VasemmistolLvai PerusS?

Vaalien jännittävin asia tulee olemaan puolueiden välinen suuruus. Tällä kerralla jännitetään sitä, onko Vasemmistoliitto vai Perussuomalaiset suurempi. Ennakkoon gallupit lupailevat Perussuomalaisille aika hyvää.
Valitettavasti vain heidän ehdokasasettelunsa on surkea Vasemmistoliittoon verrattuna. Mutta kyllä Vasemmistoliitolla on tekemistä, mikäli meinaa saada yli kahdeksan prosengtin kannatuksen. veikkaus on, että jää hilkun alle.
14812
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

persut mitään suurta äänimäärää saa ,kuka noita populistia nyt äänestää, luulevat vain suuria.

Äänestä
  • Kuka äänestää ei-populistia?

    Onko populistin vastakohta elitisti?

    Äänestä

että Vasemmistoliitolla on karismaattiset johtajat. Soini on saanut puolueensa parannettua halmeen jäljiltä ja Vasemmistoliitto on vakauttanut asemaansa selkeällä toiminnan linjalla. Kun muut puolueet ovat vain puhuneet, Lapintie on tehnyt. Kumpikin menestyy, mutta vaikea sanoa kuinka paljon.

Äänestä
  • Kävin Ylen vaalikoneella ja pidin linjana kunnallisten palvelujen lisäämistä ja vastustin palvelujen yksityistämistä. Tuloksena oli selvä yhtäläisyys Vasemmiston ehdokkaisiin. Mutta persut jakaantuivat hujan hajan koko mielipidekentässä. Kyllä persut kunnan päättävissä elimissä tappelevat joka asiassa keskenään. Sekoomus oli tietysti toisessa laidassa kannattaessaan palvelujen alasajoa tai niitten yksityistämistä.

    Äänestä

  • TOSIASIALLINEN kirjoitti:

    Kävin Ylen vaalikoneella ja pidin linjana kunnallisten palvelujen lisäämistä ja vastustin palvelujen yksityistämistä. Tuloksena oli selvä yhtäläisyys Vasemmiston ehdokkaisiin. Mutta persut jakaantuivat hujan hajan koko mielipidekentässä. Kyllä persut kunnan päättävissä elimissä tappelevat joka asiassa keskenään. Sekoomus oli tietysti toisessa laidassa kannattaessaan palvelujen alasajoa tai niitten yksityistämistä.

    ja tuloksena sain listaa sekä Vasemmistoliiton että PS:n ehdokkaista. Vastustan kuntapalveluiden ulkoistamista, siitä on seurannut liikaa harmia. PS ja Vasemmistoliitto tukevat toisiaan tässä asiassa, kunnanvaltuustossa nämä puolueet tuskin riitelevät ulkoistamiskysymyksistä. Muissa asioissa kyllä. Luulen, että pienemmät puolueet nousevat, koska kaikilla suurilla (SDP, Keskusta ja Kokoomus) on puolueesta riippuen myönteinen tai supermyönteinen asenne ulkoistamiseen. Ei haluta nähdä ongelmia, mitä se on tuonut mukanaan. SDP on tosin näistä kolmesta epämääräisin sanoen välillä ok, välillä ei. En usko, että sellainen puhe vetoaa kansalaisiin, jotka ovat nähneet mitä yksityistäminen on tuonut tullessaan.

    Äänestä

  • että kukaan ei lähde Lapintielle näin syksyllä.
    Hänhän nolasi jo itsensä ja puolueensa eduskunnassa Jaakonsaaren kanssa,,vaatimalla
    Sisäministerin eroa.
    Naurettavaa politikointia!?!
    Kolajat!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    että kukaan ei lähde Lapintielle näin syksyllä.
    Hänhän nolasi jo itsensä ja puolueensa eduskunnassa Jaakonsaaren kanssa,,vaatimalla
    Sisäministerin eroa.
    Naurettavaa politikointia!?!
    Kolajat!

    merkonomista, joka yrittää räpeltää sisäpoliitiisia asioita jankaamalla aseharrastuksesta ynnä muusta merkittävästä. Kaikki henkilöt niin Vihreistä Vasemmistoliitosta kuin SDP:kin tekivät oikein vaatiessaan sen tyypin eroa.

    Äänestä

Onhan selvää, että vasurit on menettäneet pelin jo aikoja sitten.
Syitä on monia.
Yksi tärkeimpiä on se, että vasurit on ajanut maassamme olevat työpaikat pois ja aiheuttavat vain ja ainoastaan kurjuutta. Tämmöisiä ihmisiä ei pidä koskaan päästää päättämään etenkään talousasioista, joista eivät tajua mitään.
Politiikka on sentään rahaa.

Äänestä
  • te persut olettekaan.Oikeita älyn jättiläisiä.

    Äänestä

  • viisaita kirjoitti:

    te persut olettekaan.Oikeita älyn jättiläisiä.

    Kunnia soinille kansanomainen mies mutta nämä persut.Voi herran jee mitä sakkia.Ovat tehneet tyhmyydestään ja oman navan tuijottelusta hyveen.
    Ei saatana mitä pökiöitä.

    Äänestä

Hohhoijakkaa... Taas näitä Persuja täällä Vasemmistoliiton palstalla. Koittakaahan nyt esittää edes yksi argumentti sen puolesta, miksi ihmeessä kuvittelette yhdenkään vasemmistoliiton äänestäjän kääntyvän persuksi. Vinkki: ne äänet tulevat pohjalle pudonneista, katkerista porvareista, ei vasemmistoliittoa äänestäneistä perheistä.

Äänestä

Kyllä minä olen ilman muuta PerSujen puolella.

Äänestä

rulaa ens vaaleissa!!!

Äänestä

Vaseli on joukko taistolaisia, joille pitäisi antaa hoitoa kommunismin krapulasta: mitään asiaa komut eivät aja (voitteko kuvitella että eduskunnassa

hytkyvä Tennilä tai Jakke Nakuttaja pystyisivät hoitamaan pankkikriisiä tai neuvottelemaan

Sarkozyn kanssa?)

Soini on nyt päivän nimi. Esim. Espoossa Soini on vaaliliitossa sitotutumattomien ja sorretun voiman kanssa

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Perussuomalaiset ovat nousemassa keskustan ohi Espoon valtuustossa/1135240078409


Köyhien asialla, sitoutumattomat ja perussuomalaiset vaaliliitossa

http://www.lansivayla.fi/Uutiset/Jutut/Soini-uskoo-aanivyoryyn

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kumpi suurempi ? kirjoitti:

Vaalien jännittävin asia tulee olemaan puolueiden välinen suuruus. Tällä kerralla jännitetään sitä, onko Vasemmistoliitto vai Perussuomalaiset suurempi. Ennakkoon gallupit lupailevat Perussuomalaisille aika hyvää.
Valitettavasti vain heidän ehdokasasettelunsa on surkea Vasemmistoliittoon verrattuna. Mutta kyllä Vasemmistoliitolla on tekemistä, mikäli meinaa saada yli kahdeksan prosengtin kannatuksen. veikkaus on, että jää hilkun alle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu