kuvata televisiokäyttöön? Eräs tuttavamme haluaa osallistua televisio-ohjelmaan, johon meidänkin taloa oli kuvattu ulkoapäin tieltä. Kuka tietää, onko tämä laillista ja mistä löytyisi lakipykälää aiheesta?? En haluaisi taloni näkyvän televisiossa.
Vastaukset 4
- Kyttääjäx
Kunhan kuvaaja ei ole astunut teidän tontille tai kuvannut selkeästi sisällä tapahtuvaa toimintaa, niin hän ei ole syyllistynyt kotirauhan rikkomiseen. Silloin kuvattua materiaalia saa vapaasti käyttää ja esittää.
Tontin ulkopuolelta, esim. yleiseltä tieltä kuvatut yleiskuvat teidän talostanne on ihan vapaata kuvamateriaalia käytettäväksi, mutta esim. lähikuva ikkunasta, jonka sisäpuolelta selvästi erottaa esim talon asukkaita ei enää ole aivan niin yksiselitteisesti esitysvapaata.
Miksi et haluaisi talonne näkyvän televisiossa?- Ex-tietämätön
Varsinaista kuvauslupaa he eivät ole tarvinneet. Mutta riskinä heillä on se, että jos me koemme asiayhteyden loukkaavaksi. Eli tuottajan kanssa puhuttuani pyysin häntä leikkaamaan sen pätkän mihin meidän taloa oli kuvattu pois, koska meiltä ei oltu pyydetty lupaa siihen. Tulevan tv-ohjelman sisällössä esiintyvien ihmisten elämäntyyli poikkeaa omastamme huomattavaksi, siksi emme halunneet tulla sotketuksi siihen mitenkään edes talomme kautta.
- Kyttääjäx
Ex-tietämätön kirjoitti:
Varsinaista kuvauslupaa he eivät ole tarvinneet. Mutta riskinä heillä on se, että jos me koemme asiayhteyden loukkaavaksi. Eli tuottajan kanssa puhuttuani pyysin häntä leikkaamaan sen pätkän mihin meidän taloa oli kuvattu pois, koska meiltä ei oltu pyydetty lupaa siihen. Tulevan tv-ohjelman sisällössä esiintyvien ihmisten elämäntyyli poikkeaa omastamme huomattavaksi, siksi emme halunneet tulla sotketuksi siihen mitenkään edes talomme kautta.
Ihan mielenkiinnosta
Miten teidän ja naapurin elämäntyylit eroavat?
Ja suostuiko tuottaja leikkaamaan pois teidän talostanne kuvatut kuvat? - oma mökki
Kyttääjäx kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta
Miten teidän ja naapurin elämäntyylit eroavat?
Ja suostuiko tuottaja leikkaamaan pois teidän talostanne kuvatut kuvat?Täysin ymmärrettävää.
Mietitäänpä esimerkkinä vaikkapa kohtausta, jossa huolestunut poliisi miettii jonkun asuntoaluen läheisyydessä " hmmm...jossain näistä taloista piilottelee hullu psykopaatti, hänet on löydettävä ajoissa".
Ja sitten oma mökki siinä taustalla vilahtaa.
Vois vähän harmittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400