tapasin ihanan naisen, kypsässä iässä, yksinhuoltajan. Hän on, niinkuin minäkin vielä 50 iässä hyvin aktiivinen seksin suhteen, mutta hänellä yksinhuoltajana, kahden teinin äitinä ei ole aikaa juosta miesten perässä kapakoissa tai muissa paikoissa, niinpä tutustuimme Suomi 24-sivuilla. Itsekin 60:nä en enää kokenut sitä nuoruuden intoa juosta etsimässä uutta kaatoa, kodin ulkopuolelta, niinpä keskustelumme meni fantasioidemme asteelle, kävimme läpi roolileikit, domit, itsetyydytykset ja fantasiat. Hän kertoi tyydyttävänsä itsensä pingispallolla! Mielenkiintoista, jota ennen en ole kokenut, laitetaan kordariin pingispallo ja lämmintä vettä ja työnnetään sisään, etusormen ympärille tukkeeksi pyöritetty kortsu ei vuotanut ja sillä oli tosi ihanaa hieroa klittaa samalla. Hän sai aivan mahtavia orkkuja, jotka olen myös nähnyt livenä. kysynkin, onko joku muu hoksannut tämän tavan itsensä tyydyttämiseen?
pingispallolla
os-ka
14089
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse pidän tuota systeemiä työpaikallakin joka päivä, tosin anaalissa.