Nyt taitaa olla tosi kyseessä taasen.. Olen sairastellut syömishäiriöitä 12 vuotta, mutta viimeaikoina olen vajonnut syvään depressiiviseen olotilaan. Kaikki on harmaata mössöä, enkä koe enää osaavani elää. Itkeskelen ja mikään ei tunnu miltään. Minulla ei ole töitä, ei rahaa, ei ystäviä, ei elämää.... MUTTA...
En halua enää hakea apua, sillä tässä kierossa yhteiskunnassa halveksitaan mieleltään ongelmaisia. Sen vuoksi varmasti olen työttömänäkin, kun sana kulkee. Erehtynyt aikaisemmin hakemaan apua ja piipahtamaan jopa osastollakin.
Olen maisteri ja saanut AINA todella hyvää palautetta töistäni, mutta nyt en pääse edes haastatteluihin. Työttömyyttä takana jo yli vuosi ja masennus syvenee. Mitään hyvää ei ole elämä kohdalleni tuonut.
Ts. hoidoista ym. jää AINA merkintä ties mihin. Lisäksi sana kulkee vaitiolovelvollisuuksista huolimatta. En taatusti enää mene hoitoon retosteltavaksi.. paperille kirjoitetut potilaskertomuksetkin ovat äärimmäisen alentavia. Mitä jumalia niidenkin kirjoittajat ovat olevinaan?
Kerran ongelmainen, aina ongelmainen.. muut saavutukset eivät merkitse mitään. Olen tunnollinen ja lahjakas alallani, mutta avautumiseni lääkäreille ovat pilanneet mahdollisuuteni menestyä ja sitä kautta pysyä terveenä/voimaantua. Leima on otsassa ja se näkyy kauas. Nyt en siis saa apua, sillä pelinappulaksi en enää lähde. Osastolle meno, se se vasta on sama kun heittäisi hyvästit kaikille urasuunnitelmille.
Niinpä niin.. kärsin piilossa.
En halua enää hakea apua, sillä tässä kierossa yhteiskunnassa halveksitaan mieleltään ongelmaisia. Sen vuoksi varmasti olen työttömänäkin, kun sana kulkee. Erehtynyt aikaisemmin hakemaan apua ja piipahtamaan jopa osastollakin.
Olen maisteri ja saanut AINA todella hyvää palautetta töistäni, mutta nyt en pääse edes haastatteluihin. Työttömyyttä takana jo yli vuosi ja masennus syvenee. Mitään hyvää ei ole elämä kohdalleni tuonut.
Ts. hoidoista ym. jää AINA merkintä ties mihin. Lisäksi sana kulkee vaitiolovelvollisuuksista huolimatta. En taatusti enää mene hoitoon retosteltavaksi.. paperille kirjoitetut potilaskertomuksetkin ovat äärimmäisen alentavia. Mitä jumalia niidenkin kirjoittajat ovat olevinaan?
Kerran ongelmainen, aina ongelmainen.. muut saavutukset eivät merkitse mitään. Olen tunnollinen ja lahjakas alallani, mutta avautumiseni lääkäreille ovat pilanneet mahdollisuuteni menestyä ja sitä kautta pysyä terveenä/voimaantua. Leima on otsassa ja se näkyy kauas. Nyt en siis saa apua, sillä pelinappulaksi en enää lähde. Osastolle meno, se se vasta on sama kun heittäisi hyvästit kaikille urasuunnitelmille.
Niinpä niin.. kärsin piilossa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Huomaatko, että nuo ajatuksesi ovat aivan omia tulkintojasi? Siis ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu, mutta samanlaista helvittiä läpikäydessäni olen huomannut, että omat ratkaisemattomat kipeät asiat usein vääristävät kaiken. Toisin sanoen: vaikka sinulla on täysi oikeus tuntea tuollaista vihaa ja pettymystä ihmisiä ja yhteiskuntaa vastaan niin ajatuksesi ovat kaikesta huolimatta omia tulkintojasi ja vihan ja pettymyksen vääristämiä. Esim. diagnoosien oikea tarkoitus ei ole leimata vaan saada rajata henkilön oireet niin tarkasti, että niiden tunnistamisen perusteella voidaan antaa paras asianmukaisin hoito!
Ehkä ongelmanasi on hirmuinen ankaruus itseäsi kohtaan, sinun pitäisi olla aina paras ja pärjätä yksin ilman mitään heikkouksia. Tosiasassa me kaikki tarvitsemme toisiamme, kukaan meistä ei ole toistaan huonompi. Hae siis apua ja jaa taakkaasi toisten kanssa. Ne jotka leimaavat = ei-ammattilaiset ihmiset, eivät tiedä mitään elämän vaikeuksista. Leimatessaan toisia he ehkä itsekin puolustautuvat joltakin, joka on heidän elämässään huonosti. Älä siis alennu sellaiseen.
JOs on vakavaa, niin pitää sitä apua hakea,se apu ei itsestään sieltä tule.
>Ts. hoidoista ym. jää AINA merkintä ties mihin. Lisäksi sana kulkee vaitiolovelvollisuuksista huolimatta. >
Siis tuollaista ei pitäisi tapahtua. Ehkäpä olet puhunut asioistasi jollekin joka sitten on puhunut niitä eteenpäin.
Ja ne "merkinnät" todella ovat salaista tietoa.
>potilaskertomuksetkin ovat äärimmäisen alentavia. Mitä jumalia niidenkin kirjoittajat ovat olevinaan? >
Ei ne ole jumalia..ne on Lääkäreitä (niillä on vielä suurempi valta..)
Mieti tarkkaan että kumpi tulee ennen,ura vai terveys?
Mitä sillä hienolla uralla tekee jollei ole terveyttä,ja jossain vaiheessa siinä tulee sekin vastaan ettei pysty enää töitä tekemäänkään.
Ensin se terveys kuntoon ja sitten vasta ura.
Mulla on muutoin samat ajatukset, paitsi että en ole töissä. Tällä hetkellä kouluttaudun työkkärin kurssilla ammattiin, mutta ei siitäkään ole tulossa oikein mitään. Ei kiinnosta, mikään.
Hassusti se vaan jostain vuotaa se tieto että on ongelmia... Vaikka ei muka pitäis. Olen lopettanut mielenterveystoimistossakin käymisen sen takia.
Vaikka ei sieltä apua muutenkaan saanut...
Tsemppiä sulle
Voiko tälläinen olla totta? Millaisia ongelmia voi tuottaa jos on syönyt masennuslääkkeitä ja on tarvinnut apua? Miten semmoisesta ylipäänsä voi tulla ongelmaa jos henkilö on jo terve`? Mistä nämä työnantajatkaan saavat muka tietää masennuksesta ja mitä sittenvaikka saisivatkin, jos se on historiaa ja selätetty? En ymmärrä, selittäkää tyhmälle?
kummasti se sana vaan kiertää tässäkin tuppukylässä.
viimeksikin työhaastattelussa sanottiin että "niin sullahan on ollu jotain masennusta..." minä en ole ainakaan kenellekkään kertonut kun en tunnekkaan täältä ketään. Ihmettelen vaan.
Mielenterveystoimistoissa ei yleensä ole psykoterapeutteja, joten niistä ei saa terapiaa; se on kai kuitenkin paras hoito masennukseen. Psykiatrit ovat kyllä päteviä määräämään lääkkeitä, mutta ei niistä oikein muuhun tunnu olevan..Lääkäreillä ja terapeuteilla on aina vaitiolovelvollisuus tai muuten he rikkovat ammattieettisiä sääntöjään, josta voi olla lääkärinoikeuksien purkaminen, joten jos tälläistä tapahtuu, siitä pitää ehdottomasti raportoida jonnekin.