meikäläiselle sitten iski vitun eturauhastulehdus. On nyt ollut päällä jo 8 viikko ja loppua ei näy.
Kuseminen sattuu virtasaputkeen ja koko ajan on sellainen tunne että alamahassa on jotain ylimääräistä. Persereiän ja pallien välissä tuntuu olevan jotain ylimääräistä, istuminen on tuskaa.
Tähän vaivaan ei ilmeiseti ole mitään lääkettä ja loppuelämä on pelkkää kärsimysnäytelmää.
Kertokaa voisko eturauhasen leikata kokonaan pois jotta tämä tuska loppuu?
terv. nim. pelkkää tuskaa ...
eturauhastulehdus
4
2151
Vastaukset 4
- lääkäriltä
puikkoja jotka lievittävät vaivoja. Lämpö auttaa parhaiten. Lämmin vesi.
Sekin auttaa kun pöntöllä istuen lämpimässä vedessä kasteltua riepua pitää reiän ja pallien välissä- Luontaishoidoista
Itse sairastuin muutama vuosi sitten kyseiseen vaivaan, elämä muuttui maanpäälliseksi helvetiksi.
Puoli vuotta kiduttuani aloin käydä vyöhyketerapiassa ja käyttämään Kultahera-juomaa ruokalusikallisen aamuin illoin. Nyt kaksi vuotta hoidon aloittamisen jälkeen pystyn elämään suht normaalia elämää ilman vaivoja. Viime viikonkin tein metsätöitä -10 C:n pakkasessa vaatteet hiestä märkänä, eikä tullut vaivoja.
Kaksi vuotta sitten jo pieni hikoamisen jälkeinen vilustuminen vaikka sisätiloissa sai aikaan helvetillisen poltteen alapäähän.
P.S
Itselläni vei muutaman kuukauden ennenkuin hoidot alkoivat tehota. Onneksi täällä päin löytyy vyöhyketerapeutti joka käsittelee aika halvalla. - Voi jospa joskus..
Luontaishoidoista kirjoitti:
Itse sairastuin muutama vuosi sitten kyseiseen vaivaan, elämä muuttui maanpäälliseksi helvetiksi.
Puoli vuotta kiduttuani aloin käydä vyöhyketerapiassa ja käyttämään Kultahera-juomaa ruokalusikallisen aamuin illoin. Nyt kaksi vuotta hoidon aloittamisen jälkeen pystyn elämään suht normaalia elämää ilman vaivoja. Viime viikonkin tein metsätöitä -10 C:n pakkasessa vaatteet hiestä märkänä, eikä tullut vaivoja.
Kaksi vuotta sitten jo pieni hikoamisen jälkeinen vilustuminen vaikka sisätiloissa sai aikaan helvetillisen poltteen alapäähän.
P.S
Itselläni vei muutaman kuukauden ennenkuin hoidot alkoivat tehota. Onneksi täällä päin löytyy vyöhyketerapeutti joka käsittelee aika halvalla.tai paljonko on muutama kuukausi sinun tapauksessasi? Tai montako kertaa kävit vyöhyketerapiassa? Kiinnostaa kovasti kun yli vuosi jo taistelua takana. Kylmettää ei saa yhtään, jos on tunne että viluttaa silloin on jo myöhäistä, ja ankara paineentunne alkaa etusen kohalla sekä tuntemukset eri puolilla alapäätä.
- mulla sama ja helpottaa jo
Pitää tehdä rajusti lantionseudun venytysliikkeitä ja tutustua eri fysioterapiamuotoihin. Lämpö on hyvä ennen ja jälken venytysten (kuuma kylpy, lämpötyyny-esim. prismasta). Ole utelias, äläkä vaivu epätoivoon. Antibiootit ei tätä paranna, eikä muutkaan tabut.
Tutustu Headaiche in the pelvis - kirjaan, jos suinkin englanniksi osaat lukea. Katso googlesta Dr, Wisen klinikka (toinen kirjoittajista) ja tilaa kirja Amazonin kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427