Vielä 5 viikkoa sitten elämäni oli täydellistä. Armeijassa meni hyvin ja tuntui että jaksan suorittaa palvelukseni loppuun kunnialla. Minulla oli tyttöystävä, joka tuntui täydelliseltä naiselta. Ystäväni olivat minuun yhteydessä päivittäin. Lomilla pidettiin hauskaa ja elettiin täysillä. Sitten jotain tapahtui.
Tyttöystäväni jätti minut tekstiviestillä kun olin viikonloppuna armeijassa. Seuraavana päivänä yksi parhaista kavereistani ilmoitti että ei halua enään olla ystäväni. Muutama päivä sen jälkeen toinen parhaista kavereistani hakattiin sairaalakuntoon. Viikonloppuisin kaverit ei halua lähteä enää minnekkään ja päädyn jäämään yksin kotiin. Viikko sitten ajoin kolarin. Sitten pitäisi vielä käydä armeijaa ja toimia varusmiesjohtajana, eikä antaa siviiliasioiden vaikuttaa siihen mitenkään.
Kesti hetken että tajusi mitä oikein tapahtui. Kaikki vaan valui läpi sormien ja muutamassa viikossa menetti kaiken. Nyt tuntuu siltä että olen yksin. Selvisi että ex-tyttöystäväni petti minua melkein koko ajan ja ilmeisesti vaan kyllästyi minuun. Siitä en tiedä miksi kaveri pisti välimme poikki. Sitä en ymmärrä miksi viikonloput istun vaan kotona koneen äärellä kuunnellen musiikkia.Odotan että kännykkä piippaisi ja joku haluaisi lähteä vaikka kahville. Odotan sitä aikaa että joudun taas lähtemään varuskuntaan. Loppuenlopuksi ketään ei taida edes kiinnostaa, tai kaikki vaan sanovat että "ei aina voi olla hauskaa". Jotenkin tuntuu siltä että millään ei ole mitään merkitystä mutta silti on vaan pakko painaa eteenpäin. Mutta miksi?
Tommy Tabermannin sanoin "vituttaa tämä saatanan elämä"
Tyttöystäväni jätti minut tekstiviestillä kun olin viikonloppuna armeijassa. Seuraavana päivänä yksi parhaista kavereistani ilmoitti että ei halua enään olla ystäväni. Muutama päivä sen jälkeen toinen parhaista kavereistani hakattiin sairaalakuntoon. Viikonloppuisin kaverit ei halua lähteä enää minnekkään ja päädyn jäämään yksin kotiin. Viikko sitten ajoin kolarin. Sitten pitäisi vielä käydä armeijaa ja toimia varusmiesjohtajana, eikä antaa siviiliasioiden vaikuttaa siihen mitenkään.
Kesti hetken että tajusi mitä oikein tapahtui. Kaikki vaan valui läpi sormien ja muutamassa viikossa menetti kaiken. Nyt tuntuu siltä että olen yksin. Selvisi että ex-tyttöystäväni petti minua melkein koko ajan ja ilmeisesti vaan kyllästyi minuun. Siitä en tiedä miksi kaveri pisti välimme poikki. Sitä en ymmärrä miksi viikonloput istun vaan kotona koneen äärellä kuunnellen musiikkia.Odotan että kännykkä piippaisi ja joku haluaisi lähteä vaikka kahville. Odotan sitä aikaa että joudun taas lähtemään varuskuntaan. Loppuenlopuksi ketään ei taida edes kiinnostaa, tai kaikki vaan sanovat että "ei aina voi olla hauskaa". Jotenkin tuntuu siltä että millään ei ole mitään merkitystä mutta silti on vaan pakko painaa eteenpäin. Mutta miksi?
Tommy Tabermannin sanoin "vituttaa tämä saatanan elämä"
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikka vastauksia on harvassa.
Olet mies pahimmassa mahdollisessa ikäluokassa, jolloin aina näyttää nuo "haaveelliset ratkaisut" (Dostojevski: Rikos ja rangaistus) nousevan mieleen, kuten parhaalle ja miltei ainoalle ystävälleni kävi kun olimme reilut parikymppisiä. Meni aika monta vuotta, että sain hänen itsemurhansa käsiteltyä edes jollakin tavalla. Olet nuori, sinulla oli tyttöystävä - siis voi tulla muita ja varmasti tuleekin (mennyt ei selvästikään ollut arvoisesi, mutta varsinkin nuorena ihmiset ovat usein vähäistä enemmän "kummallisia", toimivat esim. absurdin julmasti). Tilanteesi on silti aivan toinen kuin esimerkiksi minulla, tuolta osin olen ollut täysin yksin aina. Täysin. Ja kun sanon olevani nyt yli 35-vuotias, se saattaa kertoa jotakin elämän mallista.
Mikä ei tapa, se vituttaa!
Armeija aika on todellakin juuri sellainen aika elämästä jolloin se parisuhteen kestävyys tulee kokeiltua.(Itsellä ei kestänyt)Sä olet vielä nuori kundi,ei maailma nyt tuohon kaadu!Naisia meinaan tulee muitakin,ihan oikeasti!Juuri nyt tuntuu varmasti pahalta,en epäile yhtään,mutta älä jää miettimään asiaa jolle et voi mitään!(Hyvä tietysti ulkopuolisen sanoa...)Se emäntä ei nyt vain ollut sua varten/sun arvoises!Mietipä hyvää puolta tässä asiassa...Entäpä jos muijasi olisikin
jatkanut teidän suhdetta ja pettänyt samalla? Etkä olisi saanut sitä selville? Suunnitellut ja ehkä toteuttanutkin yhteistä tulevaisuutta?(Lapsia,rivitalonpätkä,velkavolvo,tms?)
Parempi nyt kuin myöhemmin...Nimimerkillä kokemusta on! Ja noista kaveri jutuista sen verran,että jos sälli soittaa sulle ja ilmoittaa tuollaisen asian,niin anna olla!Armeijassa olon aikana muutenkin mitättömätkin takaiskut tuntuvat maailman lopulta...Ja lomiltaan myöskin tietysti odottaa paljon,mutta totuus lomistakin on monesti melko karu...asiat kun eivät yleensä mene suunnitelmien mukaan.Älä usko armeijakavereita jotka kertovat kuinkan paljon pillua saivat viime lomilla ja kuinka paljon ryyppäsivät ja pitivät hauskaa...ne on aivan samanlaisia ihmisiä kuin sinäkin,iloineen ja suruineen.No,taisin jo eksyä asiastakin,sikäli kun siinä alunperin pysyinkään...Mutta hei! Tsemppiä sulle,kyllä ne asiat siitä lähtee sujumaan,ihan omalla painollaan!Äläkä vaan sitä armeijaa kesken jätä,myöhemmin SE vasta vituttaakin!
T:Vm 1/00
Kun luin sun viestisi, niin taas muistin miksi en tykkää elämästä.
Taidan nyt lähtä kaatamaan itelleni parit konjakki hömpsyt kun ois vaihteeksi ens yö vapaa. Ehkä tää siintä iloks muuttuu, tai sitten ei...
Ihmiset on perseestä. En tiiä uskallanko ite enää edes luottaa kehenkään, niin paljoa että solmisin jonkin näköisen suhteen.
Naiset on siintä luotettavia, että ne pettää aina, tai ainaki hyvin usein.
"...silti on vaan pakko painaa eteenpäin. Mutta miksi?"
Nnii... en tiä kyl yhtään...