ostin taannoin (n.kk sitten) city marketista rukka ulkoiluasun. sovittelin asuja ja löysin mieleisen (joita jäljellä yksi kpl) no sovitin vain takin joka kokoa L (housuja olin jo sovittanut toisesta Rukan puvusta). Ostin puvun joka oli vielä alennuksessa - hinta 89 euroa. No takkia pidin muutaman kerran jo aiemmin ja housuja kokeilin viikonloppuna - olivat reilun kokoiset ja huomasin että ovatkin kokoa XL. Kuitti ei tietysti enää tallessa ja vaikuttaa että kauppa ei ota sen vuoksi vastuuta vaikka myöntää että virhe on heidän. KYSYMYS kuuluukin voinko saada hyvitystä vai en ???
väärä koko
konsta K
91174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sinun ja vanhempiesi,
koeta oppia, oppia laajemminkin oleman järkevä.
kysytty kenen virhe vaan sitä saako hyvitystä vai ei. kyllä hyvitystä tulee saada tahi ainakin housut vaihtaa - luulisin. Edelliselle kirjoittajalle luulisi löytyvän parempaaakin tekemistä kuin tyhjänpäiväisyyksien kirjoittelu - vaikkapa hajulukkona kapakan vessassa..
ei tarvitse liikkeen korvata tai vaihtaa mitään.kuitin säilyttäminen on ihan sinun vastuulla sillä muutenhan jokainen joka ostaa jostain muualta marssii lähimpään liikkeeseen joka myy samaa ja valittaa jotta teitte väärin.oma häpeä jos kuitti hävitetty ei liikkeen.
Tästä asiasta nyt tiedä, mutta periaatteessa
ärsyttää , kun kaikki omatkin virheet halutaan
kaupan piikkiin. Minusta kauppa aika nöyrästi
virheensä korjaa ja vastaa, toisin kuin kuluttaja!
Otetaan vaikka puhelimet, jos otetaan kymmenen
kastunuttta puhelinta, niin hädin tuskin yksi
on sellainen, joka jo tuotaessa sanoo, että taisi
vähän kastua. Useimmiten on niin, että esim mekaanisesti rikki mennyt näyttö on päydällä itsestää hajonnut, esimerkkejä olisi rajattomasti.
Kauppa vastaa omat pukkinsa, toivottavasti tekisi kuluttajakin samoin,
Lain mukaan kuittia ei voi vaatia. Riittää jos ei ole mitään syytä epäillä että tuote on ostettu muualta. Kyseisessä tapauksessa ei ole.
Virhe ja vastuu on myyjän. Siinä ja siinä onko liian myöhäistä valittaa, mielestäni ei.
Mikset katsonut mitä ostat? Milläs näytät toteen, että olet ostanut liian isot pöksyt, jos kuitissakin on L -koko?
1) Menet CM:n infopisteelle ja kerrot, että tuli väärät housut ja pyydät vaihtoa oikeisiin
2) Ilmoitat, ettei sinulla ole kuittia mutta muistat ostopäivämäärän sekä annat korttisi numeron (plussa- sekä pankki/luottokorttisi)
3) Odotat tovin, kun aspan täti hakee kuitin järjestelmästä
4) Kävelet pois kaupasta vaihdettujen housujen kanssa
Kaikki tämä oletuksena, ettet ole käyttänyt housuja vaan vain kokeillut niitä kotona. Myös oletuksessa mukana, että olet käyttänyt plussa-korttia sekä jotain maksukorttia.
Jos olet käyttänyt housuja ulkoillessa, voit heittää palautusoikeudelle hyvästi.
Perjaatteessa voi vaihtaa, mutta lain mukaan ei tarvi. Ostajan pitää itse huomata kaupassa mitä ostaa. Kaupasta ostetulla kun ei normaalisti edes ole palautus aikaa kuten postista tilattuna on se 30pv. Poikkeuksiakin tosin on kauppojen tavoissa.
14 päivää, ei 30. Ja sekin koskee vain tuotteita joita on kokeiltu mutta ei otettu käyttöön.