Esimerkki tapaus "Rekku".
Rekku on 16 vuotias ja sillä todettiin ihosyöpä noin 2 vuotta sitten, lisäksi sillä on pissivaivoja (tulehduksia ja veristä virtsaa) ja se on melkein kuuro ja sokea, eikä oikein enää meinaa päästä makuulta ylös.
Rekku on syönyt lukemattomat lääkekuurit syövän vuoksi. Se on jyrsinyt toisen takajalkansa melkein luuhun asti, jolloin yksi tämän perheenjäsenistä ilmoitti vievänsä sen eläinlääkäriin. Hänpä sai muun perheen vihat niskoilleen. "Entä jos Rekku joudutaan lopettamaan? Mitä sitten? Eihän me sellaista kestetä!"
Rekku pääsi kuitenkin lääkäriin ja sai taas uuden lääkekuurin. Pari päivää myöhemmin Rekku tavattiin märällä mutaisella nurmikolla makaamassa jyrsityn jalkansa päällä. "Antaa sen olla siellä, kun se näyttää nauttivan olostaan"
Pitääkö ihmisen olla niin itsekäs ettei huomaa kun koira kärsii. Rekkukin on kuulemma ihan iloinen kun näkee muut perheenjäsenet näiden töypäivän jälkeen. mutta eikö koira ole (korjatkaa jos ole väärässä) niin hetkessä elävä olento että se voi kivusta huolimatta riemastua omistajansa näkemisestä.
Niin että mitä mieltä olette.
Eikö olisi jo viimeinen palvelus paikallaan.
Rekku on 16 vuotias ja sillä todettiin ihosyöpä noin 2 vuotta sitten, lisäksi sillä on pissivaivoja (tulehduksia ja veristä virtsaa) ja se on melkein kuuro ja sokea, eikä oikein enää meinaa päästä makuulta ylös.
Rekku on syönyt lukemattomat lääkekuurit syövän vuoksi. Se on jyrsinyt toisen takajalkansa melkein luuhun asti, jolloin yksi tämän perheenjäsenistä ilmoitti vievänsä sen eläinlääkäriin. Hänpä sai muun perheen vihat niskoilleen. "Entä jos Rekku joudutaan lopettamaan? Mitä sitten? Eihän me sellaista kestetä!"
Rekku pääsi kuitenkin lääkäriin ja sai taas uuden lääkekuurin. Pari päivää myöhemmin Rekku tavattiin märällä mutaisella nurmikolla makaamassa jyrsityn jalkansa päällä. "Antaa sen olla siellä, kun se näyttää nauttivan olostaan"
Pitääkö ihmisen olla niin itsekäs ettei huomaa kun koira kärsii. Rekkukin on kuulemma ihan iloinen kun näkee muut perheenjäsenet näiden töypäivän jälkeen. mutta eikö koira ole (korjatkaa jos ole väärässä) niin hetkessä elävä olento että se voi kivusta huolimatta riemastua omistajansa näkemisestä.
Niin että mitä mieltä olette.
Eikö olisi jo viimeinen palvelus paikallaan.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tietysti koira pitäisi lopettaa HETI! Ihmettelen todella ihmisten itsekkyyttä tällaisissa asioissa... Pelätään omia surun tunteita niin paljon että annetaan kaverin kitua. Rakkaus on siitä kaukana. Vertauskuvallisesti voisi sanoa esimerkin pariskunnasta, jossa mies dominoi, alistaa, ja kenties pahoinpiteleekin naista. Hän ei kuitenkaan päästä naista lähtemään koska "rakastaa" tätä..
Eikö tuo mene jo eläinrääkkäyksen piikkiin? Ihminen on niin itsekäs olento...
Surullista.
..tähän keskusteluun myös sen omistajan kanta.
Itse olen ainakin erittäin kiintynyt molempiin koiriini. Jos/kun se aika koittaa, että vanhemmalla koirallani alkaa ikä painaa, niin on taatusti raskasta tehdä se päätös, milloin OMAN koiran lopettaa.
Ja on se tietenkin helppo sanoa toisesta koirasta, että "heti tottakai piikille". Mutta ajatelkaa itseänne omistajan paikalle. Hänellä koira on ollut ehkä 15 vuotta. Hän taatusti on kiintynyt koiraansa ja toivoo, että koira siitä vielä paranisi/tulisi paremmaksi.
