Moi! Mä olen sairastanu bulimiaa 4 vuotta. Välillä ollu hyviä ja välillä huonoja hetkiä. Nyt olen päättäny parantua tästä salakavalasta sairaudesta koska en halua elää elämääni näin. Yksi suuri syy siihen miksi nyt haluan parantua on se että olen nyt reilun viikon kärsiny todella hirveistä vatsakivuista! Olen käynyt lääkärissä ja saanut lääkekuurin joka on lievittänyt kipuja... Ruoka ei vaan maistu,ja pelkään maistuukohan se enää koskaan? Otin tänään ratkaisevan askeleen ja kerroin miehelleni joka suhtautui asiaan ihanasti... Tahtoisin niin kovasti keskustella asiasta ihmisen kanssa joka tietää mistä puhun...
Onko kohtalotovereita?
neitinöpö
4476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Täällä olisi ainakin yksi kohtalotoveri, jolla on nyt 7 vuotta bulimiaa takana. Haluaisin myös lopettaa, mutta jokaisen yrityksen seurauksena on tullut kauhea määrä lisää kiloja.. Olenkin päättänyt ensin tarttua ongelmaan ahmiminen, sillä jos en ahmi niin en oksennakkaan. Yritän siis opetella itsekuria, tiputtaa painon entisiin mittoihin (47-52 kg) ja aloittaa sen jälkeen syömään normaalisti.
Itse tein myös ratkaisevan siirron ja kerroin ystävälleni bulimiasta. Puhuminen ainakin auttaa kummasti vaikka ei ahmimiskohtauksia estäkkään. Nyt on kurkku niin kipeä, että en edes pystyisi oksentamaan, eikä hampaiden kiillevauriotkaan ole lievimmästä päästä..
Yritän siis sadannen kerran lopettaa.. Jos saisin vähennettyä kertoja 1-2 viikossa näin alkuun niin olisin todella tyytyväinen. Viimeviikolla kertoja oli 7 2 kertaa, jolloin ruoka ei suostunut tulemaan ulos. Mun menestys saattaa olla huonoa tälläkin kertaa, mutta ainakin olen valmis yrittämään :)
Ihan ekaks mä sanon sulle et toi pikkuhiljaa lopettaminen on vaan itsepetosta...Sitähän mäkin oon yrittäny pari kertaa mut huonoin tuloksin... Mä toivon että pyrit siihen että ei enää koskaan. Nyt kun oon ajatellu itteäni ja mitä bulimia on tehny mun kunnolle niin ei hyvältä näytä,hiuksia lähtee ihan sikana,iho on huonossa kunnossa,niin ja sit tää vatsakipu... Yks hyvä puoli kuitenkin löytyi kun kävin eilen hammaslääkärissä ja kerroin myös hänelle tästä bulimiasta,niin lääkäri totesi ettei hampaat ole ainakaan kärsineet jatkuvasta oksentelusta.
Mä inhoon itseeni siitä että silloin joskus ahmimisen jälkeen työnsin sormet kurkkuun. Siitä ei pitänyt tulla tapa, vain kokeilu...Mutta kuinka hyvin siihen jäikään koukkuun? Mutta sehän on riippuvuus niinkuin alkoholismikin.
Mä elän nyt päivä kerrallaan. Kerroin mummillekin tästä sairaudesta. En voinut enää salailla sitä että miksi olen niin kipeä kun syy voi hyvinkin olla bulimia. Yllätys oli suuri kun hän kertoi nuoruudessaan sairastaneensa myös bulimiaa,häneltä se meinasi viedä hengen...
Hei. Oon sairastanu bulimiaa yli 10 vuotta ja haluaisin tästä sairaudesta eroon. Mun ihmissuhteet ei toimi, koska en uskalla täysillä luottaa keneenkään. Teen itelleni vaan hallaa. Oon muutaman kerran yrittäny hakea apua ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiöltä, mutta en oo oikeen osannu ilmasta todellista ongelmaani. Oon vaan sit valittanu huonovointisuutta tms. Mistä oikeesti voisin saada apua?!
Sellasen neuvon antasin sulle että sä et voi saada apua jos et kerro miltä susta oikeesti tuntuu. Sun on PAKKO kertoa että sairastat bulimiaa. Mä tiedän että se on vaikeeta ja kynnys kertoa voi olla liian suuri mutta usko mua,kertominen helpottaa... Mä menin työterveyshuollon kautta terveydenhoitajalle,ja nyt meen tapaamaan häntä uudestaan kun hän lupasi hoitaa mulle psykologille ajan... Kertominen todella kannattaa,et ole asiasi kanssa yksin.