Huikea linjaero ulkopolitiikassa

Kahden ulkoministeriössä toimivan ministerin välisissä kannanotoissa on päätähuimaava ero. Paavo Värynen kertoo meille nyt, että Georgia hyökkäsi Ossetiaan ja että Venäjän vastaus oli siihen looginen teko. Toisin kuin Stubb Väyrynen ei näe tapahtuneella mitään mullistavaa vaikutusta maailmanpolitiikkaan sen paremmin kuin maanosamme politiikkaan. Väyrysen mielestä Stubb on siten vaarallisella tavalla ylidramatisoinut tapahtuneen. Väyrynen haluaisi lopettaa myös Natokeskustelun, koska se aiheuttaa vain turhaa hämminkiä kansalaisille Suomen ulkopoliittisesta linjasta. Tässäkin suhteessa Väyrynen pitää siis Stubbia ja kokoomuslaisia Natohaukkoja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta huolettomuudessaan mahdollisesti jopa vaarallisina.

Kepusta on löytynyt aina paljon ulkopoliittista näkemystä kaikenlaisen hötkyilin sijaan. Tälläkin kertaa Väyryselle pitää antaa täysi tunnustus. Hän on ulkopolitiikan suhteen hallituksessa aivan ylivertainen asiantuntija. Vanhasen on mitä ilmeisimmin antaa nimenomaan Väyrysen tulla ulos ulkopolitiikassa, kun muuten huolettoman hötkyileviä kokoomusministereitä ei saada järjestykseen. Onhan selvää, ettei Väyrynen ala hallituksessa tällaista puhumaan ilman puolueensa puheenjohtajan mandaattia.

Palstamme suuri kepulainen Seppo Hietanen on tullut tunnetuksi suurena Väykky-fanina. Nyt olisi mukava nähdä, kuinka Seppokin hehkuttaa Väyrysen viisautta, kun siihen on loistava tilaisuus ja aihe. Oivahan on ollut aina värysmäisellä kannalla, joten tämä Väyrysen esiintulo on luonnollisesti Oivalle mieluinen.

30

684

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyytämättä ja yllättäen

      Hesarin uutinen taisi tulla sinulle kuin tilauksesta?

      Pääset nauttimaan tuplamitoin, kun voit Väyrysen avulla nälviä Stubbia.

      Ehkäpä kommentoisit myös elisiä Ahtisaaren arvioita nykyisestä Venäjästä ja sen toimista Georgiassa?

      Vai pidätkö nyt Väyrystä jopa Ahtisaarta pätevämpänä Venäjän ja ulkopolitiikan asintuntijana?

      • Ahtisaari on loistava rauhanvälittäjä. Siinä kohdin ei maailmasta löydy parempaa miestä. Se ei tee hänestä kuitenkaan vielä mitään ulkopoliittista asiantuntijaa. Väyryselle sitä vastoin on pitkäaikainen kokemus ulkopoliitikasta, minkä vuoksi Väykky osaa suhteuttaa asiat tässä kohdin paremmin. Väykky ymmärtää, että turvallisuutemme suhteessa Venäjään säilyy parhaana kahdenvälisten suhteiden pohjalta. Saamme myös parhaat taloudellisey edut tuohon ilmansuuntaan kahdenvälisten suhteiden kautta. Meidän ei pidä mennä mukaan sellaiseen, missä hallintamme on vähäinen. Suomen ei pidä luovuttaa ulko- ja turvallisuuspoliittista päätöksenteosta rahtuakaan muunmaalaisille. Tämä on Väyrysen perusviisaus.

        Ahtisaaren näkemyksiä Venäjästä saattaa rasittaa sekin, että hän on joutunut Venäjällä kaikkea muuta rauhantekijän maineeseen. Ahtisaartahan pidetään jopa rauhanrikkojana Venäjällä. Ahtisaari tekisi nyt viisaasti, kun jättäisi Venäjän suunnan kokonaan kommentoimatta ja keskittyisi juhlimaan saamaansa ja hyvin ansaittua palkintoaan.

      • ,,,

      • eikä muuta
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ahtisaari on loistava rauhanvälittäjä. Siinä kohdin ei maailmasta löydy parempaa miestä. Se ei tee hänestä kuitenkaan vielä mitään ulkopoliittista asiantuntijaa. Väyryselle sitä vastoin on pitkäaikainen kokemus ulkopoliitikasta, minkä vuoksi Väykky osaa suhteuttaa asiat tässä kohdin paremmin. Väykky ymmärtää, että turvallisuutemme suhteessa Venäjään säilyy parhaana kahdenvälisten suhteiden pohjalta. Saamme myös parhaat taloudellisey edut tuohon ilmansuuntaan kahdenvälisten suhteiden kautta. Meidän ei pidä mennä mukaan sellaiseen, missä hallintamme on vähäinen. Suomen ei pidä luovuttaa ulko- ja turvallisuuspoliittista päätöksenteosta rahtuakaan muunmaalaisille. Tämä on Väyrysen perusviisaus.

        Ahtisaaren näkemyksiä Venäjästä saattaa rasittaa sekin, että hän on joutunut Venäjällä kaikkea muuta rauhantekijän maineeseen. Ahtisaartahan pidetään jopa rauhanrikkojana Venäjällä. Ahtisaari tekisi nyt viisaasti, kun jättäisi Venäjän suunnan kokonaan kommentoimatta ja keskittyisi juhlimaan saamaansa ja hyvin ansaittua palkintoaan.

        Olet sinä taitava sanoja vääntelemään silloin, kun niin haluat tehdä.

        Nyt kuitenkin taitaa olla niin, että Väyrynen on jäänyt junasta, Ahtisaari analysoi terävästi ja oikein, ja Stubb toteuttaa ainoaa oikeaa ulkopolitiikkaa, jossa Venäjään suhtudutaan asiallisesti ja luottamusta hakien, mutta ei nöytää alistusta demonstroiden.

        Kuten Ahtisaari sanoi: Venäjä ei ole enää mikään Neuvostoliitto!

        Tähän sortuu Väyrysen kokemus, koska sillä ei enää tee yhtään mitään, ei ole tehnyt enää 15 vuoteen.

      • ??????????????
        ,,, kirjoitti:

        http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=100379

        Viikonvaihteen jommassakummassa IP-lehdessä (ellei kummassakin) Stubb pahoittelee ja pyytelee anteeksi.

        Tollasten uhreistako niitä koulusurmaajia tulee?

    • Minusta se on

      Atlantin sotilasliitto.

      • sanoen...

        ..Pentagonista johdettu sotilasliittouma.

      • No huhhuh
        sanoen... kirjoitti:

        ..Pentagonista johdettu sotilasliittouma.

        Kaikenlaisia uskomuksia tietämättömyys teettää.

      • sanoen... kirjoitti:

        ..Pentagonista johdettu sotilasliittouma.

        Varsovan liittoakaan ei johdettu Varsovasta, vaan Moskovasta. Yksikään panssari tuossa ei liitossa ei liikahtanut ennen kuin siihen annettiin lupa tai käsky Moskovasta. Tilanne on Naton kohdalla varsin identtinen tämän kanssa. Naton sotilaallisen voiman ydin on USA. Se ei vaaranna etujaan missään tilanteessa. Sen vuoksi yksikään panssarivaunu ei liikahda eikä yksikään ohjus lähde liikkeelle ilman Pentagonin siunausta. Tämä on aivan yksinkertaista reaalipolitiikkaa. Vahvin määrää tahdin tällaisissa liitoissa.

    • Se on tosiasia

      että on Stubbin kaltainen henkilö ulkoministerinä.

    • Keskustelusta

      Annat kannatuksesi seuraavalle

      "Väyrynen haluaisi lopettaa myös Natokeskustelun..."

      Perusteleppa miksi Natosta ei voi edes keskustella.

      Nobel-palkittu Martti Ahtisaari sanoi eilen että Suomen pitäisi liittyä Natoon. Hesarissa Väyrysen haastattelun alla oli hyvä kirjoitus meidän reserviläisarmeijan todellisuudesta. Siinäkin kehotettiin harkitsemaan palkka-armeijaa ja Natoa, tai sitten luopumista armeijasta tyystin.

      Kannanotot Natosta, puolesta ja vastaan, on aitoa kansalaiskeskustelua.

      Miksi kannatat sen kieltämistä?

      • asian ytimestä

        Mitä avoimemmin Naton hyvistä ja huonoista puolista keskustellaan, sitä pienemmäksi hupenee vastustajien joukko ja sitä suuremmaksi enemmistöksi kasvaa Suomen Nato-jäsenyyttä kannattavien joukko.

        Tämä on se syy, miksi keskustelua pyritään välttämään ja leimaamaan kaikki keskustelu turhaksi, juuri niiin kuin MPP, Väyrynen, Tuomioja ja kaikki muutkin suomettumisen ajan jähmettämät fossiilit pyrkivät tekemään.

        Avoimen demokratian sääntöihin kuuluu avoin keskustelu kaikesta.

        Keskustelun kieltäjät halveksivat demokratian arvokkainta ominaisuutta: mielipiteiden avointa vaihtamista ja keskustelua tulevaisuuden vaihtoehdoista.

      • Saa tietysti keskustella, mutta ei ole järkevää ylläpitää jatkuvasti sellaista keskustelua, joka luo vain epävarmuutta ja on keskustelua vain keskustelun vuoksi. Kun Suomessa näyttää sekä kansalaismielipide että poliittisten puolueiden enemmistö olevan sitä mieltä, ettei mitään muutoksia, vähemmistön olisi syytä siihen tyytyä. Kyllä me voimme aika ajoin tällaisen keskustelun käydä, jos siihen tarvetta nähdään. Sitä en vastusta.

        Varmaan meillä oli tällainen vähemmistö myös NL:n aikana, joka olisi halunnut keskustella Varsovan liittoon liittymisestä. Onneksi Kekkonen oli niin vahva persoona, että osasi vaientaa tällaisten telaketjukommunistien keskustelunhalut silloin. Ehkä pidit tuolloinkin tarpeellisena pitää yllä tällaista keskustelua. Kekkonen lopetti silloin alkuunsa jopa puheet yhteisistä sotaharjoituksista NL:n kanssa, vaikka me olimme määrätynlaisessa sotilaallisessa liittolaissuhteessa NL:oon.

      • taas kerran
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Saa tietysti keskustella, mutta ei ole järkevää ylläpitää jatkuvasti sellaista keskustelua, joka luo vain epävarmuutta ja on keskustelua vain keskustelun vuoksi. Kun Suomessa näyttää sekä kansalaismielipide että poliittisten puolueiden enemmistö olevan sitä mieltä, ettei mitään muutoksia, vähemmistön olisi syytä siihen tyytyä. Kyllä me voimme aika ajoin tällaisen keskustelun käydä, jos siihen tarvetta nähdään. Sitä en vastusta.

        Jälleen kerran MPP sortui selittelemään

        seliseliseliseliseliseli

        Ei saa keskutella kuin silloin tällöin ja silloinkin vain Natoa vastaan kohdistetut lauseet ovat hyväksyttyjä. Niinhän se menee MPP:n mielestä

        Vapaassa yhteiskunnassa saa ja pitää keskustella myös Natosta ja puolustuspolitiikasta, samoin kuin ulkopolitiikasta, Venäjästä saa ja pitää saada sanoa sen mitä ajatellaan aivan kutebn USA:stakin

        Muttet vastannut siihen miksi kannatit Väyrysen ajatusta ettei Natosta saisi keskustella. Vastaa esitettyyn kysymykseen äläkä ala taas tuota iänikuista venkoiluasi. Vai onko perusteet Natosta poispysymiseen niin onnettomat ettei niitä voi julkisesti esittää, pitää vain vaatia keksustelun kieltämistä

      • ressukkaa
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Saa tietysti keskustella, mutta ei ole järkevää ylläpitää jatkuvasti sellaista keskustelua, joka luo vain epävarmuutta ja on keskustelua vain keskustelun vuoksi. Kun Suomessa näyttää sekä kansalaismielipide että poliittisten puolueiden enemmistö olevan sitä mieltä, ettei mitään muutoksia, vähemmistön olisi syytä siihen tyytyä. Kyllä me voimme aika ajoin tällaisen keskustelun käydä, jos siihen tarvetta nähdään. Sitä en vastusta.

        Varmaan meillä oli tällainen vähemmistö myös NL:n aikana, joka olisi halunnut keskustella Varsovan liittoon liittymisestä. Onneksi Kekkonen oli niin vahva persoona, että osasi vaientaa tällaisten telaketjukommunistien keskustelunhalut silloin. Ehkä pidit tuolloinkin tarpeellisena pitää yllä tällaista keskustelua. Kekkonen lopetti silloin alkuunsa jopa puheet yhteisistä sotaharjoituksista NL:n kanssa, vaikka me olimme määrätynlaisessa sotilaallisessa liittolaissuhteessa NL:oon.

        Mehän keskustelemme kansallisesta turvallisuudestamme ja sen tulevaisuudesta.

        Se on pääasia ja tavoite tulevaisuudelle: turvallisuus.

        Nato on vain keino, vaihtoehto nykyisen itsenäisen puolustuksemme rinnalla, ei mikään tavoite eikä itseisarvo.

