Vastavalmistuneet yliopistio-opiskelijat työllistyy suht hyvin, mutta aina löytyy niitä enemmän ja vähemmän onnistuneita.
Jos ensimmäinen työpaikkanne ei ole kunnollinen, ette luultavasti pääse kunnolla uraa rakentamaan. Pitäkää tämä mielessä. Aloittamalla pohjalta ja toivomalla ylennyksiä ette pääse pitkälle.
Minä olen onnekkaassa asemassa siinä mielessä että sain heti yliopiston jälkeen oikean työpaikan, ja teen vielä tänäkin päivänä samassa firmassa työtä jossa AMK-koulutettu ei todistetusti pärjää kun korkeintaan avustajana. Näin jälkeenpäin ajateltuna luonne, jämäkkyys ja määrätietoisuus, painoi enemmän kun muilla hakijoilla työkokemus.
Mutta muille neuvona että jättäytykää mielummin työttömiksi kun ottakaa niitä hanttihommia vastaan. Muuten voi olla että olisitte päässeet AMK:ssa helpommalla ja vähemmällä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
:DDD
Hyvin sulla menee!
Hyi stna miten huokuu ylimielisyys. Pidä hei toi.