Nämä eivät siis ole ihan niin mustavalkoisia asioita.
Mutta, hei tottakai jos koira kärsii, se pitää lopettaa.
Mutta kuinka lopetat oman perheenjäsenesi..melkein kuin oman lapsesi?
Ei ole taatusti helppoa :(
Ei se todellakaan helppoa ole. Tiedän kokemuksesta. (en ole varmaan edes iknä itkenyt niin paljon)
Mutta kyllä siinä oli itselläkin kamala olla kun katsoo omaan koiraa, kun siihen selvästikin sattuu.
Eikä kenenkään tarvitse olla niin itsekäs, että ajattelee vaan omia tunteita, eikä lainkaan koiran.
Itse en ainakaan kestä katsoa kärsivää eläintä. Olen tehnyt itseni ja koirani kanssa päätöksen, että kun ikä alkaa painaa kunnolla, mennään piikille. Sitten kun koira ei enää pääse sängystään ylös tai kun vakava sairaus, esim syöpä, vie voimat, on aika miettiä. Tottakai se tulee olemaan maailman kamalin päivä, mutta mielestäni se on palvelus, jonka voi parhaalle kaverille tehdä.
no, kerron vaikken sais. En osaa sanoa käykö tää teksti tähän kohtaan, menköön kuitenkin.
Mulla oli aikoinaan spanieli, jonka otin tietysti suurin odotuksin kaikenlaiseen harrastukseen ja ennenkaikkea kaveriksi.
Sillä todettiin pissatulehdus 7kk:n iässä ja siitä alkoi antibiootti kuurit. Niistä ei jostain syystä ollut apua kuin kuurin ajaksi, seuraavaksi ilmestyivät struviittikiteet, jotka ovat aika yleisiä koirilla, varsinkin jos on paljon tulehduksia pissapuolella.
Kokeiltiin erilaisia ruokia ja lääkekuureja, joista oli vain hetken apu. Kaikki ruuat eivät käyneet, kokeiltiin tarkkaa kotiruokaa; ei apua. Vatsa oli sekaisin jatkuvasti, ei vesiripulia, mutta kuraa. Todettiin paksusuolentulehdus. Sellainen ruoka, joka olisi pitänyt kiteet poissa, toi paksusuolentulehduksen ja päinvastoin. Missään ei voitu käydä, seurauksena vähintään kolmen päivän ripuli, stressi aiheutti vatsavaivat.
Koira oli todella hermostunut luonteeltaan, eikä ihme, kun jatkuvasti oli jotain vaivaa. Metsässä se ei uskaltanut lähteä minusta viittä metriä kauemmaksi. Koulutin mielestäni pehmeällä kädellä ja se oli aina sen näköinen kuin saisi selkäänsä. Tavalliset hihnaulkoilut olivat painajaista molemmille, koira vahti aina kaikkea ja sinkoili kauhuissaan remmissä milloin mistäkin syystä.
Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen että parempi päästää vaivoistaan, muuta ratkaisua en enää löytänyt. Koira oli kaksi vuotias kun se meni viimeiselle eläinlääkärireissulleen. Olin mukana koko tapahtuman ajan, pidin kättä koiran sydämellä viimeiseen lyöntiin asti ja itse laitoin pussiin, olin sen velkaa.
Vietin yön ulkona, ei huvittanut mennä tyhjään kotiin. Koira oli kovin rakas, vaikka ongelmia oli. Päätös ei siis ollut helppo. Kova oli koettelemus ja monta kertaa olen miettinyt olisiko ollut muuta vaihtoehtoa. En ole vieläkään sitä löytänyt, joten varmaan parempi näin.
Eli ei ollut helppoa, vaikka koira oli kaverinani vain vajaa pari vuotta. Ei kiintymiseen tarvita viittätoista vuotta. Pari viikkoakin riittää. Yksi päivä.
Jälkeenpäin ell. kysyi, miten jaksoin niinkin pitkään katsella. En tiedä sitten oliko se hyvä vai huono kommentti ja mitä se kertoo ell:n ajatusmaailmasta. Sama se, tehty mikä tehty, mutta piikille vienti päätös vaivaa toisinaan vieläkin minua. Olisiko minun pitänyt ajatella sitä siltä kannalta, että se olisi ollut lapseni?