        Kyllä keinoista pitää keskustella ellei sitten haluta palata suomettuneisuuden ja itsesensuurin aikaan, jota jostain syystä näytät kovasti ihailevan.

        Avoin keskustelu on aidon demokratian syvin olemus. Se pitää sallia niin kuin Tuomioja edellyttää, mutta myös vanhoillisille vasemmistodemareille vastenmielisistä aiheista.

    • Paavo V ?

      Toweri MPP on löytänyt keskustalaisen kaverin, Paavo Väyrysen.

      Voiko enää pahemmin kelkasta pudonnutta kepulaista olla? Ja sellainen kelpaa Mielipidepankille idoliksi.

      Olette molemmat menneen maailman miehiä

      Katsoisit vaikkapa puoluetoverisi Ahtisaaren kannanottoja, se mies on sentään kiinni tässä ajassa ja tässä maailmassa

      • Täytyy sanoa

        MPP on harvinaisen oikeassa kun katsoo pitkällä tähtäimellä. Nämä teinit ovat niin nuoria etteivät ymmärrä miten on Suomessa eletty hyvinä naapureina ilman sotaisuutta.

        Väyrynen on laukonut viisaita sanoja.

      • tärkein tosiasia
        Täytyy sanoa kirjoitti:

        MPP on harvinaisen oikeassa kun katsoo pitkällä tähtäimellä. Nämä teinit ovat niin nuoria etteivät ymmärrä miten on Suomessa eletty hyvinä naapureina ilman sotaisuutta.

        Väyrynen on laukonut viisaita sanoja.

        Nato ei ole sotilasliitto, vaan rauhaa turvaava puolustusliitto.

        Suomi on ollut rauhaa turvaamassa maailman kansakuntien eturivissä jo 50 vuotta.

        Nato-jäsenyys on meille yhtä olennainen asia kuin emokratia ja itsenäisyys muiden kansojen rinnalla ja yhteistyössä maailmanrauhan puolesta.

        Me elämme aina naapureidemme kanssa sovussa ja turvaamme rauhaa kaikkialla, missä rauha pitää turvata - Naton kanssa yhdessä ja jonain päivänä myös Naton jäsenenä.

      • kelpaahan Väykky yhdeksi tämän porvarihallituksen keskeisimmäksi ministeriksikin. Onko hallitus siis menneen maailman hallitus?

      • oletko tollo
        Mielipidepankki kirjoitti:

        kelpaahan Väykky yhdeksi tämän porvarihallituksen keskeisimmäksi ministeriksikin. Onko hallitus siis menneen maailman hallitus?

        Väyrynen on menneen maailman politikko jonka kepu nosti ministeriksi puolueen sisäisen opposition suitsimiseksi. Tuollaisesta miehestä on vähemmän harmia vastuullisessa tehtävässä kuin saadessaan lausua mielipiteitään vastuuttomasti vaikkapa Meppinä. Ei koko hallituksen silti tarvitse samanlaisia tollakoita olla.

        Muistat kai minkälaisen teatterin Väykky sai aikaan ministeripostistaan vaalien jälkeen.

        Niin se vaan kelpaa MPP:lle Väyrynenkin sankariksi. Demaritollolle kaikki kelpaa.

      • ja voi voi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        kelpaahan Väykky yhdeksi tämän porvarihallituksen keskeisimmäksi ministeriksikin. Onko hallitus siis menneen maailman hallitus?

        Hallituspuolueet saivat itse nimittää ministerinsä sen jälkeen, kun ministeriöt oli ensin sovittu.

        Kepun änkyräkenttä äänestytti Väyrysen ministeriksi vastoin vanhasen tahtoa.

        Eli se siitä nimityksestä.

    • oivahärkönen

      ... presidentti ja pääministeri antavat tuommoisen miehen huseerata ulkoministerinä. Ahtisaari on aina ollut amerikkalaismielinen, siellähän hän asuikin kauan YK:n palveluksessa.

      Suomen pitää pysyerossa kaikista sotilasliitoista, niistä on aina vain meille seurannut sotaa ja kärsimystä. Viime sodan seurauksena jouduimme N-liiton etupiiriin sotilaallisestikin YYA-sopimuksen kautta. Kun pääsimme siitä eroon N-liiton hajottua, pysykäämme nyt liittoutumattomana.

      • Missä Suomen etu?

        Tähän täytyy kyllä yhtyä siinä mielessä, että on todella ihmeellistä kun näin pienellä maalla on julkisesti varaa olla monia eri linjoja näinkin tärkeissä asioissa. Hallitusohjelma ei merkitsekään mitään pääministerille ja hallituksen pääpuolueille?

