Maalaisliitto on

keskustapuolue.
Täällä palstoilla on kyselty mikä maalaisliitto on.

Keskustapuolue oli maalaisliitto. Nimi muutettiin hämäys tarkoituksessa keskustapuolueeksi.
Nimenmuutoksella oli tarkoitus hämätä aatteettomia nuoria äänestäjiä ajatuksena "En halua olla vasemmistoa, enkä oikeistoa, olen siis keskustaa.

Ikävä kyllä tässä kepu/maalaisliitto on onnistunut yli odotuksien. Ei ole kepun kannatus vähentynyt samassa suhteessa teollistumisen ja maaltamuuton kanssa, vaan aattettomat ovat kyllä menneet kepun ansaan.

Väestöpohjan perusteella kepun kannatus ei saisi olla, kuin noin 5 - 7 %, kun se on noin 20%.

Kaupunkilaisnuoret, jotka olette menneet kepun ansaan tutustukaa kepun ohjelmaan ja tehkää johtopäätökset. Tulette varmaan siihen tulokseen, ettei kepussa ole mitään, mitä te voitte katsoa eduksenne.

Kepu ajaa suurten maanomistajien ja tilallisten asioita. Niillä ei ole mitään tekemistä tavallisen palkallaan elävän kanssa.

Jopa kepu maksaa verorahoistamme miljardien tuet näille suurpääomien, eli mestsä ja maatilojen omistajille.
8142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Keskusta on paras puolue. Siellä on maalaisia kuten kaupunkilaisia. Ukkoja ja akkoja. Opiskelijoita, työntekijöitä. On maisteria ja tuomaria. On perheellisiä ja sinkkuja. Yleensä ahkeria ja yritteliäitä ihmisiä. Sosiaalisia ja hyväntahtoisia. Eivät toista kadehti.

Tuossa alkuun. Joten tosi monipuolinen puolue, jossa tyytyväisiä ihmisiä asustaa arjen keskellä.

Joten kannattaa äänestää Keskustaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    mutta oikeassa olet, paljon on ansaan mennyt

    Äänestä

  • Vahvistit vain sen, mikä avauksessa jo esiin tuotiin.
    Keskustan kannattajissa tosiaan on paljon sellaisia, jotka äänestävät itseään vastaan äänestämällä keskustaa, eli maalaisliittoa.

    Äänestä

  • UPDATE_8716713 kirjoitti:

    mutta oikeassa olet, paljon on ansaan mennyt

    Aika hyvi Keskusta on asiansa hoitanut. Vaaleihin lähdetään ennakkosuosikkina. Hyvin pyyhkii.

    Inhoamme valehtelijoita, kuten sinunlaisia ihmisiä, sekä populisteja kuten Persut ovat. Ovat aiheuttamassa häiriköimällä ihmisissä ristiriitoja.

    Mutta äänestäjät ovat sen huomanneet, että Keskusta on luotettava ja kyvykäs puolue. Ihmisten asialla.

    Äänestä Keskustaa.

    Äänestä

  • Pääministeripuolue kirjoitti:

    Aika hyvi on keskusta asiansa hoitanut jne..
    --
    Niin varmaan on keskusta aika hyvin asiansa hoitanut.
    Mutta ei se riitä, että keskusta on hoitanut keskustan asiat hyvin.

    Äänestä

... ei muidenkaan puolueiden ohjelmissa ole mainittu asioita, jotka olisivat meille tavallisillie palkallaan eläville jotenkin edullisia. Niissä sanotaan ajettavan vain joko sosialismin tai kapitalismin asiaa ja ammattiryhminä mainitaan tehtaantyöläiset ja tukkijätkät tai suuripalkkaiset johtajat ja virkamiehet.

Äänestä
  • Aloittaja

    väärän puolueen ohjelmaa.

    Äänestä

Tämä on pelkkää faktaa keskusapuolueesta eli entisestä maalaisliitosta. Tuntuu tosi oudolta, että palkansaajat menevät tähän keskusta-ansaan ja äänestävät keskustaa. Eihän keskusta ole juuri nytkään tehnyt palkasaajien eteen yhtään mitään, verohelpotuksetkin ovat keskustan silmänkääntötemppu ja ne on imetty hintojen ja maksujen korotuksina moninkertaisesti takaisin. Miten keskusta kokoomuksen kanssa lyöttäytyikin Tehy-kriisin aikana työnantajien selustaan ja sairaanhoitajien palkankorotuksia vastaan? Keskustan politiikoilta ei tullut sympatioita sairaanhoitajille ja nämä kipusiskot pantiin taistelemaan tosissaan, että joku sentti irtoaisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8716713 kirjoitti:

keskustapuolue.
Täällä palstoilla on kyselty mikä maalaisliitto on.

Keskustapuolue oli maalaisliitto. Nimi muutettiin hämäys tarkoituksessa keskustapuolueeksi.
Nimenmuutoksella oli tarkoitus hämätä aatteettomia nuoria äänestäjiä ajatuksena "En halua olla vasemmistoa, enkä oikeistoa, olen siis keskustaa.

Ikävä kyllä tässä kepu/maalaisliitto on onnistunut yli odotuksien. Ei ole kepun kannatus vähentynyt samassa suhteessa teollistumisen ja maaltamuuton kanssa, vaan aattettomat ovat kyllä menneet kepun ansaan.

Väestöpohjan perusteella kepun kannatus ei saisi olla, kuin noin 5 - 7 %, kun se on noin 20%.

Kaupunkilaisnuoret, jotka olette menneet kepun ansaan tutustukaa kepun ohjelmaan ja tehkää johtopäätökset. Tulette varmaan siihen tulokseen, ettei kepussa ole mitään, mitä te voitte katsoa eduksenne.

Kepu ajaa suurten maanomistajien ja tilallisten asioita. Niillä ei ole mitään tekemistä tavallisen palkallaan elävän kanssa.

Jopa kepu maksaa verorahoistamme miljardien tuet näille suurpääomien, eli mestsä ja maatilojen omistajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu