Vielä näin syksylläkin ehtii keräämään teeaineksia luonnosta. Rehevillä kasvupaikoilla ainakin vadelmasta löytyy vielä vihreitä elinvoimaisia lehtiä. Samoin mansikka kasvattaa uusia lehtiä aina lumentuloon saakka.
Vadelman parkkihappo, ainakin siinä erässä minkä valmistin, tuntui olevan aika väkevää ja vallitseva maku tuntui aika vahvalta parkkihapolta, siitäkin huolimatta vaikka hapetin noin seitsemän tuntia. Täytyykin tehdä toinen erä ja lisätä hapetusaikaa vaikkapa yli yön kestäväksi. Jospa yrittäisin saada niin ison erän aikaiseksi, että hapettaminen avoimella pellillä höyryttämällä olisi mahdollista.
Saa nähdä sitten riittääkö uunin alaosaan sijoitettu pellillinen vettä pitämään erän riittävän kosteana hapettumista ja muuta entsyymitoimintaa ylläpitävänä. Vai kuivuuko erä ennen aikojaan?
Mitähän muita syysteen mahdollisuuksia olisi?
Syys-teetä
5
806
Vastaukset
- luonnosta
ei löydy TEEN raaka-aineita.
Muiden kasvien kuin teen lehdistä ei tule teetä millään konsteilla. Ne ovat vain teen kaltaisia juomia, mutta eivät teetä!- Teeppo
Kipaisepa kirjastoon oppimaan esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjasta mitä tee suomen kielessä tarkoittaa. Myös kamomillatee, koivutee, kanervatee, voikukkatee yms. on teetä.
PS. Katso samalla mitä viini tarkoittaa, sillä viininkin raaka-aineita löytyy Suomen luonnosta.
- mitenkään liity
kysymykseen, joten anteeksi heti alkuun......mutta mikä voi olla se tuoksuva kasvi, joka tuoksahtelee kukkaiselta tienvarsilla/nurmikoilla vielä lokakuun alussa? Jotenkin tulee zubrovka (tuoksumaarianheinä) mieleen. Onko joku koristekasvi eteläisen Suomen tienpientareilla vaiko luonnonvarainen?
- Tuoksuilmiö
Minttu ainakin tuoksuu vielä senkin jälkeen kun on kasvunsa lopettanut.
Aika moni kasvi antaa tuoksua silloin kun sen rakenne murskautuu esimerkiksi jalan alla. Myös ensimmäisten pakkasten jälkeen lämmön noustessa voi tuntea aika voimakkaitakin kasveista lähteviä tuoksuja.
Valitettavasti tuoksuilmiöstä ei yleensä ole lähdekirjallisuudessa mainintaa, kuin kaikkein voimakkaimmin tuoksuvista kasveista ja ei aina niistäkään.
- koko kesän
Varmasti moni on jo teeaineksen tämän kesän sadosta valmistanut. Jos ei niin kohta joutuu turvautumaan syystee raaka-aineisiinj.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 686872
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on636803Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1485456Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist504493En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204089Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53680- 373258
- 283173
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris752779Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta402269