        Tässä vahingoitetaan nyt maan etua puoluetaktikoinnilla. Linjaerimielisyydet pitäisi ehdottomasti selvittää hallituksen ja vaikkapa eduskunnan valiokuntien sisällä. Ei lehtien palstoilla.

      • Stuppi pois
        Missä Suomen etu? kirjoitti:

        ja heti.

      • maailma muuttuu ja kehittyy

        Nato on puolutusliitto ja Suomi rauhanturvan eturivin maita.

        Ahtisaari ja Stubb ovat tulevaisuuteen katsovia ja hyvin päteviä ulkopolitiikan asiantuntijoita. Presidentti ja pääministeri ovat pelkkiä puoluepukareita, jotka karsastavat Natoa, koska SDP:n ja keskustan kannattajien kuvitellaan vastustavan Natoa.

        Suomen kansa kääntyy kannattamaan Nato-jäsnyyttä heti, kun avoin keskustelu lähtee kunnolla käyntiin, koska kansa on viisasta ja ymmärtää, että Natossa mukanaolemalla Suomi turvaa maailmanrauhaa tehokkaimmalla tavalla ja sa samalla itselleenkin parhaan mahdollisen suojan ilman omaa, kallista asevelvollisuusarmejaa, johon meillä ei nykytekniikalla enää ole varaa, jos aiomme olla puolustukseltamme uskottavia.

        Tämän totesi jo keskustan Seppo Kääriäinenkin puolustusministerinä ollessaan.

      • oivahärkönen
        maailma muuttuu ja kehittyy kirjoitti:

        ... antaisi. Rikkaalta Suomelta vaadittaisiin omaa armeijaa. Rikkaiden Nato-maiden sotilasmenot ovat suuremmat hytkin kuin Suomen.

      • Ei pelkkää suojaa
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... antaisi. Rikkaalta Suomelta vaadittaisiin omaa armeijaa. Rikkaiden Nato-maiden sotilasmenot ovat suuremmat hytkin kuin Suomen.

        Täytyy myös olla rehellinen sen suhteen, että sotilasliiton turvatakuut eivät ole yksisuuntaisia. Jäsenenä Suomi saataisi joutua sotaan tai lähelle sitä, mikäli Venäjän ja jonkun Nato-maan sukset menevät pahasti ristiin vaikkapa maailman öljykentillä.

      • se suojaa
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... antaisi. Rikkaalta Suomelta vaadittaisiin omaa armeijaa. Rikkaiden Nato-maiden sotilasmenot ovat suuremmat hytkin kuin Suomen.

        Puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kes) sanoi jo vuosia sitten, että jos Suomi aikoo pitää yllä itsenäisesti uskottavan puolustuksen tason, on määrärahoja nostettava todella tuntuvasti - tai sitten liityttävä Natoon, joka on näistä kahdesta vaihtoehdosta taloudellisesti edullisempi ratkaisu.

        Asvelvollisuusarmejalla ei tee mitään, ellei samalla osoiteta rahaa myös kalustoon, aseisiin, asejärjestelmiin, materiaaliin, kertausharjoituksiin, täydennyskoulutukseen ja ties mihin, mikä vaatii myös armejan kantahenkilökuntaan satsaamista huomattavasti enemmän.

      • ei alkuunkaan
        Ei pelkkää suojaa kirjoitti:

        Täytyy myös olla rehellinen sen suhteen, että sotilasliiton turvatakuut eivät ole yksisuuntaisia. Jäsenenä Suomi saataisi joutua sotaan tai lähelle sitä, mikäli Venäjän ja jonkun Nato-maan sukset menevät pahasti ristiin vaikkapa maailman öljykentillä.

        Yksikään Nato-maa ei ole Naton vuoksi joutunut kertaakaan mihinkään sotaan toista valtiota vastaan - ei koko Naton olemassaolon aikana.

        Naton joukkoja ei ole koskaan käytetty mihinkään muuhun kuin rauhan turvaamiseen.

        On siis täyttä vääristelyä väittää, että Suomi joutuisi Naton jäsenenä johonkin sotaan, koska ei sellaisia ole tähänkään saakka Naton toimesta käyty.

        Olisi hyvä pysyä tosiasioiden puitteissa, niin ei tulisi kirjoittaneeksi täysin perätöntä paskaa.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1410
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      957
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      818
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      45
      605
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      603
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      598
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      564
    Aihe