Jos on psykoosi, seuraa siitä laitoshoito ja lääkitys. Tämän jokainen ymmärtää.
Mutta asia korjaantuu, psykoosi menee ohi - mutta ihmispoloinen pakotetaan ja aivopestään aina nykyisen systeemin mukaan jatkamaan lääkitystä varmuuden vuoksi ennaltaehkäisy-annoksella kotioloissa ns. avohoidossa. Jos et suostu psykiatrien mielivaltaan, he passittavat sairaalaan takaisin pakkohoitoon, aloitetaan piikkilääkitys.
Missä on itsemääräämisoikeus ja vapaus valita akuutin vaiheen mentyä lääkkeetön vaihtoehto - jos kerran pärjää ilman lääkkeitä ja sitä itse haluaa. Lääkkeet, pienetkin ns. ennaltaehkäisevät annokset kuitenkin sotkevat elämää: tekevät väsyneen, pakkokävelyä, seksuaalisesti haluttoman, miehille erektiovaikeuksia, impotenssia, vähentyvää siemennesteentuloa. Seksuaalisuus on myös tärkeä asia. Tunteet supistuvat. Sinusta tulee elävä kuollut - kaikki tämä varmuuden vuoksi. Mitä aitoa kokonaisvaltaista elämää on kemiallinen pakkopaita varmuuden vuoksi.
Vaihtoehtoja on oltava - myös raitis lääkkeetön inhimillinen, ihmisarvoa kunnioittava, humaani vaihtoehto. Rakkauden vaihtoehto. Ei mielivallan ja ylihuolehtimisen/holhoomisen vaihtoehto.
Toiset tahtovat käyttää lääkkeitä ja toisten on mahdoton olla ilman lääkkeitä, mutta jotkut pärjäävät myös ilman niitä, vaikka joskus ovat saaneetkin niistä apua tai psykoosi on niiden avulla pysäytetty.
Jos olisi resursseja pystyttäisiin psykoosikin hoitamaan lääkkeettömästi laitoshoidossa ainakin joissain tapauksissa, joidenkin kohdalla, ainakin sairaalan traumoilta vältyttäisiin, pakkoeristämisiltä, leposidetraumoilta: joskus touhukkaat potilaat eristetään ihan vaan sen takia että eivät hermostuta muita potilaita. Tilapuutetta ja henkilökuntapuutetta on sairaaloissa.
Mutta ehkä kokonaisuudessaan koko lääkeasia on monimutkainen ja vaikea asia ja lääkkeistähän pitäisi olla apua eikä harmia. Kun totuus on se että psykenpotilaissa on aina ihmisiä, jotka eivät pidä lääkkeistä - heitäkin pitäisi ymmärtää. Kun henki ei mene jos ei syö lääkkeitä, tosin uusi akuutti vaihe voi tulla todennäköisemmin ja sairaalahoito. Mutta välissä on aina monta hyvää päivää ilman lääkkeitä, jos onnistuu niin tekemään/ennen se oli paremmin valittavissa oleva vaihtoehto. Nykyinen käytäntö on liian mustavalkoista, aina vain lääkettä. Kuitenkin jokainen tapaus on oma lukunsa. Avohoito inhimillisemmäksi. Ei pakonvaltakuntaa.
Mutta asia korjaantuu, psykoosi menee ohi - mutta ihmispoloinen pakotetaan ja aivopestään aina nykyisen systeemin mukaan jatkamaan lääkitystä varmuuden vuoksi ennaltaehkäisy-annoksella kotioloissa ns. avohoidossa. Jos et suostu psykiatrien mielivaltaan, he passittavat sairaalaan takaisin pakkohoitoon, aloitetaan piikkilääkitys.
Missä on itsemääräämisoikeus ja vapaus valita akuutin vaiheen mentyä lääkkeetön vaihtoehto - jos kerran pärjää ilman lääkkeitä ja sitä itse haluaa. Lääkkeet, pienetkin ns. ennaltaehkäisevät annokset kuitenkin sotkevat elämää: tekevät väsyneen, pakkokävelyä, seksuaalisesti haluttoman, miehille erektiovaikeuksia, impotenssia, vähentyvää siemennesteentuloa. Seksuaalisuus on myös tärkeä asia. Tunteet supistuvat. Sinusta tulee elävä kuollut - kaikki tämä varmuuden vuoksi. Mitä aitoa kokonaisvaltaista elämää on kemiallinen pakkopaita varmuuden vuoksi.
