jos katsoit Piirin ensimmäisen osan. Todistettu on, eikä sille voi enää mitään. Kukaan sitä ei voi kiistää, ei edes kieltäjät.
Kunhan vielä tulis se emälaiva 14 päivä, niin sitten tiedämme senkin.
Kunhan vielä tulis se emälaiva 14 päivä, niin sitten tiedämme senkin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
on varsin mielenkiintoinen lause.
Kieltämättä.
Asiaan...
Tässähän on nyt kyse vain sanoista? Mutta sitten myös asiasta sanojen takana, joten. Tarkoitat jälleensyntymistä, reinkarnaatio.
Uudestisyntyminen on kristillistä terminologiaa ja aivan eri asia.
Englanninkielisessä maailmassa reinkarnaatio (uudelleenruumiillistuma, mikä tulee sanasta inkarnaatio eli ihmiseksi tuleminen, ruumiillistuma) on reincarnation tai rebirth. Suomeksi jälleensyntymä.
Uudestisyntyminen tarkoittaa tämän maanpäällisen elämän aikana eli yhdessä ainutkertaisessa ihmiselämässä tapahtuvaa henkilökohtaista kokemusta. Sanaa käytetään myös muissa yhteyksissä kuin kristillisissä kuvaamaan merkittävää henkilökohtaista kokemusta, uudistumista, uuden identiteetin tai vaikuttavan oivalluksen löytymistä.
Kristillisessä terminologiassa uudestisyntymällä tarkoitetaan Jumalasta erillään olevan ihmisen tulemista Jumalan yhteyteen, mikä tapahtuu Jeesuksen Kristuksen sovintotyön kautta ja Hänen vastaanottamisessaan: syntinsä anteeksisaanut ihminen anteeksiantamuksen perusteella ja seurauksena saa sisimpäänsä Pyhän Hengen, joka liittää hänet sisällisesti Jumalaan. Se ei ole organisatorinen toimenpide mikä tapahtuisi kirkon toimesta vaan "orgaaninen" tapahtuma minkä tekijä on Jumala. Tämän tapahtuman kokeneita nimitetään Raamatussa useilla eri nimityksillä, joista tärkein on Jumalan lapsi. Ainoastaan uudestisyntyneet ovat Hänen lapsiaan. Muita nimityksiä ovat mm. sen tien kulkijat ja kristityt. Alunperin kristitty oli maailman käyttämä pilkkanimi Messiaaseen eli Kristukseen uskovista eli Jumalan lapsista eli "sen tien kulkijoista". Kristuksesta johdettu pilkkasana kristitty otettiin sitten omassa piirissä käyttöön ikäänkuin kunnianimenä. Kristityksi ei voi tulla kasvatuksen eikä uskonnon harjoittamisen seurauksena, kristityksi synnytään Pyhän Hengen vaikutuksesta.
Henkilöt jotka syystä tai toisesta haluavat kiistää Jeesuksen sovintotyön todellisuuden ja merkityksen väittävät että uudestisyntyminen (yksilöllinen, yhden elämän aikana koettava tapahtuma; born again, reborn) on sama kuin jälleensyntyminen (usko sielunvaellukseen, ihmisen syntymiseen kosmisessa kiertokulussa yhä uusiksi ihmisiksi tai muiksi ilmentymiksi kuten sammakoiksi; reincarnation, rebirth). He väittävät että uudestisyntymistä koskevat kohdat Raamatussa tarkoittavat nimenomaan jälleensyntymistä ja että kristityt ovat vain tulkinneet asian väärin ja selittäneet toiseksi. Sic.
Sanaa reborn käytetään joskus samassa tarkoituksessa kuin sanaa rebirth, mutta käsitteellistä sekamelskaa välttääksemme ja että emme tulisi väärinymmärretyiksi, paitsi jos kirjoittaja omista tarkoitusperistään haluaa tulla "väärinymmärretyksi" kääntääkseen keskustelua johonkin ilkeilevään suuntaan, on syytä käyttää sanoja niin että ne jo itsessään viittaavat tarkoitukseensa.
Sitten vielä tähän asiaan mihin mielenkiintoinen lauseesi viittaa tai olet viittaavinasi, että sielunvaellusta (aikaisempien elämien olemassaolo) ei kukaan voi nyt enää kiistää, ei edes kieltäjät. Piirin ensimmäinen osan jälkeen? Heh. Hyvä heitto.
En ole katsonut yhtään osaa Piiriä, mutta... Kysehän on vain siitä kuinka tapahtumat tulkitaan... Ja tulkintavaihtoehtoja on useita...
Yhden tulkinnan mukaan edellisten elämien muistot ovat riivaajahenkien tai ainakin pahojen henkien istuttamia ihmisen mieleen.
Yleensä tälläinen tapahtuma saadaan aikaan meditatiivisten tekniikoiden ansiosta, joissa tietoisuus passivoituu, tahto passivoituu ja näin tyhjentyneeseen mielentilaan päästään henkimaailmasta käsiksi, soluttaen mieleen erilaisia henkivaikutuksia. Tällaisille kokemuksille altistustaan mm. joogameditaatiossa ja jopa hypnoosissa. Sama tapahtuu meedioistunnoissa joissa "henkien välikappaleeksi antautunut" kanavoitsija kertoo asioita joita hänen itsensä on mahdoton tietää.
Meedion kautta puhuva henki saattaa esiintyä jonkun äitinä tai lapsena tai kaukaisena sukulaisena mutta on eksyttävä saastainen henki joka toimii johtaakseen ihmisiä yhä kauemmas Jeesuksesta, että nämä eivät kokisi uudestisyntymistä eivätkä pääsisi Jumalan yhteyteen. Ainoastaan Jumalan lapsella (PYHÄN HENGEN VAIKUTUKSESTA UUDESTISYNTYNEET IHMISET) on iankaikkinen elämä ja auktoriteetti pahoja henkiä vastaan. Nuo henget vihaavat Jumalaa ja totuutta mutta koska eivät voi enää hyökätä Jumalaa vastaan suoraan, hyökkäävät Häntä vastaan pahoinpitelemällä ja eksyttämällä Jumalan rakkauden kohdetta, ihmistä.
Henkivallat saattavat hyvinkin olla tietoisia mitä kymmenen vuotta sitten tai tuhat vuotta sitten tai kolme tuhatta vuotta sitten kuolleelle henkilölle hänen eläessään tapahtui. Siksi meedion kautta puhuvien riivaajien tieto ylittää meedion tiedon.
Kyseistä jaksoa näkemättä oletan siis että Piirissä viitattiin sielunvaellukseen ja yritettiin todistella menneen elämän muistikuvin ja/tai meedion kautta?