kapitalisti, sosialisti, kommunisti

Täällä haukutaan kapitalisteja riistäjiksi, ketä ne riistää? Yrittäjä suomessa on äärimmäisen tärkeä, miksi? Hän työllistää muita ja tuo lisäksi valtiolle rahaa.

Entä julkishallinto, antaa työtä mutta mistä rahat, ei suinkaan työntekijän maksamista veroista vaan yrittäjiltä.

Koska käsitätte että jostain valtion täytyy saada rahaa ja mistä sitä saa? Yrittäjiltä sitä saa.

Esimerkki:
Kunnan työntekijä, saa palkkaa 2000 euroa ja maksaa veroja 25% soskuluja n 5%. käteen jää noin 70% eli 1400 euroa. Työnantajan sosiaalikulut valtiolle 2000 euron palkasta on 500-700 euroa joten 2000 euron palkkalainen maksaa (yhteis)kunnalle about 2000 euroa.

Yksityisen työntekijä, saa palkkaa 2000 euroa, maksaa saman veron n 30% eli n 600 euroa ja työnantaja maksaa sosiaalikuluja noin 500-700 euroa, yhteiskunta saa tuloa yrityksen palkkaamasta henkilöstä reilun tonnin.

Yksinkertainen matematiikka kertoo että yksityisyrittäjän kaksi palkollista kustantaa yhden yhteiskunnan työntekijän.
Jos suomesta häviää yrittäjät niin maa menee konkurssiin koska rahat loppuvat.
Ammattiyhdistysten aktivistien kannattaisi muistaa tämä kun seuraavalla kerralla vingutaan palkankorotuksia, sillä yritykset voi todellakin lähteä täältä kuten paperiteollisuudessa on jo käynyt.

Tässäpä mietittävää.
Ja lopuksi vielä että edelliset rahasummat ovat lähellä totuutta vaikkei ihan centilleen välttämättä täsmää.
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikset sitten mieti? Mistä se yrittäjä jne.

Äänestä

ALA TYÖTTÖMÄKSI TAI MÄNE TÖEHIN!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja niin edelleen kirjoitti:

Täällä haukutaan kapitalisteja riistäjiksi, ketä ne riistää? Yrittäjä suomessa on äärimmäisen tärkeä, miksi? Hän työllistää muita ja tuo lisäksi valtiolle rahaa.

Entä julkishallinto, antaa työtä mutta mistä rahat, ei suinkaan työntekijän maksamista veroista vaan yrittäjiltä.

Koska käsitätte että jostain valtion täytyy saada rahaa ja mistä sitä saa? Yrittäjiltä sitä saa.

Esimerkki:
Kunnan työntekijä, saa palkkaa 2000 euroa ja maksaa veroja 25% soskuluja n 5%. käteen jää noin 70% eli 1400 euroa. Työnantajan sosiaalikulut valtiolle 2000 euron palkasta on 500-700 euroa joten 2000 euron palkkalainen maksaa (yhteis)kunnalle about 2000 euroa.

Yksityisen työntekijä, saa palkkaa 2000 euroa, maksaa saman veron n 30% eli n 600 euroa ja työnantaja maksaa sosiaalikuluja noin 500-700 euroa, yhteiskunta saa tuloa yrityksen palkkaamasta henkilöstä reilun tonnin.

Yksinkertainen matematiikka kertoo että yksityisyrittäjän kaksi palkollista kustantaa yhden yhteiskunnan työntekijän.
Jos suomesta häviää yrittäjät niin maa menee konkurssiin koska rahat loppuvat.
Ammattiyhdistysten aktivistien kannattaisi muistaa tämä kun seuraavalla kerralla vingutaan palkankorotuksia, sillä yritykset voi todellakin lähteä täältä kuten paperiteollisuudessa on jo käynyt.

Tässäpä mietittävää.
Ja lopuksi vielä että edelliset rahasummat ovat lähellä totuutta vaikkei ihan centilleen välttämättä täsmää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu