Korhosen tapauksessa on tullut esiin kysymys, että minkä verran johtavien henkilöiden täytyisi olla rehellisiä. Saako kaikkea paskaa puhua mitä tulee suuhun?
Entäs johtajat jotka valhetelevat työapaikalla naisalaisilleen perhesuhteista. Esimerkiksi johtajalla on naisalaisen kanssa suhde, jolle hän väittää jatkuvasti ettei hänellä ole kotona ei edellisten eikä nykyisen vaimon kanssa mitään seksuaalista suhdetta. Naisystävä uskoo vilpittömästi, kuitenkin yhtäkki tuleekin ilmi ikävä tieto että miehellä onkin kotona vaimon kanssa jo hankittu muiden lasten lisäksi yli vuotias lapsi. Olisiko nainen mennyt tuollaiseen suhteeseen jos hän olisi tietännyt että mies ihan oikeasti pettää.
Kun johtajalle tuleekin kireä paikka, koska vaimo on synnyttämässä kohta, silloin hän yrittää heti kiristää ja ahdistella tuota vilpittömästi häntä uskonnuta naista, joka ei tiedä siitäkin, antaen määräyksiä muille kyseisen naisen kiusaamiseksi, hän alkaa mustata naista selän takana, levitäämään naisesta kaikenlaisia huhuja, joiden mukaan kuulemma tuo nainen on ollut työpaikalla muidenkin kanssa, etc.
Onko tuo asiallista? Jos ottaa huomioon senkin, että toista käytetään hyväksi. Johtaja on joka päivä tuo naisen luo, syö sen naisen kustannuksella, vie naiselta karkkeja lapsilleen. Naiselle hän lupaa ja väittää että tuo nainen on hänen ainoa oikea rakkautensa.
Ei nainen tiedä mitä tapahtuu hänen selän takansa ja miksi hänen kustannuksellaan tehdään pilaa?
Jos johtaja näin pyörittää suhteita työpaikalla ja valehtelee omaksi etuksi, kääntäen yrityksen toiminnan siihen suuntaan että kaikkien esimiesten on keskitettävä voimavaransa nyt tuo naisystävättäarensä ahdisteluun, saadaanko järkevä toimintapäämäärä yritykselle?
Jos tuollainen johtaja valehtelee henkilökohtaisista asioista, hän valehtelee kaikesta muustakin ja kaikki uskoo. Hän jopa heittäytyy vihaiseksi jos joku epäilee häntä, koska näin saadaan ihmiset uskomaan hänen valheitaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.