Kuitenkaan eläinten ja ihmisten kesken asiaa ei voi verrata, vain toisella on oikeus kuolla, toista pidetään väkisin hengissä, vaikka olisi mitä vaivaa.
Arvaa, kummin päin.
sen verran olette lemmikeillenne velkaa,että päästätte ne tuskista!!!!!tottakai luonnollinen kuolema jos eläin ei voi pahoin millään tavalla.
..ei mielestäni nyt ole siitä, vaan siitä onko se helppoa kun omalle kohdalle sattuu!!!
On helppo sanoa, varsinkin jos ei omista koiraa, että piikille.
Kuten aikaisemmin totesin omat koirani ovat omia lapsiani!!
Tekisitkö siis omalle lapsellesi noin vain armomurhan?
Antaisitko sä koirasi kärsiä? En usko! Se joka koiran ottaa on myös varauduttava siihen että jonain päivänä siitä on luovuttava vaikka se tekisi kuika kipeää.
Enkä nyt tarkoita sitä että pienenkin ongelman/sairastumisen takia piikille vaan.
Ei nyt ole siitä kärsimisestä, vaan edelleen sen piikille viennin helppoudesta. Vaikka koira kärsii, ei sen vieminen piikille ole mikään käynti lähikaupassa.
Ei tietenkään koiran pidä antaa kärsiä.
koiriin ja ihmisiin on kysymys samasta asiasta: siitä että rakastaa toista enemmän kuin itseään ja sen takia on valmis luopumaan, vaikka ei tahtoisikaan. Se että asettaa toisen hyvinvoinnin itsensä edelle on tosi rakkautta. Kaikki muu on pelkkää itsekkyyttä.
Jos koiranomistaja joutuu miettimään tyyliin: pystyisinkö?, kannattaa jättää koirahaaveet kokonaan.
Kiinalainen sanalasku:
- jos rakastat jotain, anna sen mennä,
sillä jos se tulee takaisin, se on ikuisesti sinun, muuten se ei ollut sinulle tarkoitettukaan.
Ihmisen itsekkyydestä tässä on kysymys. Ihan samalla lailla kuin ihmisen kohtalo usein: omaiset haluavat kuolevan, hyvin sairaan ja kipuisen elämää pitkittää nestetippaa vaatimalla, joka on aivan häikäilemätöntä kidutusta ja turhaa elämän pitkittämistä - kaikki vain ja ainoastaan näiden lähimmäisten omaa tuskaa poistaakseen ja surua tuonnemmas siirtääkseen. Ja tämä kauhea raakuus toteutuu sitten myös eläimen kohdalla!!!
..itse koiran?? Tai vastaavasti oletko sitä mieltä, esim. lapsesi sairastuessa, on armomurha ratkaisu lopussa?
Jälleen kerran: On helppo sanoa, että piikille vaan, kun koiran kärsii. Mutta kun omalle kohdalle sattuu, ei se taida niin helppoa ollakaan?
Ei kai kukaan olekaan väittänyt että se on helppoa!
..Kun noita aikaisempia viestejä lukee, niin ihmiset sanovat vaan, että "piikille.."
Eli kuin menisi maitokauppaan.
Tämä mielestäni viittaa siihen "helppouteen"
Minun mielestäni se viittaa siihen että ihmiset yrittävät miettiä mikä on oikein kaverille. Jos se olisi niin helppoa ei kai sitä tässä tarvitsisi setviä vaan ne olisi viety piikille ja jatkettu siitä. Minun mielestäni jollakin on vain paha olo kun näkee jonkun kärsivän.
Ihmisen armomurha ja elämän pitkittäminen ovat kaksi eri asiaa. Koiran kohdalla taas: minkäänlaista kipua en hyväksy, enkä usko koirankaan hyväksyvän. Itse olen laittanut vuosi sitten rakkaan koiran (15 v) koirien taivaaseen, toinen pitkäaikainen ystävä (17 v)lähti sinne kaksi vuotta sitten, ja suru on ollut valtava molemmilla kerroilla, mutta kärsimystä olen kokenut vain minä.
jos se olisi yli-ikäinen ja parantumattomasti sairas. Olen itse
pitänyt vanhaa koiraa liian kauan koska se mielestäni näytti olevan elämässä kiinni.
Nyt jälkeenpäin voin vain katua; ja koiran kuolemasta on jo 15 vuotta!
Tällaisessa tapauksessa on viisainta antaa luotettavan eläinlääkärin arvioida tapaus; hänhän ei hyödy lopettamisesta, koska koiran "hoito"
loppuu siihen!
Tämä oman koiran elämän loppuminen on kaiketi meille useimmille vaikea paikka. Mitä tehdä ja missä vaiheessa?!!!
Mutta Arttu, ihmettelit sitä, että täällä sanotaan kovin helpon tuntuisesti, että "piikille".
Luulenpa tietäväni selityksen. On meinaan varmasti helmpompi sanoa vievänsä koiraa piikille kuin tapettavaksi.
Jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa ainakin omissa korvissani jotenkin julmalta, vaikka kyseessä olisikin täysin sama keino.
Eli me koiran omistajat käytämme tätä piikkiä siksi, että se on meille jotenkin vähemmän järkyttävä sana, muutenkin koko asia (silloin kun se on ajankohtainen) järkyttää kovasti.
todistettua, että jos Artulla koira onkin niin ei niistä todella välitä! minulla oli koira ekaluokan alkamisesta asti ja kun olin 22v. tuli lopetuspäätöksen aika.. Koira oli tajuton ja shokissa, mutta lääkärin mukaan sen olisi saanut epämääräisin menestyksin elvyytettyä ja letkuissa hoidettua, muuta minulle oli heti ihan selvää ja helppoa, että se saa nyt mennä! rakastin sitä niin, että ilman muuta en halunut jatkaa sen kärsimyksiä ja joka tapauksessa se oli jo ihan yli-ikäinen rotuisekseen ja vaivoja sekä kipuiluja täysi. Olin jopa jotenkin onnellinen, että sen kipuilut olivat ohi. Jos olisin pakottanut sitä jatkamaan vaivojen täyteistä elämäänsä, se olisi saattanut lopulta kuolla kotona karmeammin, mutta nyt se sai mahdollisimman lempeän kuoleman joka oli minusta suorastaan kaunis asia! tutuillani on koirat kuolleet kotona tuskallisiin kohtauksiin yms, minun koirani kuoli kauniisti, olen varma että jos on koirien taivas, se on siellä siitä minulle kiitollinen.
Oletko omistanut monta koiraa? Vastuuseen lemmikeistä kasvaa, se vie aikaa toisilla enemmän toisilla vähemman. Raskaita juttuja ne kuitenkin aina on. Voit kuitenkin lopettaa tuon vertauksen lapsiin se on mautonta.
Useamman koiran ole joutunut hautaan saattamaan, ja itkua olen aina hautaa kaivaessani vääntänyt, mutta olen tiennyt että nyt ei kaveri enää kärsi.
Eläimen omistajan vaikeimpia asioita on päätellä se, pitäisikö eläin päästää autuaammille metsästysmaille vai odottaako luonnollista kuolemaa. Ulkopuolistenkin on kovin vaikea mennä sanomaan mielipidettään. Mutta kun luin kirjoituksesi, niin jos minä olisin em. eläimen isäntä, tekisin kyllä viimeisen palveluksen. Ikää on jo niin paljon ja erilaisia vaivojakin, että pitää miettiä, mikä on eläimen elämänlaatu. Itse vanhuushan ja aistien heikentyminen ei ole mikään syy lopetukseen, mutta vakavat sairaudet pistävät kyllä miettimään. Tämä on minun mielipiteeni.
Luulisi eläinlääkärin ottavan asian puheeksi jos koiralla on teodella huono kunto ja ikääkin jo.
Kyllä luulisi ell puuttuvan tilanteeseen joka on jo eläinrääkkäystä.
Kauheaa luopuminen on - en uskalla sanoa mitä (toivottavasti pitkän ajan, monen vuoden kuluttua) tilanteessa päätöstä tehdessä tapahtuu: suljenko silmäni todellisuudelta vai ....
16 vuotiaasta kissasta, vieläkin pala nousee kurkkuun, oli pakko luopua. Ell sanoi keuhkoissa olevan kasvaimen, olisi harkinnut leikkausta jos kissa olisi ollut nuori - sanoi että leikkaksen jälkeen tuskat olisi olleet kovat ja toipuminen pitkää / epävarmaa.... Hyvästit olivat kamalat. Itku tuli milloin missäkin veilä kuukausia jälkeenpäin....
On totta, että vastuullinen ell sanoisi, kun mahdollinen hoito on eläimen kannalta turhaa, eli toiveita parantumisesta ei ole.
Mutta olen nähnyt myös sellaisia eläinlääkäreitä, jotka eivät tätä ole tehneet, vaan tehneet kalliita ja usein hyödyttömiä "hoitoja".
Muuta motiivia en voi keksiä kuin rahan. Moiset hoidothan tuovat rahaa heille ja epätoivoiset omistajat takertuvat jokaiseen oljenkorteen, vaikka ne olisivat kuinka heikkoja...
kokemus on minulla, kun jouduin lopettamaan yli 15 v. mirrini. Sairastelu alkoi lokakuussa, ensioireena oli yllättävä sokeutuminen, jonka vasta 2. eläinlääkäri vahvisti. (Tämäkin on muuten todella raivostuttava piirre eläinlääkäreissä, ettei siis uskota omistajaa hänen väittäessään eläimellä olevan jotain vikaa!)
Tarkemmat tutkimukset paljastivat kilpirauhasen liikatoiminnan ja saatiin jatkuva lääkitys.
Mirrin kunto oli "vuoristorataa" aina kevääseen asti. Lääkärin kanssa juttelin useamman kerran sinä aikana ja kysyin hänen mielipidettänsä lopetukseen. Päätös oli TODELLA vaikea, vaikka olinkin saanut "valmistumisaikaa" jo useamman kuukauden. Mutta kuitenkin ehdottomasti tiedän tehneeni ainoan oikean ratkaisun.
On ihme, miten omistajan oma "näkökyky" ikäänkuin vähenee tällaisen tilanteen kanssa. Ehkä itse kieltäytyy näkemästä vähittäistä eläimen hiipumista, myöskään ystävät eivät kovin helposti kerro negatiivista mielipidettänsä, vaikka itse sitä heiltä pyytääkin.
Tämä lopettamispäätös on kuitenkin myös yksi omistajan "velvollisuuksista" hyvää eläinystäväänsä kohtaan.
Minä katsoin sinua pitkään ja hellästi silittelin, ja mietin, lieköhän ketään silmin niin viisahin minulle katsetta luoneet, hellyyttä hellempää, ta iystävyyttä suoneet mi aina ymmärtää?
Sinä teit sen joka hetki, minunlaistani palvoit ain, ja nyt kun päättyy yhteinen retki sinä katsot, katsot vain -mutta sylissäni vielä sinä nuolet kädenselkää, ja minä tiedän, että et siellä metsänpeitossa peikkoja pelkää -sillä sinne sinut kannan alle turpeen nukkumaan, kunhan lääkärin pistää annan sinut uneen kuolettavaan, mutta vielä hetken verran sun sydämes sykintää tahdon kuunnella tämän kerran, niin hyvää ja elävää.
Mä en usko tarua ollenkaan, etteikö eläinten taivasta oisi, nehän aina antavat parastaan eikä kelleen murhetta soisi, ja jos sielusta sitten puhutaan miten Luoja niin unohtaisi, ihan itseluomilta luoduiltaan? Ei niin hän tehdä saisi.
Ennenkuin silmät sammuivat , minä kerroin oravista, joita eläinten taivaassa haukkua saa ihan kaikista puiston puista -ja sitten se vaipui, vaipui vain ja kuono kylmeni kokonaan, sitäpitelin vieläkin polvellain ja tietenkin myös, sitä sieluaan.
kirjoittanut Inkeri Rajala
kaunis runo,ei muuta voi sanoa. Puhuu puolestaan.
Voi kuinka ihanasti kerrottu. Täällä itketään kadonnutta koiraa, jota ei löydy. Suru suuri on.