Olen lueskellut tältä ja muilta palstoilta joidenkin nuorukaisten kommentteja siitä, miten armeija ei muka ole hyödyllistä, ja miten se kannattaisi lakkauttaa. Samoin karvat ylös ovat nostattaneet niiden ihmisten kirjoitukset, jotka kertovat keskeyttäneensä palveluksen eri syistä.
Itse olin armeijaan mennessä samanlainen: Halusin varusmiespalveluksen nopeasti pois alta, ja päätin jo etukäteen yrittää olla niin näkymätön ja välinpitämätön kuin suinkin.
Nopeasti huomasin kuitenkin, ettei armeija olekaan niin huono paikka. Kun tupakavereihin tutustui kunnolla, koin toveruutta, jopa rakkautta, jonkalaista en ole koskaan kokenut. Samaten ensin ärsyttäviltä pätijöiltä tuntuneet alikersantit ja upseerikokelaat muodostuivat palveluksen edetessä auktoriteeteiksi, joita oli ilo totella. Joinakin öinä päivystysvuorossa istuessani leikittelin ajatuksella siitä, että Suomeen juuri sinä yönä hyökättäisiin, ja minä saisin herättää aliupseerit tuvastaan - ehkä jopa kantaa jonkun loukkaantuneen pois sängystään. Halaisin häntä, kuiskaisin hänen korvaansa "isänmaa" ja hän nousisi ähkäisten katkenneen jalkansa varaan ja liittyisi hyökkäävään sotajoukkoomme.
Sitten juoksisin metsässä ja ampuisin rynnäkkökiväärillä niin, että kaarna lentäisi puiden rungoista. Kenties vastaani osuisi kontio, jonka kaataisin, ja jonka lihaa söisimme talvipakkasella poteroihimme kaivautuneina. Jos vilu kävisi ylivoimaiseksi, saattaisimme ryömiä aina välillä toistemme poteroihin lämmittämään itseämme ja taistelutoveriamme kehojemme lämmöllä. "Isänmaa, isänmaa, isänmaa", sykkisivät sydämemme, kun värisisimme taistelun kiihkosta suissamme suomalaisen karhun lihaa.
Henkilökohtaisesti en käsitä, miten jollakin isänmaallisella suomalaisella miehellä ei armeijan aikana heräisi samanlaisia ajatuksia. Tietysti esimerkiksi hipit ja homoseksuaalit, jotka eivät koskaan edes uskalla mennä kasvamaan miehiksi, eivät tätä ymmärrä. Heille sanon vain: te ette tiedä mitä menetätte.
Sittenpä se nähdään, kun sota tulee. Te istutte jossakin auringonpaisteessa polttelemassa bongejanne, kun kunnon miehet taistelevat henkensä edestä ja iltaisin hierovat toistensa jännittyneitä, lihaksikkaita selkiä korsussa. Kyllä teitä silloin hävettää.
Itse olin armeijaan mennessä samanlainen: Halusin varusmiespalveluksen nopeasti pois alta, ja päätin jo etukäteen yrittää olla niin näkymätön ja välinpitämätön kuin suinkin.
Nopeasti huomasin kuitenkin, ettei armeija olekaan niin huono paikka. Kun tupakavereihin tutustui kunnolla, koin toveruutta, jopa rakkautta, jonkalaista en ole koskaan kokenut. Samaten ensin ärsyttäviltä pätijöiltä tuntuneet alikersantit ja upseerikokelaat muodostuivat palveluksen edetessä auktoriteeteiksi, joita oli ilo totella. Joinakin öinä päivystysvuorossa istuessani leikittelin ajatuksella siitä, että Suomeen juuri sinä yönä hyökättäisiin, ja minä saisin herättää aliupseerit tuvastaan - ehkä jopa kantaa jonkun loukkaantuneen pois sängystään. Halaisin häntä, kuiskaisin hänen korvaansa "isänmaa" ja hän nousisi ähkäisten katkenneen jalkansa varaan ja liittyisi hyökkäävään sotajoukkoomme.
Sitten juoksisin metsässä ja ampuisin rynnäkkökiväärillä niin, että kaarna lentäisi puiden rungoista. Kenties vastaani osuisi kontio, jonka kaataisin, ja jonka lihaa söisimme talvipakkasella poteroihimme kaivautuneina. Jos vilu kävisi ylivoimaiseksi, saattaisimme ryömiä aina välillä toistemme poteroihin lämmittämään itseämme ja taistelutoveriamme kehojemme lämmöllä. "Isänmaa, isänmaa, isänmaa", sykkisivät sydämemme, kun värisisimme taistelun kiihkosta suissamme suomalaisen karhun lihaa.
Henkilökohtaisesti en käsitä, miten jollakin isänmaallisella suomalaisella miehellä ei armeijan aikana heräisi samanlaisia ajatuksia. Tietysti esimerkiksi hipit ja homoseksuaalit, jotka eivät koskaan edes uskalla mennä kasvamaan miehiksi, eivät tätä ymmärrä. Heille sanon vain: te ette tiedä mitä menetätte.
Sittenpä se nähdään, kun sota tulee. Te istutte jossakin auringonpaisteessa polttelemassa bongejanne, kun kunnon miehet taistelevat henkensä edestä ja iltaisin hierovat toistensa jännittyneitä, lihaksikkaita selkiä korsussa. Kyllä teitä silloin hävettää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoituksesi antoi ymmärtää sinun olevan homo. Sinua vain kiinnostaa hieroa toisten miesten selkiä, se varmaan kiihottaa sinua. Yööök!
kaunista se ei olisi, vaikka sana isänmaa nostattaakin tosimiehen taisteluun. Näin se kulkisi ehkä etulinjassa, mutta unohdat muut joukot esim. töpinän pojat. Ehkä saisimme rinnallemme myös veljeskansamme Ruotsin sankaripojat poteroihimme ja korsuihimme.
''Joinakin öinä päivystysvuorossa istuessani leikittelin ajatuksella siitä, että Suomeen juuri sinä yönä hyökättäisiin, ja minä saisin herättää aliupseerit tuvastaan - ehkä jopa kantaa jonkun loukkaantuneen pois sängystään. Halaisin häntä, kuiskaisin hänen korvaansa "isänmaa" ja hän nousisi ähkäisten katkenneen jalkansa varaan ja liittyisi hyökkäävään sotajoukkoomme.''
Hyi helvetti, sinulle pitäisi antaa viimeinen piikki. Nuorena monesti kysyin itseltäni: ''miksi suomella menee näin huonosti?'' Mutta tiedostamisen lahjan opittuani tajusin, että jälkeenjäänyt enemmistö elää menneisyyttä toisin kuin taas minä joka edustan tulevaisuutta ja suomessahan enemmistö määrää.
''Henkilökohtaisesti en käsitä, miten jollakin isänmaallisella suomalaisella miehellä ei armeijan aikana heräisi samanlaisia ajatuksia.''
Huomasin että sinä olet täydellinen esimerkki orjasta, koska vain orja pystyy ajattelemaan noin kapeakantaisesti ja jälkeenjääneellä tavalla. Luulet varmaan että mekin olemme kultalusikka suussa syntyneitä paskoja, jotka ovat saaneet elää ''täyttä'' elämää. Tosiasiassa tämä sinun isänmaasi ja sen kansa on tehnyt minun elämästäni yhtä helvettiä, mutta kaiken sen jälkeen en vaihtaisi osia kenenkään muun ihmisen kanssa, koska tiedän olevani oikeamielinen.
''Tietysti esimerkiksi hipit ja homoseksuaalit, jotka eivät koskaan edes uskalla mennä kasvamaan miehiksi, eivät tätä ymmärrä. Heille sanon vain: te ette tiedä mitä menetätte.''
Mistä lähtien armeijasta on tullut miehiä? Pettureita ennemmin. Sinä pidät homoina kaikkia jotka eivät käy armeijaa, eikö? Menneisyydessä ihmisiä on tapettu pienemmästäkin asioista ja sinähän edustat menneisyyttä...
!"sängystään. Halaisin häntä, kuiskaisin hänen korvaansa "isänmaa" ja hän nousisi ähkäisten katkenneen jalkansa varaan ja liittyisi hyökkäävään sotajoukkoomme. "
Homoa, Venäjällä miliisi kolkuttelisi jo oveasi! Seksuaalirikollinen!