Pankkien talletussuojan nostaminen merkitsee sitä, että suuria asuntolainoja jopa 30-vuoden maksuajalla ottamaan narratut nuoret perheet varmistetaan ikuisiksi orjiksi. Talletussuoja maksatetaan aina veronmaksajilla ja velkaannutetuilla yksityishenkilöillä. Kataisen puhett ( kauppalehdessä),ovat potaskaa siltäosin, että pyrittiin estämään talletusten karkaaminen ruotsin korkeamman talletussuojan pankkeihin. Kauppalehti ja muut talousuutiset, jotka ovat julkaisseet kokonaisuudessaAN eu-n 13-kohdan ohjelman kertoo että: KUKIN EU-MAA SITOUTUU NOSTAMAAN TALLETUSSUOJANSA 50 000;N. SEN SIJAAN KUKIN EU-MAA SAA HALUTESSAAN NOSTAA TALLETUSSUOJANSA YLEMMÄLLE TASOLLE. ELIKKÄ, JOS SAKSA NOSTAA VAIKKAPA 200 000, MUIDEN MAIDEN ON PAKKO TEHDÄ SAMOIN, JOS AIKOO ESTÄÄ VALUUTTAPAON. AIVAN NATSITYYLIÄ TAAS.
käynnissä on
Ryöstäminen.
257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kepulandiassa voi odottaa.
eikä kepulaiset haluais olla eu:ssa.
Eikä kunnon kepulainen edes halunnut eu:hun.
Lipposdemarit ja kokkarit halusivat eu:ta.
Nyt ne haluu natoa, jotta varmaan kaikki rahat lähtis maasta pois, ja menis loppuki itsenäisyys.
Oli väärin itsenäistytty aikoinaan, kun demut olis halunnu Neuvostoliion valvomaan itsenäisyyteen, kuten DDR:kin.
Ei natolle, ei Eu:lle.
Eu on alkanut hajoamisensa.