miten odottavan äidin ahdistuneisuus vaikuttaa raskauden kulkuun?
Sain päyvystyksessä diagnoosi,ahdistuneisuushäiriö ja viikkoja on jo 36:'(((((...
Sain päyvystyksessä diagnoosi,ahdistuneisuushäiriö ja viikkoja on jo 36:'(((((...
miten odottavan äidin ahdistuneisuus vaikuttaa raskauden kulkuun?
HUOLESTUNUT...
9670
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se ei välttämättä vaikuta mitenkään (ellet vedä haitallisia lääkkeitä). Jos mies on tukena ja turvana niin kaikkein paras. Mutta jos mies on sen ahdistuneisuuden aiheuttaja ja perhe-elämä mullin mallin, lapsi kärsii pahasti ihan sen vuoksi että syntyy sille parille! Toivottavasti parisuhteesi siis on kunnossa. Enemmän vaikuttaa se mitä on syntymän jälkeen eikä ennen syntymää.
aika mututuntumalla.
Kyllä raskauden aikainen ahdistus ja kova stressi vaikuttaa lapseen jo ennen syntymää. Lapsen aivot voivat olla synnytyksen jälkeenkin ns. jatkuvassa hälytystilassa, mikäli äiti on ollut kovin stressaantunut raskauden aikana.
Aloittajalle sanoisin, että hyvä kun tilasi on saatu diagnosoitua, niin asialle voidaan tehdä jotain. Sinuna en märehtisi asioita, joille ei nyt mitään voi, vaan keskittyisin hoitamaan itseäni. Parasta sinulle ja vauvallesi on nyt se, että otat rauhassa.
Olen sairastanut ahdistukseen 35lla viikolla:'((((
mä kuolen ahdistukseen,pelko on niin kova vauvan takia
Ota rauhassa.. Tee asioita mistä nautit.. Käy shoppailemassa, kahvittele kavereitten kanssa, lueskele kirjoja, lepäile, urheile sen minkä voit, oo ulkoilmassa, laita mies hieromaan.. Asiat mistä nautit rentouttaa..
Stressi voi aikaistaa synnytystä joka noilla viikoilla ei sentään oo enää oikeen pahasta.. Ja sun stressi tietenkin vaikuttaa myös vauvaan..
Itselle määrättiin aikanaan Oxamin nimistä lääkettä joka on rauhoittavalääke, tosin paniikkihäiriöiden takia mutta samalla lailla mun panikointi siinä vauvaan vaikutti ja ahdistus oli kamala.. Vauvalle ei ollut minkäänlaista haittaa ja itsellä oli parempi olla ja illalla kun otti tuli unikin ihan hyvin eikä tullut pyöriskeltyä sängyssä mietiskelemässä kaikkia kamaluuksia mitä voi tulla ja sattua..
Empä tiedä oliko tästä mitään apua mutta vastasimpa kuitenkin..:)
on alkanut vasta raskauden loppuvaiheessa, niin olisikohan sillä yhteyttä kohta syntyvään vauvaan. Eli onko mahdollista, että pelkäät vanhemmuutta ja sitä kuinka pärjäät vauvan kanssa ja se sitten purkautuu tällaisena ahdistuksena?
Ehkä sinun kannattaisi käydä esim. psykiatrisen sairaanhoitajan tai psykologin juttusilla?
käynyt kun diagnoosikin on saatu jo???? kaipa hän tietää itte mist alunperin masennus alkoi..mulla on vaan tosi paha sellanen "kuoleman pelko"-juttu..ei iis kuolemisen pelko,vaan sellanen et teenkö kaiken turhaan,kun kohta ei minua enää kuitenkaan ole.. nää on kauheita juttuja,eikä niihin auta kahvitteluhetket tai muutkaa retket.kyllä ne ajastaan menee ohi,ja lääkitys auttaa. aivot eivät vaan nyt tuota normisti sitä "jotain ainetta" ja lääkkeet saa sen palautumaan normaaliksi..mun tapauksessa ei taia lääkitys auttaa..en ainakaa usko.mutta kohta lopetan siivouksetkin kun tuntuu et turhaan..aivan turhaan sen teen..kaameeta. tsemppiä sulle aloittaja,kirjottelu tänne kuitenkin helpottaa ... :)
missään juttelemassa. Joskus lääkäri antaa vain diagnoosin ja lääkepurkin kouraan.
Ja sitten vielä tuohon, että kai hän itse tietää mistä masennus alkoi. Mielestäni hän ei puhunut mitään masennuksesta. Ja toisekseen, jos kaikki ihmiset itse tietäisivät mistä mikäkin johtuu, niin monia ongelmia ei olisi.
Ahdistuneisuutta jo vuosia ajoittain sairastaneena sanoisin, että nyt otat vaan rennosti. Turha asioiden märehtiminen ei auta mitään. Et ole ainoa odottava äiti maailmassa, joka on ahdostunut, masentunut tai peloissaan. Raskauden aikana nämä tunteet/taipumukset vahvistuvat.
Moni elää sodan keskellä, odottaa lasta, vaikka sairastaa syöpää, menettää odotusaikana rakkaan ihmisen, joutuu traumaattiseen onnettomuuteen tms. Myös mielessä sattaa olla myrsky, vaikka elämä ympärillä olisikin rauhallista. Elämä ei aina ole helppoa. Yritä asettua itsesi ulkopuolelle ja katsoa itseäsi ulkopuolisin silmin. Et ainakaan elä sodan keskellä tai nälänhädässä! Yksi hyvä lähtökohta vauvan elämään!
Hieno asia, että olet käynyt lääkärillä ja saanut diagnoosin. Mielenterveyden ongelmat ovat terveyden ongelmia. Eivät sen kummallisempia kuin fyysiset sairaudetkaan. Niihin vain suhtaudutaan eri tavalla, koska niiden tutkiminen ja hoito ei ole vielä yhtä pitkällä kuin fyysisten sairauksien puolella.
Kuten suurin osa ihmisistä omaa jonkun fyysisen vaivan, niin myös useimmilla on jotain ongelmia mielen hallinnan kanssa. Suurin osa ei vaan näistä ikinä kenellekään puhu, saati lääkärille.
Moni asia vaikuttaa vauvan kehitykseen raskauden aikana. Murehtiminen ei varmasti ole vauvalle hyvästä, mutta asiaa ei ainakaan auta se, että murehtii sitä omaa murehtimistaan. Ymmärräthän?
Mene ihmeessä juttelemaan vaikka sairaanhoitajan tai psykologin kanssa. Myös luotettavan ystävän kanssa juttelu auttaa. Hellyys, turvallisuus ja kiireettömyys auttaa. Hyvät lämminhenkiset kirjat auttavat, rentouttava musiikki, rentoutusharjoitukset, ulkoilma, rukoileminen (jos uskoo), piirtäminen, huolilistojen kirjoittaminen (kirjoittaa kerran päivässä listan, mikä huolettaa tänään ja sitten muuten yrittää olla murehtimatta). Sittenhän on liuta alan kirjoja, jotka auttavat. Itsellä kun on pakkoajatuksia, niin niihin olen saanut apua aivan älyttömästi yhdestä kirjasta, jonka nimeä en nyt valitettavasti muista.
Sinulla kasvaa kohdussasi uusi ihmeellinen elämä, ja saat pian tämän nyyttisi rinnallesi. Minä uskon, että asioilla on jonkilainen tarjoitus elämässä. Sairastin noin puolitoista vuotta sitten rankan ahdistusvaiheen, mutta sillä on näin jälkeenpäin ajateltuna ollut suuri merkitys elämässäni. Moni asia muuttui sen avulla lopulta paremmaksi.
Paljon voimia ja hyvää syksyä sinulle! :)
Meillä ahdistusta lisää myös tieto. Tieto lisää tuskaa. Kehitysmaissa ei (varmaan useinkaan) tiedetä kaikesta, mikä vaikuttaa vauvaan. Myöskään täällä Suomessa ei tiedetty samalla tavalla kuin nykyään.
Esim. 60-vuotias äitini on useasti sanonut minulle tämän raskauden aikana, että kamalaa, kun kaikkea tutkitaan ja pelotellaan odottajia. Tämäkin on toisaalta niin totta. Helpompi olisi kun ei ihan kaikesta olisikaan näin paljon tutkinustietoa saatavilla - varsinkaan, kun takeita ei kuitenkaan ole tiedon luotettavuudesta.