Tietääkseni joissain uskoissa elämän päättämisen voi ottaa omiin käsiin. Muistaakseni katsottiin joskus koululla uskonnontunnilla, kuinka jotku nousivat jonnekin vuorille "kuolemaan".
Yleensä elämänpäättäminen jakaa mielipiteitä eri uskonnoissa ja suunnissa. Joskus takavuosinahan eripuolilla maailmaa on ollut ihan laillista eutanasia, mutta nykyään se on aikalailla kiellettyä. Silti laittomia eutanasioita annetaan siellä sun täällä.
Millainen käsitys yleensä vanhoillislestadiolaisilla on oman elämän päättämiseen, jos on muuten uskovainen?
Itse olen siinä tilanteessa, että mulla on mennyt voimat jatkaa tätä elämää. Olen vanhoillislestadiolainen, mutta minusta tuntuu kohtuuttomalta jatkaa elämää, jos se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.
Olen käynyt psykoterapiassa, muttei siitä ole ollut apua. Samoin lääkkeistä ei ole ollut yhtään mitään apua, sillä ne ei ole pystynyt ratkomaan niitä ongelmia, joita mulle on kasaantunut pilvin pimein. Yhteiskunnalleki tulee kalliiksi hoitaa tällaista, josta ei tahdo enää ihmistä saada aikaseksi. Kuinkahan paljon yhteiskunnan varoja jo nyt minuun on kulutettu?
Nyt mulla on viimeaikoina tullut liian monia vastoinkäymisiä ja tulevaisuuskin näyttää hyvin harmaalta. Kavereitakaan mulle ei ole suotu ei sitten yhtään. Elämäni kieltämättä maistuu melko puulle. Kaikki ilo on kadonnut, jos sitä koskaan on edes ollutkaan. Nyt viimeaikoina seurapuheetkin ovat alkaneet menemään täysin ohi, koska keskittymiskykyni on huonontunut valtavasti. Kokoajan vain voimakkaana mielessä, mitä mulla tehdään. Mikä on mun virka. Kuinka selviän kaikesta. Miksi ylipäänsä synnyin jne..
Yleensä elämänpäättäminen jakaa mielipiteitä eri uskonnoissa ja suunnissa. Joskus takavuosinahan eripuolilla maailmaa on ollut ihan laillista eutanasia, mutta nykyään se on aikalailla kiellettyä. Silti laittomia eutanasioita annetaan siellä sun täällä.
Millainen käsitys yleensä vanhoillislestadiolaisilla on oman elämän päättämiseen, jos on muuten uskovainen?
Itse olen siinä tilanteessa, että mulla on mennyt voimat jatkaa tätä elämää. Olen vanhoillislestadiolainen, mutta minusta tuntuu kohtuuttomalta jatkaa elämää, jos se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.
Olen käynyt psykoterapiassa, muttei siitä ole ollut apua. Samoin lääkkeistä ei ole ollut yhtään mitään apua, sillä ne ei ole pystynyt ratkomaan niitä ongelmia, joita mulle on kasaantunut pilvin pimein. Yhteiskunnalleki tulee kalliiksi hoitaa tällaista, josta ei tahdo enää ihmistä saada aikaseksi. Kuinkahan paljon yhteiskunnan varoja jo nyt minuun on kulutettu?
Nyt mulla on viimeaikoina tullut liian monia vastoinkäymisiä ja tulevaisuuskin näyttää hyvin harmaalta. Kavereitakaan mulle ei ole suotu ei sitten yhtään. Elämäni kieltämättä maistuu melko puulle. Kaikki ilo on kadonnut, jos sitä koskaan on edes ollutkaan. Nyt viimeaikoina seurapuheetkin ovat alkaneet menemään täysin ohi, koska keskittymiskykyni on huonontunut valtavasti. Kokoajan vain voimakkaana mielessä, mitä mulla tehdään. Mikä on mun virka. Kuinka selviän kaikesta. Miksi ylipäänsä synnyin jne..
Vastaukset 3
Vanhimmat
piristää mieltä,jos haluat eroon nykyisestä menosta.
Avaa uusi lehti ja aloita alusta.
Itsari ei ole rikos,mutta aina kannattaa etsiä uusia ystäviä.
Sanon sinulle niinkuin Paavali, Filippin vanginvartijalle että älä tee itsellesi mitään pahaa,kun vanginvartija luuli vankien karanneen ja meinasi miekkaan heittäytyä.
Rukoile, että Jeesus auttaisi sinua ja lupaan rukoilla puolestasi, että Hän antaisi sinulle avun oikeaan aikaan. Itemurhan tekeminen ei kuulu kristinuskoon, pakanauskonnoissa voi sellaista olla.
Taitaa olla pelkkää haittaa.
Muuta ajateltavaa pitää olla,että pääsee "selville vesille".