Olen kokenut että naispuolisen ihmisen ei kannata
kertoa mielenterveysongelmista lainkaan julkisessa terveydenhoidossa, ainakaan jos ei ole
naimisissa.
Aikoinaan nuorena kerroin masennuksestani terveyskeskuksen lääkärille ja kaikkihan kirjataan ylös.
Tosi on että jos yksikin henkilö ottaa huolekseen
vaikka masennuksen, silloin kun odotat vauvaa, etkä ole naimisissa, vaan oletettavasti olet yksinhuoltaja, tämä henkilö voi laittaa pyörät
liikkeelle ja lastensuojelu on ovellasi tutkimassa miten pärjäät vauvan kanssa.
Vaikka minulla ei ollut varsinaisesti lastensuojelu ovella, niin kodinhoitajat tulivat.
En ollut yhtään masentunut kun sain vauvan,
vaan päinvastoin. Pärjäsin hyvin.
Minulla ei ollut synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta kun se nyt on niin "muotia",
joku kuvitteli että täytyyhän se minullakin olla!
L-suojeluhan pystyy lainvoimaisesti pääsemään käsiksi terveystietoihin niin halutessaan.
Jos olisin nuorempana tiennyt tämän vaaran, en olisi koskaan puhunut mitään mt-asioitani julkisella puolella.
Masennukseni johtui ihan muista asioista.
Pystyin hyvään vuorovaikutukseen vauvan kanssa.
Ja tiedostin tämän asian tärkeyden.
Sitä vuorovaikutusjuttuakin yritettiin väkisin
saada mukaan, niin että olisi pitänyt mennä
johonkin ryhmään.
Eivät käsittäneet ettei kaikilla ole sitä
ongelmaa!
En siis koskaan enää puhu mitään julkisella
puolella, eli en voi saada apua, jos tarvitsisin!!
Onneksi se ei ole ihan näin. Käsittelen asioitani muualla.
Mutta onko oikein, että äiti ei uskalla hakea
apua? En liene ainoa.
kertoa mielenterveysongelmista lainkaan julkisessa terveydenhoidossa, ainakaan jos ei ole
naimisissa.
Aikoinaan nuorena kerroin masennuksestani terveyskeskuksen lääkärille ja kaikkihan kirjataan ylös.
Tosi on että jos yksikin henkilö ottaa huolekseen
vaikka masennuksen, silloin kun odotat vauvaa, etkä ole naimisissa, vaan oletettavasti olet yksinhuoltaja, tämä henkilö voi laittaa pyörät
liikkeelle ja lastensuojelu on ovellasi tutkimassa miten pärjäät vauvan kanssa.
Vaikka minulla ei ollut varsinaisesti lastensuojelu ovella, niin kodinhoitajat tulivat.
En ollut yhtään masentunut kun sain vauvan,
vaan päinvastoin. Pärjäsin hyvin.
Minulla ei ollut synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta kun se nyt on niin "muotia",
joku kuvitteli että täytyyhän se minullakin olla!
L-suojeluhan pystyy lainvoimaisesti pääsemään käsiksi terveystietoihin niin halutessaan.
Jos olisin nuorempana tiennyt tämän vaaran, en olisi koskaan puhunut mitään mt-asioitani julkisella puolella.
Masennukseni johtui ihan muista asioista.
Pystyin hyvään vuorovaikutukseen vauvan kanssa.
Ja tiedostin tämän asian tärkeyden.
Sitä vuorovaikutusjuttuakin yritettiin väkisin
saada mukaan, niin että olisi pitänyt mennä
johonkin ryhmään.
Eivät käsittäneet ettei kaikilla ole sitä
ongelmaa!
En siis koskaan enää puhu mitään julkisella
puolella, eli en voi saada apua, jos tarvitsisin!!
Onneksi se ei ole ihan näin. Käsittelen asioitani muualla.
Mutta onko oikein, että äiti ei uskalla hakea
apua? En liene ainoa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
lyhyesti vain, että kovin se on törkeätä ja kuulen sitä jatkuvasti kaikkialla, siis tuonkaltaisia.
