Kiitoksia kaikille edellisen viestini lukeneille ja siihen vastanneille. Tarkoituksella en halunnut avata mitään varsinaista keskustelua täällä heti, vaan halusin katsoa miten suhtaudutte mielipiteeseeni. Mielestäni sain ihan hyvääkin kritiikkiä ja palautetta, suurimmalta osin. Tosin joukkoon mahtui jokunen, joka ei ymmärtänyt lukemaansa tai ei halunnut ymmärtää. Terve kritiikki on mielestäni aina tervetullutta.
Mutta halusitte jotain keskustelun aihetta. Paras-hanke on ainakin aihe joka keskusteluttaa paljon. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on että meidän pitäisi saada aikaan kuntaliitos Hämeenkyrön ja Parkanon kanssa. Näen että kolmostie on meitä yhdistävä tekijä, ja kaikki kolme yhdessä olisimme asukasmäärältään riittävän suuri ja voimakas kaupunki pärjäämään tulevaisuuden kovia haasteita vastaan.Ikävää vain että H:kyrö ei toistaiseksi ole ollut valmis neuvotteluihin, mutta mielestäni meidän pitää yrittää saada neuvottelut avattua niin hämeenkyrön kuin Parkanonkin kanssa. Toivon että seuraavien kunnallisvaalien aikaan,vuonna 2012 olemme tehneet kuntaliitoksen / kuntaliitos- päätöksen, Hämeenkyrön ja Parkanon kanssa. Tässä aluksi hiukan kommentoitavaa.
Mutta halusitte jotain keskustelun aihetta. Paras-hanke on ainakin aihe joka keskusteluttaa paljon. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on että meidän pitäisi saada aikaan kuntaliitos Hämeenkyrön ja Parkanon kanssa. Näen että kolmostie on meitä yhdistävä tekijä, ja kaikki kolme yhdessä olisimme asukasmäärältään riittävän suuri ja voimakas kaupunki pärjäämään tulevaisuuden kovia haasteita vastaan.Ikävää vain että H:kyrö ei toistaiseksi ole ollut valmis neuvotteluihin, mutta mielestäni meidän pitää yrittää saada neuvottelut avattua niin hämeenkyrön kuin Parkanonkin kanssa. Toivon että seuraavien kunnallisvaalien aikaan,vuonna 2012 olemme tehneet kuntaliitoksen / kuntaliitos- päätöksen, Hämeenkyrön ja Parkanon kanssa. Tässä aluksi hiukan kommentoitavaa.
Vastaukset 35
Vanhimmat
tämä olikin ihan hyvä avaus, Jouko. Toivottavasti se saa jatkoa, niin äänestyspäätöksen tekeminenkin voi helpottua.
Jos ja kun liitoksiin mennään, niin tämä liitosvaihtoehto olisikin Ikaalisten kannalta varmaan kaikkein suotuisin.
Mutta miksi Hämeenkyrön kannattaisi lähteä tähän kolmikkoon mukaan. Mitä olisivat ne syyt, että Hämeenkryön kannattaisi lähteä tähän mukaan?
Mutta miksi Hämeenkyrön kannattaisi lähteä tähän kolmikkoon mukaan." Siinä hyvä kysymys. Hämeenkyrö on aiemmin ilmoittanut ettei tee liitosta Ikaalisten kanssa ja silti Ikaalisissa porataan että H.kyrö on ainut oikea vaihtoehto liitokselle. Täytyisi Ikaalisissakin herätä reaalimaalilmaan. Toisaalta ainakin yksi este liitokselle poistuu tulevien vaalien myötä, jotan neuvottelu mahdollisuus kyllä paranee. Jaa mikä este? No miettikää sitä.
Norri väitti eilisessä Posarissa, että Ranne, Tienari ja Kortesluoma liputtavat YLEn vaalikoneella Kankaanpää-Parkano-Ikaalinen-akselin puolesta. Tarkistin asian ja toden totta: demarijohto on yksimielisesti sitä mieltä, että Ikaalisten pitää liittyä Kankaanpäähän, Parkanoon ynnä eräisiin pikkukuntiin jo alkavalla vaalikaudella.
Saas nyt nähdä, miten Joukon käy, kun on eri mieltä demarien kuningattaren kanssa. Hyvässä muistissa on, että RL erotettiin puolueesta, kun uskalsi olla eri mieltä kuningattaren kanssa.
tai halunnut huomata, että Ylen vaalikoneen kysymys ja siinä mainitut kuntaliitoskumppanit olivat täysin hypoteettisia. Mikäli kysymyksen laatija olisi nimennyt Hämeenkyrön Kankaanpään sijaan olisi vastaus ollut varsin todennäköisesti sama kuin nytkin.
Katsoin muutaman vastauksen ja tein eri tulkinnan. Lue niitä perustelujakin, niin aukeaa asia paremmin. Jo kysymys oli täysin järjetön. Vastasiko kukaan täysin samaa mieltä. Jossainmäärin samaa mieltä jo kattaa Parkano Kihniö Jämijärvi suunnan. Muistan lukeneeni että demarit toteuttavat valtuuston päätöstä kuntaliitosasiassa. Kai muistat että valtuustossa on suunnaksi pääteytty Parkano. Käsitykseni mukaan demareilla on suhteet kunnossa hämeenkyröönkin päin. Muitten hen.koht. välien takia etelänsuunta on jumissa.
Mitä muuten tarkottaa Keskustassa oleva jako äijöläisiin ja norrilaisiin. Ketkä kuuluu kumpaankin ryhmään. Jos nyt äänestän jotakin äijöläistä eikä se tule valituksi, niin ääneni saattaa mennä norrilaisen hyväksi.
RL:n erottamisista en mitään tiedä, mutta kuinka käy keskustassa vähemmistöön jäävälle porukalle. Painetaanko nurkkaan häpeämään. Onko tuo vähäkoski muuten joku synonyymi sanalle norri. Ajattelin vaan.
Miksiköhän norri kirjoitti lehdessä oman pesän likaamisesta ja yritti suunnata jutun demareihin päin. Kuitenkin itse haukkui jutussaan kaikki oman puolueensa ehdokkaat. Kenenkähän vihtaan siinä tuli kustuksi. Tärkeintä tuntuu olevan haukkua joka suuntaan kaikkia ja paljon.
Katsoin myös sitä ylen vaalikonetta ja huomasin että monet keskustalaiset ja kokoomuslaiset oli vastannut siihen kankaanpää kysymykseen samalla tavalla kuin mainitut demarit. Jokseenkin samaa mieltä. Tasapuolisuutta nyt siihen huuteluun. Siitä olen demareille aidosti kateellinen etteivä he ole täällä aloittaneet ainuttakaan toisia mollaavaa keskustelua. Häpeän olla kskustan pitkäaikainen äänestäjä. Ei näin saa asioita hoitaa. P...... Joukon käy hyvin, mutta miten käy keskustan Norrin syleilyssä.
Eivät Kankaanpää ja Parkano mitään hypoteettisia kuntia ole. Ihan oikeita kuntia ne ovat.
Luetun ymmärtäminenkö takkuaa. Hypöteettinen kysymys, ei kaupunki.
Hypoteettinen = Kuvitteellinen
..."siinä mainitut kuntaliitoskumppanit olivat täysin hypoteettisia".
Meinaan, että kyllähän tämä Kankaanpää-Parkano-vaihtoehto on ihan todellinen kuten muutkin vaihtoehdot. Kysymys on vain siitä, minkä vaihtoehdon valitsee. Johtavat demarit näyttävät valitsevan Kankaanpää-Parkano-suunnan.
Demareiden kunnalisvaaliohjelmassa ei ole lyöty lukkoon, ei myöskään suljettu pois mitään ilmansuuntaa.
"Etelän suunta" on monien suussa kuin joku mantran mumiseminen tai tikkarin imeskely.
Ei Hämeenkyrössäkään talouden kanssa tulevina aikoina hurrata. Veroprosentti nousee ja velkaa kunta joutuu ottamaan. Eipä päättäjillä siellä suurta intoa Ikaalisen suuntaan tähän mennessä ole ollut; enenpi Nokian savut houkuttelevat yhteistoimintaan.
Ylöjärvi tuskailee vielä Viljakkalan peruista ja uusi miettimisen kohde - Kuru - on nielesketävä tuelvana vuonna. Minä henkilökohtaisesti olen mieltynyt nimenomaan Yläjärven suuntaan.
Sitten tuollaiset "kuningatar" nimittelyt ja erouhkailuvääristelyt ovat selvä osoitus pusikosta puukkoa heiluttavan mentaalihygienian köyhästä laadusta.
tyhmää, kun et sitä oikeasti ole. Kysymys oli Ylen vaalikoneen kysymyksestä. Ei mainittujen kuntien olemassaolosta sinänsä, joka kaiketi on selviö itse kullekin.
Tosin kirjoitin sen mitä kirjoitin, vaikken demari olekaan ja Parkano-Kankaanpää vaihtoehto voi olla mahdollinen siinä kuin Hämeenkyrö-Ylöjärvi vaihtoehtokin. Kysymys voi olla siitäkin, että ei ole vaihtoehtoja valittavaksi asti.
Kaikki jo väitteistäsi huolimatta tietää ettei demarit ole suunnitelleet Kankaanpääliitosta, vaan ovat toteuttaneet valtuuston tekemää päätöstä Parkanon kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Kuitenkaan, ainakaan minä en tiedä, että milloin demarit ovat vastustaneet Hämeenkyrön kanssa tehtävää yhteistyötä, vaikka niin annat ymmärtää. Aivan oikeaa tietoa (fakta) on se ettei H.kyrö halunnut yhteistyötä Ikaalisten kanssa.
Ikaalinen tekee pakkoliitoksen Hämeenkyröön ilman valtion apua ja h.kyrön suostumusta. Ei onnistu kaikilta.
lähtivät neuvotteluista kesken pois, joten
se siitä demarien jutustelusta ennen vaaleja.
pikkupuro johtaa umpilampeen
Jos kerrot vielä saman selkokielellä niin olisi hyvä, vai onko joku sisäpiirin juttu jota ei pidäkkään ymmärtää. Tärkeintä että saa huutaa. "Antakaa mäkin huudan, mäkin olen kepuli" tyyliin
ymmärtämisessä isojakin valkoisia alueita??
on toki, ymmärtämisessä on kepun mentävä aukko.
ovat demarien johtava vanha rouva AR
melkein demari on vpj MÄ jotka Parkanon
kanssa käydyistä neuvotteluista kesken
kaiken lähtivät parempien ihmisten pariin.
vai miten se oli????
kokoukseen jäljelle jääneet eivät pystyneet
tekemään ratkaisuja
henkilökohtaiset syyt johtajarouvan ja kolme
askelta jäljessä seuraavalla apulaisella
vaikuttavat liikaa kuntatasolla.
eipä silti isommmissa kunnissa töppäyksekin
ovat isompia, joten yhdistymisraha tulee
syödyksi ilman isompia kuntalaisille tulevia
hyötyjä
annetaan mäkin huutaa jos mäkin on kepuli
"henkilökohtaiset syyt johtajarouvan ja kolme
askelta jäljessä seuraavalla apulaisella
vaikuttavat liikaa kuntatasolla."
Ne henk.koht. syyt vielä jäi epäselväksi. Kerro nyt kun niin hyvin tiedät. En näin omastapäästä keksi mitä vaikuttimia heillä voisi olla.
"kokoukseen jäljelle jääneet eivät pystyneet
tekemään ratkaisuja"
Onko tosiaan niin ettei Ikaalisissa pysty muut tekemään ratkaisuja kuin mainitut kaksi henkilöä. Näin sen ymmärsin kun niin kirjoitit, mutta hiukan uskallan epäillä.
Kaikki tietää,että A.R. on rikosilmoituksineen ajanut itsensä paitsioon pariksi vuosikymmeneksi Ikaalisissa. Parkano luvannut palkita nöyrän lakeijan. M.Ä. odottaa pormestarin paikkaa palkintona oman ryhmänsä myymisestä. Demareille kelpaa kaikki seura lähtien järventakusesta "liikemiehestä". Siksi kai Lähteenkin malja täyttyi?
Kepun ja kokkareiden kellokkaiden parkanohaluja.
Teknisen vaaliliiton haussa järventakusen liikemiehen (tarkoittanet Heiskan Aria, vaan et tapasi mukaan uskaltanut sanoa sitäkään ääneen) suuntaan viime vaalien jälkeen tekivät huonolla menestyksellä jotkut toisetkin.
Pidä Äijön Matti pintasi, vaikka omien kusitolppana ei ole mukava ollakaan.
halut miukua ja maukua mainoksiaan omalla
nimellään,itse se häntä on nostettava,
palstan ohjeissa on kielletty palvelun mainostaminen.
livakasti vaan mä:n joomieheksi
mnkälainen luuranko esan kaapissa on, onko
ay rahat sekaisin
mä:llä katasrooffi mhy:sssä luottamusaseman
väärinkäyttönä, soitteleppa selääntakuselle
liikemiehelle, ellei ole remureiden kusitolppa
demareissa on kyllä hyviäkin ehdokkaita, mutta
remurit leimaavat puolueen kuten sivan nurkan
kannattajakin. Kartun kylän Mirjamikin sopii,
toivottavasti saa ääniä.
Sitä vaan vieläkin ihmettelen , että miksi keskustan ja kokoomuksen päälliköt sitten sen kuntaliitos suunnittelun Parkanon kanssa aloitti, kun se nyt yllättäen onkin demarien hyötyä koko juttu. On se hurjaa katsoa kun Kepulaiset haukkuvat oman ryhmänsä jäseniä täällä kirjoituksissa. Mahdoton valtuustokausi tulossa, ellei rivit yhtään ala pitämään. Kaikkihan tälle jo nauraa.
vaalikeskustelua!
Noilla otteilla on yhteistyö poikaa.. Käräjöinniksi menee ja kansa maksaa..
Siinäpä se tulikin, mitä melkein julkisesti
ja julkisestikin arvellaan. Ystävyys ja tuki se tulee nykyiselle valtuuston puh.johtajalle
demarileiristä. Eipä siis ihme se nimitys: Jyllin demari!!
Saa Mirjami ääniä.
Syytöksesi luottamusaseman väärinkäytöstä vaativat kait tutkimusta?? Vastaatko huutoosi??
sää meinaat löytää oman luurankos? Hirvee hinku on kumminkin kalisteluun!
Että arvostan rehtiä miestä, niin pitää kait perua puheet, että nimettömät paskahousut saavat onnensa.
Mistä löytyy hamekankaat selkäänpuukottaville?
Löytää sinunkin oikean nimesi narinasi taakse.
hermostua, mää ku narisen työkseni ja oon ihan harmiton. Enkä mää ny narissu sulle, päinvastoin. Sitte ku keksit...nimen...meinaan. Älä kerro muille.
Ei kai tämä ole mitään keskustelua, ei edes vaalikeskustelua. Vanhoja kaunoja kaivellaan, ja perään sanotaan ettei saa vanhoja kaivella. Täällä pettyneet purkaa nimimerkin takaa pahaa mieltään, kun eivät ääntään muualla saa kuulumaan. Antakaa mäkin huudan, kun kukaan ei mua kuuntele.
Tuskin siitä mitään riemua repää mulle ei sulle. Ja onneksi monelle mussuttajalle on sekin fakta, ettei eniron tietoja pääse tonkimaan ku polliisi.
puskasta ammutaan, selkään puukotetaan, kintuille
kustaan. pelle pelto noton selvittää it osoitteet
veljenpojat mauno ja jouko hyörivät ympärillä.
mutta isoin on vasta hiirellä edessä, sillä
karhukoplalainen on naamioitunut kaupungin
pormestariksi demariavuilla.
kyrösjärvi täytyisi nyt ylittää jotta
poliisimestari sisu luhatuulesta antaisi
hiirelle vinkin pormestarin tekosista.
luottamustoimiinhan te remuritkin pyrkinette
luurangot pois kaapeista 22 1 demariehdokkailta
Päästi puska veikeen haisun.
Reijo Leppästä ei erotettu puolueesta, vaan hän erosi. Demarien puoluesihteeri Laitinen ei nähnyt mitään syytä miksi Leppänen pitäisi eroittaa puolueesta. Leppänen erosi itse ja hänet valittiin mm. kaupunginhallitukseen, ehkä ensimmäisenä,itsenäisenä, ilman poliittista jäsenkirjaa olevana henkilönä.