Kaverini opiskele rahoitusta hkkk:ssa ja kertoi että meklareilla ja sijoitusaloilla on mahdollisuus päästä aika pitkälle. Joten minuakin rupesi ala kiinnostamaan, on oikeastaan kiinnostanut siitä asti kun näin Wall Streetin... Mitä juuri valmistunut meklari ansaitsee ja miten palkka nousee, nouseeko pelkästä omasta tuloksesta vai kokemuksesta ja nouseeko lineaarisesti vai progsessiivisesti?? Kiitos etukäteen...
Meklarin palkka??
Bateman
14104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aluksi täytyy sanoa ettei ole mitään ns oikeaa palkkaa. Homma menee jotenkin näin: jos menee ihan pystymetsästä ihan yksityispuolen osakemeklariksi, palkka on pieni, ehkä luokkaa pari tonnia pohja ja jotain bonuksia päälle. Tätä on kyllä aika turha arvailla koska eri taloilla on ihan erilaisia palkkiomalleja ja jossain voi vaikka koko palkka koostua omien kauppojen provikoista ja toisaalla taas voi esim puolet olla pohjapalkkaa jne. Kuitenkin lähtökohta on että jonkunmoinen osa palkasta ainakin riippuu omasta kauppavolyymistä, joten provikkapohjaista myyntityötä viimeisen päälle.
Hiljakseen sitten kun alkaa omia asiakkaita ja pohjaa olla, alkaa palkkatasokin nousta yhdessä nousevien kauppamäärien myötä. Ala on kuitenkin erittäin paljon ns luottamusbisnestä eli oman asiakaskunnan kerääminen ja suhteiden luominen vaatii poikkeuksetta paljon aikaa, vuosia ainakin. Kuitenkin sen jälkeen tulotaso alkaa varmasti olla ns. riittävä, toisaalta sitten päivätkin ovat usein pitkiä ja stressaavia. Tokihan sitten myös erilaisia bonuksia tulee kun arvosi talolle alkaa nousta.
Lopuksi pari esimerkkiä: teknohuuman aikaan oli useita meklareita joiden vuosipalkka nousi miljoonatasolle ja rahaa tuli ovista ja ikkunoista, ostettiin osakkuuksia välittäjäliikkeistä, syötiin pitkiä kosteita huippulounaita firman laskuun ja vain taivas oli rajana. Viimeisenä parina vuonna alalla on käynyt todellinen kato, paljon porukkaa on jäänyt työttömäksi ja monien työssä olevien palkkataso on hyvin lähellä duunariluokkaa tai mieluummin sen alle ja edelleen työpäivät ovat pitkiä ja entistä stressaavampia. Nykyään vain hyvin harva pääsee isommille palkoille. Eli vaihtelu on todella suurta.
Tämä kotimaasta, ulkomailla kaikki on tietysti paljon suurempaa ja myös paljon raadollisempaa.
Tossa jotain infoa, kysy jos jotain muuta ihmettelet.