Onko muilla tätä itsari iloa ja sit surua?

Kokemuksesta voin sanoa, että parin vuoden päästä ja hyvällä tuella olet päässytkin masennuksestasi ja olet voittanut vaikeutesi. Sen takia kannattaa iloitakin jo etukäteen. Ja mikä parasta, olet edelleen elossa.

Jotenkin kirjoituksestasi paistaa se, että vaikeutesi ovat voitettavissa. Tiedät, että parin vuoden päästä tilanne on toinen kuin nyt. Ja tiedät, että tarvii vain päästä vaikeuksien yli jotenkin, niin siellä on taas se elämänilo. Kuolema tuntuu tällä hetkellä ainoalta ulospääsyltä, mutta ajattelepa yhtä asiaa: Jokainen meistä kuolee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Miksi ihmeessä sitä pitää kiirehtiä? Se päivä tulee aivan varmasti kuitenkin. Eikö kannattaisi elää vaikeudet läpi, koska ne eivät itsessään tapa ja kokea vaikeuksien voittaminen ja siitä saatava voitonriemu ja ilo.

Ajattele, mitä suurenmoista sinulta ehkä jää kokematta, kun karkaat elämää. Sinä tarvitset vain tukea. Pyydä apua, niin sitä sinulle annetaan.

Mä jotenkin tajuan tuon iloisuuden potkun, kun sinä hetken osaat elää tässä hetkessä, kun kuvittelet ettei kauan tarvii, kuun luulet tekeväsi.... Ei, ei. Ja sitten se huono olo i.m.-asiasta jälkeen päin tulee just oikein, se on pirullinen vaivaava ja elämää tuhoava ajatus ja tunne. Aikoinaan oli minullakin tyyliin 'mun on pakko kuolla', ajatus kai jatkui kun ei tästä elämästä voi tulla mitään. Ei se ollut totta kuitenkaan, tulihan siitä nelisenkymmentä vuotta tuon fiiliksen jälkeen olen taapertanut.

Käsitykseni on, että i.m-ajatukset ovat pahoja ja ahdistavia, eivät millään tavalla elämää rakentavia, joskin osaan semmoisenkin ihmisen osaan jotenkin asettua. Erittäin valitettavaa, että yleensä ihminen voi jäädä niin yksinkin, että kaikki toivo sammuu.

Arvaa, minä saan ilon siitä samasta, että 'ei tätä enää kauan kestä', sillä tavoin, kun olen saanut tulla uskoon ja odotan Herraani palaavaksi elämääni ja siis itseni pääsyä täältä pois Taivaan Kotiin. Se saa minut iloiseksi ja kestäväiseksi, vaikka nyt onkin välistä tosi surkeeta. Se on sananmukaisesti Suuri Toivo, joka auttaa ja erittäin vakaasti uskon kaiken olevan totta, siis niinku Raamatun ilmoituksen ja Elävän Jumalan ja Vapahtajan Jeesuksen, Hänet olen kokenut erittäin konkreettisesti. Tämä tuli mieleeni Sinulle sanoa, että muistathan, tässä on mahdollisuus saada menneet unohdetuksi ja anteeksi ja pois pyyhytyksi; ihan konkreettisesti saisit aloittaa puhtaalta pöydältä ihan alusta ja - olla iloinen ! (Tämä kirje on vain aloittajalle, siihen ei muiden tarvitse puuttua.)

Hae apua ja keskusteluseuraa. Maailman meno on toivottoman tuntuista, ymmärrän hyvin, että tulee mieleen tuollainen '2 vuoden päästä'. Minullekin varmaan, ellen olisi saanut opetella 'pyhää huolettomuutta' (kaanaankieltä!). Odotan sitä, että tämä kaikki loppuu, mutta mitenkään en itse halua jouduttaa asiaa. Tämän kaiken loppuminen vaan lohduttaa, minuakin siis.

Muista myös, päivä vain ja hetki kerrallansa, eikä missään ole sanottu että menneisiin tarttee jäädä kiinni!