Vaihtoehtoja on oltava - myös raitis lääkkeetön inhimillinen, ihmisarvoa kunnioittava, humaani vaihtoehto. Rakkauden vaihtoehto. Ei mielivallan ja ylihuolehtimisen/holhoomisen vaihtoehto.
Toiset tahtovat käyttää lääkkeitä ja toisten on mahdoton olla ilman lääkkeitä, mutta jotkut pärjäävät myös ilman niitä, vaikka joskus ovat saaneetkin niistä apua tai psykoosi on niiden avulla pysäytetty.
Jos olisi resursseja pystyttäisiin psykoosikin hoitamaan lääkkeettömästi laitoshoidossa ainakin joissain tapauksissa, joidenkin kohdalla, ainakin sairaalan traumoilta vältyttäisiin, pakkoeristämisiltä, leposidetraumoilta: joskus touhukkaat potilaat eristetään ihan vaan sen takia että eivät hermostuta muita potilaita. Tilapuutetta ja henkilökuntapuutetta on sairaaloissa.
Mutta ehkä kokonaisuudessaan koko lääkeasia on monimutkainen ja vaikea asia ja lääkkeistähän pitäisi olla apua eikä harmia. Kun totuus on se että psykenpotilaissa on aina ihmisiä, jotka eivät pidä lääkkeistä - heitäkin pitäisi ymmärtää. Kun henki ei mene jos ei syö lääkkeitä, tosin uusi akuutti vaihe voi tulla todennäköisemmin ja sairaalahoito. Mutta välissä on aina monta hyvää päivää ilman lääkkeitä, jos onnistuu niin tekemään/ennen se oli paremmin valittavissa oleva vaihtoehto. Nykyinen käytäntö on liian mustavalkoista, aina vain lääkettä. Kuitenkin jokainen tapaus on oma lukunsa. Avohoito inhimillisemmäksi. Ei pakonvaltakuntaa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sören Kierkegaard on sanonut: olipa hyvä jotta tuhouduin, jotta en tuhoutunut. Siis sairaus voi olla psyken puolustusmekanismi, kun on kuljettu väärää, mieltä murtanutta tietä.
Psykologia ja kognitiivinen ajattelu antaa todellisia avaimia akuutin vaiheen jälkihoidolle. Loogista päästä syiden tasolle, psykologisiin rakenteisiin. Mieli ja tunteet aiheuttavat myös sen kemian. Siksi mielen ja tunteiden hallinta on tärkeää ja huomion arvoinen asia. Lääkkeet ei ole ratkaisu, välttämättä. Joskus hyvä apu kuitenkin, toisille. Ehkä korkeintaan tilapäisapu akuutissa vaiheessa. Enemmän psykologiaa, kun psykiatrit ovat hoitaneet vaikean akuutin vaiheen, psykoosin. Psykoosit ovat jo kemiallisia häiriöitä aivoissa. Kaikki rauhaset, hormoonit ja välittäjäaineet, tunteet ja kemia (esim. pelko tai suuttumus laukaisee adrenaliinit, tunne/kemia) pyörittää ihmisen ns. psykoendokrinologista systeemiä, josta tunnetaan vielä ehkä liian vähän (jotain kuitenkin). Ehkä psykoosissa on ns. myrskytila. Se voi korjaantua. Ja korjaantuukin. Keskustelu- ja oivallusterapiaa tulisi saada.
Mielensairaus on mielensairautta. Seesteisessä vaiheessa voi käydä läpi heikkoiksiaan. Hallita elämäänsä: aina se ei onnistu. Mutta toisille psykologisista terapioista/lähestymistavasta on apua. Sitäpaitsi kukaan ei ole aivan terve ja optimaali kelpo ihminen, mieleltäänkään. Kohtuullinen mielenterveys ja tasapaino ympäristön kanssa olisi riittävä.
"Vaihtoehtoja on oltava - myös raitis lääkkeetön inhimillinen, ihmisarvoa kunnioittava, humaani vaihtoehto. Rakkauden vaihtoehto. Ei mielivallan ja ylihuolehtimisen/holhoomisen vaihtoehto."
Todella hyviä mielipiteitä! Yhdyn näihin, sillä olen seurannut kahden perheenjäsenen kuoleman psyykelääkkeisiin. (Toinen lääkärin määräämiin, toinen itse otettuun yliannostukseen). Kummassakaan tapauksessa ei ollut edes varsinaista mielisairautta, vain masennusta tai ahdistuneisuutta.
Toivottavasti kirjoituksesi pysäyttää monia!
Kyllä masennus ja ahdistus ovat mielensairauksia siinä missä muutkin... Kyse on vain siitä haittaavatko ne normaalia elämää. Jokaista ahdistaa ja masentaa joskus ns. "terveellä tavalla"... Ottakaahan asioista selvää...
Juuri niin. Lääkitystä ja lääkitystä. Vanhoja lääkkeitä ja uusia lääkkeitä. Vaihdetaan lääkitystä, kokeillaan taas uutta ja odotetaan. Loputonta pillerinpyöritystä eikä kukaan kyseenalaista? Noh, ainakin lääketeollisuus voi hyvin. Vaan miten voi ihminen? Muitakin vaihtoehtoja on olemassa.
Aika mielenkiintoista muuten ja oikeastaan ihan outoa, että Kela korvaa "kumileimasimena" ja liukuhihnalta potilaiden psyykelääkehoitoa mutta kun kyse on terapiasta, niin jo alkaa jarru löytymään ja rahat on aina loppu. Hyvin on lääkärit saaneet lobauksen hoidettua ja lääkefirmat tietysti samoin.
Kenenköhän etua tässä ajetaan?
Kun psykiatrian lääkäri tekee potilasta koskevia pakkotoimipäätöksiä, hän oikeastaan ajattelee viimeksi potilaan etua.
Ensin tulee tietysti oma etu. Kukapa nyt vaarantaisi hyvän virkauransa yhden tuntemattoman ihmisen vuoksi.
Sitten tulee mielisairaalan etu. Kaikki organisaatiot ovat taipuvaisia pöhöttämään itseään eli mielisairaalat pyrkivät todistelemaan oman olemassaolonsa oikeutusta. Kyllä mielisairaaloissa tiedetään hyvin että psyykelääkkeet ovat vaaraksi terveydelle, mutta ne tuottavat näin potilasainesta.
Tilastojen mukaan Suomessa kuolee paljon ihmisiä "mielenterveydellisiin häiriöihin". Onko kyse itsemurhista (jotka myös tilastoidaan) vai lääkeaineitten haittavaikutusten seurauksista?
Eräs lääkäri nosti äläkän asiasta, mutta joutui kollegoidensa epäsuosioon.
Kuka muistaa viimeksi nousseen kohun mielisairaalapotilaan kuolemasta/kaltoinkohtelusta?
Eikö sairaita halutakaan parantaa???
Kysymyksiä nousee vaan yhä lisää..
ammattisi?
Omaiseni tarvitsi unilääkettä ja vuosia hän käytti sitä, kunnes se evättiin ja vaadittiin mielialalääkkeiden käyttö. Itse hän ei olisi halunnut. Hän valvoi kaikki yöt ja oli päivät lääkehuuruissa ja pöhöttyi kovasti. Meni vuosi ja hän teki itsarin psyykelääkkeillä.
Toinen sukulainen kuoli (lievästi vammainen) lääkärin määräämiin psyykelääkkeisiin. Kotona hänet hoidettiin pienellä lääkemäärällä ja rakkaudella, mutta laitoksessa tönkkösuolattiin lääkkeillä ja hän menehtyi kolmessa vuodessa. Poliisin papereissa on kuolinsyy lääkärin määräämät psyykelääkkeet (ei itse otettua yliannostusta).
En puhu ehdottomasti lääkkeitä vastaan. Joillekin ne on hyvä apu kriiseissä ja lievänä annostuksena läpi elämänkin, mutta entä isot määrät?
En voi sille mitään, että luottamus psyyken hoitoon on mennyt. Minusta pitäisi aina kunnioittaa potilaan tahtoa lääkkeettömään hoitoon.
En ole sosiaali- ja terveysalalla enkä myöskään opiskellut näitä aloja yhtään. Pidän psykologiaa taikauskon sukuisena ilmiönä.
Pyrin katsomaan asiaa myös heidän kannaltaan, koska omiin kokemuksiini vedoten arvelen että he eivät kykene asialliseen keskusteluun muiden kuin samanmielisten kanssa "Raivohullu möykkääminen" ei kuulu tälle(kään) palstalle.
En vastusta vapaaehtoista auttamista kuten mainitsemasi unilääkkeitten käyttö. Vastustan pakkoauttamista koska sitä käytetään terveiden kiusaamiseen. Mielisairauden määrittelytilaisuus kun on niin farssimainen tilaisuus.
Monet katuhuumeet kuten ritalin ja LSD olivat aluksi psyykelääkkeitä. Tietenkään kaikki psyykelääkkeet eivät ole huumaavia. Vielä 1980-luvulla ihmisiä varoiteltiin tarpeettomasta lääkkeitten käytöstä, ja sietäisi vieläkin. Kaikillä lääkkeillä kun on huonoja sivuvaikutuksia.
Diapam ja morfiini ovat myös voimakkaita kipulääkkeitä. Morfiini oli oiva apu viime sotien kenttälääkitykselle.
Minusta psykiatria on PALJOLTI tekosyy tarpeettomaan pakkolääkitykseen. Monella lääkärillä on lääketehtaan osakkeita. Toisaalta psyykelääkitys on myös kemiallinen pakkopaita ja näin helpottaa lääkäreitten ja hoitajien työtä.
Valitettavaa että mainitsemasi lääkäri ei ehkä koskaan joudu syytteeseen murhasta, merkillistä että poliisi merkitsi kuolinsyyksi psyykelääkkeet. Nykyään viranomaisista tehtyjä rikosilmoituksia ei edes kirjata mihinkään.
Valitettavaa, että oma luottamukseni viralliseen systeemiin, varsinkin psykiatriaan on mennyt. Turha on herrojen syyttää metsää jos se vastaa niin kuin sille huutaa.
Kun valtion alle joutuvat. Osa kuolee heti kuukaudessa-parissa, osa vasta vuosikymmenten kuluttua mutta lääkkeet ne syynä on yleensä kun kroppa ei yksinkertaisesti kestä niiden päivittäistä käyttöä. Parempi kuolla heti kuin kärsiä kauan.
Minusta psykiatria on PALJOLTI tekosyy tarpeettomaan pakkolääkitykseen. Monella lääkärillä on lääketehtaan osakkeita. Toisaalta psyykelääkitys on myös kemiallinen pakkopaita ja näin helpottaa lääkäreitten ja hoitajien työtä.
-----
lääkä_rit jo koulutuksen puolesta keskittyvät lääk_keiden antamiseen. muuta eivät tee.
vaikka lääkärin saisi vakuutettua ettei mitään sairautta ole, ei lääkkeiden anto silti lopu koska lääkäri kokee tehtäväkseen antaa lääkettä kaikille jotka on lääkittäväksi tuotu, lääkäri ei koe tehtäväkseen arvioida, tarvitseeko kukaan sitä lääkettä vaan yhteiskunta on lääkärin osalta tehtäväksi määrittänyt nimenomaan lääkitsemisen.
Valitettavaa että mainitsemasi lääkäri ei ehkä koskaan joudu syytteeseen murhasta, merkillistä että poliisi merkitsi kuolinsyyksi
----
se on toinen lääkäri tämä patologi joka määrittää kuolinsyyn
psyykelääkkeet. Nykyään viranomaisista tehtyjä rikosilmoituksia ei edes kirjata mihinkään.
----
harvempi lääkärille vapaaehtoisesti menee vaan poliisi sinne vie eli on jo tietoinen siitä että piikille viedään ja sen vihansa ja murhanhimonsa osoituksena tekee.
patologi määritteli kuolinsyyn, joka annettiin tiedoksi poliisille. Poliisin papereista äitini sai kuolinsyytiedon.
Ihmisoikeuskomissio oli kiinnostunut tapauksesta, mutta emme antaneet asiaa sinne, kun luotimme, että potilasvahinkovakuutus korjaa virheet (edes hautajaiskuluissa). Näin ei käynyt.
Sairaalassa ketään ei voida pitää loputtomanpitkään pakkohoidossa. Sairaalassahan voidaan uhkailla piikkilääkityksellä mikäli ei suostu pilleriä syömään, mutta sairaalasta kotiuduttua ei ole sitten kenelläkään minkäänlaista sananvaltaa taika vaikutusmahdollisuutta lääkitsemiseen.
Vakuuttelivat minulle, että mikäli sairaalassaolon jälkeen tunnollisesti jatkaisin lääkitystä, minulla olisi hyvätkin mahdollisuudet opiskeluun jne.. Olen omat opiskeluni opiskellut, vapaaehtoiseen koulutukseen en ole hakeutunut enää näin aikuisiässä ja olisinhan taatusti vastentahtoinen yhteiskunnaliseen oppilaitokseen sairaalassaolon jälkeen. Tiedän jopä näiltä keskustelupalstoilta miten oppilaitosten opiskelijoita ahdistellaan mielenterveydenhoitoon.
Sairaalasta kotiutumisen ehtona oli päiväosastolla käynti. Ymmärsin ensimmäisen päivän jälkeen, että ei se riitä, että jokin vanha hapankaali mielistelee minua jossakin hullujenpäiväkodissa. En minä yksinkertaisesti halunut olla tekemisissä heidän kanssaan saati syödä jotain omituisia luulotautipillereitä. Lopetin päiväosastolla käynnin ja vedin pillerit viemäristä alas. Kertaalleen mielenterveydenhoitaja tunkeutui työvoimatoimistoon virkalijan ja minun seuraksi, olin varannut ajan työkkäristä, mutta tehdessäni selkeäksi, että en pidä moiseta ahdistelusta olenkin sitten jo saanut olla täysin rauhassa.
Käytännössä siis lääkäritkin tietävät kuinka turhia heidän lääkityksensä ovat eikä kenelläkään riitä resursseja lähteä valvomaan toistuvasti esim. pillereiden syöntiä. Ei sinua pakkolääkitä sairaalassalon jälkeen.
kiitos tekstistä...se todella huojensi oloa!! olen lukiossa ja täysin, tai ainakin melkein, sitä mieltä ettei mulla ole mitään huolestuttavaa mielisairautta (pystyn tai luulen pystyväni kontrolloimaan itseäni)
... nyt mielenterveystoimistolla sanottiin että tarttis alkaa syömään lääkkeitä tai mieluiten mennä laitokselle etsimään sopiva lääkitys (lääkkeitä tarjottu jo reilun vuoden verran masennukseen tai psykoosin alkuun, mutta olen sanonut selvän EIn).
olin jo kerran "sairaslomalla" väsymyksen vuoksi pakkolähetteellä. paikka ihan hieno ja sai kavereita, mutta lääkärin neuvottelut alko ahdistaan ja vihan tunne sisällä alkoi kasvaan (teki mieli paiskoa kukkapurkit lattialle, rikkoa telkkarit, juosta järvenjään poikki pois, lyödä jotain hoitsua oikein kunnolla jne.) joten halusin ja pääsin pois ennen kuin mitään pahempaa ehti tapahtua. uudestaan en haluisi samaa kokea, vaikkakin lähtö voisi olla helpompi jos menisi sisään vapaaehtoisesti. mutta en tiedä voiko siihen luottaa...
älä huoli, ei se sinusta johdu se vihantunne jos joku käyttäytyy ylimielisesti ja kohtelee pikkulapsena sekä samalla tyrkyttää lääkettä joka tuhoaa aivosi
toivottavasti ei mun :( vaikka tällä hetkellä niillä on yliote kun meikäläinen on jossain kuumehörhössä ja puhuu mitä päähän pälkähtää ja mitä jaksaa ...HJÄLP!
sairaalapotilaat sairaalassa.
Nyt on 70 % sairaalapotilaista avohoidossa säästöjen takia.
Varmuuden vuoksi annetaan näille "ennenaikaisesti" kotiutetuille "yhteisöhoitopotilaille" sen verran lääkitystä etteivät karkaile ihmisten kimppuun vaan kyhjöttävät hiljaa nurkassaan.
Se on varmaan EU-direktiivin mukaista riittävää psykiatrista hoitoa.
aiheuttavat sen kimppuun karkailemisen
Kotihoito on monesti paras vaihtoehto, siis lääkkeet kotiin (neuroleptit) ja jos olo ei parane ollenkaan muutamassa päivässä, niin sitten vasta sairaalaan muutamaksi päiväksi. Kotona olo edellyttää läheisten huolehtimista esim. soittavat monta kertaa päivässä ja kysyvät vointia. Pakkohoito on julmaa, ellei jopa silkkaa pahuutta. Lisäksi sillä voi olla ikäviä seurauksia; leimatuksi tuleminen (vaikka ei se ole potilaan vika, että hänet on hoitoon laitettu), vaikutukset ihmissuhteisiin (jopa avioero), työpaikka voi mennä, siitä seuraa taloudelliset vaikeudet ym. Lääkityskään ei saisi olla pitkä, koska lääkkeet voivat esim. lihottaa kamalasti, josta taatusti seuraa masennusta...