Vakavaraiset

Käsittämättömiä perusteluja valtakunnan kermalta miksei talletussuojaa tarvitse nostaa 25000:sta. Pankit ovat kuulemma niin hyvässä kunnossa!! Hienoa, mutta eikö juuri sen takia voisi ja pitäisi talletussuojaa nyt nostaa?
5638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä sitä suotta lieksoa turhaa paniikkia. Harvalla kuitenkaan täyttyy koko 47 222,22 € per finanssikonserni (25 000 € per pankki ja 22 222,22 € per sijotusyhtiö).

Mikäli nostetaan talletussuojaa, on se hyvä tapahtua kaikkialla Euroopan Unionissa. Muussa tapauksessa eri finanssikonsernit lähtevät kilpailemaan keskenään koroilla ja talletussuojilla ja lopulta ajautuvat konkurssiin.

Äänestä
  • Kohta Suomi onkin ainoa valtio joka ei ole turvaa nostanut eli juuri silloin talletukset lähtevät Suomesta vaikka Irlantiin tai Saksaan ja talletuspako voi kaataa kotimaiset pankit.

    No eipä hätää, Vanhanen totesi ettei edes viimeisen pankkikriisimme aikana rahat olleet vaarassa, tuskin nytkään jos konkurssi uhkaisi.

    Muuten Nordean vakavaraisuus on kolmanneksen huonompi kuin kriisipankki UBS:n. Ja Suomessa pankit on loistavassa kunnossa, sanoo kaikki viranomaiset.......

    Eikä koroilla tarvitse kilpailla sellaisia toimijoita vastaan joilla on olematon turvaverkko, silloin voi tarjota matalampaakin korkoa kuin suomi-pankki-oyj joka joutuu anelemaan tallettajia asiakkaikseen korkeilla koroilla. Vilkaiskaa vaikka islantilaisten korkotarjouksia, vieläkö kiinnostaa?

    Äänestä

  • Itäeuroopassa kirjoitti:

    Kohta Suomi onkin ainoa valtio joka ei ole turvaa nostanut eli juuri silloin talletukset lähtevät Suomesta vaikka Irlantiin tai Saksaan ja talletuspako voi kaataa kotimaiset pankit.

    No eipä hätää, Vanhanen totesi ettei edes viimeisen pankkikriisimme aikana rahat olleet vaarassa, tuskin nytkään jos konkurssi uhkaisi.

    Muuten Nordean vakavaraisuus on kolmanneksen huonompi kuin kriisipankki UBS:n. Ja Suomessa pankit on loistavassa kunnossa, sanoo kaikki viranomaiset.......

    Eikä koroilla tarvitse kilpailla sellaisia toimijoita vastaan joilla on olematon turvaverkko, silloin voi tarjota matalampaakin korkoa kuin suomi-pankki-oyj joka joutuu anelemaan tallettajia asiakkaikseen korkeilla koroilla. Vilkaiskaa vaikka islantilaisten korkotarjouksia, vieläkö kiinnostaa?

    UBS:n vakavaraisuus ei paljon merkitse kun heidän sijoituksista oli paljon Yhdysvaltain luottokriisissä ja konkurssiin menneissä firmoissa. Tuo pankki olisi mennyt jo itsekin konkurssiin tai valtion avustukseen ellei se olisi maailman suurin varainhoitaja.

    Äänestä

  • kyllä on hulluutta pitää rahaa sijoituksissa ja osakkeissa,
    kyllä jo viimeisen 2 v aikana olisi luullut kaikkien yksityisten tajuta asia-

    KYLLÄ nyt mitataan ”sijoitususkovaisilta” eniten rahaa, kuin koskaan ennen,
    näin on.

    ”toki nousevat jälleen,” entisen arvonsa muutamassa vuodessa , ehkä jo 4 vuoden kuluttua ovat samassa arvossa kuin 2006.

    Äänestä

Kannattaa hajauttaa säästöt eri pankkeihin. En uskalla pitää kaikkia rahoja yhdessä pankissa, vaan olemme perheessämme jakaneet ne useampien pankkien tileille. Säästämme asuntoa varten, joten ei todellakaan kiinnosta menettää vaivalla hankittuja rahoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pankkimme? kirjoitti:

Käsittämättömiä perusteluja valtakunnan kermalta miksei talletussuojaa tarvitse nostaa 25000:sta. Pankit ovat kuulemma niin hyvässä kunnossa!! Hienoa, mutta eikö juuri sen takia voisi ja pitäisi talletussuojaa nyt nostaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu