MTK JOHTAA

KEPUT MTK JUOKSUPOIKA ollut jo iät ja ajat ,mtk:n ryöstöpolitiikalla tuet jallitetaan veronmaksajien veroeuroista maajusseille ylisuurina ,
kotimaan tuki oli eun poistolistalla mutta mtk:vaatimuksesta sitä ei poistettu ,kyseinen tuki on eussa kolmaneksi suurin saksa ja ranska johtaa mutta pieni ja sinnikäs suomi on jo kolmantena ajamassa muiden ohi,
tuki maksellaan maajusseille MTK:johdolla johonka eusta tulee lisäksi miljardi ,yhteensä veroeuroja köyhä kansa makselee kolmemiljardia euroa eli kolme tuhatta miljoonaa euroo,markkoina 18 tuhatta miljoonaa markkaa ,

järkevää toimintaa tuet eivät ole ,yleisessä tiedossa on tukien vaikutus hidastavasti tuotantoon ,mahdollisen nopea tukien poisto ja alkutuotannon tuonti ulkoo oin järkevä ratkaisu ,

nyt poilitiikka näyttää suuntautuvan kapitalistien vaalitappioon ja roimaan jonka jälkeen hallituksen kaatuminen on todennäköinen sillä seuraamuksella jotta hallitus kaatuu ,

hallitus vaalit on keväällä tulossa eihän tollanen hallitus joka ei asioita osaa hoitaa voi jatkaa....
8112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Michael Edvard Hornborg.

Äänestä
  • ettet vaan ole taas tyhjentäny kauppa-auton keppana varastoo ja liitele lähellä kuuta....

    Äänestä

Se avustusten julkisuus, joka Suomen kansalle julkituodaan on vain pisara meressä, jos todella Suomen kansalaiset tietäisivät todellisuuden näistä rahmääristä, mitä maksetaan 5-le prosentia Suomen kansasta, siis 5-prosenttia on viljelijöitä Oivankin mukaan maassamme, tämä avustusrahamäärä menee siis hyvin pienelle kansanosalle maassamme.

Jos ja kun nuo rahamäärät ovat tuota luokkaa mitä sinä kerrot, niin sillä rahamäärällä ostettaisiin koko Suomen kansalle ainakin puoleksivuodeksi "Evästä" halvoilta ulkomaan markkinoilta. Miksi helvetissä tällaistä älyttömyyttä ylläpidetään. Syy on ainoastaan siinä, kun pelätään maailmasta leivän loppuvan jos ei täällä "Tundralla" maata raavittaiasi, ja näinhän ei asia takuuvarmasti ole.

Näin haastelee entinen tosi Maanviljelijä, tuolta Eteläpohjanmaan Juonenkylältä, ja tiedättekö mitä minä olen jopa tosissani kun tällaisia piirtelen. Tussa kepulaisten röyhkeydessä noita avustuksia kerjätessään kun ei ole mitään rajaa. Kun minun pitäisi taas Miljoonanavetta rakentaa, ja senkin on tietenkin valtion hänelle kustannettava, voi perkele tuota röyhkeyttä.

Ja sitten ne vielä kirkkain silmin kehtaavat väittää, että heille maksetaan avustuksia siksi, jotta me kuluttajat saisimme halpaa ruokaa, kyllä ne on yksiä "pelsepuuppeja", ( en tiedä sanan merkitystä, mutta tuntui niin tähän sopivan). Hyvää Sunnuntaipäivän jatkoa vaan kaikille "Kituviljelijöillekin". toivoo entinen Maanviljelijä, ajalta kun kuokka oli vielä kunniassaan. Moniko nykyviljelijä edes tietää mikä kapistus Kuokka on.

Äänestä
  • syötäisiin?

    "Jos ja kun nuo rahamäärät ovat tuota luokkaa mitä sinä kerrot, niin sillä rahamäärällä ostettaisiin koko Suomen kansalle ainakin puoleksivuodeksi "Evästä" halvoilta ulkomaan markkinoilta. Miksi helvetissä tällaistä älyttömyyttä ylläpidetään."

    Voi taivahan talikynttilät tuota oulun tollakkoa!

    Äänestä

  • puolivuotta kirjoitti:

    syötäisiin?

    "Jos ja kun nuo rahamäärät ovat tuota luokkaa mitä sinä kerrot, niin sillä rahamäärällä ostettaisiin koko Suomen kansalle ainakin puoleksivuodeksi "Evästä" halvoilta ulkomaan markkinoilta. Miksi helvetissä tällaistä älyttömyyttä ylläpidetään."

    Voi taivahan talikynttilät tuota oulun tollakkoa!

    Sen toisenpuolenvuoden ruuat olisi tienattu niillä rahoilla jotka olisi säästyneet siltä toiselta puolivuodelta. Na rahat olisi sijoitettu kotimaahan tuottavan teollisuuden tarpeisiin, ja sillä ulkomaanviennin tuloilla jäisi leipää, jopa makkaraa siihen leivän päälle, myöskin toiselle puolivuotiskaudelle, joko alat ymmärtää, no etpä tietenkään, koska olet tietämätön Kepulireppana, sanan täydessä merkityksessä.

    Siis kun tuota rahaa voidaan sijoittaa myöskin tuottavasti, ei siten, että tuotetaan sosiaaliavulla voita Suomessa,joka sitten viedään Sosiaaliavulla puoli ilmaiseksi Venäjälle, Pietarin kasvaville markkinoille. Sinne kyllä menee Maataloustuotteita, ainakin siihenhintaan kun sinne nyt viedään.

    Tässäkin on sellainen MTK-n vientikampanja, jos me Suomalaiset veronmaksajat tietäisimme paljonko Veli Venäläinen maksaa Suomelle Voikilosta, täällä syntyisi heti täysi kapina. Mutta voin ja kaiken muunkin Maatalousvienin todelliset kustannukset on peitetty niin pirun kierästi kaiken MTK-n Kauppapolitiikan verhoon, että siitä ei ota pirukaan selvää.

    Nämä sanat kuulin noin kuukausi sitten, erään Kansanedustajan suusta, ja tuo Kansanedustaja ei ollut Ahteen Matti, sen voin sanoa, mutta oli kyllä aika lähellä Maataloustuottajia, sekin on tosiasia.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    talouspolitiikkaa, miten ne rahat olisivat
    säästyneet, kun niillä olisi ostettu ruokaa?

    Ei niitäkään rahoja voi samanaikaisesti syödä
    ja sijoittaa.
    Vai onko demareilla keksitty taas uusia
    talousoppeja?

    Äänestä

  • sitä demarien kirjoitti:

    talouspolitiikkaa, miten ne rahat olisivat
    säästyneet, kun niillä olisi ostettu ruokaa?

    Ei niitäkään rahoja voi samanaikaisesti syödä
    ja sijoittaa.
    Vai onko demareilla keksitty taas uusia
    talousoppeja?

    sitäkö otetaan veronmaksajien tuet ja myyrään venäjälle tuettu vilja ja sianliha puoli ilman ja todellinen maksaja nimittäin veronmaksaja jää nuoleen näppejään,kun suomalaisten veroeuroilla ruokitaan venäläiset,,,

    onhan laskettu maajussien syövän jokaisen veronmaksajan pöyrässä 1500 euron edestä vuodessa ,nälkä senkun vaan kasvaa syöressä,,,,

    Äänestä

  • Maataloustuet ovat kansainvälinen ongelma ja niistä pitäisi päästä eroon. Mutta se ei onnistu vain yhdestä maasta lopettamalla, vaan ne pitää lopettaa kaikkialla saman aikataulun mukaan. Asiasta on neuvoteltu WTO:n puitteissa ilman tulosta ainakin vuosikymmen. Viimeksi homma kaatui siihen, ettei USA halunnut luopua maissin viljelijöiden tuesta.

    Luonnollisesti ruoka kallistuu tukien loputtua ainakin tukiaisten verran, mutta maksakoon jokainen oikean hinnan ruuastaan ja sosiaalituki vähävaraisille pitää hoitaa muita teitä kuin ruuan hinnan subvennoinnilla tukiaisilla. Nythän tukiaisista hyötyvät myös rikkaat kuluttajat. Viljelijä ottaa mieluummin kaikki tulonsa tuottajahintoina kuin nyt lähes puolet monimutkaisen tukiaisjärjestelmän avulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SUOMEE... kirjoitti:

KEPUT MTK JUOKSUPOIKA ollut jo iät ja ajat ,mtk:n ryöstöpolitiikalla tuet jallitetaan veronmaksajien veroeuroista maajusseille ylisuurina ,
kotimaan tuki oli eun poistolistalla mutta mtk:vaatimuksesta sitä ei poistettu ,kyseinen tuki on eussa kolmaneksi suurin saksa ja ranska johtaa mutta pieni ja sinnikäs suomi on jo kolmantena ajamassa muiden ohi,
tuki maksellaan maajusseille MTK:johdolla johonka eusta tulee lisäksi miljardi ,yhteensä veroeuroja köyhä kansa makselee kolmemiljardia euroa eli kolme tuhatta miljoonaa euroo,markkoina 18 tuhatta miljoonaa markkaa ,

järkevää toimintaa tuet eivät ole ,yleisessä tiedossa on tukien vaikutus hidastavasti tuotantoon ,mahdollisen nopea tukien poisto ja alkutuotannon tuonti ulkoo oin järkevä ratkaisu ,

nyt poilitiikka näyttää suuntautuvan kapitalistien vaalitappioon ja roimaan jonka jälkeen hallituksen kaatuminen on todennäköinen sillä seuraamuksella jotta hallitus kaatuu ,

hallitus vaalit on keväällä tulossa eihän tollanen hallitus joka ei asioita osaa hoitaa voi jatkaa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu