Hei.
Tilanteeni on nyt sellainen, että olen vain itkenyt ja itkenyt. Töihin meno ahdistaa ja väsyttää kovasti kokoaika. Kaikki sai alkunsa varmaan tässä pikkuhiljaa hiipineestä arkuudesta ja pelosta: punastumisesta. Nyt tämä vyyhti on kai kasvanut liian isoksi ja purkautuu näin?
Ahdistaa töiden puolesta, yhtäkkiä jään pitkälle saikulle, mitä tökaverit supattelevat? Kuitenkin urhoollisesti käynyt reippaana töissä.
Minulla on aika varattuna psykologille. Pystyykö tälläkeinolla todella selviämään tästä kauheasta olosta? Kirkastuuko päiväni vielä ja nämä olot voidaan jättää taakse?
Tilanteeni on nyt sellainen, että olen vain itkenyt ja itkenyt. Töihin meno ahdistaa ja väsyttää kovasti kokoaika. Kaikki sai alkunsa varmaan tässä pikkuhiljaa hiipineestä arkuudesta ja pelosta: punastumisesta. Nyt tämä vyyhti on kai kasvanut liian isoksi ja purkautuu näin?
Ahdistaa töiden puolesta, yhtäkkiä jään pitkälle saikulle, mitä tökaverit supattelevat? Kuitenkin urhoollisesti käynyt reippaana töissä.
Minulla on aika varattuna psykologille. Pystyykö tälläkeinolla todella selviämään tästä kauheasta olosta? Kirkastuuko päiväni vielä ja nämä olot voidaan jättää taakse?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joskus pienet asiat kasautuvat ja muuttuvat suuriksi ongelmiksi. Jotenkin sen vyyhdin pystyy varmasti aikanaan selvittämään, mutta aikaa ja voimia se vaatii. Annathan itsellesi aikaa? Tiedän omasta kokemuksesta, että välillä paranemisprosessi tuntuu etenevän ihan mukavasti ja välillä tulee rajua takapakkia.