ja vuorovaikutus on puutteellista, samoja sananparsia toistellaan usein loputtomasti. Sairautta ja terveyttä en lähtenyt yhtä laajasti pohdiskelemaan, kuin sinä.

        Minun ei missään tapauksessa pitäisi edes käydä näillä palstoilla, sillä en voi olla törmäämättä kristittyihin käännyttäjiin, olin millä palstalla tahansa. Täälläkin olisi mukava jutella samanhenkisten kanssa vaikkapa nyt sitten shamanismista, mutta sitä on mahdotonta toteuttaa rauhallisella, positiivisella mielellä. uskovaiset ystävämme levittäytyvät kuin syöpä kaikkialle, varsinkin sinne, missä heitä ei kaivattaisi lainkaan. He tulevat sen saatanansa kanssa tuomitsemaan kaiken vailla järjen häivääkään.

        Uskovaisen logiikan mukaan: Minä, pakana, toimin vain saatanan vallan alla. Jos näen mummon kaatuneen maassa ja menen häntä auttamaan pystyyn, niin saatana siinä oli minua houkuttelemassa. Jos laitan rahaa hyväntekeväisyyteen - saatanan kieroiluja. Mitä hyvänsä teen toisten ihmisten hyväksi, saatana minua johdattaa....Ja jos yksikin uskovainen jossain vaiheessa elämäänsä huomaan tämän yhtälön järjettömyyden, olen iloinen. Tällä hetkellä en haluaisi olla heidän kanssaan missään tekemisissä. ilmeisesti minun on vetäydyttävä täältäkin. mitä oppimiseen tulee, olen kyllä ollut myötämielisempi ja kärsivällisempi heidän suhteen aikaisemmin. Liika on liikaa, mitta on vain tullut täyteen. Tällä hetkellä uskovaisuus oksettaa.

        Kanssasi noiden uskovaisten joka paikkaan soluttautumisesta ja satujensa kertomisesta.
        Kourin kosketeltavaa faktaa pöytään, eikä 2000 vuotta vanhaa ja jo aikojenkin saaatossa vääristynyttä joutavaa loruilua.

      • voi teidän kanssanne
        sunnyriver kirjoitti:

        Ei nyt ole kysymys verilöylöyn suuruudesta,
        vaan siitä, että shamanismiin kuuluvat monesti
        veriuhrit, jotta vanha kehno saadaan suotuisaksi
        omille tempuille.
        Sama jatkuu saaatananpalvonnassa
        (ja satanismissakin, vaikka sitä pelkäksi ajattelutavaksi väitetäänkin),
        eipä ole kuin pari-kolme kuukautta,
        kun viimeksi sormen leikkaamisesta kuulin.

        Heh, katsopas sitä veriuhrien määrää esim. Vanhassa Testamentissa! Yököttävää! Vai etkö näe malkaa omassa silmässäsi, vaikka se on sama kuin muilla? ;)
        Iskikö valikoiva sokeus?

      • sunnyriver
        voi teidän kanssanne kirjoitti:

        Heh, katsopas sitä veriuhrien määrää esim. Vanhassa Testamentissa! Yököttävää! Vai etkö näe malkaa omassa silmässäsi, vaikka se on sama kuin muilla? ;)
        Iskikö valikoiva sokeus?

        Vanha liitto oli vanha liitto
        ja uusi liitto on uusi liitto., Uusi tstamentti rules!

      • qawer
        Skeptikko kirjoitti:

        Kanssasi noiden uskovaisten joka paikkaan soluttautumisesta ja satujensa kertomisesta.
        Kourin kosketeltavaa faktaa pöytään, eikä 2000 vuotta vanhaa ja jo aikojenkin saaatossa vääristynyttä joutavaa loruilua.

        Se alkuperäinen teksti ja nykayisessä raamatussakin on sitä on aikasta hyvää . Opettaa ihmistä käyttäytymään ja luo tietyn tapa ja tunne koodiston millä pystyy toimimaan . Mutta juuri se tapa jolla sitä käsitellään aiheuttaa monesti minussakin huonoja vipoja . Hyvä asia menee piloille ...

        Niin kuin jossakin totesin ei he pysty kunnolla vaikuttamaan siihen jokapaikassa olemiseen koska heidän pyhässä kirjassaan sanotaan että pitää käännyttää . Ja mistäs sitä nykyään muu uskovaisia löytäisi kätevästi kuin täältä palstalta .

        En ole shamaani . Miellän itseni paremminkin kalevalaiseksi :) . Se opettaa kärsivälliseksi lasten kanssa :D . Se on hyvä sanoa jos meinaa mennä hermot johonkin ihmiseen tai kirjotuksiin, mutta se että kunnolla hermostuu tai poikotoi koko palstaa on taas vaan kokonaan heidän voittonsa ei meidän jotka haluttaisiin jutella rauhassa ja hyvässä hengessä täällä palstalla . Voisi tehdä vetoomuksen tuonne valvojille että estäisivät kaikista "kiihkeimmät" rasistiset ja halveksivat kirjoitukset heidän taholtaan . Onhan kunnianloukkauskin Suomessa lailla kielletty .

        Kärsivällisyys on hyve :)

        Hyvinpä näyttävät pitävän paikkansa maailmassa edelleen 2. Timoteuskirjeen 4:nnen luvun sanat,
        varsinkin tuo 3. ja 4. jae.

        1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
        2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
        3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
        4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

        Kärsivällisyys on hyve, siitä olemme samaa mieltä, mutta luultavasti
        ymmärrämme sanalla kärsivällisyys aika erilaisia asioita.

        Siitä lieto Lemminkäinen,
        veälti venehen maalle ...

        Niin
        kärsivällisyys on hyve

        samoin ymmärrys ja suvaitsevaisuus

        Samoin myös toisen kunnioittaminen

        ja toiselle tai toisille rauhan antaminen :D

        Oi Ukko ylijumala,
        ilman kaiken kannattaja
        ....

        Toisaalta jos tarpeeksi huudat kadotusta ja tulikiveä . Kerrot miten kaikki muu kuin yksi kirja on väärässä ja ne kaikki muut ovat pahasta niin voit saada sanallesi kuuntelijoita, muutaman . Mutta miten olisi jos pyrkisit keskustelemaan uskonnostasi ?

        Itsestänsä ilma syntyi,
        ilmasta vesi erosi,
        vedestä maa maatuilikin,
        maalle kasvu kaikenlainen

        siinä on yksi perus ajatus kalevalasta . Meidän ja luultavasti myös sinun esi-isiesi uskonnosta :) .

        Raamatussa sanotaan mm.

        psalmi 69

        2.Vesi on noussut kaulaani saakka,
        3olen vajonnut pohjattomaan liejuun,
        jalkani eivät tavoita lujaa maata ...

        ja lukemattomia muita viittauksia :)
        maa on hajonnut ja pyydetään jumalaa sen korjaamiseksi tekemään jotain (en muista ;D kohtaa ehkä löydät sen nopeasti sieltä kirjasta ) ja jne... .
        Eli teoriassa samat "elementit", ilma vesi maa . Tietenkin parempana teoksena kalevala kertoo vielä paljon muuta . Tosin onhan raamatussakin uusitestamentti joka edustaa tulta ja tuulta, mutta nekin löytyvät kalevalasta ja kalevalasta löytyy vielä senkin päälle muuten vielä lisää :) .

        Nyt sitten mitä tarkoittavat elementit mitä ne edustavat ? Ota raamattu kauniiseen käteesi ja lue ja selitä minulle mitä löydät mielelläni kuuntelen . Ja katso olet saanut kuuntelijan itsellesi :) , ihmisen jota oikeasti kiinnostaa kuunnella mitä sinulla on sanottavaa . Ei pelolla mutta olet saanut sen viisaudellasi joka on peräisin sinun kirjastasi . Mutta ole varovainen sillä minä saatan kysyä lisää :D

        Lainaamasi psalmi 69 on kuningas Daavidin psalmi,
        jopssa hän rukoilee apua Jumalalta vaikeuksissaan.
        Muutama muu ote siitä:
        4 Silmäni hämärtyvät,
        kun odotan sinua Jumala.
        14 Minä rukoilen sinua, Herra.
        Kunpa tämä hetki olisi otollinen.
        Jumala, vastaa minulle!
        Onhan hyvyytesi suuri ja apusi varma.
        30 Minä olen kurja ja kipua täynnä,
        mutta sinä, Jumala, autat minut turvaan.
        Minä ylistän lauluin Jumalan nimeä,
        kunnioitan sitä kiitoksim.
        35 Taivas ja maa ylistäköön häntä,
        meret ja kaikki. mikä niissä liikkuu.
        Jumala pealstaa siionin
        ja rakentaa Juudan kaupungit.
        Hänen kkansansa saa asua siellä,
        se ottaa maan omakseen.
        Hänen palvelijoittensa jälkeläiset perivät sen,
        ja ne, jotka rakastavat hänen nimeään,
        saavat asua siellä.

      • sunnyriver
        voi teidän kanssanne kirjoitti:

        Heh, katsopas sitä veriuhrien määrää esim. Vanhassa Testamentissa! Yököttävää! Vai etkö näe malkaa omassa silmässäsi, vaikka se on sama kuin muilla? ;)
        Iskikö valikoiva sokeus?

        No, kuinkas monta härkää
        olet itse elämäsi aikana poskeesi pistänyt?

      • qawer
        sunnyriver kirjoitti:

        Lainaamasi psalmi 69 on kuningas Daavidin psalmi,
        jopssa hän rukoilee apua Jumalalta vaikeuksissaan.
        Muutama muu ote siitä:
        4 Silmäni hämärtyvät,
        kun odotan sinua Jumala.
        14 Minä rukoilen sinua, Herra.
        Kunpa tämä hetki olisi otollinen.
        Jumala, vastaa minulle!
        Onhan hyvyytesi suuri ja apusi varma.
        30 Minä olen kurja ja kipua täynnä,
        mutta sinä, Jumala, autat minut turvaan.
        Minä ylistän lauluin Jumalan nimeä,
        kunnioitan sitä kiitoksim.
        35 Taivas ja maa ylistäköön häntä,
        meret ja kaikki. mikä niissä liikkuu.
        Jumala pealstaa siionin
        ja rakentaa Juudan kaupungit.
        Hänen kkansansa saa asua siellä,
        se ottaa maan omakseen.
        Hänen palvelijoittensa jälkeläiset perivät sen,
        ja ne, jotka rakastavat hänen nimeään,
        saavat asua siellä.

        Niin ?

        ihminenhän sen on kirjoittanut . Sellainen jolla on ollut ongelmia ja ei ole keksinyt ulospääsyä joten on kääntynyt jumalansa puoleen .

        Kova on miehellä ollut tuska tuota sanoessa .

        Toivottavasti sai avun mitä halusi ( jos sen ansaitsi ) .

      • sunnyriver
        qawer kirjoitti:

        Niin ?

        ihminenhän sen on kirjoittanut . Sellainen jolla on ollut ongelmia ja ei ole keksinyt ulospääsyä joten on kääntynyt jumalansa puoleen .

        Kova on miehellä ollut tuska tuota sanoessa .

        Toivottavasti sai avun mitä halusi ( jos sen ansaitsi ) .

        No, kyllä David avun sai Jumalalta,
        kyllä hän yksi Israelin parhaista kuninkaista oli,
        vaikka välillä töpeksikin.
        Eli oli sotaanlähtöaika,
        mutta hän jäi Jerusalemiin viihteelle,
        vaikka olisi ollut joukkojen komentaja.
        Seuraukset olivat kovat,
        mutta avun hän Jumalalta sai,
        ihan armosta varmaan,
        ei siinä paljon ansioita ollut.

        Ja sama armo on varattu kaikille ihmisille,
        jos sen vain haluaa vastaan ottaa.

      • weffew3

        Miten tämäkin ketju pesiytyi täyteen hihhuleita?

        Aloittajalle; vanhempasi ovat tuota vanhempaa sukupolvea, joka on aivopesty täysin kristinuskon oppeihin. Uskonpa, että se esi-isäsi joka oli shamaani olisi ollut vanhempiesi kanssa eri mieltä asioista.
        En itse näe shamanismia noituutena, näen sen tapana ymmärtää luontoa ja kuten tässä neljännen aikakauden saralla tullaan näkemään, shamanismi alkaa kiehtomaan taas ihmisiä jotka haluavat ymmärtää luontoa. Kristinuskon merkityksettömät luritukset jäävät pois ja ihmiset ottavat oppia vanhoista viisauksista.

        Vaikka kristityt luulivat saaneensa erävoiton käännyttäessään "pakanat" niin nyt alkaa näyttää siltä, että tuo voitto potkaisee takaisin.

    • arhbtas

      :) ota rauhassa .

      Ensinnäkin hae joka shamaaneilta tukea eli jokin vanhempi opettamaan jos et tunne yhtään googleta shamaani niin eiköhän sieltä jotain löydy ;) .

      Jos taas haluat opetella itseksesi tai et muuta voi ota kalevala käteen ja lue sitä .

      Tarjoon kahvit kun tulet täällä päin pyörähtää .

      Se on lähinnä itsensä ja ympäristönsä paremmin huomioimista tai syvällisemmin .

      • antilässyttäjä

        pitääkö teidän aina sekoittaa kaikkeen nuo kristinusko lässytykset?!?! oli aihe mikä tahansa uskomuksiin liittyvä, aina ketjussa on joku tyyliin jumala sitä tätä raamatun siinä jakeessa on niin ja näin yms

        uskokaa hyvät ihmiset jo, kristinusko on yksi maailman nuorimpia uskontoja! maailmassa on ollut monia eri uskontoja tuhansia vuosia ennen teidän jumalaanne ja pyhiä henkiä. en käsitä miten joku voi olla niin TYHMÄ että uskoo tuollaiseen soopaan? ja tulee tänne sitten tosissaa jakelemaan tuomioita muille jostain raamatustaan.

      • fkodspfjndklf-mdsf
        antilässyttäjä kirjoitti:

        Eikös se niin ole, että se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Myös siis sinä Sunnyriver.
        Itse kuulun kristinuskoon, mutten missään nimessä allekirjoita kaikkea sen oppeja ja raamatun kirjoituksia. Raamattuhan on ihan varjo siitä, mitä Jeesus oikeasti on opettanut.
        Minä uskon, että on varmaan ollut sellainen sälli ku Jeesus ja sillä on ollut parantajan lahjoja. Uskon myös Jumalaan ja pidän sitä aika viisaana, rakastavana ja itse täydellisyytenä. Mutten ole ihan varma, oliko se Jeesus mitenkään sen enempi Jumalan lapsi, kuin me muutkaan ihmiset! Kaikkihan me ollaan Jumalan (tai miksi häntä nyt kukin haluaa kutsua) lapsia. Jeesus oli varmaan olemassa ja sillä oli kykyjä, ja siksihän sitäkin vainottiin, kun sen ajateltiin olevan PAHOLAISESTA- sellaiset kyvyt. Paavi ei halunnut millään uskoa, että jollaki jätkällä on sellaisia kykyjä ja kutsuu itseään jumalan pojaksi- melkeen vois sanoa, että häpeäis!!! :D ihan sama ku nyt joku esim. käsillä parantaja (joita täällä parjataan noidiksi ja he harjoittavat shamanismia) sanoisi, että on jumalan poika ja kaikki hänen kyvyt ovat lähtöisin jumalan rakkaudesta. Ymmärrättekö tämän jutun logiigan?

        Eli Jeesus oli ehkä henkiparantaja, muttei sen enempää varmaan jumalan suosiossa tai jumalallinen ku me muutkaan maailman ihmiset. Ei kai kaikkivaltias ja kaikkia yhdenmukaisesti kohteleva jumala nostaisi yhtä jalustalle!!?? ei ainakaan mun jumala.

        On varmaan olemassa pahaa aiheuttavaa "noituutta", mutta myös hyvää. Joskus mietin, että Miksi jumala antaisi jollekkin sellaisia kykyjä, jos ne aiheuttaisivat jollekkin pahaa. Miksi Jumala olisi niin ilkeä, että antaisi saatanan tehdä tällaisia asioita ihmisille?

        Josta päästään itse aiheeseen- saatana. En mitenkään henkilöitä tätä jätkää. En usko että on olemassa taivasta ja helvettiä. Että ku uskot johonki jätkään (oli se jeesus tai saatana tai jumala) niin kaikki pahat tekosi ovat unohdettuja ja syöt viinirypäleitä loppulämäsi pilven reunalla. Tai jos olet ollut ilkeä, etkä ole uskonut jumalaan tai jeesukseen, niin sitte olet helvetissä loppuelämäsi ja ihosi palaa. AIKA HELPOLLA KYLLÄ NUO TAIVASPAIKAT AUKEAA sanonminä!!! luulempa että tarvitaan pikkusen omaa ajattelua ja henkistä kasvua, sensijaan, että luet valmiit vastaukset jostaki kirjasta ja elät senmukaan prikulleen ja sitte toivot, että näin helpolla taivaaseen pääsee!! voi kiesus!! uskomatonta.

        Uskon, että saatana on ihmisen itsensä sisällä asustava huono omatunto, joka auttaa meitä vain valitsemaan oikein. Kiitos maailmanluoja tästä hyveestä ja auttajasta.
        Uskon, että helvetti on tämä paikka, jossa nyt räpistellään ja koitetaan kuka mitenkin täältä päästä muka paremmille vesille, milloin mihinkin uskoen ja mihinkin kirjaan ja opukseen tukeutuen- siis toisinsanoen ikäväkyllä helpolla päästen.
        Uskon, että taivas on se paikka, jossa ihminen on lopulta, kun sen sielu on kehittynyt henkisesti NIIN uskomattoman paljon, ettei sen tarvitse kysellä elämän tarkoitusta, Sielunvaelluksen syytä tai sitä kuka ja mikä jumala on ja millänimellä sitä kutsuisi. Taivas on se tila, johon ihmisen sielu ja sisin joskus lopulta kehittyy. JA siihen vaaditaan TODELLA paljon enemmän, kuin tämä yksi elämä ja yhden paksun kirjan mukaan eletty elämä ja jeesuksen nimeen rukoileminen. Kumpa pääsisikin NIIN helpolla!!!
        Uskon, että jumala on olemassa (olkoon nyt sillä nimellä), mutta se on jotain sellaista, jota kenenkään meidän käsitys ja sielunkehityskyky ei kykyne ymmärtämään- vielä aikoihin.

        Miksikö kuulun kristinuskoon, jos en sen oppeja allekirjoita? jotkut niistä ovat varsin hyviä ja totuudenperäisiä. Jeesuksen sanoma AIKOINAAN oli ihan hyvä, kunnes kirkko sotki sen. Kuulun kristinuskoon lähinnä jumalan takia, en jeesuksen. mutta koska uskon sellaisen sällin joskus olleen olemassa, voin siis ihan hyvin olla kristitty. Kun minä rukoilen, rukoilen jumalaa, en jeesusta.

        mitä jos jeesusta ei koskaan ole ollutkaan- so what, ei se mun maailmankuvaa horjuta. Mitä jos mitään korkeimpaa voimaakaan ei ole olemassa? SIIHEN EN USKO! mutta ihminen on erehtyväinen.. voin olla väärässä. MINÄ EN KIRJOITA OMIA JUTTUJANI TOTUUKSINA (pitäsikö sanoa että sellaiset itserakkaat ihmiset ovat saatanasta ja heitä saatana käyttää välineenään :DD). Nämä on mun ajatuksia ja toisilla on toisin. En kirjoita näitä totuuksina, joiden mukaan nyt kaikkien pitäisi elää- minulla ei ole valta sellaiseen.

      • qawer
        fkodspfjndklf-mdsf kirjoitti:

        Muutamia pikku lipsahduksia historiikin suhteen ym ... mutta muuten oli ihan hieno kannanotto .

        Tässä voisin sanoa että jos hieman tutkitaan ja hutkitaan tuota henkistä maailman käsikirjaa niin sen mukaan jumala omalla tavallaan nostaa tietyt ihmiset "jalustalle" . Tuo henkinen käsikirja on minulle kalevala mutta olen tietenkin tutustunut tuohon raamattuunkin :) .

        Tosi asiahan on että valtaapitävät tahot pyrkivät aina kaikissa olosuhteissa hyödyntämään kaikkia opetuksia omaksi hyväkseen . Opetuksen hyvyyden tai puhtauden pohjalta sitten menee se että kuinka hyvin ne sitten siinä onnistuvat :D .

        Se taas on minun näkemykseni josta olen valmis keskustelemaan koska tahansa :)

      • Pinna kiristyy

        On se kumma kuinka jotkut kristytyt täysuskovaiset ovat kaikkein viheliäisimpiä olentoja mitä maa päällään kantaa. Tällaisia olivat muuten myös mm. Hitler ja molemmat Bushin pojjaat. Kyllä heille Jeesus olisi sanonut aika pahasti, mutta mitä he siitä olisivat välittäneet...

        Olen itsekin kristitty, mutta oli pakko kirjoittaa, kun olen aina inhonnut tuollaisia uskoon hurahtaneita, jotka eivät näe kuin oman napansa ja pelkäävät kaikkea muuta kuin ruttoa, mistäköhän nuo oireet oikeasti kertovat....?

        Tällä palstalla vähän seurasin sitä mitä tuollaiset ihmiset kirjoittelevat. Ovat näemä kaikkein suurimpia pelkureita, ihmisvihaajia, tekopyhiä ja mitä vielä, häpeäsitte edes!

        Nykyisessä raamatussa on hyvin pieni prosentti sellaista tekstiä, joka oikeasti on tullut Jeesuksen suusta, joten siinä mielessä sitä on turha pitää ihan niin pyhänä tekstinä, että sillä itsensä voisi nostaa muiden yläpuolelle, tuomitsemaan vääräuskoisia jumalan oikealta ja vasemmalta puolelta ja pääosin näemmä Jeesuksen takaa. Pahinta on, että te kuvittelette omistavanne Jeesuksen.

        Nykyinen kristinuskon muoto on paljolti Paavalin ansiota, mutta hänestä tiedetään yhtä jos toista.
        Paavali ei koskaan nähnyt Jeesusta elävänä. Paavalin sanotaan olleen ensimmäinen kristitty harhaoppinen. Paavalille vain tapahtui jotain mystistä autiomaassa ja hän kuuli ruumiittoman äänen, jonka perusteella hän vääristi jeesuksen opetukset täysin tunnistamattomiksi, eikö tätä voi pitää sen sarvipään työnä, jos kenen, kuinka terve heppu Paavali oikeastaan oli? Monille pahaksi onnettomuudeksi hän sai valtaa niin paljon, että syrjäytti lopulta nuo oikeat Jerusalmilaiset opetuslapset tieltään. Nuo Paavalin opetukset kun sopivat paremmin Roomalaisille ja loput sitten tiedämmekin, ei hyvin käynyt alkuseurakunnalle.

        Jossain evankeliumissa Jeesus oli sanonut minusta osuvasti ja tämä on varmasti tullut hänen suustaan, jotenkin näin: Ainoa paha jonka voitte löytää on se joka suustanne tulee.

        Nietzhe sanoi hyvin aikanaan, että oikeastaan on ollut vain yksi oikea kristitty, ja hän kuoli ristillä.

      • Aamen sanon mä
        Pinna kiristyy kirjoitti:

        Oikaisen tässä pari tyypillistä virhettä.

        Kristinusko uskontona on ehkä nuorimpia uskontoja maailmassa, mutta asiaan perehtynyt varmasti ymmärtää että Jeesus Kristus oli Vanhan Testamentin odottama ja lupaama messias kristityille. Eli näin ollen kristinusko on jatke Vanhalle Testamentille ja juutalaisuus on vanhimpia maailman uskontoja.

        Hitler ei ollut kristitty. Hänellä oli puhtaasti biologinen maailman katsomus, ei ensimmäistäkään oppia Raamatusta. Kristinuskoon kuuluminen tarkoita yhtään mitään. Suomessa kirkkoon kuuluu tällä hetkellä n.17,9% ihmisistä. Hitlerin ihmiskäsitys oli puhtaasti evolutiivinen, eli heikot on tuhottava ja "paremmat rodut" säästettävä. Kristinuskon mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvo, jokaisen on Jumala jo kohdussa punonut, ainutlaatuiseksi luonut.

        Paavali ei ole muovannut kristinuskoa. Raamattu sisältää 66 kirjaa, Uudessa Testamentissa on Paavalin kirjoittamia kirjeitä. Mutta myös muiden apostoleiden. Paavali ei syrjäyttänyt millään tavoin muita apostoleita. Syy miksi esimerkiksi apostolien teoissa seurattiin nimenomaan Paavalia, on se että tämä kirja on todennäköisesti kirjoitettu todistukseksi oikeudenkäyntiin Paavalin puolesta. Paavali oli ns. pakanoiden apostoli ja koska hänen lähetyskenttänsä oli pinta-alaltaan suuri, hänen täytyi käsitellä monia opetuksia kirjeiden välityksellä. Pietari ja muut apostolit olivat seurakuntien kanssa fyysisesti läsnä, eikä kirjeisiin sen vuoksi ollut samalla tavalla tarvetta. Kuitenkin Uudesta Testamentista löytyy myös muiden apostolien kirjeitä, mm. Johanneksen, Juudaksen ja Pietarin kirjeet. Paavalin opetukset eivät sopineet Roomalaisille sen paremmin kuin muidenkaan apostolien, sillä hehän juuri Paavalin pidättivät ja lopulta tappoivat.

        Shamanismi on ns. luonnonuskonto ja kristinusko kirjauskonto, mutta niille yhtenäistä on pitkät historian juuret, joiden alkuperää ei voida tarkkaan selvittää (kristinuskon juuret ovat juutalaisuudessa ja Vanhassa Testamentissa).

        Vielä ilmaisen mielipiteeni: jos shamanismi ei olisi niin epäilyttävän kuuloista, varmasti joku hallitsija olisi ottanut senkin (kuten kaikki suuret aatteet aina uskonnoista ateismiin) oman vallan tavoittelun työvälineeksi. Itse uskon kyllä että ihmeitä voidaan tehdä, mutta voiko ihminen todella vapautua jos esimerkiksi hakeutuu transsiin esimerkiksi psykoaddiktiivisten kasvien ja sienien avulla (kuten shamanismiin kuuluu)? Itse olen löytänyt vapauden siitä että elämän värit, hajut ja maut ovat juuri sellaisia kuin miksi ne ovat luotu ja huomaan olevani parempi vaimo, parempi äiti ja parempi ystävä, kun olen löytänyt totuuden. Sen vuoksi meitä hihhuleiksikin kutsutaan, koska me olemme löytäneet aarteen (totuuden) ja haluamme että kaikki saisivat osan tästä ihanasta asiasta joka pelastaa jo tässä ajassa!

      • aamen sanon mä tääl
        Aamen sanon mä kirjoitti:

        Äskeisessä viestissä piti olla 79,9% 17,9 sijasta!

    • Mullqvist

      kerro kenellekään.

    • jänkhäjouni

      Kuule saisit olla ylpiä siitä että oot shammaanien sukua!
      Siinä ei ole mithän häpiämistä, päin vastoin!
      Shammaanit on ainoan oikian Vanhan Uskon jäläkeläisiä,
      sen mikä on yhtä vanha kuin on koko ihmiskunta!
      Alussa oli shammaanit ja ne on vielä lopussakkii!

    • Bluffaatko_ tuo kirjoitelmasi haiskahtaa haaskalta???????????????

    • Woyza91

      Itse olisin sanoinkuvaamattoman ylpeä jos suvussani olisi esiintynyt shamanismia. Älä häpeile. Kyllä ne muinaissuomen luonnon pakanauskonnot ovat paljon kiehtovimpia ja aisteja herättävämpiä kuin orjuuttava tekopyhä kristinusko.

      • --..--..--

        Muinaisuskonnot olivat shamaanie kertomuksia tripeistään, joita tekivtä syötyään sopivia sieniä.
        Sienessä sen salaisuus.

        :8)

    • fennris

      Ole ylpeä suvustasi. Itse olen samalta seudulta (Pelkosenniemeltä) ja periydyn myös saamelaisista suvuista enkä ole koskaan jaksanut tuota kristittyjen älyvapaata posmotusta pahuudesta ja siitä, että he aina ovat oikeassa. Kunhan tuosta kasvat, niin ota ihmeessä selvää asiasta ja kysele äidiltäsi. Jos isän puolelta tulee pelkkää ahdasmielisyyttä, anna asian olla sen puolelta - vajotkoon vapaasti siihen omaan napaan tuijottelevaan paskaansa, jota levitysuskonnot ylipäätänsäkin tuppaavat suoltamaan. Elä sie anna periksi. :)

      • dae,.-

        Eikö snnyriverille ja vastaaville voi antaa banneja tai jtn tällaisiin ketjuihin? ärsyttävää, kun tämä shamanismi kiinnostaa, mutta lukeminen miltein yhtä tyhjän kanssa kun 3/4 osaa tekstistä on suoria lainauksia raamatusta tai sitten hehkutusta kristinuskosta.

    • Uskonto-hömppienviha

      Uskovaiset ovat joko psykopaatteja, mielisairaita, muuten mieleltään epävakaita tai jeesuksia. Kannatan mielisairaita ja psykopaatteja. Itse asiassa kaikki ilmastonmuutos ja muut hömpät taisivat alkaakkin kirkosta. Se vaurastutti tutkioita jne. paitsi, missä me olisimmekaan nyt ilman kirkkoa. No luulisin että karibialla ottamassa aurinkoa kaikki tasavertaisina miljonääreinä!

    • Vaimoni noita

      Magia virtaa vahvana veressä, tietyissä verilinjoissa vahvempna kuin toisissa, välillä sukupolvien ylikin hyppien. Tiedät kyllä kun ovet alkavat aukeamaan, luonto ympärilläsi antaa vahvimman viestin, useimmille ainakin. Shamaanit ovat kansanparantajia, menetetyn yrttitiedon kantajia, shamanismiin ei kuulu ei hyvä ei paha, on vaan energia ympärillämme joka vaikuttaa kaikessa...
      Olen itse vierestä seurannut voimien alkaessa heräämään, siinä ei ole leikkiminen, medikalisaatio leimaa hulluksi jos ääneen asioita ihmettelee. Suurin osa lääkkeistä pohjaa kasveihin, kasveissa nykyisinkin löydetään koko ajan lisää ja lisää, saati kuinka hyvin vanhat vailla sivuoireita olevina lääkkeinä yrtit ovat! Nyky-yhteiskunta on aivopesua, laumojen ohjailua uskonnoilla, meille risti tuotiin miekalla ja pyhät puut koetettiin hävittää, juhlapäivät omia ja vaieta totuus! Toimii niin monissa asioissa, että suututtaa vaalikarjan sokeus...
      Odota aloittaja rauhassa, kuuntel luontoa ja seuraa josko sieltä johdatusta tulee, jos voima sinut valitsee, siinä ei ole sen jälkeen arpominen! Oman poikani äiti on voimallista verta, ylipolven virtaavaa voimaa saa kasvavalla voimalla, oikein omakin tukka välillä pystyssä.
      Älä välitä vaientajista, kuuntele kansanperinteenä kulkevia satuja ja tapoja, etsi vanhoja pyhiä puita ja paikkoja, ota vastaan äläkä pelkää, sillä kyse ei ole hyvästä tai pahasta, kaikki tuo on ihmisessä sisällä ja kaikki liittyy kaikkialla kaikkeen energioineen.
      Tiedän voiman maassa kulkevan, kuten sukupolvet ennen minuakin, olen voiman nähnyt ja tuntenut, muinaisusko elää maassamme niin vahvana, ettei siitä uskalleta puhuakaan, kuinka ollakaan hyvä-veli piiri perustaa lahkoihin, kuinka päättäjämmekin ovatkaan vaietuissa lahkoissa...
      Odota ja ota vastaan vailla pelkoa, vaikka asioista ei mitään tietäisi, voima tulee jos on tullakseen, tai jättää sukupolven väliin. Luonto ei ole hyvä tai paha, ihminen on!

      • hyvävideo

    • -

      älä usko äitiäsi
      odota aikuisikään niin ehkä isäsi kertoo
      nämä asiat ovat salaisia
      niitä ei laverella ympäriinsä

    • etelän shamaani

      Nämä kaksi viimeisintä kirjoittajaa ovat aivan oikeassa. Olen itse jonkin verran perehtynyt aiheisiin shamanismi ja energiahoidot ja tiedän niiden olevan toimivia ja hyvää tuovia asioita. Niissä ei ole mitään pelättävää.

      Uskonnot ovat aina tuoneet tuhoa ja kuolemaa ihmisille, joten kehotan pysymään sellaisis-ta ääriajatuksista erillään. Kohtuus kaikessa, johonkin uskominen tuo mielenrauhaa, kun-han ei ala asialla kiihkoilla.
      Shamanismi ja satanismi on tässä keskustelussa erään toimesta sotkettu totaalisesti, eli henkilö ei tiedä, mistä puhuu. Älä usko sellaisia juttuja.

      • Dorian Grey

        Kaikki uskonnot ovat vaarallisia, myös shamanismi. Eri ei kannata jumiutua ääripään näkemysten raiteille vaan käyttää ihan omaa järkeään. Vain itse olet tie ja totuus.

        Monet lääkeaineet on jalostettu/kopitoitu luonnosta. Kaikki kaikkia vanhan kansan juttuja ei kannata uskoa, kuten hoitaa haavoja kakkahauteilla tai jättää lääkitys väliin ja meditoida henkimaailman apua.

      • ViimeinenLaulukin
        Dorian Grey kirjoitti:

        Kaikki uskonnot ovat vaarallisia, myös shamanismi. Eri ei kannata jumiutua ääripään näkemysten raiteille vaan käyttää ihan omaa järkeään. Vain itse olet tie ja totuus.

        Monet lääkeaineet on jalostettu/kopitoitu luonnosta. Kaikki kaikkia vanhan kansan juttuja ei kannata uskoa, kuten hoitaa haavoja kakkahauteilla tai jättää lääkitys väliin ja meditoida henkimaailman apua.

        No ei kyllä kaikkiin ikivanhoihin hoitokeinoihin pidä tosiaankaan luottaa, mutta jotkin yrtit kyllä auttavat. Mutta pakko mainita tähän, että esim. kaikki masennus ja mieliala lääkkeet ovat vain keholle vaarallisia, eikä auta mielenterveystauteihin ollenkaan; ei paranna eikä auta mielialaa kohoamaan. Vain, jos uskoo sellaisen toimivuuteen, niin totta kai se vaikuttaa mielialaan, sama saattaa toimia tuon henkimaailman apuun turvautumisesta, eli uskoo siihen, että joku tulee auttamaan?

        Ja ovathan ne muutkin lääkkeet _yleensä_ (ei aina) aina jollain tavalla vaarallisia keholle. Esim. yksi kaverini joskus joutui lääkitykseen erään suolistotaudin takia lääkekuurille ja niiden lääkkeiden takia meni sitten haima ja sitten munuaiset ja sitten kuolikin, kun ei päässyt leikkaukseen ajoissa... Eli kannattaa aina vähän kattoa mihin kaikkiin lääkkeihin suostuu ja onko mahdollisuutta saada vähän turvallisempia pillereitä.

      • angostikko
        ViimeinenLaulukin kirjoitti:

        Pinna kiristyy otsikon alaisuudessa oleva henkilö.. niin hänen kanssaan olen viimeisten kommettien kanssa samoilla linjoilla.

        Fanaatinen julistaminen jonkun uskonto suunnan mukaisesti on ian haitarista ja osoittaa vaan kuinka suppea ajattelutavan voikaan uskontosuuntautuma tarjota.
        Tokihan täällä kommentoinut sunnyriver , vai toimittaa omaa julistustyötään kun sille on sanottu että pitää julistaa ja käännyttää ja ulosnäyttää oma uskonnolinen suunta. Kertoo siitä miten hänelle on opetettu ja kerrottu että näin on hyvä ja tää pelastaa sinutkin. Koska tämä Juutalainen uskonto on se ainut oikea joka pelastaa henget korkealta pohjoisestakin.
        vanhatestamenttihan oli täynnä sotaa tuhoa ja kurimusta.. mutta koska homma lähti vähä lapasesta ja ihmiset alkoivat epäilemään, niin kehitettiin uusitestamentti joka on täynnä rakkautta ja anteeksi antoa. tai tähän tyyliin kuitenkin.

        luonnonuskonnoissa pyritään olemaan sujut luonnon kanssa joka on ollut kauemmin kuin me jotka nytkin tästä kirjoittaa.
        Uskominen ja halu kunnioittaa luontoa ja sen tarjoamia juttuja, jonka suurinosa ihmisistä vaan on aikojen saatossa unohtanut tai yhä useampi on pihalla sen tarjoamista mahdollisuuksista.

        Rauha sielulle.. No mistäs siinä on kysymys.
        Jumala antoi minulle rauhan, nyt on hyvä olla kun voin turvata jumalaan..
        Eli tuollain kun ihminen kertoo niin siinähän se vastaus sit onkin.
        On usko siihen että on joku johon voi turvata ja nyt ei huominen huoleta kun jumala hoitaa asiat silain että kaikki järjestyy.. jollei järjesty.. niin silloin jumala vaan koittelee sen ihmisen uskoa.
        Toisille sen jumalan nimi voi olla Tuuri tai Stäkä.

        "olipas Tuuri mukana kun tämäkin asia kääntyi parhain päin."

        jos ei mene hyvin.. niin toisille se ei ole Jumalan koittelemus vaan käsitetään että elämä ei ole aina mieluinen. Ei vaikka olis Jumalat paikalla tai ei.
        Ja kun taas Maallisessä elämässä koitellaan.. niin taivaassa kilvoitellaan.
        Minusta enempiin näillä ajatuksilla hyväksytään että ihan sama mitä täällä tapahtuu, niin taivas on se lopullinen kilvoittelun ja ilöon paikka. Miksi se taivas ei voi olla jo maan päällä. Miksi kärsiä täällä ja kuollessaan huomaakin jos huomaa että kärsinkö turhaan.. missä on taivas.

        eräässä laulussa oli mielestäni hyvin sanottu. en muista tarkkaan miten se tarkaan meni, mutta laulussa sanottiin että
        "ei ollut siellä taivas, vaikka eilen vielä uskoin niin,, ei ollut paratiisia vaikka meille niin sanottiin" Entä jos se onkin näin.

        Ja fanaattiseen toisten uskojen arvosteluun ja halventamiseen ei pitäis kenelläkään olla mitään sanomista.. ihminen voi uskoa mihin haluaa, vaikka lyhtypylvääseen jos saa siitä kaipaamansa rauhan ja rohkeuden jatkaa eteenpäin.

        Kristinuskon sivuhaaroissa on piirteitä tähän suppeaan näkökanttoihin, arvostellaan jos joku elää erilailla mitä heidän oppinsa edustaa, julistetaan oikeaoppisuuttaan (siis sitä omaa uskoaan)
        Vaikka eikös raamatussakin Jeesuksen oppeihin kuulunut lause "rakastakaa lähimmäisiä niinkuin haluette niiden rakastavan teitä" Jos nämä on ollut puusepän pojan sanoja.. niin viisaita on mies aikoinaan haastellut. Mutta suurin osa Jeesuksen sanoituista opeista on ollut hyvin maanläheisiä oppeja joilla on toisia.. seuraajiaan opettanut elämään hyvää elämää ja sovussa toisten kanssa.

        myöhemmin sitä on sitten muokattu jos jonkinlaiseksi opetukseksi. On mietitty mitä on mahtanut tällä tarkoittaa ja miten se viittaisi sillä johonkin mahtavaan jumalaan.
        Olisko voinut olla että jeesuksen puhuma jumala.. on ollut vaan se oma hyvän olon tunne kun on tullut sinuiksi itsensä kanssa ja ympäriston kanssa.. lapsuuden vuosien aikana, jolloin ei paljon ihmeitä tehty.. näki ihmisten kärsimystä ja kurjuutta ja halusi jakaa omaa hyvää oloaan ihmisille opetuksillaan. Opettamalla että ihminen käyttäytyy kuten sille käyttäydytään. ole ystävällinen,avulias niin sinä saat osaksi hyvyyttä ja auttamista. Mukavat ihmiset tänä päivä.. niin ne on vaan mukavia ja miellyttäviä ihmisiä.

      • angostikko
        angostikko kirjoitti:

        Usein kristinuskonnollisilla on tapa verrata toisiin suuntiin jossa juodaan verta ja uhrataan eläimiä tai jopa ihmisiä.. ja kuinka kaikki tämä on saatanan tekosia.

        mutta jos vaikka kristinuskoa revitään hieman auki.

        niin mitäs kirkossa ja seurakunnissa tehdään ehtoolisen aikana.
        jollein ihan väärin nyt ymmärrä.. niin eikös siellä juoda Jeesuksen verta ja syödä hänen lihaansa.. Symbolisesti.

        Tähän kohtaa oma pikku paradoksi mitä on voinut tapahtua.

        No siihen en ota kantaa söikö Jeesuksen opetuslapset Jeesuksen kun otettiin ristiltä alas ja käytiin viemässä hautakammioonsa.
        Tarinahan kertoo että hautakammio oli tyhjä, vain kääreliinat jäljellä. Vaikea sanoa syötiinko Jeesus jossain huumausaineiden vaikutuksen alaisena tai transsi tilassa johon on päästy .
        Mitä jos opetuslapset veti murheeseensä kunnon ryyppyputken tai muita hallusinaatio juttuja.. kävi syömässä jeesuksen lihaa ja juomassa hänen verta kuvitellen saavansa osan hänen pyhyydestää tai voimastaan.
        Sit loput hävitettiin jonnekkin mitä kukaan ei muista.
        Maria meni haudalle aika pölyissa tarkistamaan että kaikki on kunnossa ,ettei kukaan näe mitä tapahtui ja ehkä siivoamaan viel poikien jälkiä, koska ei sit miestä ihan kaikki päässeet syömään..
        paikanpäällä kun oli kammiossa yksin, niin sai näyn. Sisällä kuohui ja sydän hakkasi ja oli pelkotiloja, mitä oli tapahtunut. Kuvitteli näkevänsä Jeesuksen joka rauhoitteli, että ei mitään hätää,kaikki kunnossa.

        Sitten kehitettiin tarina johon alettiin itsekin uskoa siinä määrin että vähän ajan päästä se oli ainoa vaihtoehto, että näin se on oleva.

        Jeesus on kadonnut haudasta ja Maria kertoi että Jeesus ilmestyi hänelle ja kerto että ei mitään hätää kukaan ei saa tietää.
        Koska jeesus oli marialle ilmestynyt ja siitä puheltiin ,niin tultiin siihen tulokseen että Jeesuksesta tuli pyhä, kun ilmestyi heille syömisen jälkeen, niin alettiin rakentaman tätä Jeesuksen lihan syömistä perinteeksi ja pyhäksi rituaaliksi. Koska Jeesusta ei enään ollut,eikä tiettävästi ole sen jälkeen enään näkynytkään, niin viinistä tehtiin vertauskuva Jeesuksen verelle ja leivästä vertauskuva Jeesuksen lihalle.

        Tähän Jeesuksen ilmestymiseen, Niin kyllähän tänä päivänäkin isossa tressi tilassa tai hallusinaatio aineiden vaikutuksessa sekä kun mieli tekee kepposen. niin nähdään niitä s. näkyjä, tai kuullaan ääniä, joista ei oikein tiedä tuliko ulkoa vai sisäpuolelta päätä.

        Montako kertaa olette kysyneet jolatain läheltä olevalta "sanoitko jotain" vaikka toinen ei olisi sanionut mitään.

        Mutta tää nyt oli vaan tälläinen itsenäinen spekulaatio ja paradoksaali tästä aiheesta tai tapahtumasta. "entä jos se menikin näin" ajatuksia. Ei siis väittämällä että näin se on mennyt ja piste.

        Mutta miksei se noinkin voisi olla. luodaan niitä uskontoja pienemmästäkin ja tyylisuuntia.

    • agap3

      Vain Jeesus voi täyttää sydämmesi ei mikään muu.

