Kokoomuksen

Salolainen, kanerva ja Stub onnittelivat Ahtisaarta heti tuoreeltaan ja ylistivät hänen panostaan rauhan puolestapuhujana maailmassa sekä hänen tekojaan taistelussa rauhan puolesta.
Yksikään kepulainen ei ole vaivautunut kommentoimaan asiaa. Mikä ei ole kyllä ihmekään, sillä niinkin itsekeskeisijä ja omahyväisiä ihmisiä kuin kepulaiset ovat, niin heille ei anna luonto periksi onnitella demaripressaa.

Voi vain kuvitella, kuinka ääretön vitutus kalvaa reppaneiden mieltä tällä hetkellä.
Varsinkin kun omasta puolueesta ketään eikä kukaan tule ikinä saavuttamaan samanlaista arvostusta kuin Ahtisaari sai tänään.

ja jatkoa seuraa kahden viikon päästä, kun äärioikestolainen riistäjäpuolue saa veretseisauttavan vaalitappion kunnallisvaaleissa, sen siitä saa kun aikansa kusee palkansaajia silmään.
589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja Matti Vanhanen antoi tunnustusta ja onnitteli.

Äänestä
  • on pitänyt taputtaa demaripressalle.
    Entäs itse, luuserimaajussi. Osaatko olla aidosti iloinen Ahtisaaren nobel palkinnosta ja niin kauan kun elät palkansaajien siivellä, puhut minulle kunnioittavaan sävyyn.

    Äänestä

tarkoittanet sillä demareita nimenomaan.
esim.kuntouttava työtoiminta= peruspäivära 8 jöröö päivässä.
tyypillistä demaripolitiikkaa.

Äänestä
  • joskus töihin.Voi perkele, ei oo millään enää mitään väliä. Äänestä sinä poika porvareita, ne pitää susta varmaan hyvää huolta ja ruhtinaallisella palkalla vielä.

    Äänestä

Siitä ukosta ei ole jäljellä muuta kuin luut ja nahka, niinkuin ei hänen puolueestaankaan. BWUaaahahah!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iivari kirjoitti:

Salolainen, kanerva ja Stub onnittelivat Ahtisaarta heti tuoreeltaan ja ylistivät hänen panostaan rauhan puolestapuhujana maailmassa sekä hänen tekojaan taistelussa rauhan puolesta.
Yksikään kepulainen ei ole vaivautunut kommentoimaan asiaa. Mikä ei ole kyllä ihmekään, sillä niinkin itsekeskeisijä ja omahyväisiä ihmisiä kuin kepulaiset ovat, niin heille ei anna luonto periksi onnitella demaripressaa.

Voi vain kuvitella, kuinka ääretön vitutus kalvaa reppaneiden mieltä tällä hetkellä.
Varsinkin kun omasta puolueesta ketään eikä kukaan tule ikinä saavuttamaan samanlaista arvostusta kuin Ahtisaari sai tänään.

ja jatkoa seuraa kahden viikon päästä, kun äärioikestolainen riistäjäpuolue saa veretseisauttavan vaalitappion kunnallisvaaleissa, sen siitä saa kun aikansa kusee palkansaajia silmään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu