Heippa.
Itse olin tuossa jokin aika sitten kovasti hankkiutumassa jonkinasteiseen hoitoon tämän syömisen hallitsemattomuuden vuoksi.. Kuitenkin lueskeltuani näitä keskustelupalstoja, alkoi vaikuttaa siltä, että hoidossa vaan toistetaan niitä samoja clichéitä "syö lautasmallin mukaan", "hyväksy itsesi" jne.
On nyt tullut yritettyä itsen hyväksymistä ja oman pään sisällön selvittämistä ja jääkaapin täyttämistä vain "terveellä" ruualla, mutta. Entäs kun sen "terveenkin" ruuan ahmii kaiken puolessa tunnissa pois? Entäs kun joka päivä ahdistaa ja on suorituspakkoa, mitä ei osaa mihinkään purkaa?
Itse uskoisin, että jonkinlainen kognitiivinen tai behavioralistinen terapia tai muu hoito voisi hyvinkin auttaa, mutta minkälaista hoitoa BEDiin yleensä tarjotaan? Alkaako kaikki esimerkiksi taustalla olevien alitajuisten ongelmien selvityksellä?
Kohtuullisen normaaleissa mitoissa olevana en edes välttämättä viitsi hakea mitään apua, en usko että minua otetaan tosissaan..? Vai pitääkö minun saman tien varata aika joltain überkalliilta yksityiseltä psykoterapeutilta?
Kertokaapa omia hoitokokemuksianne, jos vain viitsitte ja haluatte.
Ketkä hankkineet apua?
3
778
Vastaukset 3
- Voi auttaa?
Vertaistukiryhmä vois auttaa. Jos vaikka sieltä sais tukihenkilö, jolle vois soittaa kun tällainen ahmimishimo yllättää. Joissainkaupungeissa on jo syömishäiriöistä kärsiville tällaisa kohtauspaikkoja. Otappa selvää, löytyisikö sinunkin kaupungistasi.
- avun hakemista
oman kokemukseni mukaan, vain terapiasta on ollut minulle apua.. hoitoon hakeutumisen kynnys oli älyttömän suuri kun ajattelin, ettei minua takuulla oteta vakavasti. sairaus kuitenkin vei pikkuhiljaa syvemmälle ja syvemmälle, eikä ollut vaihtoehtoja.. en tiennyt mitä tehdä ja minne mennä.. hakeuduin psykiatriselle sairaanhoitajalle ja voin suositella. hän ymmärsi heti mistä oli kysymys ja otti minut vakavasti. hän on auttanut minua enemmän kuin kukaan, kuunnellut, neuvonut, potkinut eteenpäin, laittanut asioihin vauhtia.. sain lääkityksen joka on antanut toimintakykyni takaisin.. oireitakin hieman lievittänyt, mutta ei kokonaan.. odottelen terapiaan pääsyä ja käyn edelleen keskustelemassa hoitajan kanssa.. nämä keskustelut ovat olleet henkireikä ja avannut silmiäni. terapia on rankkaa ja voi kestää kauankin, mutta koen sen olevan ainoa keino löytää itsensä, oppia ja parantua. suosittelen ehdottomasti. asiantuntijat kyllä ottavat vakavasti ja ymmärtävät.
- bed64
Kävin vuosia sitten terapiassa BED:n takia, olen normaalipainoinen, mutta minut kyllä otettiin tosissaan. Terapiasta ei kylläkään ollut apua, koska olin terapeutin ensimmäinen syömishäiriötapaus, ja hän keskittyi melkein täysin toisen aviomieheni tapaukseen, vaikka syömishäiriöni alkoi jo murrosiässä!?
Avun sain hypnoosista, BED pysyi muutaman vuoden hallinnassa, nyt pitäisi taas löytää hyvä hypnotisoija, koska en tiedä mistä löytäisin hänet jolta sain avun alunperin.
Olen huomannut että minulla tämä sairaus on kuin olisin alkoholisti, jos olen kokonaan ilman mässyjä, niin hyvin menee, mutta jos syön yhdenkin suklaapalan, keksin, jäätelön, niin taas mennään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26974- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568835- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627- 66625