      • Nasguild

        Offtopicina ketjussa! Olenm kuullut monien kristinuskon suuntauksien suhtatuvan ekologiseen ajatteluun kielteisesti?
        Erityisesti mormonismi kunnostautuu tällä rintamalla. He kun ovat näyttely ja teatteriuskonto niin he pyrkivät jopas itse luomaan Armageddonin. Suhtautumalla kieltertisesti luonnonvarojenm säästämiseen ja kannustaen pikemmin niiden tuhlaukseen he yrittävät luoda tilanteen jossa ajaudutaan kohti ekokatastrofia. Näion he ajattelevat jouduttavansa maapallon tuhoa ja Jeesuksen uutta tuloa. Tämä on yksi heidän salaisuuksiaan joita ei saa paljastaa kuoleman rangaistuksen uhalla. Nämä asiat kerrotaan korkeille Mormoneille joiden uskoa he eivät epäile. Toisinaan tämäkin varemistus vuotaa ja tällaista tietoa pääsee irti.

        Mormonismi Yhdysvaltalaiperäisenä on voimakas uskonto koska monmet yritykset ovat heidän hallussaan, he pyrkivät Suomeenkin juuri sijoittavan pääoman muodossa ostamalla Suomalaisten yritysten osakepääomaa ja koettamalla perustaa Suomeen tehtaita. Juuri tämä yritysomistus tekee heistä voimakkaita ja vaarallisia.

        Tämän avulla he voivat myös edistää ekokatastrofien syntymistä.

        Minun tietooni nämä asiat ovat tulleet Shamaanimatkalla, eli eeräs Mormoni, joka tahtoo tuhota minut koska olen siitetty esiaviollisessa seksissä kertoi asian minulle ollessani unihorroksessa.
        Hän luuli minun oleva nsyvemmässä unessa ja näin valvetajunnassa kuvitteli minun unohtavan asian.
        Mormonien tapoihin kuuluu myös aviottomien laasten kasvattmine kuolemaan ja ajaminen itsemurhaan aikuisuudessa. Tämä on myös tapa, joka heidän joukossaan on ankarasti salattu aja teee heistä vaarallisia.

        Koska olen itse sattumalta ollut heidän lähellään ja joutunut pakkokäännytyksen uhriksi tiedän näitä asioita. Tätä uskonsuuntausta vastaan on toimittava tiedon levityksellä, joka tosin voi olla hengen vaarallista ja täytyy siksi tehdä anonyymisti julkisilta internet koneilta virastoista esimerkiksi.

        Kannattaa myös boikotoida yrityksiä joissa on Amerikkalaisomistusta. Murskaa MC Donalds on edelleen pätevä iskulause. Wikipediasta löytää viitteitä siitä miten Joseph Smith Mormonismin perustaja oli seksuaalinen suursyömäri ja tyrannimainen diktaattori jonka viitoittamaa tietä uskonto edelleen kuklkee. Kehoitan tutustumaan

    • Antero vipunen.

      Joseph Smithilllähän oli useita vaimoja ja kun hänen asuinkaupunkinsa Nauvoon kirjapainossa kirjoitettiin hänen tavastaan pitää useaa vaimoa hän määräsi kirjapainon poltettavaksi. Smith itse sentään joutui vankilaan kirjapainon poltosta jossa hänet ammuttiin 1844 hirmustuneen väkijoukon tullessa lynkkaamaan Smithiä ja hänen veljeään Hiramia. Smithin vimojen todistuksen mukaan heidän aviolittonsa oli lihallinen, ei siis hengellinen kirkkoon vihkimisliitto kuten nykyään pyritään vääristämään. On esitetty myös, että Smith olisi määrännyt aviottomat lapset surmattaviksi koska ei välittänyt huolehtia äpärälapsistaan millään tavalla.
      Mormonit tunnustivat julkisest harjoittavansa moniavioisuutta vasta 1950-luvulla. Samoin on salattuna tänäkin päivänä tuonenlapsioppi, eli aviottomien ja synnissä eli esiaviollisessa seksissä alkunsa saaneiden lasten surmaaminen. Asiasta tiedetään pienissä piireissä mutta siitä vaietaan koska siitä puhuminen on vaarallista. Nämä murhat tehdään niin taitavasti ja pitkän ajan kuluessa, että niiden salaaminen onnistuu ja ne tehdään usein ajamalla uhri itsemurhaa tai hitaasti myrkyttäen luonnonmyrkyillä jotka eivät varastoidu elimistöön mutta voivat pysäyttää sydämen tai tuhota munuaiset. Nämä myrkyt eivät näy ruumiinavauksessa.

    • ANNSLEENA

      HEI. HALUAISIN TIETÄÄ ELÄMÄNI KULKUA VAIKKA PUOLEN VUODEN SISÄLLÄ TAPAHTUVIA JUTTUJA.

    • .....

      Paljon on vettä virrannut Kymijoessa sen jälkeen kun tämän aloituksen olet tehnyt. Sen sanon silti, että tutustu ihmeessä asiaan syvällisemmin.

      Se miksi asiasta ei saa kertoa voi viitata siihen, että aloittajan äiti uskoo samanismiin. Tai sitten on opittu se salailu, joka lapissa on kestänyt sukupolvesta toiseen. Vielä 20 vuotta sitten löytyi lapista ihmisiä jotka väittivät joikaamisen olevan syntiä el ikristinusko on siine tehokkaasti istutettu.

      Mieltä lämmittää kuitnekin huomata, että pakanuuttakin löytyy vielä perimätietona eikä kirjallisuutena

      • luonnonuskonnot_rikkaus

        Nimenomaan. On hienoa huomata, kuinka jotkut ihmiset hakeutuvat takaisin juurilleen nyt, kun kristinuskosta eroamisesta ei enää rangaista. Paljon pahaahan kristinuskon massa-maahantuonti aiheutti perinteille. Mutta mikään ei estä tutustumasta niihin uudestaan, sekä luomaan uusia perinteitä siellä missä vanhoja ei enää voida löytää.

    • Kontkanen.

      Voisitko käydä kertomassa miten asia on mennyt sen jälkeen kun avasit tämän ketjun.
      Onko äitisi kertonut enemmän ehkä opettanut shamanismia?

    • ledrinn

      Itselläni on ollut kaltaisesi ongelma, kirjoita jos haluut niin kerron kaikki mitä osaan
      [email protected]

      • aavistelija

        Ei ole mitään järkeä siinä, että hoetaan: lappi ja shamaani.
        Lappi ei ole mikään shamaanien luvattu maa! Shamaaneja on muuallakin suomessa. Ja se, että shamaanilta odotetaan niin paljon... pitää about osata lentää henkimaailmaan hakemaan ohjeita, rumpu pitäisi omistaa, kas kun ei opettele joikujakin... Naurettavaa. Vähempikin on riittänyt shamaaniksi määrittämiseen. Niin voimakkaita faktoja ja osaamisia pitäisi olla? Kuka niitä vaatii? Jos jollain on kyky nähdä tulevaisuuteen, ja aavistaa tapahtumia uniensa merkkien kautta, niin monet alkuperäiskansat pitäisivät tyyppiä jo shamaanina. Kaikilla on kyky nähdä tulevaisuuteen. Ei tarvitse aina apua kysyä. Seurailee mm. profetioita ja merkkaa ylös merkittäviä tapahtumia. Usko ja aavistus... missä kulkee raja?

      • aavistelija

        Ei ole mitään järkeä siinä, että hoetaan: lappi ja shamaani.
        Lappi ei ole mikään shamaanien luvattu maa! Shamaaneja on muuallakin suomessa. Ja se, että shamaanilta odotetaan niin paljon... pitää about osata lentää henkimaailmaan hakemaan ohjeita, rumpu pitäisi omistaa, kas kun ei opettele joikujakin... Naurettavaa. Vähempikin on riittänyt shamaaniksi määrittämiseen. Niin voimakkaita faktoja ja osaamisia pitäisi olla? Kuka niitä vaatii? Jos jollain on kyky nähdä tulevaisuuteen, ja aavistaa tapahtumia uniensa merkkien kautta, niin monet alkuperäiskansat pitäisivät tyyppiä jo shamaanina. Kaikilla on kyky nähdä tulevaisuuteen. Ei tarvitse aina apua kysyä. Seurailee mm. profetioita ja merkkaa ylös merkittäviä tapahtumia. Usko ja aavistus... missä kulkee raja? Kumpi on vahvempi?

    • sulatusuuni

      Minä uskon, että niin taivaassa kuin maanpäällä (ei välttämättä kristillisessä mielessä). Jos toivoo toiselle pahaa, se tapahtuu. Mutta sitten saa kyllä tuta sen omissakin nahoissaan, joko jo eläessään tai sitten kun on aika jättää oma ruumiinsa. Uskon myös, että ei ole mitään pelättävää, sillä kaikki on jo valmiiksi sinua varten suunniteltu, oman itsesi avustuksella, jo ennen kuin olet tänne maapallolle edes syntynyt. Uskon myös, että shamanismi on syvempi ja puhtaampi tapa harjoittaa kristinuskon "tee toiselle niin kuin itse haluaisit itsellesi tehtävän" -ajatusta. Uskon myös pahan (sanotaan sitä nyt sitten vaikka saatanaksi) olemassaoloon, mutta vain siinä määrin, että se on lähtöisin ihmisestä itsestään ja kun sille ei anna energiaansa, se lakkaa olemasta. Sillä kaikki mille antaa huomiota ja energiaa ajatustensa muodossa, saa elämän ja voiman, niin "hyvä" kuin "paha" mitä ikinä ne sitten tarkoittavatkaan ja miltä kantilta niitä katsoo.

    • hyttynen

      Kaikki ihmiset ovat samaa maata ja samaa ilmaa kuin kivet ja kalliot, pilvet ja taivas. Alainenkin on läsnä jos katsoo oikein. Kontiainen siellä, muurahainen tuolla. Sitä ei voi opettaa, mutta oppia sen voi.

      Ihminen voi toivoa, puu voi taipua, sammal kasvaa, jäkälä kukkia. On vain mitättömien sattumien sarja, merkityksetön yhdelle, merkillinen kaikille. Tarpeellinen ja tarpeeton, olevainen ja mennyt kadottaa merkityksensä vuodessa ja unohtuu sadassa. Tuhannessa jäljellä on vain kiviä ja hiekanjyviä. Eivätkä nekään elä ikuisesti.

      Hyvyyttä ei mitata määrällä eikä pahuus toteudu ajatuksilla. Ei tietäjä tarvitse ihmisiä, eivät ihmiset ymmärrä tietäjää. Viisaus on annettu kaikille, mutta valossa on vaikea vaeltaa.

      Eikä Jeesus ole vihollinen, vihollisia ei ole. On vain henkäyksiä tuulessa.

    • Aloittajalle

      On upeaa, että suvussasi on tiedettävästi ollut shamaaneja. Moni olisi kateellinen siitä, että omat esivanhemmat olisivat joskus kantaneet tuollaista titteliä.

      Kysyit, että mitä sinun pitäisi tehdä. No ainakin unohdat tämän palstan uskovien pelottelut ja tripit. Ala-arvoista tuollainen käytös heiltä. Itseni on mahdoton ymmärtää miksi asia olisi perheessä tabu, tai paha asia.

      Suosittelen, että suhtaudut asiaan etuoikeutena ja mikäli mahdollista, sekä löytyy halua, perehdyt siihen mitä shamanismi tarkoittaa.

      Missäpäin sukusi shamaanit elivät? Ehkä siellä on suvullesi tuttuja seitoja/hiisiä missä voit vierailla. Onko ajalta jäljellä jotain esineistöä? Mistä taidosta sukusi shamaanit olivat tunnettuja? Oliko heillä joitain tiettyjä käytänteitä/tapoja? Ainakin tällaisia kysymyksiä minä haluaisin alkaa selvittämään.

    • ajalakkis

      Kas kun löysin tällaisen keskustelusaitin.
      Itselläni lienee kykyjä monenlaisia,koskapa ne itsenikin yllättävät.
      Tiedän ennalta asioita. Ei tyyliin lottonumerot,mutta muuten.

      Joskus vaan tulee olo,et jokin asia tapahtuu jotenkin.
      En osaa selittää tätä.

      Olen käynyt Espoon työväenopistossa olleen Navajoterapiakurssin ja seuraavana keväänä olleen rumpukurssin jossa tehtiin oma rumpu.

      En oikein uskonut kaikkea,mutta minulle tulee koko ajan todisteita,että pitäisi uskoa.

      Asia lienee kiinni ihmisestä,jonka kanssa elän.
      Hän jotenkin rajoittaa henkistä kasvuani,mutta pakko on kai kuunnella todisteita.
      Olen jatkuvasti saanut enteitä,mutta pitänyt ne omina tietoina.
      Ainoastaan säätietojani olen kertonut ja naapurit ihmettelee kun menee nappiin.

      Ne on olleet vain sellaisia tuntemuksia. En osaa selittää niitä.
      Mutta nyt on mieliteko selvittää mistä on todella kysymys.

      • Docjake

        Alkuperäinen Suomalainen ukkosenjumala on nimeltään Perkele. Afrikan kuubalainen santeria uskonnon vastaava henkiolento on Shango. Transsiin vievällä rummutuksella molemmat saadaan esille. Universaalia.

    • Tiedän jonkun verran chakroista ym jutuista, ja niissä tietyt asiat käy yksiin samanismin kanssa. Tanssi ja hoilotus, niillä voi avata henkisiä ja fyysisiä lukkoja, se ei ole mitään yliluonnollista vaan ihan todellista. Kirouksetkin on varmaan tietyllä tapaa todellisia, mutta niistä pääsee ihan varmasti eroon vaikka ne olisikin periytyviä. Veikkaan että kiroukset on enemmän semmosia että istutetaan sun päähän joku trauma tai paha viba ja siirrät sen alitajuisesti toisille. Se ei siirry kuin pienelle osalle ihmisistä elämässäsi, sillä olemme erilaisia riippuen siitä olemmeko töissä, kotona, kadulla ja mitä teemme, nukummeko, olemmeko ystävien kanssa, harrastammeko seksiä jne...

      Ja helpointahan se on tehdä sellainen kirous joka siirtyy omille lapsille, koska niihin on läheisin suhde kaikista ja he ottavat alitajuisesti sinulta juttuja. Isältä opittu alkoholismi ja vaimonhakkaaminen on ihan samanlaisia "kirouksia" kuin joku kirous mistä tuolla yhdessä viestissä puhuttiin, tulee vaan eri paikasta.

    • Anonyymi

      Korteista näkeminen on aina suora yhteys pahaan.Älkää katsoko korteista
      mitään asioita.Jumalaan uskova näkee
      vihamiehensä ajatukset ja aikomukset.Jumala antaa unen tapaisen näyn ja se on käsittämättömän
      varmasti totta, eikä sen toteutumista
      tarvitse epäillä.

    • Anonyymi

      Voisiko fundikset antaa näille ihmisille sen mistä poraavat täällä päivittäin eli uskonnonvapauden vaikka sitten shamaaneihin tai mihinkä tahansa muuhun uskontoon

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      96
      3387
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      304
      1843
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1687
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      96
      1547
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      411
      1506
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      429
      1414
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1350
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1157
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      348
      997
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      276
      983
    Aihe