Olenko riippuvainen??

paljonko??

Paljonko ja kuinka usein minun tarvitsi ottaa Panacodia että tulee riippuvaiseksi?
Entä Opamoxia tai Diapamia?

Otan jonkin lääkkeen noista melkein joka päivä ja lääkärin ohjeen mukaan. Pystyn olemaan vaikka 3 päivää ilman lääkkeitä eikä tule huonoa oloa.

Onko 2000mg kerralla Panacodia 2-3 kertaa viikossa liikaa?

6

1540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kunniaan

      On fakta, että käytettäessä monia huumeita, kuten Panacodia, Opamoxia ja Diapamia, jos eri huumeita jaksotellaan päivästä toiseen, huumeriippuvuus tulee hitaammin kuin käytettäessä vain yhtä huumetta, kuten minun tapauksessani oli, siis silloin Opamoxia.

      Tulin Opamoxista riippuvaiseksi ottamalla tabun päivässä kahden viikon ajan. Vieroitusoireet olivat varsin vittumaiset. Yrjä lensi yhtäkkiä kesken työpäivän ja hengitys saattoi salpaantua koska tahansa. Perkeleen vittumaista, mutta onneksi noiden huumeiden vieroitusoireisiin ei sentään kuole ainakaan yhtä helposti kuin alkoholihuumeen vieroitusoireisiin, mutta sehän onkin kovinta huumetta.

      Helpommalla huumeilusta selviää kun pysyttelee ihan yrttilinjalla tai sitten sekakäyttää sitä sen laillisen huumeen kanssa jaksotellen.

    • Kalle.

      Koukun syntymisen nopeudesta en osaa sanoa, mutta pitkässä käytössä koukuttavat satavarmasti kaikki, yhdessä ja erikseen.
      Panacod lienee vaarallisimmasta päästä kun sen parasetamoli pistää maksan todella lujille, ja voi saada maksakirroosin ilman viinantippaa, ja tapiksi morfiinin puolijohdannaisriippuvuuden sen kodeiinista.
      Panacodia kukaan lääkäri ei pitkään käyttöön määrääkään maksan takia, mutta bentsodiatsepaamien napsijoita tässä maassa riittää, ja reseptejä haetaan vaikka eri paikoista.
      Bentsokoukku voi tulla niin lujaksi, että vuodenkin kestävä alasajo lääkärin valvonnassa voi olla rankempi projekti kuin viinanjuonnin lopettaminen.

      • tähän

        ei suinkaan panacod aiheuta maksavikaa vaan siinä oleva parasetamol, jota myydään käsikauppalääkkeenä nimellä panadol, niitäkin voi ottaa 6kpl päivässä 500mg tablettia, eipä nyt höpötetä turhia, sillä monet kipupotilaat lukevat tätäkin palstaa, jolle panagod on välltämätön mm.hermokipuun.


      • näin olen kuullut..

        Olen kuullut, että tuon parasetamolin saa varsin helposti pois tuosta Panacodista. Jotenkin se murskattiin veteen jne..


    • suhteellista...

      Väärinkäyttö on sitä että syö enemmän kuin lääkäri määrännyt.

      Riippuvuus on sitä että on henkisesti tai fyysisesti riippuvainen lääkkeestä (addiktio).

      Itse olen käyttänyt erilaisia rauhoittavia ja unilääkkeitä vuodesta 2005, ottanut joskus 10 kpl Opamoxia kerralla. Minulle tulee vieroitusoireita (fyysinen riippuvuus) ilman lääkkeitä sekä himoja (henkinen riippuvuus) lääkkeisiin.

      Kaikki on suhteellista, eli jos vertaat minuun tilanteesi on todella hyvä. :)

    • jätä pois unilääkkeet ja

      Bentsot.. Älä ny huoli mistään riippuvaisuuksista jos lääkitys toimii... Jos ei toimi ja turruttaa.. pyydä mielialalääkitys

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5296
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3681
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3253
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2485
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2092
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1977
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1856
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1342
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1288
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1144
    Aihe