Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies kävi perjantaina eduskunnan talousvaliokunnan kuultavana muutaman viikon takaisesta Kemiran osakkeiden suurkaupasta.
Kaupan jälkeen on kyselty, myikö ministeri osakkeet tiskin alta liian halvalla kotimaiselle ostajalle.
Häkämies kertoi selvittäneensä valiokunnalle myynnin taustoja ja toteutusta. Hän tulkitsi valiokunnan olleen erittäin tyytyväinen selvitykseen.
– Valtio säilyy edelleen merkittävänä omistajana, ja yhtiön tulevaisuudennäkymät uuden omistajapohjan kautta ovat varmasti lupaavat, ministeri selvitti.
Valiokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari ei ollut kuitenkaan omasta puolestaan täysin tyytyväinen ministerin selvityksen antiin. Hän sanoi haluavansa itse kuulla vielä muun muassa suurimman ostajan eli Oraksen johtoa.
Skinnarin mukaan kaupassa kiinnostaa hinnan lisäksi se, mitä yhtiölle tehdään ja mitä veronmaksaja siitä hyötyy. Valiokunta päättää lokakuussa, ketä se vielä kuulee asiassa.
Valtio myi elokuun lopulla vajaan kolmanneksen siivun Kemirasta lähes 660 miljoonalla eurolla. Suurimman potin osti Oras Invest -ryhmä. Valtion omistusosuus yhtiöstä putosi 16,5 prosenttiin.
Suurin oppositiopuolue Sdp arvosteli kaupan jälkeen sitä, ettei kauppaa avoimesti kilpailutettu. Myös kauppahintaa moitittiin liian alhaiseksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.