Kill Bill

Katsoin juuri elokuvan, oli kyllä aivan loistava Tarantino näytti taas mikä on miehiään, vaikka ei ihan ehkä ollut perinteistä Tarantinoa.

Kerronta oli todella hyvin toteutettu, musiikit oli aivan nappiin osuneet, ainut asia joka jäi vaivaamaan oli elokuvan kahtia jako, mikä kyllä varmasti nostaa elokuvan tuottoa.

Pakko nähdä toinen osa ensimmäisen nähtyä. Aikanaan tuleva kummankin osan sisältävä DVD-versio pakkohankinta.
141491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

että pitäiskö mennä kattomaan toi kill bill.

Äänestä
  • Jos tykkää Tarantinoista nii ei tuu pettymää. Tosiaan ainoo asia mikä vituttaa leffassa on sen loppuminen ja ku toinen osa tulee vasta ens vuoden helmikuussa.

    Kun leffa alunperin piti olla yks osanen, nyt sitte pätkästynä ----> sais lippujen hinnatkin olla pätkästyjä, ainakin jonkin verran. Ei paljoo innosta maksaa 2*8.5? yhestä leffasta. Ja sit ku DVD:eet tulee niin nekin tulee varmaa kahessa osassa ensin ja vasta myöhemmin molemmat samassa paketissa.

    Äänestä

Leffan jakaminen Tarantinon mukaan johtuu siitä, ettei hän halunnu tehdä kompromissia ja leikellä leffaa lyhyemmäks. Jos koko tarina olis ollut yhtenä elokuvana siitä olis tullut liian pitkä ja tuottajan ja elukuvayhtiön suunnalta olis tullut paineita leikellä elokuva lyhyemmäks. Sillä tavalla tarina ja leffa olis kärsinyt kutistamisesta.
Eli tällä tavalla katsojat saa paremman tarinan ja paremman leffakokemuksen.

Äänestä
  • ...kun huippu ohjaajat ei saa tehdä sellaista elokuvaa kuin haluavat. Tarkoitan, että niin pitkää kun haluavat. On kyllä noita yli kolmen tunnin pläjäyksiä tullut ennenkin. Kusetusta kaikki selitykset. Halus rahhaa perkules, kun ei oo saanut hittejä viime aikoina.

    Äänestä

  • Zede kirjoitti:

    ...kun huippu ohjaajat ei saa tehdä sellaista elokuvaa kuin haluavat. Tarkoitan, että niin pitkää kun haluavat. On kyllä noita yli kolmen tunnin pläjäyksiä tullut ennenkin. Kusetusta kaikki selitykset. Halus rahhaa perkules, kun ei oo saanut hittejä viime aikoina.

    JUST tultiin himaan kattomasta Kill Bill drive-in teatterissa (asutaan LA:ssa) Kylla oli pitkastyttavan tylsa. Ma olen digannut muita Tarantinon leffoja, mutta taa oli ihan kasittamattoman puuduttava. Tarantino viljelee omia kliseitaan, ja vaikka martial arts kohtaukset on makeita, ne on liian pitkia, eika tarjoa mitaan uutta. Ja paljon sellaista aivan turhaa filmausta, esim. jotain moottoripyora saattuetta naytetaan minuuttikaupalla, ja Uman ja Lucy Liun characterin taistelua edeltava "toistensa kierteleminen" aseet kadessa kesti aivan liian pitkaan. Pari hyvaa Tarantino -tyyppista vitsia siella oli, mutta siina se. Monet lahti pois kesken esityksen. Tarina itse oli tosi ohut, ei kiinostanut patkaakaan mita charactereille kavi. Samassa drive-in teatterissa pyöri samaan aikaan uusin Texas Chainchaw Massacre re-make, ja aina kun Kill Billissa oli aivan tosi pitkastyttava kohta, kaansin paatani sita screenia kohtaan -tarina vaikutti paljon intensiivisemmalta, nopeammin kerrotulta, ja yksinkertaisesti paljon mielenkiintoisemmalta.

    Musta vaikuttaa silta etta Suomessa on leffa diggareitten keskuudessa Tarantinosta tehty jonkinlainen puolijumala jota kukaan ei uskalla arvostella. Kun ootte nähneet Kill Billin, kysykaa itseltanne josko mielenkiintonne todella oli 100% mukana koko leffan ajan ja ja oliko leffa todellakin taynna uusia ideoita? Kylla Kill Bill varmaan toimii n. 12 vuotiaille ja sen mielisille. Joka tapauksessa, odotan mielenkiinolla seuraavaa Tarantino leffaa; toivottavasti siina olisi tiukemmin kerrottu tarina ja uusia ideoita.

