Mun rakas "pikku" (isohan se on..oli) hoitokoira T (en sano kokonimeä) kuoli tänään. Se oli lopetettava, kun eläminen oli liian vaikeeta. Se oli vasta 4vuotias, maailman ihanin ja suloisin koira.. Miten mä kestän tän tuskan? Se ei ees ollu mun koira, mutta kuitenki mä suren sitä aivan sairaasti. Mä en tajuu, miten elämä jatkuu, vai jatkuuko se edes.. Mä vaan en usko että se on poissa. Silmissä näkyy kuva, kun T on ovella mua vastassa, kun meen hakee sitä, häntä heiluu, koko takaruumis heiluu, se inisee innoissaan ja on aivan tohkeissaan -vakavasta sairaudesta huolimatta sillä oli elämäniloa ja -halua vielä perjantaina, kun sen näin. Nyt se on poissa. Ei ole tuota koiraa ovella, ei ole sen pehmeää päätä ja ruskeita silmiä, joita niin usein olen nähnyt. Eikä mulla ole yhtä ainoaa valokuvaa siitä. On vaan kasa muistoja, toinen toistaan ihanempia, vaikka tunnettiin vaan reilu 2 kuukautta. Ja ne muistot tekevät kipeää. Ehkä myöhemmin ne saavat mut nauramaan, nauramaan ja hymyilemään sulle, T. Onneksi omistajasi lupasi mulle muutaman kuvan susta.
Mun kamera oli rikki ja ajattelin, että ehtiihän sitä koiraa kuvata, kun se voi ihan hyvin vielä viime viikolla. Nyt se on liian myöhäistä. Elämää ei osaa edes arvostaa, ennen kuin se on liian myöhäistä. Mun pitää vaan odottaa, odottaa ja odottaa -aikaa on kyllä. Mutta kun en halua mitään muuta kun sut takasin, T. Se on liikaa pyydetty. Mulla on ikävä sua. En unohda sua ikinä, en, vaikka uusia koiria tulee. Lepää rauhassa, rakas hoitokoirani.
poissa..ikuisesti... :'(
7
490
Vastaukset
- MT
Meillä oli myös koiraystävä kesämökin naapurissa. Ystävyytemme kesti kokonaista 10 vuotta. Kaverimme lähti muille maille jo kolme vuotta sitten, mutta jäimme ikuisesti kaipaamaan...
Sielujen sympatian voi saada myös muun kuin "virallisesti" oman koiran kanssa. Nyt on talossa kaksi uutta omaa koiraa, suru alkaa hieman hellittää ja muistot vanhasta ystävästä alkavat olla kultareunaisia ja hyvät hetket muistuvat mieleen.
Osanottomme sinulle. - *honey*
Mä tiiän ton tuskan ja ymmärrän sua täysin, mulle kävi melkein samalla tavalla... se oli kans mun hoitokoira(kultainennoutaja), joka sitten muutti monta sataa kilometriä täältä pois... siitä on jo kaksi vuotta ja vieläkin suren sitä niin paljon että tekis mieli kuolla...monena iltana itken itteni uneen... sen koiran miesomistaja oli niin paska että se löyti Thaimaasta uuden naisen ja sit sen koiran omistajat eros ja muutti pois...Se miesomistaja ei voinu ees kertoo mulle että ne aikoo muuttaa, ja se naisomistaja oli kerenny jo muuttaa, joten sekään ei kerenny kertoo mulle. (olin sinä viikkona ruotsissa, joten en tiennyt että se koira on muuttamassa!!) Sitten viime vuonna, sain oman koiran, samanrotusen kuin se mun hoitokoira ja annoin sille saman nimenkin!
Mutta silti, niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, mä en rakasta tätä mun nykyistä koiraa yhtä paljon kun sitä mun hoitokoiraa... Mä tunsin sen hoitokoiran 6vuotta, ennenkun se vaan yhtäkkiä oli pois mun koko elämästä...
Se on niin kauheeta... mun kaverit eikä kukaan ymmärrä mua miten mä voin surra jonkun toisen koiraa...sitten, eilen menin oman koirani kanssa lenkille, kävelin hoitokoirani pihan ohi ja pysähyin kattomaan sitä autiota pihaa (siinä talossa ei asu kukaan!) sitten se mun koira hyppäs mua vasten ja mua rupes itkettään niin paljon et hyvä et ees näin eteeni, koska se mun nykyinen oma koira on kuin ilmetty sen hoitokoiran klooni! Mulla tuli kaikki ihanat muistot mieleen...Mulla on siitä koirasta kaksi kuvaa ja aina kun katon niitä niin en todellakaan voi nauraa niille muistoille vaan rupee itkettään aina... Se sit viel ku kukaan ei ymmärrä miltä musta tuntuu!
Monet on vaan haukkunu sitä mun hoitokoiraa ja yrittäny et mäkin rupeisin vihaamaan sitä... ei onnistu!
Sitähän sanotaan että aika parantaa haavat, mut mun haavoja se ei ainakaan oo parantanu! Toivottavasi sä pääset siitä yli! Tsemppiä! =0)
Mä en oo päässy enkä koskaan pääsekään! Kukaan koira ei voi korvata mun rakasta hoitokoiraani, Honeya...- laura
..mukavaa, kun joku tuntuu tajuavan, mistä on kyse.. mä vein tänään mun toisen hoitokoiran ulos (sanotaan, että L) ja puhuttiin sen omistajan kans "T":n kuolemasta (niien omistajat on tuttuja). Alko itkettää. Ja kun kävelin tän L:n kans sen T:n pihan ohi, niin en voinu olla ajattelematta, että sielä se oli eilen, nyt se on pilvenreunalla. Suru on raskasta. Mä mietin, kuinka usein käännyin siitä portista sisään ja siellä T oli, mutta nyt se ei ikinä enään oo siellä.... :(
- Titu (Tinun muistoksi!)
laura kirjoitti:
..mukavaa, kun joku tuntuu tajuavan, mistä on kyse.. mä vein tänään mun toisen hoitokoiran ulos (sanotaan, että L) ja puhuttiin sen omistajan kans "T":n kuolemasta (niien omistajat on tuttuja). Alko itkettää. Ja kun kävelin tän L:n kans sen T:n pihan ohi, niin en voinu olla ajattelematta, että sielä se oli eilen, nyt se on pilvenreunalla. Suru on raskasta. Mä mietin, kuinka usein käännyin siitä portista sisään ja siellä T oli, mutta nyt se ei ikinä enään oo siellä.... :(
"jo" yli 20v. mutta lohduksi voin sanoa, että kyllä melkeinpä jokaisella sydämen omaavalla ihmisellä on tuollaisiakin "lapsuudenystäviä". Minäkään en ikinä unohda tricolor-collieta, Tinua, joka oli yhden isäni alati vaihtuvien naisystäviensä koira. Nainen itse ei siitä piitannut, otti vain mielenjohteesta ja se oli vasta 14kk, ikäinen, kun alettiin jo puhua sen lopettamisesta, "kun ei ollut sille aikaa tarpeeksi!!!" Se saikin aina ulvoa sisällä ja tehdä asiansakin sisälle, kun yhdet vain olivat ryyppäämässä. Yhä vieläkin olen katkera; olihan se julmaa minulle joka olin täysin sidoksissa tuohon koirapoloiseen. Jos eivät välittäneet siitä, olisivat kuunnelleet edes minua.. Myös eräs kissa oli, sekin isäni tyttöystävällä.. Olin vain muutaman vuoden ikäinen, mutta käsittelen niitä tunteita vieläkin.. Sekin lopetettiin, koska isälläni oli koira, joka ei kissoja sietänyt. Suutuin, kun se tehtiin selkäni takana, yhtäkkiä, enkä saanut hyvästelläkään. Siitä koirasta taasen tuli elämäni koira,(päätyi lopulta minun ja äidin luo) joten hyvä että jätettiin se edes henkiin, mutta en vieläkään ole antanut anteeksi että se kissa lopetettiin muitta mutkitta heti, kun seurustelu tiivistyi; miksei sille edes yritetty etsiä kotia; se oli vasta pentu? Minua sututtaa, että eläimet laitetaan päiviltä ihmissuhteiden takia, jotka lopulta kuitenkin kariutuvat. Lopetus on siis ollut aivan turha, itsekäs teko. En yhäkään ole isäni kanssa tekemisissä, ja olen ylpeä siitä; meitä, lapsiaansa hän kohteli suurinpiirtein samoin kuin tyttöystäviensä elukoitakin..