Meillä SUomessa on valitettavasti hävettävän paljon lääkäreitä, jotkamielenterveysasioissa ovat niin....että eivät saisi olla lääkäreinä. Itsellään heillä on klaanit joisa meitä pilkkaavat, kuten myös kaikkia jotka ns. yleistä länsimaista totuutta epäilevät..
No, SUomi on ollut ennekin erittäin tiiviissä yhteistyössä toisen länsamaalaisen valtion kanssa, lääketieteessä yleensä, ja mielenterveydessä erikseen.
Niin, se oli Saksa. Ja ajanjanko 1800l-loppu - 1944.
Suomi on käsittämättömössä tilanteesasa länsimaisena hyvinvointivaltiona siinä, että mweillä yleisesti lääketiede on kompleksoitunut ja pakkautunut yhden linjan totuudeksi ja olemme muita vastaavia maita jäljessä jopa 20 vuotta.
Fakkiutuneet lääketieteenylimystötornit Jussi Huttuset ja muut. Perkele, että ei tieto voita fiksoitunutta "lääketiedettä".
Vallankumous suomalaiseen lääketieteeseen!
Viranomaisten oudosta käyttäytymisestä. Minua syytettiin aikoinaan tytärpuolen seksuaalisesta hyväksi käytöstä, mitään näyttöä siitä ei ollut , eikä mitään ollut tapahtumut. Mutta musta tuntuu päätöksellä minä sain tuomion ja sen jälkeen en ole saanut tavata omaakaan tytärtä. Lasten suojeluun pitäisi saada ammattitaitoisia ihmisiä töihin, jotka pystyy erottamaan fantasiat ja totuuden. Minä en jaksa enää kauan. Kaikkea hyvää lukijoille.
kerran olet ollut masentunut olet sitä aina, siis sossujen mielestä, tai joka asiassa joka eteen tulee on jotain huolestuttavaa, me joskus masentuneita oleet ei edes osata huolehtia normaaleja joka päiväisiä murheitamme. Aivan uskomatonta että joka pikkuasiaan pitää puuttua jos kerran olet niinden "kynsiin" joutunut. Hommaa hoidetaan kuitenkin meidän "auttamisenamme" joka kuitenkin on heidän itsensä työlistämistä keinolla millä hyvänsä.
..kuulostaa, kun apua voisi tarvita joku muu. Ehkäpä olet jotenkin mielenkiintoinen jollekin neuvolan tädille ja tyydytät jonkun uteliaisuutta, tai takaat tosiaankin järjestelmän työllistämisen.
No myönnetään, saatan olla itse katkera. Epäilen, että minulla oli raskauden jälkeinen masennus, mutta neuvolassa eivät olleet kiinnostuneita minusta. Eivät edes käyneet synnytyksen epikriisiä läpi, vain sellaiselta, jonka synnytys sattui olemaan samanlainen kuin neuvolatädin itsensä.
Maksoin mielestäni kovan hinnan välinpitämättömyydestä. Sairastuin syvään masennukseen vuosien jälkeen. Silloin kävin asiat läpi.
Niistä tapahtumista on jo vuosikausia. Tuntuu uskomattomalta että varmaan olisi ollut ihmisiä, jotka oikeasti olisivat tarvinneet apua jne.
Ilmeisesti henkilö, joka rupesi huolehtimaan oli joko sos.työntekijä, joka teki
toimeentulopäätöksiä siihen aikaan tai synnytys-
sairaalan sos.työntekijä, jonka luona kävin.
Olisin varmasti ollut "suojattu" , jos olisin
ollut naimisissa ja asunut lapsen isän kanssa.
En kokenut mitään ongelmaa vauvanhoidossa, se oli
todella antoisaa aikaa. Joskus tietysti väsytti.
Mutta edelleenkin, mielen pohjalla on vanhoja
asioita ja julkiselle puolelle en voi mennä
ennen kuin lapsi on 18.
Kiva systeemi tämä, kun ei uskalla hakea apua.
Siis yksinhuoltajana.
poika haki huomiota koulussa puhumal kauheita. vein hänet itse nuortenpsykiatrisel osastol terveyskeskuslääkärin lähetteel. nyt pelkään, et hänet viedään minulta sijaiskotiin.
oli esikoisen jälkeen paha synnytyksen jälkeinen masennus, lähes vuosi pyyhkiytyi muististani kokonaan pois. Kun aloin odottaa kakkosta, kävin neuvolan psykologin juttusilla ja hän ehdotti kotiapua (kunnalta). Sitä kysyttiin ja muijia tuli sohvaan istumaan (3-4 kpl) ja pohtimaan viisaita. Tuloksena oli, että "ei oo - pärjätkää". No, lapsi syntyi ja äiti masentui. Niin pahasti, että lääkäri teki lastensuojeluilmoituksen. Ja taas tuli muijia istumaan sohvaan ja miettimään viisaita ja "kartoittamaan". Siinä vaiheessa jo mieskin kiukustui ja käski muijia vaihtamaan vaikka vaippaa, kun kerran läsnä olivat. No eihän he sitä, heidän työnsä kun on istua sohvassa ja miettiä viisaita.
Kaikesta tästä: lastensuojelun rahamäärät kasvavat koko ajan, lapset "voivat huonosti". Voimavarat, mitä voitaisiin OIKEASTI laittaa perheiden auttamiseen (esim. vaipan vaihto masentuneen/väsyneen vauvan lapselle), niin monta muijaa istuu vain sohvalla (kaikille niille siis palkka muut kulut) ja mitään oikeaa EI TAPAHDU. Kunnatkin saisivat satsata rahojaan vähän toisin, ei noita paskanpuhujia kukaan kaipaa vaan auttavia käsiä!
Uutisissa nykyään aina puhutaan tästä lastensuojelusta?! On kyllä pelkkä kupla, jolla paistatellaan - lapset siitä suojelusta saa rahtuakaan, mikä lie kuntien rahareikä ja saadaan työllistettyä muuten avuttomia sohvaperunoita.
terveydenhoitoa ja mitään muutakaan julkista palvelua, kostoksi sinusta tehdään lastensuojeluilmoitus. Myös päiväkotia ja koulua ei sovi arvostella. Mitään oikeusturvaa ei vanhemmilla ole ja varsinkin, jos olet yksinäinen äiti, on vielä helpompaa lapsen huostaanotto. Lastensuojelubisneksessa liikkuu isot rahat. On monia "auttajia", joiden tehtävä on vain etsiä uhreja. Tällaista nykyään Suomessa.
Siis tokihan depressiotaustaisen luona voisi käyvvä esim. kodin hoitaja pari kertaa kuukaudessa esim. ja tarvittaessa raportoida L_suojeluun JOS OLISI jtn huomautettavaa, mutta että jos ovvella koko aika juokseminen sen takia pitää olla et äidillä sattunut olemaan depressio niin on aika saakelin naurettavaa!
Suomessa on huonomminkin voivia äitejä(jotka käyttävät päihteitä) ja niihin ei tartuta yhtä hanakasti ko teihin(meihin)masentuneisiin äiteihin, joilla ollut joskus masennusta.
Siis tokihan depressiotaustaisen luona voisi käyvvä esim. kodin hoitaja pari kertaa kuukaudessa esim. ja tarvittaessa raportoida L_suojeluun JOS OLISI jtn huomautettavaa, mutta että jos ovvella koko aika juokseminen sen takia pitää olla et äidillä sattunut olemaan depressio niin on aika saakelin naurettavaa!
Suomessa on huonomminkin voivia äitejä(jotka käyttävät päihteitä) ja niihin ei tartuta yhtä hanakasti ko teihin(meihin)masentuneisiin äiteihin, joilla ollut joskus masennusta.
Siinnä tuas nähääh Suomen L-suojelun toiminta!
että tilannetta käydään välillä tsekkaamassa, vaikkei se kivalta tunnukaan. Voi olla myös sellaisia äitejä, jotka ovat niin masentuneita etteivät jaksa hakea apua ja vauva jää paskaisiin vaippoihin itkemään.