    Äänestä

  • mack kirjoitti:

    http://www.imdb.com/title/tt0266697/ eikös tuolla oleva user rating kerro elokuvan tasosta aika paljon... Ite niistä leffoista jotka on nähny ja ovat Imdb top 250 ovat kaikki olleet hyviä..(lähestulkoon kaikki 90 - vuosiluvun ja sitä nueremmat leffat)

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    samainen imbd rankkaa Spidermaninkin korkealle. Sa kertookin paljon.Vakavammin otettavat arvostelijat, esim. New York Timesissa tai New Yorker lehdessa osaavat katsoa asioivat jonki verran syvemmin, eika vaikkapa ihmispaan irtileikkaaminen, makea soundtrack tai muutama popculture referennsi hamaa heita/esta nakemasta tarinan lapi. No, makuasioista ei voi kiistella, luulisin useimmien alle kaksikymppisen pitavan Kill Billista.

    Äänestä

  • mack kirjoitti:

    JUST tultiin himaan kattomasta Kill Bill drive-in teatterissa (asutaan LA:ssa) Kylla oli pitkastyttavan tylsa. Ma olen digannut muita Tarantinon leffoja, mutta taa oli ihan kasittamattoman puuduttava. Tarantino viljelee omia kliseitaan, ja vaikka martial arts kohtaukset on makeita, ne on liian pitkia, eika tarjoa mitaan uutta. Ja paljon sellaista aivan turhaa filmausta, esim. jotain moottoripyora saattuetta naytetaan minuuttikaupalla, ja Uman ja Lucy Liun characterin taistelua edeltava "toistensa kierteleminen" aseet kadessa kesti aivan liian pitkaan. Pari hyvaa Tarantino -tyyppista vitsia siella oli, mutta siina se. Monet lahti pois kesken esityksen. Tarina itse oli tosi ohut, ei kiinostanut patkaakaan mita charactereille kavi. Samassa drive-in teatterissa pyöri samaan aikaan uusin Texas Chainchaw Massacre re-make, ja aina kun Kill Billissa oli aivan tosi pitkastyttava kohta, kaansin paatani sita screenia kohtaan -tarina vaikutti paljon intensiivisemmalta, nopeammin kerrotulta, ja yksinkertaisesti paljon mielenkiintoisemmalta.

    Musta vaikuttaa silta etta Suomessa on leffa diggareitten keskuudessa Tarantinosta tehty jonkinlainen puolijumala jota kukaan ei uskalla arvostella. Kun ootte nähneet Kill Billin, kysykaa itseltanne josko mielenkiintonne todella oli 100% mukana koko leffan ajan ja ja oliko leffa todellakin taynna uusia ideoita? Kylla Kill Bill varmaan toimii n. 12 vuotiaille ja sen mielisille. Joka tapauksessa, odotan mielenkiinolla seuraavaa Tarantino leffaa; toivottavasti siina olisi tiukemmin kerrottu tarina ja uusia ideoita.

    niin että samaa mieltä olen Kill Bill-arvostelusi kanssa. Tarantinon viimeinen myyntipäivä näkyy menneen jo ohi. Äijä on jalustalle kohottamisen myötä lakannut katselemasta maahan päinkään ja niin ihastunut omaan egoonsa ja visuaaliseen kikkailuunsa että unohtaa kokonaan tarinan ja henkilöt. Tulee totisesti entistä T:ta ja Jackietä ikävä.

    Äänestä

  • elo kirjoitti:

    En ole vielä tuota Kill Bill nähny, mutta sen verran voin sanoa että ihminen se Tarantinokin vain on! Aina on sama juttu että kun Elokuva ohjaaja tekee pari huippuleffaa ni sit seuraavat pitäs olla vähintään niiden veroisia. Ja Killbill on tietääkseni kaksosanen... ettehän te voi arvostella puolivälissä olevaa leffaa... Mistä tietää vaikka tossa kakosessa ois jotain joka mullistais ton ykösosankin

    Äänestä

  • mack kirjoitti:

    JUST tultiin himaan kattomasta Kill Bill drive-in teatterissa (asutaan LA:ssa) Kylla oli pitkastyttavan tylsa. Ma olen digannut muita Tarantinon leffoja, mutta taa oli ihan kasittamattoman puuduttava. Tarantino viljelee omia kliseitaan, ja vaikka martial arts kohtaukset on makeita, ne on liian pitkia, eika tarjoa mitaan uutta. Ja paljon sellaista aivan turhaa filmausta, esim. jotain moottoripyora saattuetta naytetaan minuuttikaupalla, ja Uman ja Lucy Liun characterin taistelua edeltava "toistensa kierteleminen" aseet kadessa kesti aivan liian pitkaan. Pari hyvaa Tarantino -tyyppista vitsia siella oli, mutta siina se. Monet lahti pois kesken esityksen. Tarina itse oli tosi ohut, ei kiinostanut patkaakaan mita charactereille kavi. Samassa drive-in teatterissa pyöri samaan aikaan uusin Texas Chainchaw Massacre re-make, ja aina kun Kill Billissa oli aivan tosi pitkastyttava kohta, kaansin paatani sita screenia kohtaan -tarina vaikutti paljon intensiivisemmalta, nopeammin kerrotulta, ja yksinkertaisesti paljon mielenkiintoisemmalta.