- viides koira
ton tunteen mistä puhut. Mun eka koira lopetettiin kun se oli 15 v ja sairas ja siitä jäi pelkät hyvät muistot.
Mutta sitten toinen koirani jouduttiin lopettamaan, kun se oli 8 v ja sitten vielä kolmas koirani kuoli, kun se oli vasta 1.5 v. En voi sanoin kuvailla sitä tuskaa ja ikävää jota tunnen joka päivä. Niitä kahta rakastan vieläkin niin että kipeää tekee.
Ja vaikka mulla nyt on 2 uutta koiraa niin kumpikaan niistä ei pysty korvaamaan niitä kahta edellistä...
En ole keksinyt mitään vastausta jolla ratkaista tämä ongelma, täytyy vaan jaksaa yrittää kestää ja huolehtia näistä nykyisistä hyvin.
Mutta ikävään ei kai sitten ole mitään hoitokeinoa...
- Erni
Jouduin lopettamaan oman sakemmannini vuosi sitten. En olis uskonut että aikuinen mies voi itkeä VIIKON!
- kati
On todella ikävää kun jouluu luopumaan rakkaasta lemmikistään.Minä en ole vielä joutunut luopumaan koirastani mutta kohta sekin aika koittaa(koirani on jo10vuotta)Mutta minun elä mässäni on ollut monta luopumista sillä minulla on lehmiä ja niistä olen joutunut luopumaan.Ymmärrän tilanteesi hyvin vaikka voisit aja tella että en minä mitään ymmärrä eihän lehmiin voi kiintyä.MUTTA minäpä olen kiintynyt lehmiin ne ovat minulle sama kuin sinun hoito koirasi.Ne tuntevat minut kun astun navettaan ja juttelevat minulle.Mutta ei ole helppoa kun tulee syksy ja joutuu laittamaan eläimet järjestykseen kuka lähtee kuka jää. Niin kauan olen ajattelematta eläinten pois laittoa kunnes tulee se päivä kun teuras auto ajaa pihaan ja tulee noutamaan eläimeni(kaikkia kun ei voi pitää)Silloin tulee haikee olo mutta silloinkin on vain ajateltava tulevaa. Minä katson siinä vaiheessa pieniä vasikoita ja ajattelen tuossa on tulossa uusi muurikki.On vain siirrettävä sekin ystävä muistojen maailmaani.Mutta ei lehmästä luopuminen aina käy näin hyvin.Kerran menin aamulla navettaan ja siellä makasi kuolleena minun raksas lehmäni se oli karmea näky silloin toivoin että se olisi heränny henkiin, mutta mitään ei ollut tehtävissä, siihen kohti jäi tyhjä parsi ja vielä edelleenkin vaikka se parsi on jo täytetty uudella eläimellä kaipaan rakasta lehmääni se oli minun ystävä.Mutta silti aina katson tulevai suuteen siirrän silmäni "nuoriso osastolle" ja totean tuossa on sen rakkaan lehmäni tyttö jospa siitä joskus kasvaisi äitinsä veroinen.Miusta siis sinäkin käännä katseesi tulevaan ehkä josokus talon portista vastaan taapertaa uusi koira jota voit rakastaa. elämä ei aina mene niin kuin itse haluais.Aina tulee aikoja jolloin täytyy jostain luopua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suureksi onneksesi on myönnettävä
Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️932059Perusmuotoiset TV-lähetykset loppu
Nyt sanoo useiden HD-muotoistenkin kanavien kohdalla äly-TV, ettei kanava ole käytössä, haluatko poistaa sen? Kanavia1671520YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741289Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2361170- 731160
Hyvin. Ikävää nainen,
Että vainoat ja stalkkaat miestäni.onko tarkoituksesi ehkä saada meidät eroamaan?no,siinä et tule onnistumaan871074Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1501018Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava243962Katsoin mies itseäni rehellisesti peiliin
Ja pakko on myöntää, että rupsahtanut olen 😆. Niin se ikä saavuttaa meidät kaikki.51916Uskomaton tekninen vaaliliitto poimii rusinoita pullasta
Korni näytösesitelmä menossa kaupunginvaltuustossa. Juhlia ei ole kokouksista tiedossa muilla, kuin monipuolue paikalli88891