    Musta vaikuttaa silta etta Suomessa on leffa diggareitten keskuudessa Tarantinosta tehty jonkinlainen puolijumala jota kukaan ei uskalla arvostella. Kun ootte nähneet Kill Billin, kysykaa itseltanne josko mielenkiintonne todella oli 100% mukana koko leffan ajan ja ja oliko leffa todellakin taynna uusia ideoita? Kylla Kill Bill varmaan toimii n. 12 vuotiaille ja sen mielisille. Joka tapauksessa, odotan mielenkiinolla seuraavaa Tarantino leffaa; toivottavasti siina olisi tiukemmin kerrottu tarina ja uusia ideoita.

    Itse en ole vielä Kill Billiä nähnyt, mutta haluaisin tietää, voiko Drive-in-teatterista poistua kesken leffan? Itse en ole (vielä) koskaan ollut tämänkaltaisessa näytöksessä, mutta olen aina kuvitellut, ettei siellä ole tilaa ajaa "välistä" pois? Btw. Drive-in-näytöksiä olisi täällä kotosuomessakin toisinaan hauska katsoa - varsinkin, kun sain viimein Skylarkiin uuden tuulilasin:-)

    Äänestä

  • bronsu kirjoitti:

    drive-in leffoista voi lahtea pois milloin haluaa ja sisaankin paasee kesken naytoksen.(on kohteliasta panna ajovalot pois tassa tapauksessa) Tilaa on ihan takuulla.
    Itse asuin ensin Ft.Lauderdalessa, ja naapurissa oli 12 screenin jatti drive-in. Screenit oli eri kokoisia ja sijoiteltu epa-symmetrisesti pitkin laitumia.Jos ei tykannyt yhdesta leffasta, niin sitten vain parkkeerasi auton kohti toista screenia. Projektorit olivat keskella drive-inia olevassa "majakassa."
    Hommahan toimiin niin etta autossa mennaan jonossa lippuluukulle, ja lipunmyyja kertoo milta fm tai am radiotaajuudelta tulee ko. leffan aani. Sitten vain sisaan ja parkikksella on sellaisia kohoumia joiden paalle kun parkkeeraa eturenkaat, niin auton keula on kohti screenia. Talloin jopa takapenkilta on hyvat nakymat, ja auttaa jos on tilttiratti, niin saa senkin pois edesta.
    Nyt taalla Californiassa tulee kaytya 3-screenin, 50-luvulla rakennetussa teatterissa. Monethan tuo myos retkeilytuoleja ja sitten istutaan auton ymparilla evaita syoden ja olutta juoden. Perheellisillehan drive-in on mita mainioin tapa olla yhdessa ja onhan se halpaakin, lapset paasee sisaan kai ilmaiseksi.
    Kokeileppa www.drive-in.com (tai sinnepain) siella on listattu kaikki viela toiminnassa olevat teatterit.

    Äänestä

  • mack kirjoitti:

    JUST tultiin himaan kattomasta Kill Bill drive-in teatterissa (asutaan LA:ssa) Kylla oli pitkastyttavan tylsa. Ma olen digannut muita Tarantinon leffoja, mutta taa oli ihan kasittamattoman puuduttava. Tarantino viljelee omia kliseitaan, ja vaikka martial arts kohtaukset on makeita, ne on liian pitkia, eika tarjoa mitaan uutta. Ja paljon sellaista aivan turhaa filmausta, esim. jotain moottoripyora saattuetta naytetaan minuuttikaupalla, ja Uman ja Lucy Liun characterin taistelua edeltava "toistensa kierteleminen" aseet kadessa kesti aivan liian pitkaan. Pari hyvaa Tarantino -tyyppista vitsia siella oli, mutta siina se. Monet lahti pois kesken esityksen. Tarina itse oli tosi ohut, ei kiinostanut patkaakaan mita charactereille kavi. Samassa drive-in teatterissa pyöri samaan aikaan uusin Texas Chainchaw Massacre re-make, ja aina kun Kill Billissa oli aivan tosi pitkastyttava kohta, kaansin paatani sita screenia kohtaan -tarina vaikutti paljon intensiivisemmalta, nopeammin kerrotulta, ja yksinkertaisesti paljon mielenkiintoisemmalta.

    Musta vaikuttaa silta etta Suomessa on leffa diggareitten keskuudessa Tarantinosta tehty jonkinlainen puolijumala jota kukaan ei uskalla arvostella. Kun ootte nähneet Kill Billin, kysykaa itseltanne josko mielenkiintonne todella oli 100% mukana koko leffan ajan ja ja oliko leffa todellakin taynna uusia ideoita? Kylla Kill Bill varmaan toimii n. 12 vuotiaille ja sen mielisille. Joka tapauksessa, odotan mielenkiinolla seuraavaa Tarantino leffaa; toivottavasti siina olisi tiukemmin kerrottu tarina ja uusia ideoita.

    Olet tainnut olla hieman kärsimätön katsoessasi Kill Billiä?? ;) Tarina saikin olla aika ohut
    (tai en sanoisi ohut, mutta se todellakin jäi vielä suurelta osin kertomatta),
    koska leffa oli visuaalisesti kaunis: värit, kuvakulmat etc, ja musiikkivalinnat olivat osuneet nappiin!! Pitkät kohtaukset tekivät koko elokuvan, ja se sisälsi nimenomaan hienoja KUVIA, enkä puhu nyt ollenkaan niistä hehheh-verisuihkuista, (jotka tietenkin uppoavat kakaroille). Splatteri menee leffassa aivan yli, mutta sehän siinä on ideanakin.

    Äänestä

  • mack kirjoitti:

    drive-in leffoista voi lahtea pois milloin haluaa ja sisaankin paasee kesken naytoksen.(on kohteliasta panna ajovalot pois tassa tapauksessa) Tilaa on ihan takuulla.
    Itse asuin ensin Ft.Lauderdalessa, ja naapurissa oli 12 screenin jatti drive-in. Screenit oli eri kokoisia ja sijoiteltu epa-symmetrisesti pitkin laitumia.Jos ei tykannyt yhdesta leffasta, niin sitten vain parkkeerasi auton kohti toista screenia. Projektorit olivat keskella drive-inia olevassa "majakassa."
    Hommahan toimiin niin etta autossa mennaan jonossa lippuluukulle, ja lipunmyyja kertoo milta fm tai am radiotaajuudelta tulee ko. leffan aani. Sitten vain sisaan ja parkikksella on sellaisia kohoumia joiden paalle kun parkkeeraa eturenkaat, niin auton keula on kohti screenia. Talloin jopa takapenkilta on hyvat nakymat, ja auttaa jos on tilttiratti, niin saa senkin pois edesta.
    Nyt taalla Californiassa tulee kaytya 3-screenin, 50-luvulla rakennetussa teatterissa. Monethan tuo myos retkeilytuoleja ja sitten istutaan auton ymparilla evaita syoden ja olutta juoden. Perheellisillehan drive-in on mita mainioin tapa olla yhdessa ja onhan se halpaakin, lapset paasee sisaan kai ilmaiseksi.
    Kokeileppa www.drive-in.com (tai sinnepain) siella on listattu kaikki viela toiminnassa olevat teatterit.

    se netti osoite onkin www.driveintheatre.com
    huomasin etta nyt siella Ft.Lauderdalen teatterissa on 14 (!) screenia (ja Kill Bill on ohjelmistossa.)
    Ja mesta missa itse sen nain Californiassa; siitakin on kuva (Vineland Theatre, La Puentessa.)

    Itse Kill Bill leffaan mulla ei ole mitaan lisaamista. Tai no joo, tutut jotka on mukana leffabisneksessa tai opiskelee leffojen tekemista on myoskin aika pettyneita Tarantinoon, huomasin. Mutta hyvinhan se rahaa on tehnyt.

    Joo, tosiaankin omat tietoni ja käsitykseni Drive-ineistä perustuivat kuulopuheisiin ja elokuviin, joten lisäinfo oli paikallaan. Kovat kiitokset. Toivottavasti pääsen mahdollisimman pian kokemaan tämän - eksoottiselta vaikuttavan - elokuviin menon henkilökohtaisesti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä kirjoitti:

Katsoin juuri elokuvan, oli kyllä aivan loistava Tarantino näytti taas mikä on miehiään, vaikka ei ihan ehkä ollut perinteistä Tarantinoa.

Kerronta oli todella hyvin toteutettu, musiikit oli aivan nappiin osuneet, ainut asia joka jäi vaivaamaan oli elokuvan kahtia jako, mikä kyllä varmasti nostaa elokuvan tuottoa.

Pakko nähdä toinen osa ensimmäisen nähtyä. Aikanaan tuleva kummankin osan sisältävä DVD-versio pakkohankinta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu